Olen 35v nainen ja olemme olleet mieheni kanssa naimisissa pian 10 vuotta.Meillä on 3 lasta.Meillä on ollut paljon ilon ja onnen hetkiä ja myös suruja/vastoinkäymisiä niin kuin varmasti jokaisessa suhteessa on.Rakastan miestäni paljon ja haluan tukea ja kannustaa häntä kaikessa.Mieheni on ollut n.4 vuotta esimiestehtävissä ja hänen päivänsä ovat usein raskaita kun pitää aikaisin herätä ym.Minäkin olen työelämässä mukana.Minä viihdyn vapaa-aikanani hyvin kotona ja nautin varsinkin niistä hetkistä milloin koko perhe on kotona.Pidän tärkeänä niitä hetkiä koska lapsemme ovat vielä suht.pieni.Mieheni on n.kahden vuoden ajan töistä tultuaan aina väsynyt ja haluaa nukkua 1(-2)unet ja sen ymmärränkin hyvin.Koska hän herää aikaisemmin(n.tunnin)kuin minä,on hän ottanut itselleen kaikenlaisia etuoikeuksia,hän nukkuu vkl -aamuisin pidempään ja ei jaksa osallistua kotitöihin paljon ollenkaan,ja olenkin siitä joskus maininnut,joskus tiukkaan sävyynkin.Hänellä on töihin liittyviä menoja(pikkujouluja ym)ja joudun olemaan paljon yksin lasten kanssa.Suhteemme alkuaikoina mieheni piti tärkeänä että meillä oli myös kahden keskistä aikaa mutta nykyisin meillä ei sitä ole ollut.Olen ehdotellut jos mentäis joskus jonnekin.Hän on luvannut että hän keksii jotain,ei silti olla käyty kahdestaan missään.En ole nyt sitten ehdotellut mitään koska en haluaisi asiasta koko ajan mainita.Jos sanon jostain asiasta miehelleni nätisti(esim hänen menoistaan ym),hän suuttuu(!),ja yrittää kääntää asiat minun syyksi.En siis ole enää halunnut hänelle asioista sanoa(tiedän että se on tyhmää)mutta olen päässyt paljon vähemmällä ja lasten ei ole tarvinnut hänen huutoaan kuunnella.
Tiedän ettei tämmönen ole enää tervettä,mutta olen ollut kärsivällinen koska olen mennyt naimisiin,KAIKEN SE KESTÄÄ-periaatteella.Minä yritän olla "reipas" hänen nähtensä mutta sydän itkee.Jos olen ollut hänen nähtensä aikaisemmin surullisen oloinen tms.,hän on kysynyt "Onko kaikki hyvin" ja kun olen sanonut että mieltäni painaa hänen menot,hän suuttuu.Olen päättänyt siis olla sanomatta pahaa oloani.Neuvoja??Minua masentaa tämä kaikki...
Tiedän ettei tämmönen ole enää tervettä,mutta olen ollut kärsivällinen koska olen mennyt naimisiin,KAIKEN SE KESTÄÄ-periaatteella.Minä yritän olla "reipas" hänen nähtensä mutta sydän itkee.Jos olen ollut hänen nähtensä aikaisemmin surullisen oloinen tms.,hän on kysynyt "Onko kaikki hyvin" ja kun olen sanonut että mieltäni painaa hänen menot,hän suuttuu.Olen päättänyt siis olla sanomatta pahaa oloani.Neuvoja??Minua masentaa tämä kaikki...
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kannttaisi olla silmä ja korva tarkkana. Kyse voi olla stressistä, mutta myös toisesta naisesta, valitettavasti. Paljon poissaoloja, kotona ärtyisä ja poissaoleva, yhteiset menot ei kiinnosta. Klassisia merkkejä siitä, että omatunto kolkuttaa. Ja sekin, että hän hermostuu jos menot ottaa puheeksi. Jos omatunto on puhdas, niin miksi asiasta pitää suuttua?
