Kauhulla olen seurannut pojanpoikani toilailuja. Pienet lapset ja vaimo saa jäädä, kun isi on löytänyt uuden naisen. Lapset on tosi pieniä ja isä on hoitanut ja rakastanut niitä. Nyt työpaikalta löytyi joku hutsu, mikä on sekoittanut pojanpokani pään. Perhe sai jäädä uusi morsian, työ ja uusi nuoruus siinä pojan tulevaisuus. En koskaan usko, että poika voi unohtaa jälkeläisensä ja omistautua uudelle elämälle niin ettei se haavoita poikaa sydämmestä. Seksi on tullut niin TÄRKEÄKSI TÄNÄPÄIVÄNÄ, ETTÄ MIKÄÄN MUU EI OLE MITÄÄN. jOS UUSI NAINEN osaa ja alistuu kaikkeen niin poikaparkja viedää aivan narussa. Minun nuoruudessani seksi hoidettiin peitonalla hämärässä. Perhe ja ennenkaikkea lapset oli tärkeintä maailmassa.
MIKSI ISÄ
HYLKÄÄ
553773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Siksi kirjoitin tämän mielipiteen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001141&posting=22000000031755803
Yhteiskunta on yliseksualisoitunut. Ihmiset eroavat ja perheet hajoavat, kun ei tiedetä rajoja ja aina vain etsitään mielihyvää ja nautintoja.
Työpaikoilla esimiehet voisivat ottaa tämän aiheen käsiteltäväksi. Ja järjestää jotain perheitä tukevaa toimintaa. Esim. työntekijä voisi saada lahjaksi työnantajalta elokuvalippuja koko perheelle tai kaksi viikonloppumatkaa kylpylään (työntekijä voisi hemmotella puolisonsa kanssa kylpylässä).
Tätä tarvittaisiin kipeästi, perheitä tukevaa toimintaa. Jos esimiehet lähtevät tähän mukaan, niin se olisi hieno juttu.
Monta kertaa olen sanonut hiljaa itsekseni, että monet työpaikan kosteat viinajuhlatkin ovat täysin turhia ja järjestettäisiin mielummin urheilupäiviä maastossa liikkuen tai jotain muuta järkevää, joka auttaa ihmisten elämää.
Mielestäni tähän pitäisi tulla joku järki. Perhesuhteet kuntoon, ihmiset onnellisiksi ja kansallinen raittiusohjelma päälle. Yhteiskunta on ihan rappiolla tänä päivänä. Ihmiset tekevät ylitöitä, mikään ei riitä, lapset ja perheet voivat hyvin huonosti. Entisajan hyviä perusarvoja ei kunnioiteta.
Nyt vain sanoista tekoihin!
ylityökielto, viinajuhlat pois. Korostetaan perhearvoja! Kannustetaan viettämään aikaa perheen kanssa. Todellakin alkoholiongelmat koskettavat lukuisia perheitä, etelä-suomessa huostaanotot lisääntyneet räjähdysmäisesti, perheet voi huonosti. Työntekijä, jonka henk.koht.elämä ei ole kunnossa, ei ole pitkään hyvä työntekijä. Joten myös työnantajan etu!!!
Pah, kosteat juhlat ovat ihan tarpeellisia ja usein myös hauskoja. Kokemukseni mukaan ainakin sinkut yleensä viihtyvät niissä. Perheellisille kyllä voitaisiin antaa mahdollisuus järjestää perhetilaisuuksia ja perheiden yhdessäoloakin voitaisii tukea - kunhan myös sinkut saisivat rahallisesti vastaavan korvauksen työnantajalta.
Maailma muuttuu eskoseni, enää ei ole yhtä oikeaa saneltua elämäntapaa. On perheellisiä ja on perheettömiä työntekijöitä. Työnantajaa kiinnostaa työntekijä, joka on yrityksen kannalta kannattavin sijoitus. Se on rehellistä. Muu puhe on, on aina ollut ja tulee aina olemaankin puutaheinää ja enemmän tai vähemmän teeskentelyä.
Just. Minäkin olen tämän pahuuden suoranainen ilmentymä, minulla ei ollut edes mitään sutturaa ja SILTI jätin vaimoni. Vaimon mukaan jätin myös lapseni.
On se kummallista kun "lapsensa jättäminen" on tarkoittanut sitä että olen yhteydessä lapsiini päivittäin ja valitsin uuden asuinpaikan niinkin kaukaa kuin 80 metrin päästä.
Olen tietenkin täydellinen pahuuden ilmentymä, julma ja sydämetön kun vihdoin päästyäni tuosta - minun "valehtelevien" ja kaksihaaraisen kieleni takaa sihisemien sanojen mukaan - vittumaisesta, nalkuttavasta, joustamattomasta, pedantin määräilevästä, elämää hänen säännöillään elävästä naisesta eroon... on henkinen ja elämänlaadullinen muutos aiheuttanut sen että nyt vietän lasteni kanssa intensiivistä laatuaikaa sen sijaan että kiroilisin hiljaa ahdistustani toimimattomassa parisuhteessa. Enkö olekin kamala mies? Aivan hirveä, julma ja kyyninen peto, säälimätön hyväksikäyttäjä joka tänäänkin ripusti ex-vaimonsa ja muksujensa pyykit että he ehtivät päiväkerhoon. PAHOLAISMAISEN ITSEKÄSTÄ suorastaan. Kuten sekin että saivat minun puolestani jäädä asumaan omistusasuntoon josta omistan puolet enkä vedä vakuuksinani olevaa KOKO maallista omaisuutta pois. HIRVEÄ mies.
Ja okei. Toki tämä ei tähän lopu. Haluan minäkin uuden naisen. Sille "löyhäpäiselle sutturalle" jonka aion yhyttää jonain päivänä ei asetetakkaan mitään sen suurempia kriteerejä kuin ihan ensimmäisenä vaatimus että hänen on kunnioitettava isyyttäni ja välitettävä lapsistaan. Saatana soikoon että olen EGOISTINEN SIKA näin tehdessäni, täysin kelvoton paska. Niin, ja homma voi toimia tietenkin uuden kumppanin kanssa siten että sen kumppanin on tultava tänne hevonvitunkuuseen jossa sudetkin kulkee reppu selässä . ihan siksi että minua täältä ei saa kammettua mihinkään muualle koska nuo muksut ovat täällä. On se kamalaa kun isä hylkää.
