Elän uudessa liitossa unelmien vaimon kanssa.
Perheeseemme kuulu meidän lisäksi vaimoni lapset,tytär 16v. Sekä adhd poika jo lähes 13v.
Liitomme on ollut suhteellisen lyhyt. Varsinkin kun verrataan aikaisempiin suhteisiimme jotka kestivät kummallakin noin kaksikymmentä vuotta.
Olemme vaimon kanssa hyvin elämän positiivisesti suhtautuvia ihmisiä. Nautimme yhdessä tekemisestä.
Yhdessä tekemisen ja kokemisen iloista.
Kaiken kaikkiaan,parisuhde on pääpiirteiltään kohdallaan.
Nyt tullaan siihen miksi kirjoitin tänne.
Eronneena miehenä minulla on upeat kaksi lasta. Tytär 15 ja poika 18 vuotta jotka ovat minulle lihaa ja verta. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Mielestäni,ja myös objektiivisesti ajateltuna,perus fiksuja nuoria. Hyväksyn myös heidän puutteensa.
Vaimollani on siis poika jolla on adhd.
Isänsä oli,ja on alkoholisti. Pojan käyttäytymismalli ihannoi jostain kumman syystä isäänsä. Minä järjestyksen ihmisenä,ohjaan työkseni ihmisiä. Olen lähes neuvoton pojan suhteen! Kuinka se idioottimaisen käyttäytymismallin antava isä voi olla pojalle niin hieno?
Varsinkin kun otetaan huomioon se että poikakin tajuaa että isänsä juo sekä on kykenemätön hoitamaan asioitaan lapsiensa suuntaan.
Olen siis "poliisi" joka ohjaa väärän käyttäytymismallin saanutta poikaa oikeille raiteille. Sekä yritän siinä paineessa luoda hyvää parisuhdetta rakkaan vaimoni kanssa.
En varmasti valita tyhjästä. Uskon siihen olevani elämää tarpeeksi nähnyt.
Mutta tässä kulkee se raja jossa haluaa kuulla kommentteja vastaavissa tilanteissa olevilta ihmisiltä. Virkansa puolesta lasten asioista huolehtivilla henkilöillä tuntuu olevan se sama ongelma kuin meillä muillakin töissä kävijöilä.
On niin paljon töitä ettei jouda tekemään töitä.
Pliirun plaarumia tarjotaan pääasiassa.
Koettakaa nyt jotenkin selviytyä.
Tms.
Aikuisena kyllä tiedän että elämästä selviydytään.
Paremmin tai huonommin.
Mutta mutta kun tukiverkko adhd lasten osalta,ainakin Kuopiossa näin heikko.
Niin minua ainakin hirvittää heidän kohtalo.
Ja myös meidän jotka rakentavat puitteet näiden nuorten elämälle.
Mielellään kuulisin kommentteja muilta asian kanssa paineskelevilta. Ja ERITOTEN MIEHILTÄ.
Meiltä järkäleiltä!
Perheeseemme kuulu meidän lisäksi vaimoni lapset,tytär 16v. Sekä adhd poika jo lähes 13v.
Liitomme on ollut suhteellisen lyhyt. Varsinkin kun verrataan aikaisempiin suhteisiimme jotka kestivät kummallakin noin kaksikymmentä vuotta.
Olemme vaimon kanssa hyvin elämän positiivisesti suhtautuvia ihmisiä. Nautimme yhdessä tekemisestä.
Yhdessä tekemisen ja kokemisen iloista.
Kaiken kaikkiaan,parisuhde on pääpiirteiltään kohdallaan.
Nyt tullaan siihen miksi kirjoitin tänne.
Eronneena miehenä minulla on upeat kaksi lasta. Tytär 15 ja poika 18 vuotta jotka ovat minulle lihaa ja verta. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Mielestäni,ja myös objektiivisesti ajateltuna,perus fiksuja nuoria. Hyväksyn myös heidän puutteensa.
Vaimollani on siis poika jolla on adhd.
Isänsä oli,ja on alkoholisti. Pojan käyttäytymismalli ihannoi jostain kumman syystä isäänsä. Minä järjestyksen ihmisenä,ohjaan työkseni ihmisiä. Olen lähes neuvoton pojan suhteen! Kuinka se idioottimaisen käyttäytymismallin antava isä voi olla pojalle niin hieno?
Varsinkin kun otetaan huomioon se että poikakin tajuaa että isänsä juo sekä on kykenemätön hoitamaan asioitaan lapsiensa suuntaan.
Olen siis "poliisi" joka ohjaa väärän käyttäytymismallin saanutta poikaa oikeille raiteille. Sekä yritän siinä paineessa luoda hyvää parisuhdetta rakkaan vaimoni kanssa.
En varmasti valita tyhjästä. Uskon siihen olevani elämää tarpeeksi nähnyt.
Mutta tässä kulkee se raja jossa haluaa kuulla kommentteja vastaavissa tilanteissa olevilta ihmisiltä. Virkansa puolesta lasten asioista huolehtivilla henkilöillä tuntuu olevan se sama ongelma kuin meillä muillakin töissä kävijöilä.
On niin paljon töitä ettei jouda tekemään töitä.
Pliirun plaarumia tarjotaan pääasiassa.
Koettakaa nyt jotenkin selviytyä.
Tms.
Aikuisena kyllä tiedän että elämästä selviydytään.
Paremmin tai huonommin.
Mutta mutta kun tukiverkko adhd lasten osalta,ainakin Kuopiossa näin heikko.
Niin minua ainakin hirvittää heidän kohtalo.
Ja myös meidän jotka rakentavat puitteet näiden nuorten elämälle.
Mielellään kuulisin kommentteja muilta asian kanssa paineskelevilta. Ja ERITOTEN MIEHILTÄ.
Meiltä järkäleiltä!
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Kuinka se idioottimaisen käyttäytymismallin antava isä voi olla pojalle niin hieno?"
Lapsi on usein ikuisesti Hyvin Lojaali vanhemmilleen, oli ne millaisia tahansa.
Tiedän toki tämän seikan. Lapset eivät näe tapahtumia kuten aikuiset.
Mutta kun eletään yhteisössä. Ja yhteisöllä tarkoitan mitä tahansa yhteisöä. Niin kaikkien mielenterveyden kannalta olisi eduksi jos asiat sujuisivat kohtuullisella tasolla hyvin.
Haenkin tällä kirjoittelullani ihmisiä jotka ovat saman kaltaisessa tilanteessa. En katso olevani oikeassa väittämilläni. Näen kuitenkin että uusioparien elämässä voi olla aivan erilaisia ongelmia. Yksinkertaisesti sanottuna. Olisin otettu kommenteista sekä vuorovaikutteisesta ajatustenvaihdosta.
Ps. Vaimoni on lukenut tämän.
mutta tahdon kysyä tarkennusta. Sanot olevasi * "poliisi" joka ohjaa väärän käyttäytymismallin saanutta poikaa oikeille raiteille.* Mitä se tarkoittaa? Onko tuo poika alkanut opetella ryyppäämistä isänsä malliin? Vai onko se väärä malli sanallisella tasolla? Kysyn vain siksi, että on helpompi hahmottaa mistä puhut konkreettisesti.
Mulla ei ole adhd-lasta. Mun esikoinen (eroliitosta) sortui murrosiässä käyttämään huumausaineita. Etäisänä mulla ei ollut kovinkaan suurta osuutta taistelussa pojan puolesta, konkreettinen taistelu jäi äidin harteille. Mutta omalta osaltani olin mukana asiassa, juttelin pojan kanssa, kävin sairaaloissa pakkohoitojaksojen aikana juttelemassa lääkärien kanssa, tapaamassa poikaa jne. Tämä ei ole sama kokemus, eikä sama tilanne kuin sulla. Mutta ehkä se epätoivo on sama. Jouduin omassa uusioperheessä taistelemaan hiukka siitä, että poika kuitenkin hyväksytään mun lapsena perheeseen jne.
Se oli aika pahaa aikaa, omat konstit oli vähissä ja hoidon laatu kuvailemaasi tasoa. Asiat jouti selvittämään aika pitkälle omin eväin. En edes rupea tässä ruotimaan avohoito- ja kaksoisdiagnoosiasioita.
Noh, mun asia. Se on varmaan fatalistinen. Me kaikki tahdotaan kaikille lapsille hyvää, omille ja puolisoiden. Ollaan valmiita taistelemaan lasten tulevaisuuden puolesta. Se on oikein ja hyvä, eikä siitä saa hellittää.
