On varmasti melko harvinaista olla uskollinen kumppanilleen.
Jos antaa muijan seikkailla tarpeeksi kauan ja laajalti niin varmasti jossakin vaiheessa jotakin tapahtuu, varsinkin nuorena ja komeana.
On melko vaikea luottaa naiseen, varsinkin ellei tämä luottamusta ole ansainnut. Eräskin entinen toivoi aluksi saavansa luottamusta ja aikanaan kehuskeli, että eihän hän ole kenellekään ollut kolmea kuukaautta kauemmin uskollisena.
Emännältä pitää kieltää turhat menemiset tai sitten on sitkeästi mentävä mukana ja peloteltava hampuusit sivuun.
Jos antaa muijan seikkailla tarpeeksi kauan ja laajalti niin varmasti jossakin vaiheessa jotakin tapahtuu, varsinkin nuorena ja komeana.
On melko vaikea luottaa naiseen, varsinkin ellei tämä luottamusta ole ansainnut. Eräskin entinen toivoi aluksi saavansa luottamusta ja aikanaan kehuskeli, että eihän hän ole kenellekään ollut kolmea kuukaautta kauemmin uskollisena.
Emännältä pitää kieltää turhat menemiset tai sitten on sitkeästi mentävä mukana ja peloteltava hampuusit sivuun.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minusta luottamus kuuluu jo alunperin normaaliin parisuhteeseen. Eli sitä ei voi ansaita.
Ainoastaan siinä tapauksessa, mikäli sen on kerran jo menettänyt, sitä voi yrittää ansaita takaisin.
Terve parisuhde perustuu luottamukseen puolin ja toisin, jos et pysty luottamaan kumppaniisi, mieti mistä se johtuu, onko kyse tosiaan siitä että kumppanisi harrastaa irtosuhteita vai onko kyse omasta mustasukkaisuudesta ja huonosta itsetunnosta.
Väkisin et voi ketään pitää ja liialla vahtimisella et saa aikaan muuta kuin hallaa suhteellenne.
"Emännältä pitää kieltää turhat menemiset tai sitten on sitkeästi mentävä mukana ja peloteltava hampuusit sivuun."
Ja se sitten pätee isäntäänkin, eikö? Emännällä on luonnollisesti ihan sama oikeus kieltää isännänkin menot tai kuljettava sitkeästi mukana jos tuolle tielle lähdetään.
Uskollisuus ei ole edes vaikeaa, kun kaiken perustana on molemminpuolinen syvä luottamus toiseen. Silloin ei vilkuile vastakkaista sukupuolta iskemistarkoituksessa, koska oma avioliitto on hyvällä mallilla. Minulla on lähes 30 vuoden kokemus avioliitosta ja liittomme tuntuu vain paranevan, jos mahdollista. Toki näen komeita miehiä useinkin, mutta suhtaudun heihin neutraalisti eikä mieleni tekisi hypätä heidän kanssaan sänkyyn. Kotona odottaa se paras ihmissuhde, joka saa vieläkin minut tuntemaan mukavaa kutinaa töistä päästyäni. Keskustelemme silloin tällöin tästä aiheesta ja mieheni tuntee samoin. Toivon muillekin yhtä mahtavaa tuuria.
Tuurista tuossa onkin kysymys. Ei todellakaan ole mikään normaali tapaus.
Uskollisuus ihmislajilla perustuu pitkälti kiinnijäämisen pelkoon. Usein sekään ei estä parisuhteen ulkopuolisia seikkailuja. Ei miljoonien vuosien aikana syntyneitä vaistoja pysty niin vaan kieltämään.
Ja pitää muistaa, että hyvin usein ihminen valehtelee näissä asioissa sekä itselleen, että muille.
edellinen kirjoitus mikään "normaali tapaus", sillä vain harvat ihmiset pystyvät kieltämään itseltään kaikki ajatuksetkin toisia kuin kumppaniaan kohtaan. Normaalia on edes ajatella muita, vaikkei mihinkään tekoihin ryhtyisikään. Omalta kohdaltani voisin sanoa, että olisi suorastaan katastrofi jos mieheni keskittäisi kaikki mahdolliset seksifantasiansa ja -toiveensa yms. minuun. En halua olla mieheni koko elämä.
Paljon olen pohtinut uskollisuutta ja uskottomuuden seurauksia. Tulin siihen tulokseen, että uskottomuus nähdään turhan vakavasti, otetaan lähes aina henkilökohtaisena loukkauksena kumppania kohtaan, vaikkei se välttämättä niin ole ollenkaan. Uskottomuus on juuriltaan henkilökohtainen asia, parisuhteen osapuolen yksityisyyttä, päätös, jonka vain hän on tehnyt. Harva uskoton on uskoton sen takia, että haluaisi loukata kumppaniaan.
Siitä olen kanssasi tyystin eri mieltä, että uskollisuus perustuu kiinnijäämisen pelkoon. Mikään ulkopuolinen tekijä ei ohjaa ihmistä uskollisuuteen vaan oma henkilökohtainen moraali ja käsitys siitä mitä oma kumppani itselle merkitsee. Mitä enemmän merkitsee, sitä paremmin pysyy uskollisena. Uskottomat ovat luonteeltaan häilyväisempiä kuin uskolliset.
Avoimen ihmisen ei tarvitse valehdella itselleen missään asiassa eikä tässäkään. On vain niin, ettei kenelläkään ole oikeutta tuomita sitä miten toiset toimii. Jokainen pitäköön huolta itsestään.
Normaalia on ajatella muita, se on totuus, sillä ei kaikki vastakkaisen sukupuolen edustajat haihdu silmistä jos on päätynyt yhden kanssa yhteen. On ihan tervettä ajatella ettei halua olla puolisolleen ainut fantasian kohde.
Mutta suhdehan on sitä, että siitä yritetään saada mahdollisimman kattava, eikö?
Ettei tarvittaisi korvikkeita ja lisukkeita muista. Sehän kertoo AINA että suhteessa on jotain pielessä, jos toisen kanssa ei voi olla oma itsensä vaan on valehdeltava, peiteltävä ja hiiviskeltävä.
Jos alkaa liikaa kiinnostumaan ulkopuolisista, pitäisi se osata nähdä oireena jostakin ja päättömän rynnimisen sijaan esittää itselleen kysymyksiä kuten "mikä minussa/suhteessani aiheuttaa tämän?"
Jos näin ei toimi, ei voida sanoa että olisi koskaan arvostanutkaan käsitettä nimeltä parisuhde, joka on itsekuria, kunnioitusta ja järkevää ajattelua vaativa laji.
Uskottomuus on AINA henkilökohtainen loukkaus kumppania kohtaan, se ei missään nimessä ole "oma asia", paitsi jos näin ollaan erikseen sovittu! On jo hyvien tapojen mukaista tehdä selväksi jos kyseessä on poikkeava käytäntö.
Sekin totta että kenelläkään ei ole oikeutta tuomita toista siitä miten hän toimii, mutta jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen kohteluun.
Jos on antanut ymmärtää että on yksiavioinen, on sitä myös oltava tai sitten saa rohkeasti kertoa puolisolleen, jos alkaa mieli muuttua.
Se on kuitenkin vain yksi monista ongelmista joita parisuhteen aikana tulee eteen, eikä niitä muitakaan vain haudata maton alle piiloon.
Itse ainakin rakastan miestäni niin paljon, että jos hänen onnellisuutensa vaatisi toinen nainen, soisin sen hänelle mukisematta. Mutta valehtelua en antaisi anteeksi, en ainuttakaan kertaa!
Kenelläkään ei ole oikeutta häikäilemättömästi tuhota toisten ihmisen henkistä terveyttä vetoamalla aina siihen totuuteen että "jokaisella on oma elämä".
Jos ei sitä omaa elämäänsä osaa yhdistää toisen elämään, mitä hittoa edes tekee parisuhteessa?
Parisuhteeseen mennessään on osattava ajatella jo toisenkin elämää kuin vain sitä omaansa.
Siinä joutuu aina luovuttamaan palasen itsestään pois. Ja kun lapsia tulee, joutuu taas antamaan monta palaa itsestään pois.
Jos ei sovi, niin anti olla menemättä peliin mukaan! Ken leikkiin lähtee se leikin kestäköön, eikö mitä?
pikkaisen väärin, mutta ei se mitään.
Suhteesta yritetään saada mahdollisimman kattava? Silloin, kun on elänyt parisuhteessa pitkän aikaa, oppii pikkuhiljaa ymmärtämään, ettei yhdestä suhteesta voi ammentaa kaikkea sisältöä elämäänsä. Elämä ei ole oikeasti niin helppoa, että voi vain keskustella ja sanella toiselle millainen tämän haluaa olevan ja siksi hän muuttuu.
En tarkoittanut, että pitäisi salata ja valehdella asioista sekä rynniä vieraissa aina kun siltä tuntuu, koska eihän silloin voisi edes kunnioittaa itseään. Uskoisin kaikkien ihmisten toimivan kuten parhaaksi näkevät. Toiset "lankeavat" aina tilaisuuden tullen ja toiset ei koskaan, kukin tyylillään. Sanoisin kyllä, että sellaiset jotka lankeavat aina eivät järin paljon kunnioita itseäänkään tai sitten eivät ole niin tiukkapipoisia, mistä sen tietää?
Omasta mielestäni mieheni uskottomuus olisi ennen ollut henk.koht,. loukkaus minua kohtaan, muttei enää. Minulle on aivan sama kertoisiko mieheni toisesta naisesta peitetarinan vai sanoisiko suoraan, ymmärrän molemmat. Kai hän toimisi tilanteen mukaan.
Ei sillä ainakaan mitään saavuteta, että pidetään toista häkissä.
Olen vakuuttunut, että joskus vielä löytyy nainen, jolla ei mene nilkat korvien taakse muuta ku minun seurassa.
Tällä hetkellä tilanne näyttää naisten osalta aika synkältä, mutta ei mun tarvikaan löytää kun yks hyvä yksilö.
Minulle ei tulisikaan mieleen
et olisin uskoton miehelleni!
Olen hänen silloin kun hän haluu
ja seksi on kivaa hänen kanssa.
jos minua ei haluta tyydytän kui-
tenkin mieheni ja olenkin saanut
siitä kiitosta.