Just. Pienestä epäviereisestä ironiastani voitte ehkä päätellä että täällä ainakin eron jälkeen - okei, perheyhteisö hajoaa ja vaimo PARISUHTEEN suhteen heitetään niin pitkälle metsään kuin pystytään. Se on totta. Mutta toisaalta vanhemmuus on minulle niin suuri juttu että se määrää edelleenkin pitkälti lähes koko elämästäni. Tällä hetkellä jokseenkin puolet palkastani kuluu elareihin ja omaan asuntoon (joka on pakollinen vaikka minulla on omistusasunto jossa voisin kämpätä - tai vaikka heittää muijan ja mukulat ulos sieltä ja ottaa vakuuteni käyttöön ja myydä asunnon.). Mutta mun mielestä lapseni ansaitsee hyvän elämän ja jos sen voin tarjota sekä rahallisesti (hintaa en kysy. Epäoleellista) ja vanhempana niin olen takuulla paikalla.
Erosta on nyt kaksi kuukautta ja lapset ovat täysin tottuneet tilanteeseen. Heillä on nyt kaksi kotia, kaksi yhteistyössä toimivaa vanhempaa - mutta valitettavasti ei parisuhdemallia... koska se aikaisempi malli ei ollut alkuunkaan mallin antamisen arvoinen. Toivottavasti jonain päivänä pystyn myös toimivan parisuhdemallinkin antamaan lapsilleni; jonkun toisen naisen kanssa.
Olipa hyvä kirjoitus itseironian sävyttämänä. Kuten tiedät, ero on usein myös oikea ratkaisu lasten hyvinvoinninkin takia -kuulostat erittäin hyvältä isältä. Kuitenkin ehkä saat kuulla, että olet jättänyt lapsesi yms, joidenkin on niin kovin helppoa tuomita.
Elät ehkä vielä jonkinlaista erokriisiä kun ap. kirjoittajan viesti osui..Toisaalta ymmärrän hyvin sukulaisen tuskaa ja huolta lapsista hänen tilanteessaan. Enpä usko,että isyys kuitenkaan loppuu, miksi loppuisi?
Nojaa. Lähinnä mua nyppii exän ikuinen slogan "Kun jätit minut ja lapset"... muuten sinut asian kanssa ja kun tilanne on täällä se mikä on niin pakkohan se oli avautua säälimättömällä tyylillä ;-)
Kuhan vaan väläytin tätä sanavesuria joka mulla on aina ollut suhteellisen terävä... haluan tosiaan porukan ymmärtävän että on kahdenlaisia jättämisiä: Se missä jätetään parisuhde ja se missä jätetään sekä parisuhde että vanhemmuus. Ne ovat täysin eri asiat PERHEEN kannalta, kun vanhemmuus säilyy ja sen eteen tekee töitä ja omistautuu sille muodostuu lapsille uudenlainen perherakenne - Äiti - lapset - isä; jossa optimitilanteessa äiti ja isä tekee tiivistä yhteistyötä kasvatusvastuunsa suhteen ja tukee tässä asiassa toisiaan (ja väistämättä vanhemmuus on tällöin sitä että huolehditaan myös toisesta vanhemmasta ja hänen jaksamisestaan.)
Joo, ymmärrän kyllä tuon sloganin nyppimisen. Joskus vain ero on ainoa järkevä ratkaisu ja "terveessä" erossa se hoidetaan kunnialla ja lapset ovat tärkeimpiä -kuten pitääkin. Optimitilanne on -kuten sanoit- se, että kasvatetaan lapsia ja tuetaan toisia vanhemmuudessa, mutta kuitenkin tiettyyn rajaan asti.
On monenlaista stereotypiointia miten pitäisi toimia, mutta toisaalta jokaisen ihmisen vastuulla on järjestää elämänsä järkevästi ja toimia järjen -ja tunteidenkin- mukaan, joskus se vaatii eronkin. On turha hakata päätään seinään vuosikausia, jos ei muutosta tule.
Joskus kasvetaan ihmisinä ongelmien yli, joskus se vain ei onnistu..Elämään kuuluvat vaikeudet ja kriisit, niiden kautta kasvetaan optimitilanteessa. Aina ei onnistu ja on aika jatkaa matkaa..
Itseänikin ärsyttää suunnattomasti stereotypiat ja "matalaotsainen" älyllisesti laiska ajattelu, johon keskeisenä piirteenä kuuluu asioiden raaka yksinkertaistaminen. Kuvauksesi perusteella olet ratkaissut tilanteen erittäin järkevällä ja lasten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla...ja samalla myös epäitsekkäällä tavalla. Ei ole lastenkaan edun mukaista elää riitaisassa ympäristössä tai tilanteessa, jossa toinen vanhemmista (tai molemmat) ovat eräänlaisessa henkisessä vankilassa. Voimia kaikesta huolimatta Sulle (vaikka ootkin selvinnyt tilanteesta hyvinkin mallikkaasti). Vaikutat erittäin fiksulta henkilöltä. :) Olisipa kaltaisiasi miehiä enemmänkin tässä maailmassa...kröhöm...ja sattuisipa sellainen kohdalleni...;)
"Olisipa kaltaisiasi miehiä enemmänkin tässä maailmassa...kröhöm...ja sattuisipa sellainen kohdalleni...;)"
Hekottelen täällä ajatukselle että sinkkunainen kerjää itselleen miestä keskivertoon parisuhteeseen joka päättyy katkerien riitojen jälkeen siihen että miehestä tulee (hyvä) etäisi yhteisille lapsille...
Okei, ehkä leikin tyhmää - mutta toiveesi voi tulkata noinkin ;-)
Metsästysonnea sulle, et uskoisi millaisia vaiheita ja elämänkaavoja mullakin on ollut ennenkuin tähän tähän päähän on saatu kaadettua edes tän verran älliä ... :)
Voi sen niinkin tulkita, mutta ensisijainen pointtini oli se, miten hyvin henkilö pystyy selviämään jo ilmenneistä/tapahtuneista ongelmatilanteista. "Viisaat eivät edes hankkiudu ongelmiin, älykkäät osaavat ratkoa niitä"...niinhän se vanha hokema taisi mennä? Illan jatkoa! :)
Mielenkiintoista huomata eräs sinkkuihin liitettävä streotypia, että he olisivat koko ajan innoissaan "metsästämässä" itselleen puolisoa, vaikka niin ei todellisuudessa edes olisi. Tämä tuli mieleen vain siitä, että aloittaja on itsekin joutunut tavallaan stereotypioiden uhriksi ainakin keskustelun tasolla. Kaikki sinkut eivät ole miehen-/naisenkipeitä bilettäjiä, vaan voivat ottaa hyvoinkin rauhallisesti ja nauttia yksinolostaan jne. !
Sitäpaitsi esittämäsi epäitsekkyys-väite minusta meni pieleen.
Minähän olen itsekäs tehdessäni näin; elän juuri tasan tarkkaan omien ajatusteni ja arvojeni mukaisesti suorastaan tekomarttyyrimäisellä asenteella ja nautin tekemisistäni. Itsekkyyteni perikuva on pelmuuttaa kahta lasta sängyssä ja nauraa kolmisin sydämellisesti. Eihän sitä parempaa ja rennompaa oloa itselleen voi saada mistään? Itsekäs paskiainen olen, ja teen lapsistanikin samanlaisia.
En mä tätä keskustelua venytä. Pois se minusta.
Illan jatkoja...
Asia liittyy läheisesti epäitsekkyyden määritelmään, jota voisi pohtia loputtomasti...jotkut ns. "itsekkäät" teot voivat olla tosiasiallisesti muille hyviä tekoja, jolloin kokonaisuutta tarkasteltaessa ne ovat itseasiassa altruistisia/epäitsekkäitä tekoja, esim. isän ja vaikkapa kahden lapsen hyvä ja tasapainoinen arki seurauksena siitä, että vanhemmat elävät "itsekkäästi" erillään on parempi kuin se, että kaikki elävät riitaisassa/kylmässä ilmapiirissä. Tasapainoinen ja mielekäs elämä antaa myös paremmat mahdollisuudet hyvälle ja tasapanoiselle vanhemmuudelle, vaikka vanhemmat eläisivätkin erillään (parhaassa tapauksessa kuitenkin maantieteellisesti lähekkäin). Tietenkin tasapainoinen ja onnellinen avioliitto on ideaali, mutta ihmiset muuttuvat ja ympäristö muuttuvat...joskus on tilanteeseen nähden viisain ratkaisu valita ero... Itsekkyydestä vielä: sanotaan, ettei ihminen voi rakastaa muita ennen kuin rakastaa itseään...tätä ajatusta voi soveltaa myös em. tilanteeseen; kun ajattelee itseään ja omaa vointiaan, pystyy myös maksimoimaan epäitsekkäät teot. Kun on onnellinen ja tasapainoinen, jaksaa myös välittää läheisistään ja pitää heistä huolta parhaalla mahdollisella tavalla... Oli pakko viel vähän kommentoida, kun olin vielä hereillä. Öitä! :)
Hyvä vanhemmuus on tuon myötä aina, väistämättä - epäitsekkyyttä. Sekä isä että äiti ovat suhteessa lapsiin aina kakkosia, lapsen etu (todellinen etu, ei tietenkään mikään karkkipäivä-jokapäivä etu) menee aina vanhempien tarpeiden ja hinkujen edelle... ihan jo siitäkin syystä että lapsien joustokyky on kehitysvaiheensa mukaisissa asioissa täsmälleen se 0,01% eli jousto tapahtuu siellä missä se on mahdollista - aikuisella. Aina. Onneksi tosin vanhempien tärkein kasvatustehtävä on olla ihminen eli aikuisten oikkuilut on kuitenkin myös sitä ihmiseksi kasvattamista, ja loistava syy sille miksi lapset ei saa nyt jäätelöä mutta isi saa... :)
Tällöin minusta ei ole tarpeellista edes kutsua vanhemmuutta epäitsekkääksi vaan se on status quo tai force majere ja hyvä vanhempi hyväksyy sen sellaisenaan. Miten haluaakaan asian laittaa. Tää minunkin tilanne on johdos siitä velvoittavuudesta kuten sinäkin totesit, mut otetaan noi itseisyydet pois siitä niin sitten ajatus on helmi.
Sulla on kivasti ajatuksia. Oletkohan vielä rentokin...? :)
Olet hyvinkin oikeassa tarkennuksen suhteen...vanhemmuus per definition on epäitsekkyyttä ja vastuun ottamista ja -kantamista, jossa lapsen hyvinvointi on aina etusijalla. Sinänsä hassua, että tartuin teemaan, sillä itse olen vielä ~nuorehko/nuori ja lapsia itselläni ei (ainakaan vielä) ole eikä avioliitostakaan ole kokemuksia...:) Innostun aina liikaa, kun keskustelu ottaa tulta alleen...lieneekö rentoutta sekin vaiko ei. :)
Tiedätkös, Aika ennen lapsia onkin loistava tilaisuus päteä sillä kuinka paljon ymmärtää lastenkasvatuksesta ja vanhemmuudesta. Nauti siitä, nyt sinulla on oikeus - jopa velvollisuus - tietää asioita! :D Sitten kun ensimmäinen tulee se totuus läiskähtää vasten kasvoja märän puurojämiä pullollaan olevan rätin lailla... sekä kirjaimellisesti että konkreettisesti.
Sellainen hupaisa piirre menneessä parisuhteessani on että exäni on ammatiltaan lastenhoitaja ja minä suorastaan umpimetsästä repäisty mies lasten suhteen. Noiden kahden pikkuapinan jälkeen on käynyt niin että exä on vihdoin poisoppinut kirjatietoa tarpeeksi ollakseen vanhempi ja minut tönäisty uimataidottomana kylmään isi-mereen mallilla "opi uimaan tai uppoa" meininigillä karaistuakseni olemaan samantasoinen tekijä. Onneksi noita vanhemmuuteen valmentajia on kaksin kappalein, tehtävälleen omistautuneita 24/7 ja ilmoittavat aina ja varmasti jos jokin menee väärin. *virn*
Keskustelu on kyllä sellaista herkkua että tähän sitten jään koukuun minäkin. Ypöhän tässä on tähän aikaan yöstä kun en ole enää edes baari-ihmisiä (ja sielläkö saisi jotain oikeaa syvää keskustelua aikaiseksi? Just, mikäs se sieltä postiluukusta tupsahti... ens viikon oikeat lottonumerot...)... eli ennakkoon: Hyvää huomenta.
Sitäpaitsi sinkku joka tarttuu tälläiseen aiheeseen...
Kovakin hinku perhe-elämään? ;)
Miksi työtoveri sitten on valmis ottamaan sen toisen avomiehen? Tiedän sellaisia kun on viimisillään, just saanut vauvan, pieni vauva, paljon alle kouluikäisiä lapsia on jäänyt ilman isää. Monessa on niin että työtoveri on tiennyt perheen asiat tosi hyvin. Miksei sano miehelle ole perheesi kanssa. Miksi haluua rikkoa perheen...
Olinko sokea tai tyhmä, kun en huomannut vuosia kestänytttä suhdetta. Hoidin pieniä lapsia, eikä tuo sänkyhomma nyt niin kiinnostanut. Tarviiko mies erityishuomiota? Nyt yritän rakentaa elämää 2 lapsen yksinhuoltajana, ilman työtä ja koulutusta.
kyllä masentaa mikä avuksi. Surulla ja pahala mielellä ei ole rajaa. Koko ajan pala kurkussa miksi näin, kun luulin, että kaikki hyvin. Olenko tyhmä tai sokea.
Mitä vastaan tytölle, kun hän kysyy miksi isi ei ole enää meidän kanssa? Vastaanko rehellisesti, että tutun työkaverin luona vai mitä.
Kyllä lapsi on ihmeissään kun menee iskän tykö ja siellä asuu " entinen" perhetuttu...
Miksi työpaikoilla pyörivät saalistajat eiajattele lapsia..
Ensinnäkin nostan sinulle hattua olet päässyt pois. Minulla työ on vielä kesken. Ja pelottaa niin helvetisti, syy on yksinkertainen ja löytyy tästäkin keskustelusta: Mies ei oikein voi tuntea vaan hänen on erottava muusta syystä ja samalla hän eroaa myös lapsistaan. Olemme "työstäneet" suhdettamme kohta 3-4 vuotta. Ennen sitä meni kauan tosi huonosti mutta emme vaan keskustelleet asioista. Ehkä olimme alunperin toisillemme väärät ihmiset.
Joka tapauksessa vaimoni on useampaan otteeseen tehnyt selväksi miten erossa käy: lapset hänelle ja yksinhuoltajuus. Toki tiedän ettei se noin mene olen monessa mielessä hyvä isä ja mies, en ryyppää, räyhää tms. Teen kotitöitä joistakin jopa pidän :) Mutta aina on löytynyt ja löytyy edelleen huomautettavaa ja valitettavaa. Eli yhteishuoltajuushan se olis edes, mutta en jaksa uskoa että se toimisi kovinkaan hyvin. Appivanhempani asuvat aika läheellä ja muutenkin vaimollani on paikkakunnalla paremmat suhdeverkostot.
Ero on edessä sen olen myöntänyt itselleni, mutta se hidastaa ihan pirusti, että pelkään vaimoni käyttävän lapsia aseena. Tälläkin palstalla valitetaan niistä toisista naisista ja miehistä jotka kyttäävät meitä varattuja. Höpöhöpö jos joku olisi "yrittänyt" minua n. 5 vuotta sitten ei mikään olisi toiminut. Nyt on toinen juttu, en enää jaksa, miksi edes yrittää.
Onko sinulla käynyt niin, että vaimollasi on suku ymärillä ja sinä olet jäänyt liian vähälle huomiolle.
Minä olen vanha akka jo, mutta minulla on sen tyyppinen kokemus, että hyysäsin LIIKAA omien sukulaisteni kanssa.
Mies löysi lohduttajan töistä. Salarakas ymmärsi, sänkykamari toimi ym.... Meillä oli vuosisadan riita, mutta huomasin omat virheeni. Korjasin tapojani vähän, mies vähän enemmän. Nykyisin kysyn mieheltä käykö että siskon perhe tulee käymään. Ennen sanoi: siskon perhe tulee käymään.
Sotkuista huolimatta päätimme jatkaa. Nyt meillä harmaahapsilla on parhaat vuodet menossa.
NEUVONI KESKUSTELKAA, RIIDELKÄÄ, TAPELKAA, älkää olko sanomatta mielipidettänne 30 vuotta.
Mutta ei sovintoseksiä.
5 vuotta meni ennenkuin unohdin ja annoin anteeksi.
Pahinta oli syyttää itseäni miksi en huomannut, kuka tietää, että minua oli pidetty pilkkana.
Ei minua koskaan se ole haitannut, oikeastaan päinvastoin. Mutta tuo TAPPELEMINEN kiteyttää kaiken, sitä ei koskaan ole ollut eikä tulekaan. Jos ääni kohoaa, vaimo poistuu takaviistoon. Tämä on oikeasti koko suhteen isoin ongelma sillä se on jäykkä ja asiallinen ja sitä se on ollut aina. Toisin sanoen KAIKKI into, innostus, intohimo puuttuu ja nimenomaan parisuhteesta. Asiasta on keskustelut, toinen ei vain näe asiassa mitään ongelmaa. Nyt en yritä selittää, että minussa ei ole mitään vikaa, tietysti on.
"Joka tapauksessa vaimoni on useampaan otteeseen tehnyt selväksi miten erossa käy: lapset hänelle ja yksinhuoltajuus."
Yksinhuoltajuutta ei myönnetä todellakaan kuin todella vahvoin perustein, pitäisi olla näyttöä siitä että mies on haitaksi lapsille muunmuassa. Tässä suhteessa naisen sana ei merkitse sitten paskankaan vertaa eroprosessissa.
Eli, jos haluat ja vaadit saat yhteishuoltajuuden - lapsien pääasiallinen huoltaja on äiti ja etävanhempi olet sinä ja maksat elareita. Eroprosessissa (myös asumuserossa!) lastensuojeluvaltuutetun kanssa sovitaan pelisäännöt lasten tapaamisesta - JA TÄMÄ ON PAKOLLISTA MYÖS ÄIDILLE. Tuossa tilanteessa sinun tulee muistaa puolustaa isänoikeuksiasi niin paljon kuin mahdollista jos äiti hangoittelee vastaan. Voit vaatia oikeutetusti että lapset ovat luonasi vaikka kolme tuntia JOKAIKINEN PÄIVÄ jos tunnet että sinulla vaan riittää rahkeet siihen ja se ei ole lapsille liian raskasta matkustamisien etc. kanssa. Nämä sopimukset voidaan tehdä hyvinkin tiukkarajaisiksi ja ehdottoman sitoviksi ja niitä tulee myös noudattaan; ne ovat oikeustoimikelpoisia sopimuksia. Ja lastensuojeluvaltuutettu - jos hänelle ei esitä selkeitä todisteita miksi toinen vanhempi olisi jäävi - ei myöskään ole isän tai äidin puolella. Tarpeen tullen vanhempien vanhemmuus jaetaan tylysti kahtia jos molempien rahkeet siihen vain riittävät.
"Eli yhteishuoltajuushan se olis edes, mutta en jaksa uskoa että se toimisi kovinkaan hyvin. Appivanhempani asuvat aika läheellä ja muutenkin vaimollani on paikkakunnalla paremmat suhdeverkostot."
Yhteishuoltajuus ei tarkoita että teidän tulisi tehdä yhteistyötä keskenänne. Se tarkoittaa sitä että sinulla on oikeus lapsienne tietoihin koulun ja terveydenhuollon suhteen sekä olette yhteisvastuussa esim. lasten nimissä olevasta omaisuudesta (Jos muksuilla on vaikkapa tontti niin äiti ei saa myydä sitä yhteishuoltajuudessa ilman sinun lupaasi). Mitään yhteiskasvatussäännöstöä tämä ei tarkoita. Meillä se yhteishuoltajuus on muodostunut yhteisvanhemmuudeksi ja hyvä niin.
Samoin niillä muilla sukulaisilla ei lastensuojelun alaisuudessa tehdyn tapaamis sopimuksen suhteen ole mitään sananvaltaa. Se on täydellinen immuniteettisuoja kaikenlaista paskaa vastaan; jos lapsia piilotellaan etc. isältään niin siitä tulee viranomaisasia ja saattaapi käydä niin että sinä olet lopulta se yksinhuoltaja kun soskuntädit toteaa että äiti ei ole terveiden kirjoissa eikä noudata sopimuksia jotka on tehty lasten parhaaksi.
Etävanhempana vietät varmasti väistämättä vähemmän aikaasi lasten kanssa kuin äiti mutta niinhän se muutenkin yleensä on. Lapsille tärkeintä on se että yhteys vanhempaan säilyy ja että se toteutuu riittävän usein. Lapsi ei tarkastele vanhempiensa sosiaalista verkostoa tai noteeraa sitä "jonkun hyväksi" - vaan ainoa merkitsevä suhde lapselle on suhde isään ja suhde äitiin, vaikka he eivät olisi missään tekemisissä toistensa kanssa. Tässä suhtesssa siis äidin suvulla ei ole MITÄÄN mahdollisuuksia vaikuttaa lapsesi rakkauteen sinua kohtaan- joskin sillä suvulla on kyllä mahdollisuus vahingoittaa lapsen kehitystä - valitettavasti - tuomitsemalla sinut - mutta lapsen näkemykseen sinusta se ei tule vaikuttamaan koska sinä itse omissa toimissasi olet se näkemys!
"Ero on edessä sen olen myöntänyt itselleni, mutta se hidastaa ihan pirusti, että pelkään vaimoni käyttävän lapsia aseena."
Perheterapeutille jos mahdollista! Ensimmäisellä kerralla keskustelette kaksin terapeutin kanssa ja toisella kerralla molemmat menevät yksin kertomaan näkemyksensä, voit kertoa terapeutille tästä erodilemmasta ja peloistasi ja hän kolmantena osapuolena "ohjaa" naisen ajattelemaan sitä mitä tuo lasten aseena käyttäminen konkreettisesti tarkoittaa lasten hyvinvoinnille. Tulehtuneissa suhteissa sitä tietoa ei hyväksytä omalta kumppanilta, vaan sen pitää sanoa jonkun ulkopuoleisen, ammattilaisen.
Suosittelen yrittämään saada vaimoa terapiaan. Ilmeisesti sun tapauksessa hän tosiaan tarvii sitä ja vakavasti... Itse kävimme kirkon perheterapeutilla joka oli ilmainen.
Yleensä mielletään että mies on alakynnessä mitä tulee lapsiin. Se ei pidä ihan paikkaansa. Tää yhteiskunta TAKAA isyyden toteutumisen mahdollisuuden myös riitaisissa eroissa, ja se takaa tietenkin myös lasten turvallisuuden ja koskemattomuuden. Tällöin äiti joka käyttää lapsia aseenaan on yhteiskunnalle lopultakin se syyllinen ja isä joka hoitaa tapaamisensa ja lapsensa erosta huolimatta on se sankari. Sitä sympatiaa ei kannata odottaa äidiltä tai siltä suvulta, ei naapureilta... mutta sen missä asian näkee on omat lapset loppujen lopuksi.
Mikään ei ole parempaa terapiaa ero-isille kuin telmiä ja nauraa kahden lapsen kanssa yksiönsä sängyllä ja huomata että ne lapset ovat täsmälleen samanlaisia kuin olivat parisuhteessakin eikä heissä näy jälkeäkään siitä tuskasta mikä itseä on koskettanut... Tän olen itse kokenut, ja sen koettuaan on vahvempi asiassa kuin ehkä koskaan aikaisemmin.
Tsemppiä, itseasiassa se koko juttu tuntuu aivan kauhean mutkikkaalta mutta vain yksi asia on olennaista: Ne lapset ja olla heidän kanssaan vanhempana. Mitään muuta ei tarvita tai vaadita loppujen lopuksi lasten suunnalta siihen että he pärjäävät asian kanssa oikein hyvin. Loppu on sitten aikuisten ja yhteiskunnan välisiä asioita ja sopimuksia, lapsille merkityksettömiä.
Minua on jo pitkään ihmetyttänyt nainen, usein äitikin miksi rikot perheen? Miksi naisesta on tullut niin tunteeton, että hän haluaa rikkoa perheen. Ottaa isän lapsilta. muuttaa perheen rakentamaan kotiin.
Mikä ihmisistä on tehnyt niin ilkeän, että millään arvoilla ei ole merkitystä.
On minulle sellainenkin teoria sanottu, että ukkomiehillä ei ole tauteja. se ei välttämättä pidä paikaansa kun vapaamieliset naiset jakaa tavaraansa auliisti sinne tänne.
En ole noita. Mutta olen löytänyt miehestä ihmisen, joka tuntee yhteenkuuluvaisuutta minuun.
Vaimo ja lapset on eri tasolla. Meillä on aito rakkaus jos laten äitimadonna sen suo...
Miksi työpaikoill nykyisin on aikaa romanssille. Onko sielläkin tullut käytäntö parempi virka jos on johtajan hempukka. Monasti hempukka osaa kuunella miehen valituksia. On pitkällä aikavälillä tehnyt itsestään ymmärtäjän. Mies raukka ei huomaa, että naisella voi olla pahat mielessä. Tiedän sellaisiaakin tapauksia, missä on kauan yritetty lasta. Sitten kun äiti on viimeisillään isä on häipynyt työkaverinsa hoiviin. Isä korvaa lapselle rahalla ja työtoveri tekee lapsen. näin pyörii pyörät nykyään. Kuka kärsii LAPSET, ISOVANHEMMAT.
Jatkuvasti näilläkin palstoilla lukee kuinka mies sitä ja mies tätä. Juma.... menkää naiset hetkeksi peilin eteen ja miettikää voisiko sieltä löytyä yhtään vikaa! Naiset vaativat kokoajan tasa-arvoa mutta hyvin harva on siihen oikeasti valmis. Miesten pitäisi tehdä iloisin mielin ja aina oma-aloitteisesti kotitöitä. Mutta, voi voi kun pyörästä puhkeaa kumi lamppu palaa katosta niin silloin kyllä on miesten työt kun ne luonnistuvat paremmin mieheltä. Minä vaihdoin naista ja lasteni äitiä enkä kadu pätkääkään. Teen edelleen kotitöitä mutta kokoajan ei tarvitse kuunnella vittuilua siitä miten voisin tehdä paremmin ja enemmän. Teen myös ilomielin ns. miestentyöt ja olemme molemmat tyytyväisiä, siis tarkennus femakoille: vaimoni ei ole orja, työt jakaantuvat aika tasan kun tarkastellaan kokonaisuutta, joskus makaan minä joskus vaimo. Ns. Tasa-arvon keksijät ovat syypäitä suurimpaan osaan avioeroista.
Tyranniäiti pakottaa hylkäämään lapset. Ei saa lapsia jouluksi, kun ei voi näyttää minun uutta vaimoketta. Lapset saa sen käsityksen etten välitä. Minä olen kahden suvun ja kahden vaimokkeen loukussa. Toinen narisee etten maksa tarpeeksi elatusmaksuja toinen, että maksan liikaa. Entinen anoppikin koitaa haukkua parhaansa mukaan. Onneksi olen nuori voin hankkia uusia lapsia vähän myöhemminkin. Tällä hetkellä tunnen olevani rahakone. Lapsiani tottakai rakastan, vaikka meille tulikin lasten äidin kanssa ero. Eron syy ei aina välttämättä ole miehen, voi joskus käydä niinkin, että eron haluaa vaimo. Lohduttajan löytää aika helposti työpaikan sinkkunaisista. He kun on tutustuneet siihen parempaan puoleen ensiksi. Ei tämä ainakaan helppo tilanne miehelle ole, ei ainakaan minulle.
Jos työpaikalta löytyy helposti lohduttaja. Se on varmaan jo katsottu valmiiksi. Onko näin??
On ylitöitä > vaimo odottaa > on messuja > vaimo odottaa. Työtoveri on timmissä kunnossa > vaimo odottaa > Pini flirtti työkaverin kanssa ei tunnu pahalta, mutta se muuttuu seksisuhteeksi. Ja vaimo huomaa, ettei nyt hänen turvottuaan enää kelpaakaan miehelle. Tulee masennus. mies "valittaa" työtoverille. Sinkkunainen nappaa saaliin... Siinä saa perhe jäädä.. Rakennetaan yhdessä paratiisi....
Kuitenkin see työpaikalla oleva on toiseksi paras rakastin lasteni äiti. Nyt otan ystävän.
Lapsentekoon tarvitaan muutakin kuin kikkeliä.
Kannustetaan isäkuukauteen ja ottamaan vastuuta perheestä, on isyysrahoja yms. Miehet vaan ei oikeen taida ymmärtää perheen päälle ennenkuin on liian myöhäistä rakentaa suhdetta lapsiin. Ja sitten ihmetellään huonosti käyttäytyviä lapsia. Lapsia ne on, joilla ei periaatteessa ole isää. En tässä lainkaan halua syyllistää yksinhuoltajia enkä meitä naisia, joille jää lähes yksin vastuu lapsien kasvatuksesta. Mutta ilman perheitä ei olisi toimivaa yhteiskuntakaan ja jos isällä ei olisi lapsille merkitystä niin eihän miestä enää tarvittaisi kuin siittämään lapsi, naiset hoitavat loput. Tätäkö te miehet haluatte? Ottakaa osaa perhe-elämään älkää jättäkö henkisesti lapsianne. Kyllä naiset ja lapset pärjäävät ilman teitäkin, mutta se ei ole tämän yhteiskunnan ja perhe-elämisen tarkoitus! Kun elämä alkaa olla ehtoopuolella niin onko hauskaa muistella mahtavia seksihetkiä ja todeta sivulausessa, että kai mulla lapsiakin on jossain. Vai onko hauskempaa muistella nuoruutta yhdessä lasten ja lastelasten kanssa vaikka seksihetkiä ei muistoissa olisi kuin vähän, ehkä vain puolison kanssa?
Just näin. Vanhana ei riitä muistot työkaverista jolla on taas uus nuorempi mies. Lapset ja heidän jälkeläisensä ihmettelevät kotona kutsuisko papan vai onko mamma kiukkunen jos sen kutsuu. Elämä tulee niin vaikeaksi muutaman ekstra panon takia. seksikin kuitenkin laimentuu tökaverin kanssa kun siitä tulee laillista ja killetyn hedelmän maku häipyy.
Aiheuttaako tylsä tai liian vaativa työ sen, että työpaikalla pitää olla joku suhde. Näinollen jaksaa jokapäivä mennä töihin. Vai onko se vaan niin, että ihmiset haluaa näyttää työtovereille miten haluttu on. Voi olla, että kotona on raha, lastenhoito, sukulais vaikeuksia eikä hommat oikein pelaa miehen mieleisellä tavalla. Töissä, kun saa jonkun ihailua ihmiset ovat aivan sekaisin.
tämähän on aivan käsittämätöntä keskustelua, miehillä ei siis ole muita tunteita kuin seksi. Tämä osoittaa vain sen kuinka säälittäviä OSA naisista on.
Itse ihastuin ja lopujen lopuksi rakastuin työkaveriini mutta suhde on platoninen eikä luultavasti johda mihinkään muuhun, valitettavasti. Mutta en vain voinut asialle mitään ei tunteet kysy lupaa!
Meillä vaimon kanssa seksi on sinänsä ihan hauskaa vähän tylsää välillä, mutta se nyt on ymmärrettävää onhan vuosia takana jo 15 ja kolme lasta. Innostunutta ja intohimoista seksi ei meillä koskaan ole ollut, mutta se ei haitannut koska muuten suhde toimi hienosti. Pikkuhiljaa vaan olemme kasvaneet ns. erilleen. Lasten kasvatusperiaatteet hiertävät jne. olemme asiasta puhuneet vaimon mielestä minä en arvosta niitä asioita joita hän painottaa. Voi hyvinkin olla näin, minun näkökulmasta asia on tietysti päinvastoin. Jos päädymme eroon se ei johdu siitä että minulla olisi seksisuhde vaan siitä että minulla on tunteet, ne eivät vaan valitettavasti kohdistu vaimooni. Minusta on väärin elää vuodesta toisen kanssa vaikka ei tunteita olekaan, vaimo on ihan mukava ihminen, kai, vaikkei meillä synkkaa ja hän ansaitsee jonkun joka rakastaa häntä.
Aion siis erottuani asua yksin, työkaverini menee tahollaan naimisiin ja hyvä niin, hän on onnellinen. Uskon että minäkin olen onnellisempi yksin (toivon että minut määrätään lähihuoltajaksi, mutta taitaa äideillä olla etulyönti) kuin tässä huonossa suhteessa. Eli älkää te naiset aina yleistäkö ei elämä vain ole niin mustavalkoista:(
Mitä ihmettä odotat elämältä? Seksi hauskaa, hyvin mennyt. Lasten kasvatusko on syy erota? Kummallinen ajatus. Eihän se uuden vaimon kanssa ainakaan helpommin toimi. Jos olet eri huushollissa, vai annatko määräykset miten lapsia pitää kasvattaa ja sitten risuja ex:lle kun tulee hankaluuksia. Miten voit olla rakastunut naiseen joka ei anna vastaihastusta. Kuullostaa kummalliselta tekosyyltä. Onko niin, että sinäkin tavoittelet kuuta taivaalta ja odotat että elämä on aina hauskaa ja se sama tunne jää sinulle pysyväksi, kun on silloin ensirakkauden löytäessään. Näin ei ole. Elämän ei kuulukkaan olla aina hauskaa. Arki, hyvä ystävyys kumppaniin, lapset ja heidän jälkeläisensä ja isovanhempansa tekee elämästä elämisen arvoisen. Riidat puhdistaa ilmaa ja jousto lastenkasvatuksessa on parasta. Mutta jos olet päättänyt jättäytyä yksin kaiken ulkopuolelle, odottamaan että työkaveri kaatuu sänkyysi niin se on sinun valintasi. Epäilen, että työkaverin kanssa yhteiselämäänkin tulisi 15 vuoden jälkeen arki ja kaikki normaalit murheet. Tuneet laantuu ystävyyden tasolle. Jos rakkaus on oikein tuklista se ei kestä 15 vuottakaan..
Onnea Sinulle kuitenkin valintaasi.
Mitä minä teen "perheessäni", kun vaimollani on isä, äiti, siskot, veli, sukulaiset. Yhteistä meillä on kolme ihanaa lasta ja minun tilipussini sekä asuntolaina. Minulle on tullut ulkopuolinen olo. Joskus jopa tuntuu siltä, ettei kysytä isännältä mitään mitä huushollissani tapahtuu. Töissä sentään saan arvostusta ja ihailuakin tarpeen tullen. Olen vakavasti harkinnut muuttaa pois, jopa toiselle paikkakunnalle, etten ole vaimoni sukulaisten tiellä, kun he päättää mitä meillä tehdään. Aluksi tuntui mukavalta, että oli apu lähellä, mutta nyt en kestä sitä, että appivanhemmat häärää meillä, kuin kotonaan. Onhan heistä ollut apua, mutta voi olla, että olisin onnellisempi ilman heidän ylenpalttista apuaan prinsessalleen.
..älä hyvä mies yksiksesi noita ajattele, vaan nosta niin sanotusti kissa pöydälle ja kerro vaimollesi miltä sinusta tuntuu. Kerro, että kaipaat hänen huomiotaan ja omaa rauhaanne. Kyllä vaimo sen ymmärtää, jos sua rakastaa. Hän sitten kertokoon tämän vanhemmilleen hienovaraisesti. Tokihan suku on läheistä, mutta rajansa kaikella. Yhteydessä voi olla muutenkin kuin "asumalla" toisten luona. Kerro myös vaimollesi, että tahdot tehdä yhdessä päätöksiä ja suunnitelmia. Tahdot, että sinuakin kuunnellaan. Puhumalla kaikki paranee eikä pakenemalla tilannetta! Kysyt mitä teet perheessäsi - olet sen isä ja aviomies! Olet tärkeä osa perhettäsi. Teillä on kolme ihanaa lasta, kuten sanoit. Olet heille tärkeä. Älä pakene, vaan ota roolisi, vaadi kotona paikkasi. Kerro vaimolle, että tarvit arvostusta ja ihailua:) Ja varppina sitä vaimoltas saat. Anna myös arvostusta ja ihailua hänelle. Laittakaa ne ihanat lapsenne välillä appivanhemmille ja olkaa kahden siellä kotonanne...
Ei taida puhe auttaa enää. Olen niin täynnä. Olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi niin pitkään. Katsotaan nyt miten prinsessa pärjää ilman miestään. Elatusmaksut hoidan, mutta se saa riittää. Odotan, että lapset kasvaa ja voin pitää heihin yhteyttä ilman äitinsä valvontaa ja kysymyksiä.
Älä lopeta yhteydenpitoa lapsiin äidin tähden. Olet aikuinen ja teit virheen naimisiin mennessäsi, mutta lapsilla ei ollut mitään tekemistä sen virheen kanssa. Pidä selkä suorassa ja osallistu ja kanna vastuusi lasten kasvattamisesta!
Niinkuin sanottu on se kumma miten asioihin reagoidaan. Kun en ole eroamassa toisen naisen takia, niin ei ole mitään syytä erota, eli miehellä ei ole tunteita. Olen niin älykäs, että ymmärrän intohimon muuttuvan ja kehittyvän ystävyydeksi, mutta sitä ystävyyttä ei tullut. On tullut vain vaatimukset ja mitallisuus. Kaikki katsotaan kellosta, kuinka kauan lapset on olleet tänään pihalla (meidän lapset ovat olleet JOKA ainut päivä 2h pihalla, paitsi kipeinä), ns. kotityöt jaetaan tasan riippumatta siitä millainen päivä toisella on jne. Seksi ei miehellekään lopulta ole kaikki kaikessa, aina on käsi! Eikä sitäpaitsi kasvatus siihen lopu kun minä lähden, missä ensinnäkin lukee ettei kukaan lapsista voisi tulla minun luo asumaan tai ehkä minut määrätäänkin lähivanhemmaksi.