Kuitenkin on niin, että me ei voida loppujen lopuksi hallita elämää, kontrolloida sitä. Jokainen kasvaa siksi, joksi on kasvaakseen. Jos kasvun suunta on väärä, se tuo kauhean syyllisyyden taakan vanhempien harteille, syystä tai syyttä.
Se on asia on siis se, että mulla on lopultakin positiivinen kokemus siitä, mitä muhn pojalle on tapahtunut. Olisi toivonut toisenlaisen nuoruuden, mutta se nyt oli, mikä oli. Hän on päässyt irti aineista. Tiedän, että ne vuodet vaurioittivat hänen sieluaan / mieltään, tai miksi sitä nyt halutaan kutsua. Toipuminen on hidasta ja elämättä jäänyttä murrosikää eletään nyt 23-vuotiaana. Mutta poika on elossa, töissä, suunnittelee tulevaisuutta. Hän on moraalinen (mustavalkoisesti, kuin kunnon nuori ainakin), suunnittelee siviilipalveluksesta kieltäytymistä, eli vankilaan menoa... hmm... onkos se nyt hyvä asia? No minusta on. Siinä mielessä, että hänestä on kuitenkin kasvanut eettinen, aktiivinen ihminen (minä tietysti vastustan vankilasuunnitelmia ja yritän löytää positiivisia eettisiä vaihtoehtoja). Joo. Pojasta tuli aika erilainen, kuin mikä oli oletus. Mutta hyvä ihminen omien kykyjensä rajoissa. Mista tuntuu, että mun hommana on edelleen isänä rakastaa ja tukea aikuista poikaa. Ja olla kiitollinen siitä, että hän on oma kiivas ja elävä itsensä.
En ole varma, onko tässä mitään eväitä, vai vituttaako tän lukemninen. Päätin nyt kuitenkin pistää tämän kokemuksen peliin.
Adhd:stä en osaa sanoa mitään. Mulla on vain käsitys, että se kuuluu samoihin paskasti hoidettuihin nuorison mielenterveysasioihin, kuin psykoosi- ja huumeongelmatkin. Ehkä tiedät mua paremmin, että on olemassa erilaisia ryhmiä vanhemmille, joilla on ongelmista x, y, z kärsiviä lapsia. Luulisin, että niistä saa konkreettisempaa tukea ja käytännön apua, kuin ylikuormitetusta mielenterveyspalvelusta. Se tarvittava apu kun ei aina ole medikaalista.
terveisin.
Toimii pääkaupunkiseudulla, mutta antavat varmasti hyviä neuvoja ja kontakteja Kuopion suunnalla oleviin tahoihin. Katsokaa sivuilta www.adhd-center.com Itsekin adhd:n äitinä olen saanut sieltä erittäin hyvää koulutusta ja vinkkejä arkielämään,suosittelen lämpimästi!Jos ette ole vielä kauan asuneet yhdessä, niin adhd-lapsethan reakoivat muutoksiin todella rajusti, mutta ei ole onneksi ikuista! Vaikuttaa kivalta, että reakoit ja haluat auttaa lasta! Kun jaksat jatkaa samoilla linjoilla, saattaa piankin pojan ihannointi muuttua aivan toiselle taholle! Onnea matkaan koko perheelle!
Selvästi klassinen tilanne jossa poika haluaa ansaita isänsä rakkauden olemalla isänsä kaltainen.
Tässä tapauksessa selvä primus motor.
Tuo oli hyvä huomio. Huomion saamiseen lapset käyttävät uskomattomia keinoja. Huomaan myös sen että kyseisellä pojalla huomion saamisen tarve on varsin suuri. Suurempi jopa kuin monilla "terveillä" lapsilla.
Ongelmat joista mainitsin ei ole kyse päihteiden käytön kokeiluista. On kysymys umpikieroudesta joihin liittyy valehtelu. Auktoriteettien kunnioituksen puute. Ei myöskään käsitetä rangaistuksia joiden saamisesta seuraa taivaallinen purnaaminen. Normaalistihan lapsi kun huomaa tehneensä väärin hän on hieman nolona ja haluaa hyvittää asian. Kärsimällä saamansa ojennuksen sekä kuuntelemalla ohjeet vastaisuuden varalle. Mutta tässä tapauksessa ojennus aikuisen antamana on hänen mielestään kritiikin arvoinen ja aina täysin ylimitoitettu sekä turha. Myöskin mitään oppia asiasta ei siten jää päähän.
En voi kuin kauhulla odottaa mitä seuraa tulevaisuudessa sellaisen ihmisen elämässä jossa ei käsitetä tehneensä väärin!
menevää sorttia ja puolet vangeista on hoitamattomia ad hd tapauksia että ehkäpä lääkitystä suosittelen kokemuksesta lekurin kans puhelemaan ettei lapsesta alkkis/huume ongelmaista tule..
Vastaan Kuopiolaisena 16v-addi pojan vanhempana.
Murrosikä ja ADHD ovat kyllä varsin haasteellinen yhdistelmä. Joskus tilanne on jopa epäilyttävän rauhallinen, äkkiä taas kaaosmainen.
ADHD nuori lähtee niin helposti ADHD nuorimukaan kaikkeen hämärään touhuun, koska häneltä puuttuu itsesuojeluvaisto ja impulsiivinen käytös ohjaa hänen toimintaansa.
Pitää vaan nauttia helpoista päivistä, että jaksaa taas ne huonommat hetket.
Aina ei tosin jaksa vaikka miten yrittäisi.
Sitten kun yrittää ymmärtää mitä asioita murkun kuuluu kokeilla ja mitkä ovat ADHD liittyviä lieveilmiöitä niin siinä sitä sitten ollaan. Tai siis on vaikea ymmärtää onko poika ehkä vähän aikaisessa murrosiän suhteen vai johtuuko aikaisuus ADHD:n kuuluvasta yli-impulsiivisuudesta.
Pumpulissa tuon ikäistä ja kokoista
kaveria ei enää voi pitää, täytyy vaan luottaa siihen että kaikki järjestyy ja jotkut asiat vaan täytyy hänenkin oppia kantapään kautta
Elämässä on kuitenkin muitakin velvollisuuksia kun yksi lapsi, joka jossain vaiheessa vei kaikki voimavarat.
Kaikissa asioissa on todellakin kaksi puolta, mutta niiden hyvien puolien löytäminen asioista katastrofin hetkellä on kyllä vaikeaa.
Tällä hetkellä asiat voi hyvin, huomenna voi olla jo toisin. Päivä kerrallaan. Voimia kaikille isojen ja pienien ADHD nuorten vanhemmille.
Jos et ole itse aktiivinen lapsen psta olet väliinputoaja.
Kokenut oman poikani kanssa vastaavanlaisia ongelmia hän on ollut sijoitettuna
kahdesti sijaisperheeseen kun omat voimat/keinot ei enää riittäneet.
Saimme apua ADHD-liiton neuvontapuhelimesta
sekä vertaistukikeskusteluista.
Eijsveikeet toimistosta kannattaa tiedustella onko heillä vertaistukiryhmää.
JAKSAMISTA TEILLE UUSIOPERHEENÄ et ole ongelmiesi kanssa yksin joilla addi lapsi/nuori nostattaa
kuohuttaa perheyhteisöa!
Tässä linkkissä myös nuoren kasvun liittyvää
materiaalia
http://terveysnetti.turkuamk.fi/perhenetti/ADHD/_tarkkaavaisuushairio.html
http://www.whocares.fi/
http://www.nuortenakatemia.fi/sivu.php?artikkeli_id=2343
Kiitos kaikille mielipiteensä antaneille!
Tiedostaminen näissä asioissa ei aina anna pelivälineitä eikä mielenrauhaa.
Kysymys on usein juuri siitä kuinka poikkeva käyttäytyminen on ADHD lapsella verrattuna normaaliin. Olen perehtynyt jonkin verran aiheeseen mutta siti huomaan usein miettiväni mikä
kuuluu oireisiin ja mikä on persoonallisuudesta johtuvaa. Turhautuminen valtaa mielen kun huomaa tehneensä "turhaa" työtä asioiden viemiseksi eteenpäin. Omalta kohdaltani tiedän jäptinä asioiden hoitajana polttavani päreet juuri sen aroavaisuuden takia. Joskus itseäni suojellakseni ajattelen että tehkööt mitä lystää,omalla elämällään pelaa.
Elämä kuitenkin jatkuu ja nämäkin asiat jäävät loppujen lopuksi omaksi asiakseen.
Se mitä näistä nuorista kehittyy ei kuitenkaan ole ole kokonaan meidän hallinnassa.