Niin,olen miettinyt kaikkia vaihtoehtoja,mistä hänen käyttäytyminen voisi johtua.Minä olen pari kertaa suuttunut miehelleni niin että hän on saanut kuulla "totuuksia",olen silloin myös sanonut etten kauan jaksa tällaista,koska häntä ei kiinnosta tämä liitto/suhde.Olen todella kärsivällisesti yrittänyt vaan jaksaa mutta kun pinna palaa,on hänkin hiljaa.
Kun olen sanonut hänelle että hänen pitäisi osata valita,mitä elämältään haluaa,mennä sinkun lailla vai panostaa perheeseen ja suhteeseen enemmän.Hän on sitten vannonut rakkauttaan ja ettei hän halua erota,hän rakastaa minua jne..Minä olen vähitellen peräti epäröinyt rakkauttani häneen,olen jaksanut vain lasten takia.Mietin vaan että kyllähän lapset vaistoaa tilanteen ja voisi olla heidänkin kannalta parempi jos erotaan ellei muutosta tilanteeseen tule.Sydän itkee,miksi mies ei sitä halua ymmärtää..
Sellainen on putkiaivo. Valitettavasti.
Jos oikeasti haluat tehdä hänelle selväksi miltä sinusta tuntuu, vetoa hänen rakkauteensa sanomalla, että nyt viikon verran kaikki menee toisin päin, sinä saat itsellesi aikaa, hän on lasten kanssa kotona. Menet vaikka kahvilaan istuskelemaan ja lueskelemaan, tapaat ystävättäriäsi ja vaikkei olisi mitään tekemistä, olet vain yhtä pitkään poissa kotoa kuin hän viikon aikana. Jo toisena päivänä mies kyllä ymmärtää mitä tarkoitat.
Parisuhteessa ja perhe-elämässä ei ole mitään järkeä, jos koskaan ei olla kaksin tai perheenä yhdessä. Mihin ihminen joka ei osaa vaalia tuota kaikkea, tarvitsee perheen ja parisuhteen?
Teroita vielä vähän, paras tapa saada mies ymmärtämään on kääntää roolit toisinpäin, eli miltä miehestä tuntuisi jos hän eläisi kuten sinä ja sinä taas eläisit kuten hän.
todennäköisesti se on vain stressiä. Eri ihmiset käsittelevät stressiä eri tavalla. Toiset hakevat tukea kumppaniltaan, toiset viinasta, toiset uppoutuvat ylitöihin.
Kuitenkin miehesi tietää, missä mennään. Se varmasti häiritsee myös häntä. Mutta hän ei voi tehdä asialle mitään! Hän on esimiesasemassa, kuka hullu luovuttaisi sen takia!
Työ on meille useimmille elinehto. Pää hajoaa, jos ei ole mitään tekemistä. Pakko suorittaa, pakko tehdä, tulee hyvä mieli kun teen tämän - kaiken muun kustannuksella.
Ehdota miehellesi vuorotteluvapaata. Puoli vuotta tai vuosi pois työpaikalta. Jäisi aikaa perheelle ja kodille, pieniin fiksailuihin...
Nyt on aika koota kaikki voimavarat ja alkaa rakentamaan yhteistä aikaa. Koettaan pärjäättekö aivan kahdestaan esim päivän pari. Tietty saattaa olla vaikea lapsiperheellä jättää jälkikasvu hoitoon, jos ei ole läheisiä lähellä.
Jos saatte vapaata ja pääsette kahdestaan johonkin ja riidoitta selviätte yhteisestä ajasta olette jokseenkin kuivilla.
Jos yhteinen aika ei ole rakastavaista vaan toraa ja suuttumusta on vielä mahdollisuus pariterapialla, tietysti jos siihen löytyy halua. Rakastaminen on tahdon asia ennen kaikkea.
Jos rakastaa perhettään ja yhdessä olemista on omista menoista tingittävä. Mutta me ihmiset ollaan helposti siellä missä tuntuu hauskimmalta.
Itse laitoin stopin kaikelle työkavereiden kanssa juhlimiselle jos ei kerran voida yhdessäkään juhlia. Ja olisin varmasti aina lähtenyt samaan aikaan puolisoni kanssa ryyppyreissulle, siis eripaikkoihin ja hieman ennenkin, hoitakoon lapsemme sitten kuinka parhaakseen näkee. Jos työkaverit kutsuu.
Sun on pakko alkaa vaatimaan yhtä paljon vapaata kun mieheskin. Käy yhtä usein juhlimassa jos ei kerran yhdessä voi mennä. Jos on yötä pois ole sinäkin. Jne
Antaako enää seksiä vai onko sekin kortilla.
Kiitos teille kaikille aivan ihanista lohduttavista neuvoista!Tarvitsin todella toisen ihmisen mielipidettä asiaan.Seksiä on meillä n.2-3 kertaa viikossa ja se on ihanaa.Molemmat nauttivat siitä,uskon sen.
Sulla on ihan tavallinen suhde, en ymmärrä mitä valitat? Tuo kuulostaa ihan tavalliselta elämältä!
Oletko jotenkin älyttömän läheisriippuvainen? Käyppä lääkärissä hakemassa lääkettä pään selvittämiseen.
Jos tilanne on terve on kyse yksinkertaisesti juuri siitä väsymyksestä. Työt ottaa mehut pois ja sitten ei jaksa, tahtoo levätä ja kerätä voimia.
Silloin nalkuttavasta vaimosta tulee sellainen kapistus joka vie voimia, se on syy suuttumiselle. "Etkö näe että haluan levätä ja minun tarvii levätä suoriutuakseni".
Teillä molemmat käy töissä; perheenne on siis vähintään kohtuutuloinen. Mitä jos palkkaisitten siivoojan ja lastenvahdin joiksikin illoiksi? Ilmeisesti perheen tuloista tulee enemmän mieheltä jolloin siivooja kompensoi sitä että sinä joudut tekemään enemmän kotitöitä; jos miehellä on paljon menoja hän ei yksinkertaisesti ehdi - tai jos pakottaa itsensä hänen elämästään menee nautinto. Ulkopuoleinen apu voi olla tässä tilanteessa todella suuri tekijä sekä sinulle että hänelle.
Jos tilanne on pysyvä silloin mies pitäisi saada kyseenalaistamaan työnsä järkevyys jos se kerran syö perhettä ja parisuhdetta. Monesti meille miehille se ansaitseminen ja pärjääminen ovat tärkeitä asioita ja koemme että sen kautta, "taloudellisen turvallisuuden" takaamiseksi - meidän pitää venyttää itseämme. Tällöin työstä voi tulla elämäntapa josta sitten lopulta pitää enemmän kuin perheestään - koska työn aiheuttamat ongelmat ilmenee perheessä eikä työpaikalla.
Tämän sanon sillä kokemuksella että itse otin tuonkaltaisessa tilanteessa eron vaimostani... vaikka nuo asiat eivät olleet pohjimmainen syy olivat juuri nuo ongelmat yksi eropäätöstä hyvin selkeästi tukevista tekijöistä... Enkä ole kertaakaan pettänyt, toisesta naisesta ei ollut kyse.
Ihanasti kirjoitit,kiitos!Olen kiltti,joskus ehkä liiankin kiltti,en halua olla nalkuttava vaimo,en siis olekaan sitä :) Tiedän kyllä sen että nyt miehelläni on ollut raskasta töissä,odotukset hänen esimiehen puolelta kovenevat koko ajan,se koskee myös kaikkia saman kaupan alan esimiehiä:Stressi on varmasti suuri.Ehdotan hänelle että mentäisiin kahdestaan joku viikonloppu vaikka Tukholman reissulle,pari päivää voitaisiin olla ihan kahdestaan ja olisi aikaa jutella kunnolla.Lastenhoitaja-vaihtoehtoja on pari.Kirjoittelen joku päivä lisää mun fiiliksistä.
että halpamaista on valittaa esimiesasemassa olevan pikkujouluista?????
Onko sulla järkee ollenkaan?
Minäkin suuttuisin moisesta.
Joo, joo, että esimiesasemassa olevan pikkujoulu on jotenkin erilainen kun toisten. Onko sulla peiliä. Sähän tunnut olevan muita parempi. Tollaselle säälittävälle ihmiselle olis oikeesti akan annettava kenkää, kun tuntuu olevan toisten yläpuolella.
Otin vain yhtenä esimerkkinä mieheni menoista pikkujoulut mutta kyllähän minä ne olen ymmärtänyt.Kyse on vaan siitä että kun miehelläni on omia juhliaan n.12 kertaa kk niin sitä ei välttämättä jaksa ymmärtää 3 lapsen äiti.Sulla ei varmaankaan ole kokemusta pienten lasten hoidosta ja varsinkaan 3 pienen lapsen.Jos kokeilisit pärjätä yksin edes puoli päivää 3 pienen lapsen kanssa,uskoisin että alkaisit ymmärtämään minuakin ja et väittäisi minun olevan järjetön :(
Et kyllä sanonut alkuperäiviestissäs että 12 kertaa kuussa on omia juhlia. Mutta jos miehelläs on edustustehtäviä? Ja muutenkin esimiesasemassa joutuu usein tekemään pitkää päivää, jotta ura pysyisi nousussa, mutta tätähän Sinä et arvosta pätkääkään? Se on helppoa olla arvostamatta, jos ei itse ole vastuullisessa vaativassa työssä.
Ja kuules, niin ohi ammuit kun arvailit millainen minä olen. Olen nimittäin kolmen lapsen äiti. Nuorimaiseni on 6 kk. Olen ammatiltani teollisuus yrittäjä,(firma on siis omani) ja siksipä varmaan ymmärränkin miehesi mietteitä erilailla kuin sinä. Johtavassa asemassa on pakko osata ajatella ja myös toimia tulevaisuutta ajatellen, samalla on vastuussa ties kuinka monen muun ihmisen työpaikoista, jotka menee alta, jos firmalla menee huonosti.
Minä olen tänäänkin lähdössä töihin. Mutta minun mieheni ymmärtää, että se on perheemme etu! Auto on jo tolpassa lämpenemässä.
(usein otan vauvan mukaani, mutta tänään mieheni ilmottautui lapsen vahdiksi)
Raijjaatko tosissasi puolivuotiasta lastasi mukana menoissasi? En voi enää enempää ihmetellä miksi olet ylipäätään lapsia halunnut tähän maailmaan tehdä, jos et kykene edes äitiysloman vertaa keskittymään omaan lapseesi.
Firmako sinulle on rakkaampi? Mitä teet kaikella vauraudellasi ja menestykselläsi, jos sen hintana on perheesi joutuminen toisarvoiseksi?
Lapset ovat pieniä niin kovin vähän aikaa. Onko niitä lapsia tehtävä, jos ei osaa sitä aikaa antaa heille ja elää heidän ehdoillaan, perheenä?
Ymmärrän alkuperäisen epäilyn ikäsi suhteen. Tekstisi perusteella saa kyllä kuvan, että arvosi ovat pahasti pielessä. Mutta se on sinun tapasi elää. Tottuuhan ne lapsetkin siihen. Saavat mallin miten perheen tärkein asia on vauraus ja tehokkuus, yhteisen ajan sijaan. Tyypillistä nyky-yhteiskuntaa ja sitten vielä ihmetellään, miksi täällä voidaan nykyään niin huonosti, lapsista vanhuksiin.
Koska kenelläkään ei ole aikaa toinen toiselleen, edes lähimmilleen. Yksin tänne on synnytty ja yksin täältä lähdetäänkin, niinhän?
Sillä meidän perheemme on onnellinen! Meillä ei ole syytä netissä valittaa vaikeaa maailmaa.
Päin vastoin. Paremmin ei olla voisi. Toimimme yhteen sopivana tiiminä, ja arvostamme toisiamme.
Ja kyllä, minä yleensä lapsen (pienimmäiseni) pidän mukana menoissani. Kautta maailman sivun on niin tehty, ja olen onnekas että niin saan tehdä. Minulle ei pomo rähise, eikä moiti. HEH.
Ja kyllä, tämä lapsi on hyvin haluttu ja kaivattu, ja pidämme hänestä hyvää huolta, menossa mukana. Olen hänestä oikein onnellinen. Lapsi on terve ja hyväkuntoinen. Onnellinen lapsi.
Sinulla taitaakin vain olla vaikeutta sulattaa muiden ihmisten elämäntapoja, vaikket omallasikaan onnellinen ole. Tuskin olet alkuperäinen kirjoittaja, vaan joku muu ahdistunut "hörhö" jolla ei ole elämää.
Kirjoitit, että kirjoitukseni mukaan arvoni ovat mielestäsi pahasti pielessä, mutta tosihan toki on etten minäkään Sinun arvojasi miksikään arvosta. Et ymmärrä perheen etua pitkällä tähtäimellä, vaan elät kädestä suuhun.
Miksiköhän ne kädestä suuhun -ihmiset valittavat elämän vaikeutta suureen ääneen eniten? Sekä omaansa (tai toisten, vaikka omissa asioissaan siis olisi parantamisen varaa?) Käsittämätöntä lyhytnäköisyyttä!
Sinähän se siellä valitat että nyky yhteiskunnassa voidaan huonosti. Ja valittaahan voit vain omasta puolsetasi, kun itsesi tunnet, täältä netistä muita et tunne lain.
Meidän perheellämme ainakin on vallan mainioisti asiat. Ei valittamiseen aihetta.
Toivon sinulle kaikista ikävistä sanoistasi huolimatta hyvää,onnellista tulevaisuutta!Mulla ei ole mitään syytä arvostella sua,miksi sinäkään tekisit niin minun kohdalla.Jokainen eläköön tavallaan.Itselleni merkitsee yksinkertaiset(muttei itsestään selvyydet) asiat kuten terveys,lapset enemmän kuin mikään materiaalinen juttu.Olisi ihana jos miehenikin arvostaisi työnsä ohella kaikkea sitä.
Jos olisit aikoinasi käynyt koulusi kunnolla, et joutuisi olemaan tuollaisessa yrittäjyydessä, jossa ei ole varaa edes mammalomaan. Ompelijako olet? Leipuri? Firmasi on T:mi Mikälie ja tituleeraat itseäsi toimitusjohtajaksi, kuten kuuluukin. Muista kuitenkin, ettei se aina ole hyve...
Kirjoitit:"...teollisuus yrittäjä,(firma on siis omani)..."
Kirjoitusvirheet paljastavat vähäisen opiskelun. Jyrkkä, toisten ihmisten tuomitsemisherkkyys tukee sitä. Vähemmän oppineet ja omalla työllään, joka usein on suoranaista raatamista "firman nimissä", on huonon itsetunnon aikaansaamaa ja siten pakottaa sinut(kin) nostamaan itseäsi toisten yläpuolelle juuri niin hanakasti kuin noissa kaikissa kommenteissasi teit. Luin ne kaikki.
Pahin virheesi johon sorruit, oli tuo klassinen "akat ryhtyy tappelemaan ja tuomitsemaan" toinen toisiaan. Työssäkäyvä alkaa syytellä kotiäitiyden valinnutta yhteiskunnan loiseksi ja kotiäiti puolustautuu hoitavansa sentään omat lapsensa itse eikä työntämällä niitä yhteiskunnan hoidettaviksi.
Kumpikin haluaa elämän sankariksi. Ja miehiä huvittaa....
EIVÄT ryhdy yrittäjiksi. Heillä ei vain yksinkertaisesti ole "munaa" siihen koska tiedostavat riskit paremmin kuin kouluttamattomat. Asiasta on tehty tutkimuksiakin. Mutta toisaalta silloin tällöin noita kouluttamattomia yrittäjiä lykästääkin ja sekös on omiaan harmittamaan työsuhde volvon paskalla ajavia taloustieteen maistereita kun juntin pihassa lojuu S-luokan mersu.
Alkuperäiseen viestiin sen verran että esimiesasemassa olevat ovat myyneet vapaa-aikansa yhtiölle. Esimiehillä ei ole yleensä lainkaan työaikaa, joka tarkoittaa sitä että heidän kuuluu palvella yritystään silloin kun yrityksen etu sitä vaatii, siinä jää perhe toiseksi, valitettavasti. On sitä itsekkin työntekijänä tullut käytettyä esimiehen aikaa tämän vapaapäivänä kun tämä on ollut perheiltaa viettämässä, ihan oikein sille mulkulle.
Otsikkosi ja viestisi ensimmäinen lause antavat ymmärtää, että teit väärän oletuksen viestistä, johon vastasit. Lukihäiriö?
Työni on sitä jota ennen harrastin. Teen sitä erittäin mielelläni, ja olen siinä erinomainen. (Nyt vain teen, tai teetän työntekijoillä sitä teollisessa mittakaavassa) Kysyntä ylitti kaikki odotukset heti ensimäisenä vuonna. Näin vuosien jälkeen ei enää itse tarvitse olla paikalla aina, ja aikaa perheellekin jää oikein mukavasti.
Sekös teitä tuntuu harmittavan,(hassu ilmiö sinällään, mitäs siinä on teiltä pois) että olen onnellinen työstäni ja viihdyn sen parissa. Kai se on vaan sitten kateus, joka teissä puhuu.
Ja kaikki poru vain siitä että ilmaisin ymmärtäväni alkuperäisen miestä. Niinkuin uraihminen toista ymmärtää.
hyvää, Ikävä että pidit sanojani ikävinä. Mielipiteeni ja katsantokantani on vain niin toisenlainen. Mutta sitä ei ollut tarkoitettu hyökkäykseksi Sinulle. Ainoastaan myötätunnoksi miehellesi, koskapa tietänen miltä tuntuu työskennellä vastuullisella pallilla.
Minullekin merkitsee terveys, lapset, perhe, työ, haasteellisuus (se materia, minkä se tuottaa, toki sen tarvitsen, syönhän ja elänhän minäkin perheeni.)
Miksi naisen antaitsemaa materiaa katsotaan niin karsaasti? no sitä en ymmärrä, olen toki törmännyt ilmiöön ennenkin. Mutta vain täällä netissä. Elävässä elämässä kaikki ovat hyväksyneet minut ja liikeideani todella hyvin.
Eikä lapsia ja esim. yrittäjyyttä ole karsastettu, päin vastoin tuettu kaikin tavoin.
Hei vielä!
Sanoit ymmärtäväsi miestäni ja mieheni poissaoloja,se on minulle ok.Kysyisinkin että onkohan miehesi yhtä onnellinen tilanteesta kuin sinä,että työ on sinulle ykkösasia?Tietystihän sinä vastaat että miehesi ymmärtää ja olette onnellisia ym..
Ainakin olet aidosti "työihminen" ja siinä eivät perhesuhteet paina.
Kun lapset ovat isoja, tajuat ettet muista heidän vauva-ajastaan mitään.
Yrittäjä olen ollut minäkin ja 4 lapsen äiti. Kateus ei puhu ainakaan minun viesteissäni vaan sääli, joka tosin on ohimenevää sillä itsehän meistä jokainen tiensä valitsee. Luulottelet meidän tuntevan kateutta, pönkität sillä itsetuntoasi. Tuttua! Tuo on, kuule, todella tuttua...
No, ajattele sitten kun ensimmäinen vastoinkäyminen tulee, sitä vanhaa sanontatapaa:
Kun oppilas on valmis, opettaja saapuu.
Sanoihin sisältyy melkoinen viisaus.
Hän elää elämässään sitä vaihetta, kun panokset ovat kovat, varaa ei ole mammalomaan ja ajatus parisuhteen hoitamisesta kulminoituu siihen, että työ hoidetaan ja perhe ohessa. Muutaman vuoden kuluttua on jäljellä vain ennen aikojaan vanhentunut nainen, mikäli ei ymmärrä pysähtyä.
Minut pysäytti mieheni toinen nainen ja sen jälkeen ei työ enää saanut yliotetta. Lasten vauvaikä vain meni ohi niin että humahti!
Olen kiitollinen "opettajan" ilmaantumisesta ajoissa! Minulle jäi sentään tarhaikäiset ja kouluikäiset. Onneksi lapset ovat taipuvaisia jo luonnostaan antamaan anteeksi kun vain vanhempi osoittaa olevansa sen arvoinen eikä toistuvasti "hylkää" joitain sovittuja juttuja työkiireiden takia. Tai muistuta joka välissä, "kuka se leivän tuo pöytään" ja kuinka "työ miehen tiellä pitää" ja kuinka "laiskaa ei kiitä kukaan..."
Mutta, hänenkin on elettävä oma tiensä ja kestettävä valintansa, kaikissa tilanteissa. Niin joutuu tekemään myös miehesi.
Noita uraohjuksien treffi-ilmoituksia sitten näkee joka palstalla ja taustalla on särkynyt ihminen, joka vihdoin ymmärsi menettäneensä perheensä uran takia. Joko oman yrityksen tai toisen yritykseen uhraamansa ajan takia.
Voittajia ei ole mutta on heitä joita voidaan luokitella vähemmän kärsineiksi. Niitä yleensä ovat ikääntyessään ne, joiden lapset muistavat kuka oli se välittävä vanhempi....
on ollut vaikeaa, "urautumiseni". Varsinkin kun hän jossain vaiheessa vietti useamman vuoden kotona, (opiskeli akateemiseksi, ja oli työttömänä) Mutta nyt tänäpäivänä, kun hänenkin uransa on nousujohteinen, (ja hän on nyt yrittäjä myös) yllättäen ymmärrystä liikenee enemmän. Nykyisin voimme myös pitkälti itse määrittää milloin töitä teemme, eli työajat ovat joustavat. (eivät aina) Siitä määräytyy yhteinen aika.
Totuus kuitenkin on että milläs olisimme pärjänneet tuonkin, hänen työttömyys ajan ylitse, jollen minä olisi ollut niin hyvillä saumolla? Tänäpäivänä mieheni osaa arvostaa panostustani. (ja sen mukanaan tuomaa materiaa)
Enkä edelleenkään sano että työ on se ykkösasia, kyllä perhe tulee ensin. Mutta työ on silti nautinto. Ja intohimo. Eikä haittaa perhe-elämää.
Se nimittäin kohdistuu väärään osoitteeseen. HEHE.
Milläs voisit hävittää muistoni lasteni vauva-ajasta? Eipäs ole sinun mahtisi alainen asia.
Tuota sanontaa nauroin ääneen, opettajaksi Sinusta ei ole, suurista luuloistasi huolimatta!
oli kirjoituksesi silti. Itsestään selvyys että yrittäjät eivät ole kouluja käyneitä. Joten salapoliisityösi kirjoitusasun analyyseineen valui täysin hukkaan, Sherlock.
Tuota tuota... Nyt mokasit itsesi. Sanontatapa, jota aiempi kirjoittaja käytti "kun oppilas on valmis, opettaja saapuu" on ikivanha, varmaan jo vanhan testamentin ajoilta :D
Se on siitä mainio että se sopii kaikkiin uskontoihin ja elämänkatsomusoppeihin.
Se on vähän kuin jokin vanha sananlasku-juttu.
Ehkä sinun pitäisi sittenkin opiskella enemmän kuten sinua jo neuvottiin....
Miten luulet syntyneen sellaisia yrityksiä kuin insinööritoimistot ja arkkitehtitoimistot?
Entäs garderobiateljeet? LVI-alan yritykset? Autokorjaamot? Kirjanpito- ja tilitoimistot?
Aliarvioitko kaiken ammattiosaamisen?
Sinulla taitaa olla edessäsi vielä ankaraa elämänkoulua.
Kuvittelee raamatunlauseiden sopivan joka paikkaan, yhtäpaljon uskon raamattuun kuin joulupukkiin ja keijuihinkin.
Sinusta tuo kyllä kertoo kaiken. Kaikkeen satuun uskot totena.
teet sä tästä uskontokysymyksen? Et tajua yhtään lukemiasi juttuja! Hae apua
http://opetus.stadia.fi/savola/lukivaik.htm
LOL LOL LOL :D
tosin mielenterveyssivuille myös. Vaan tuskin älyät käyttää. Tolla herneellä kun ei paljon ajatella.
Sä olet todella säälittävä surkimus, tiedät sen kyllä itekkin. Valitetella netissä omia puutteitaan, ja hakea vielä myötätuntoa. SURKEAA.