Se on oikeasti kumma, jos nainen lähtee siihen on aina hyvä syy, mutta jos mies lähtee syy on toisessa naisessa tai sitten mies ei jaksanut kantaa vastuuta. Miten olis jos OSA naisista katsoisi peiliin ja miettisi löytyisikö sieltä edes osa syystä. Minä voin tunnustaa että minussa on syitä jotka ovat vaikuttaneet tulevaan eroon, mutta vaimoni mukaan hänessä ei.
Tuo mitä suunnittelet, on julminta mitä voi tehdä.
Olet etukäteen päättänyt erota ja et kerro siitä vaimollesi. Sitten vain ilmoitat hänelle päin naamaa, että lähdet. Niinkö? Sinä olet silloin työskennellyt eroa kohti sanotaan vaikka 10 vuotta, ja samalla vaimo on kuvitellut kaiken olevan hyvin. Mieti, miltä tuntuu tajuta toisen eläneen ihan eri elämää kuin on luullut. Huomata, että toinen on vain odottanut oikeaa lähtöhetkeä samalla kun itse on kuvitellut elävänsä perhe-elämää. Itse kokisin tulleeni todella raa'asti petetyksi.
On sinun heikkouttasi, ellet saa viestiä menemään perille. Sitä, että et ole tyytyväinen tilanteeseen ja jotain on tapahduttava tai lähdet. Kannattaa kertoa nyt, että hänellä on mahdollisuus muuttaa jotain. Kerro niin että ei voi olla ymmärtämättä asian merkitystä sinulle. Kerro tarvittaessa useasti. Tästä on minulla kokemusta sikäli, että vaimolle sai yhtä asiaa vängätä monta kertaa, ennen kuin ymmärsi sen merkityksen minulle. Sitten alkoi tulla muutoksia tapoihin.
Se nainen, jonka kanssa olet mennyt naimisiin ja lapsia laittanut, ansaitsee tietää. Tuo suunnitelmasi on asioiden välttelyä.
Avaa suusi ja kerro, että olet tyytymätön tilanteeseen, älä luiki pakoon ja pistä päätä pensaaseen kuin pieni jänis. Ulkopuolistakin keskusteluapua löytyy. Kukaan muu ei voi päättää teidän perhe-elämästä kuin sinä ja puolisosi!
huonekalu...joka on tuttu ja turvallinen...ei pyydä mitään, ei tarvii mitään... tilipussi on arvostuksesi lähde....ja tekosi on velvollisuuksia, joita sinun kuluu hoitaa...
Näin kulkee nykynaisen ajatusmaailma
Minulla ainakin vaimo vaihtoi minut työkaveriinsa.
Ei tunnu olevan perhe ja lapsi etuasemassa. Hänelle tuli se "minä itse".
Miksi se ihastus yleensäkin on työkaveri. Mikä siinä vetää, bvaikka käytännössä voiko siitä hyvää seurata, kun on aina paikalla. Sitten epäilee jos on vaikka lomalla. Tiedän kyllä sairalapiireistä, että on yövuorossa tavallistakin, että hoitajalla ja lääkärillä on työpaikalla jopa seksisuhdekin.
Ei se niin hauskalta tunnu, kun vaimo sanoo: Tämä oli tässä. Muutan pois otan lapset mukaani. Olin ajatellut tehdä paljon töitä, että saan velat pois. Vaimo oli kotona, kun muksut oli pieniä. Se oli minulle niin suuri järkytys, kun vaimo lähti, että olisin tullut hulluksi ellei naispuolinen työtoveri olisi ottanut minua hoitoonsa. Vaimoni ehkä olisi halunut juhlia, matkoja ym... seuraelämää. Eipä sille enää mitään voi.
Olin hyvin nuori kun väänsin pari lasta. Olin kotona mies töissä. Olisin halunnut jotain nuoren ihmisen elämää. Meillä lastenhoitoa, miehen sukulaisia, omia sukulaisia. Minulla omat ystävät, miehellä työtoverit. Tämä osottautui meille kohtalokkaaksi. Minä kyllästyin niin perusteellisesti vanhan ihmisen elämään, että häivyin. Halusin oman elämän. Ei siinä, kun on ihan täynnä välitä muusta kuin itestään. Erosta on kulunut muutama vuosi olen tyytyväinen ratkaisuuni. En tiedä onko lapset siitä kärsinyt. En välttämättä välitkkään. Tärkeitä, että minä voin hyvin ja jaksan hoitaa ja opastaa heitä elämän vaikeuksien varalle isän ja molempien sukulaisten avulla.
Ei aikasemmin äidin tullut mieleenkään ajatella itseään. Oli tupa täynnä kakaroita. Usein isä oli muualla töissä ryyppäsikin, mutta äiti oli se joka jaksoi... Uhrautukin.
Ennen etelä-valtioiden puuvillapelloilla työskentelivät palkattomat orjat. Isännät saivat kaikki tulot verottomina ja ilman työvoimakuluja. Orjat vain raatoivat.
Nykyhömpää: orjien jälkeläiset asuvat normaaleissa asunnoissa, käyvät palkkatyössä, opiskelevat....
Mutta miksi nuoriso valitsee sen hankalimman mallin, kun heidän vanhempansa koittaa antaa heille helpomman elämän kun on itellä ollut. Tasapainoinen lapsuus pitäisi taata, eikä juoksua päiväkoti välillä isin kotiin, äidin kotiin.....MUTTA MISSÄ LAPSEN KOTI?
Toivottavasti hänellä on pysyvät isovanhemmat, mitkä hoitaa.
Minusta parasta on ottaa eri vuosikymmeniltä parhaat vihjeet. Nykyisin, kun naisista on tullut itsenäisiä mies on mennyt sekaisin. Ainoastaan työpaikalla hän tietää miten hierarkia toimii. Kotona moni mies on joutunut naisensa tossun alle ja se heilauttaa miehen itsetuntoa. Mua ei akat määrää. Ensin määräs äiti, sitten vaimo sitä ei miehen kantti kestä. Työpaikalla typykät antaa miehille itsetunnon kohotusta.
Mites isä sitten suu pannaan, kun äiti löytää lapsille uuden isän? Uusi isä opettaa pienille lapsille pyörällä ajon, näkee koulumenestyksen. Auttaa lasta koko elämän. Miten te biologiset isät sitten reagoitte, kun poika on lääkäri ja sanoo sinulle; Tämä on täysin äidin uuden miehen ansiota. Mitäs sitten isi sanot uuden hempukkas kanssa....