Mikä on paskin työpaikka missä olet ollut? Mulla eräs etelä-savolainen metalliverstas pienellä paikkakunnalla,vittu mitä pystymetästä revittyjä moilasia pomoina,pikku-pomoja enemmän kuin työntekijöitä,onneksi tajusin lähteä ajoissa,kaveri jäi sinne kertoi että pahenee vaan.
huonoin
työpaikka
82188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
taitaa olla eräs kumialan firma eräässä Aura-nimisessä kunnassa.palkkoja rukataan alemmas ja työntekijöitä huijataan tekemään enemmän. multa on revitty jo selkänahka irti, onneks pääsee kohta kesälomille!!
on ylivoimaisesti pienessä keskisuomalaisessa sisäänpäinkääntyneessä "kaupungissa" olevassa "teknologiakeskuksessa" sijaitseva pieni myynti & atk-hommia tekevä firma.
Pomo oli ruotsista tullut ja olevinaan megaguru jokaisessa mahdollisessa asiassa. Mitään en hänen mielestään osannu tehdä oikein, palkka oli aina myöhässä ja kaikessa hän,luonnollisesti, oli aina oikeassa (toisenlaisesta ratkaisumallista ei voinut keskustellakaan). Paras oli, kun kerran voitin sen kartingissa niin oli puhumatta 3pv. Tee siinä nyt sitten jotain rakentavaa...
Lähdin nostelemaan firmasta, kun kolmannen kuukauden peräkkäin palkka ei tullu oikeana päivänä. Sain palkkani vasta kun työsuojeluviranomaiset soitteli sille. Ei oo äijästä kuulunu mitään sen jälkeen.
Nykyinen työpaikka onkin aivan toisesta ääripäästä...
on eräässä vaippatehtaassa pohjois-karjalassa,
johtaja täysin inkompetenssi, mut minkäs teet..
nykyisin sitä ollaankin työttömänä, näin it-laman aikaan...
t. Andde
Lielahden citymarket ja sen elintarvikepuoli jonka omistaa aivoton narsistipaska...palkkojaan saa aina olla kerjäämässä yms. 20 vuotta jäljessä yleisestä kehityksestä.
Eiköhän ne herkullisemmat työpaikat ole jossain pienehkössä teollisuusfirmassa, jonka omistaa yksi henkilö tai perhe. Ja omistaja on palkannut juuri amk :sta valmistuneet poikansa sen firman työnjohtoon ja muiksi päälliköiksi. Oi että.
Viime laman aikoihin tuli piipahdettua useammassakin puhelinmyyntihommassa. Kokemukset olivat sen verran mielenkiintoisia, että niiden perusteella on oikeastaan mahdoton laittaa niitä mihinkään paskemmuusjärjestykseen.
Useamman kerran sai kävellä pomonsa toimistoon ja ilmoittaa että tästä en liikahda mihinkään ennenkuin palkka on tassussa. Provikat olivat miltei säännönmukaisesti aivan toista kun mitä oli luvattu, ja koko touhu näytti monissa firmoissa perustuvan hyväuskoisten työttömien ja asiakkaiden sekä verottajan huijaamiseen.
Iso valtion lafka, jossa poliittiset tuulet puhaltavat ja vakiväki kumartelee niin että persreiät loistaa. Oma yksikkö toistaa samaa kuvioita ja ne pärjää, jotka eniten paskaa jaksavat puhua.
Menin valtiolle lamaa karkuun ja nyt kaipaan takaisin yksityiselle, jossa paskan tunnistaa oikeastikin paskaksi. Valtiolla saa arvuutella välillä.
Ei kyllä ollut herkkua olla mielestään suomen toiseksi suurimman (Koivusen jälkeen)autotarvikealan varastollakaan. Jatkuvaa vittuilua ja toisten selkään puukottamista. Kaikella hommalla kiire mutta kukaan ei kerro mistään miten mitään tehdään kunnolla.....eikä mistään mitä on suunnitteilla jne. pomojen pojat ja muut sukulaiset kyllä isommalla liksalla kuin muut istuivat päivät pitkät röökillä jauhamassa paskaa. Ja tätä oli kuulemma jatkunut jo vuosia.