älä auta

Erehdyinpä puolustamaan erästä kiusattua työntekijää naapuriosastoltamme;ei olisi pitänyt,kiusaaja ja oma pomoni ovat parhaat homokaverit ja ongelmia alkoi tulla ihan vitusti.Kaduttaa ja masentaa kun huomasin että minua alettiin kohdella samalla lailla kuin heppua jota puolustelin.Viime viikolla sitten pinna paloi ja otin asian puheeksi työnjohdon kanssa,asiaan ei otettu mitään kantaa.Eli älä ei kannata ketään auttaa vaan huolehtia omista asioistaan.
3707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei aina kannata tehdä, kuten täälläkin kaikki ohjeet annetaan: ilmoitin esimiehelleni kiusaamisesta. Tämä liittyikin itse kiusaajan peliin. Kiusasivat yhdessä minut ulos työpaikasta. Siinä vaiheessa olin niin loppu, etten jaksanut tehdä yhtään muuta kuin nukkua ja dokata.

Ehkä jonain päivänä otan asiaksi ilmoittaa vielä ylemmälle taholle tästä asiasta. Katsotaan, käykö kiusaajilleni kuinkaan.

Äänestä

passiiviset ja hiljaiset ylläpitävät ja hyväksyvät hiljaisesti kiusaamisen, joten hekin osallistuvat siihen. Vaatii rohkeutta asettua kiusatun puolelle, mutta kannattaa muistaa että myös itse voi olla joskus kiusattu, se voi tapahtua kenelle tahansa..

Äänestä
  • Joo, auta ihmeessä!

    Kyllä ihmisen teot ennen pitkää kiertyvät tekijänsä eteen,sekä hyvät että pahat. Hyvä omatunto on arvokas asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiusattua kirjoitti:

Erehdyinpä puolustamaan erästä kiusattua työntekijää naapuriosastoltamme;ei olisi pitänyt,kiusaaja ja oma pomoni ovat parhaat homokaverit ja ongelmia alkoi tulla ihan vitusti.Kaduttaa ja masentaa kun huomasin että minua alettiin kohdella samalla lailla kuin heppua jota puolustelin.Viime viikolla sitten pinna paloi ja otin asian puheeksi työnjohdon kanssa,asiaan ei otettu mitään kantaa.Eli älä ei kannata ketään auttaa vaan huolehtia omista asioistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu