tuntiliksa ei elätä mutta...

Vaikka tuntiliksa ei kuulemma elätä, on hyvä tuntiliksa mielestäni tärkeämpää kuin hyvä kuukausiansio mikäli siihen liittyy helvetinmoinen ylitöiden puurtaminen.

Itse olen ainakin aina pitänyt työntekoa välttämättömänä pahana ja olenkin hoitanut asiani siten, että työn tekemiseen menee mahdollisimman vähän aikaa. Tällä hetkellä olen aineenopettajana ja tienaan 26 tunnilla viikossa noin 2700. Palkka ei ole häävi mutta vapaat ovat; kesäloma, syysloma, joululoma, hiihtoloma ja nyt tuntien pusertaminen 4:ään päivään viikossa. Annan itse enemmän arvoa vapaa-ajalle ja pitkälle viikonlopulle kuin ylitöille ja mahtimassille.

Vai onko kukaan samaa mieltä?
0378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


zoikkeli kirjoitti:

Vaikka tuntiliksa ei kuulemma elätä, on hyvä tuntiliksa mielestäni tärkeämpää kuin hyvä kuukausiansio mikäli siihen liittyy helvetinmoinen ylitöiden puurtaminen.

Itse olen ainakin aina pitänyt työntekoa välttämättömänä pahana ja olenkin hoitanut asiani siten, että työn tekemiseen menee mahdollisimman vähän aikaa. Tällä hetkellä olen aineenopettajana ja tienaan 26 tunnilla viikossa noin 2700. Palkka ei ole häävi mutta vapaat ovat; kesäloma, syysloma, joululoma, hiihtoloma ja nyt tuntien pusertaminen 4:ään päivään viikossa. Annan itse enemmän arvoa vapaa-ajalle ja pitkälle viikonlopulle kuin ylitöille ja mahtimassille.

Vai onko kukaan samaa mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu