Olen jo aikuinen mies ja kaukosuhteessa naiseen ollut kolme vuotta,molemmilla lapset tehtynä jo.
Nähdään kerran kuussa ja lomat ollaan tietysti yhdessä.Välimatkaa 600 kilometriä,mikä on ja pysyy työn ja lasten takia.Meillä menee kivasti ja todella nautitaan toisistamme."ongelma" on se että tuhlaanko vaan aikaa ja petän itseäni koska tiedän että me ei ikinä mennä naimisiin eikä muuteta yhteen.Haluaisin ehkä kuitenkin jakaa myös ns.arkea toisen kanssa ihan livenä eikä vain puhelimen ja sähköpostin välityksellä.
Nähdään kerran kuussa ja lomat ollaan tietysti yhdessä.Välimatkaa 600 kilometriä,mikä on ja pysyy työn ja lasten takia.Meillä menee kivasti ja todella nautitaan toisistamme."ongelma" on se että tuhlaanko vaan aikaa ja petän itseäni koska tiedän että me ei ikinä mennä naimisiin eikä muuteta yhteen.Haluaisin ehkä kuitenkin jakaa myös ns.arkea toisen kanssa ihan livenä eikä vain puhelimen ja sähköpostin välityksellä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
...suhteetonta siis. Kuulostaa hyvältä ja toimivalta, onnittelut siitä!! Meillä ei ollut Potentiaalisen kanssa välimatkaa kuin vajaa 100 km, ja toista osapuolta alkoi jo sekin mietityttämään muutaman viikon kuluttua suhteen alkamisesta. No, olen niin ajattelevainen, että tiedän tuon pohdinnan taustalla olleen ihan muita syitä, eli todellisen Oikean tunteen vajavaisuus.
Niin - mielestäni "petät" itseäsi suhteessanne, koska tiedät, ettei yhteiselämänne ole eikä tule olemaan sitä mitä Sinä lopulta haluat ja kaipaat. Eli toivot yhteistä arkea myös. Jos on jo aivan selvää, ettette sitä tule koskaan jakamaan, niin silloin tuhlaat aikaasi - ja hänen aikaansa - jatkamalla suhdettanne. Valitettavasti, mutta itselleen on parempi olla rehellinen - ja toiselle myös! Hyvää jatkoa joka tapauksessa ja Onnea elämääsi, mihin sitten päädyttekin!
vähän enemmän eikä sovi kaikille."Oikea" tunne on kaikissa suhteissa varmaan tärkein,jos sitä ei ole niin koko juttu on vaan ajan tuhlausta ja tunteilla leikkimistä.Hyvää jatkoa ja onnea elämään myös sinulle Elowena!Jussi 42
Kirjoitat että tiedät että te ette mene naimisiin ettekä muuta yhteen. Mistä tiedät ?? Jos kerran itse ajattelee noin, niin en ymmärrä miksi roikut koko suhteessa.
Suhteeseen lähdetään mielestäni rakkaudesta ja silloin ei todellakaan ajatella noin kuten sinä. Kaukosuhde tai ei, rakkaudesta ja välittämisestä sitä haluaa olla toisen kanssa. Kaukosuhde voi olla tilapäinen, mutta tietty molemmat haluaa jossain vaiheessa siitä lähisuhteen, yhdessä asumista, arjen jakamista jne.
Mielestäni sinun on turha jatkaa tuota... muutenkin tekstistäsi saa sellaisen välipitämättömän kuvan... ei minkäänlaista mainintaa että esim todella välität naisestasi.
Yleensäkin suhde suhteessa olemisen vuoksi on mielestäni tosi älytöntä, siinä huijaa vain itseään ja toista.
olen kyllä kanssasi samaa mieltä.Aika kylmä tunne tuli.Mä miettisin kyllä uudestaan jos mulle joku noin sanois! toihan on hukkaan heitettyä aikaa ..kyllä mä haluan olla rakasta ihmisä lähellä ja haaveita on ;)
Käsittääkseni tämä mies42 tarkoitti tietävänsä, ettei suhde muutu lähisuhteeksi siitä syystä, että heillä molemmilla on lapsia. No, se vielä ei tietenkään ole syy olla muuttamatta yhteen, mutta se on, että muuttaakseen yhteen tämän parin on vietävä ainakin jomman kumman lapset (tai sitten molempien) kauas toisesta vanhemmastaan. Itse äitinä tiedän, etten ikinä voisi tehdä sitä lapsilleni että muuttaisin monen sadan kilometrin päähän heidän isästään.
Ihminen on valmis suuriin uhrauksiin lastensa vuoksi. Hän uhraa vaikka oman parisuhteensa, jos on tarvis.
Kaikki eivät ole yhtä hyviä kirjoittamaan tai selittämään pitkästi asioitaan. Tässäkään ei tarvinnut edes paljon osata lukea rivien välistä, kun ymmärsi mitä kirjoittaja tarkoitti.
Minulle ei ainakaan tullut tuosta kirjoituksesta sellaista mielikuvaa, ettei hän rakastaisi naistaan. Tilanne vain on mahdoton, jos hän kokee että kaukosuhde on liikaa. Jos hän tarvitsee enemmän läheisyyttä parisuhteeseensa ja sitä arjen jakamista, hän joutuu tekemään raastavan valinnan. Omat lapset menevät kuitenkin aina kaiken muun edelle!
Hyvä huomata, että muutkin rimpuloivat suhteissaan
matkojen takana. Olen pitkän tien kulkija kauko- suhteessa ja tapaamme melkein joka viikko ja lomia vietämme yhdessä. Ratkaisuun yhdessäolosta emme ole päässeet, työt, harrastukset, lapset, vanhemmat ym. ovat vaikuttaneet tilanteeseen. Joskus mietin, vaikka tunnen rakkautta kumppaniani kohtaan, onko tämä elämän tarkoitus. Olen sitä mieltä, että näillä aamuilla ihminen ei ole niin helposti valmis tekemään ratkaisuja kuin nuorempana. Näkökantaeroja on mm. uskonnon ja tapojen suhteen. Erillään asuminen toisaalta antaa vapauden omaan elämään ja vapauteen. Enpäs tiedä, mitä tekisin...
Moi,
Tunsin sympatiaa sun suhteen, kun kerroit että näette niin harvoin? ja asutte kaukana..silloinhn tapaamiset ovat ns juhla-aikaa ja arki omissa ympyröissä pyörimistä..mulla samanlainen suhde.mikä on mun miehellä vikana.Asumme vain 85km päässä toisistamme.Hän ei ole koskaan seurustelua pidemmälle mennut,nyt jo 41v. 3 vuotta ollut sinkkuna ja ollut 3 talvea Thaimaassa???
Olemme seurustelleet tiiviisti viikonloput ja lomat 1,5v.Mies ei halua muuttaa luokseni, vaikka olen kortit laittanut pöytään-ei naimisiin (olen eronnut 40 nainen)en enää kaipaa ja lapsia emme kumpikaan halua (mulla 2 ent.liitosta)Mies haluaa elää vuokralla yksin ja nähtäis kaukosuhdetyyppisesti.Olen miettinyt meneekö hukkaan elämä jos kaipaaoikean parishuteen myös arkena?Mihin tuon miehen itsenäisyys perustuu-onko se sitoutumiskammoinen ja kevytsuhteita elävä kasoselämää tavoitteleva. Myös muut menot kiinnostavat häntä...porno ja teinien ihannointi myös häiritsee näin aikuista naista!
Mielestäni itse jo vastasit kysymykseesi.
Jos elät tuolla asenteella suhteessa, jottei ikinä mitään kuitenkaan niin aika turha sitä on silloin jatkaa. Kun suhde aloitetaan (oli se sitten kauko- tai lähisuhde tai jopa avoin suhde) niin silloin otetaan asia vakavasti ja eletään sen mukaan.
Itse olen miettinyt kaukosuhteeni kehittymistä. 300 kilometriä erottaa meidät ja myös todennäköisesti lasten takia pysyy eronamme jonkin aikaa.
Olemme puolen vuoden aikana tavanneet kahdesti ja haluaisin päästä selvyyteen toisesta ennen kuin tässä alkaa työpaikkoja tms. muutoksia asuinpaikan muuttamisesta tekemään. Soittelemme päivittäin.
En usko että tälläiset viikonloppu/lomavisiitit tai puhelinkeskustelut antavat todellista kuvaa toisesta. Yleensähän erotkin laitetaan vasta alulle kun joululomat on pidetty ja on oltu yhdessä tiiviisti muutamia viikkoja.
näkee toista harvoin niin todelliseen tutustumiseen menee enemmän aikaa.Tapaamiset tuo joskus myös painetta koska sen pitäisi olla "juhlaa" ja koska aikaa on vähän niin kaiken pitäisi onnistua ja olla niin kivaa,aina se ei sitä voi olla.Mulle ainakin omat lapset tulee aina ykkösenä ja niiden mukaan mennään,niinkauan kun ovat vielä pieniä.Jussi 42
Mikä ihmeen hinku se on arjen elämiseen toisen kanssa??? Minusta kaukosuhteessa on parasta juuri se, että se pysyy "juhlana". Minä olen elänyt kaukosuhteessa viisi (5) vuotta enkä muuta voisi ajatellakaan. Välimatkaa meillä on reilut 300 km.
Arkipäivät voin elää itsekkäästi. Teen pitkiä päiviä töissä, kuntoilen mielihalujeni mukaan, käyn tanssimassa ja ravintolaillallisilla ystävieni kanssa. Käyn lasteni kanssa elokuvissa ja sukulaisissa, vietän aikaa lasteni kanssa. Lapset saavat pitää äidin ihan kokonaan itsellään, eikä kukaan ole kilpailemassa.
Kun olemme sulhaseni kanssa yhdessä, rakastelemme ja hellimme toisiamme suurimman osan ajasta, mutta käymme myös kirkossa, kuntoilemme molempia kiinnostavalla tavalla, pesemme pyykkejä, siivoamme, teemme normaaleja kotitöitä. Joskus pikkuisen riitelemme ja sitten onkin kiva taas rakastella.
Nyt suunnittelemme vauvan hankintaa, eikä minua pelota "yksinhuoltajuus", koska olen tottunut kantamaan vastuun lapsista yksin jo avioliittoni aikana, koska mies oli todella lyhyt hermoinen ja äkkipikainen.
Minä ainakin aion elää päivän kerrallaan ja ottaa kaiken riemun irti suhteestamme. Sitten, jos joku muu asia, kuin välimatka, alkaa nekertaa suhdettamme, alamme pohtia eroa.
Joskus 50- ja 60-luvuilla maaseudun miehet olivat talvet savoitoilla ja kesät uittotöissä, naiset hoitivat kodin, lapset ja lehmät. Ne olivat myös eräänlaisia etäsuhteita. Silti oltiin onnellisia ja avioliitot kestivät. Oli silloin tietenkin ongelmiakin, milloin mistäkin johtuvia.
Etäsuhteita on monenlaisia. Esim. rekkakuskit ja merimiehet joutuvat olemaan poissa kotoa pitkiäkin aikoja. Asiat ovat tasan niin vaikeita, kuin miksi ne halutaan tehdä.
on se kaukosuhteen hyvä puoli että voi elää omaa
elämää,harrastaa ja tapailla kavereita koska haluaa.Yleensä kaukosuhteissa ollaan joku määrätty aika työn,opiskelun tms.takia.Suhteen tavoite yleensä kuitenkin on se että asutaan samaa taloutta.Kaukosuhteessa on paljon hyviä puolia,sitä en kiistänytkään.Kiva että teillä menee noin hienosti ja kaukosuhde toimii mutta itse en kyllä kaukosuhteessa lasta hankkisi.Jussi42
Hei,
osiaankin kaukosuhteen parhaat puolet on , jos lapset ovat alle 10 et ei tartte kilpailla huomiosta, mutta kehittyykö suhde kaukaa.Olen miettinyt nyt kun 1,5v ollaan oltu!Aina se viionloppu alkaa alusta ja pitää ladata seksihalut juuri vkonloppuun ja lomaan..monasti jännitys lomilla johtaa ensin riitaan, kun odotuksen suuria ja erilaisia kummallakin..sitten rakastellaan..ja hankinnat on eri talouksissa erit ja yhteinen kehitys ei tapahdu kun arjen perunannosto -suhteessa. Juuri itsekkyys kuvaa nykypäivän ihmistä, miksi ei voi yhdessä harrastaa jaerikseenkin jotain, mut kyllä luulen edelleen et ihminen on onnellisin kun kasvaa yhteen parina ja muut ovat keskimäärin ulkopuolisempia.Tällaisen kaukosuhteen väliin voi helposti tulla ulkoisia kolhuja helpommn ja tutustuminen kestää niin kauan, et jos ei kehityskelpoista tavaraa suhteessa niin voi tuhlaantua useita vuosia jotka voi mennä hukkaan??En ymmärrä sitä että parisuhde ei ole yhtä ärkeä piirre nykyihmiselle enää kuin työ , työmatkat ja muut harrasteet ja siteet ihmisiin.Molempien pitää tulla puolitiehen vastaan....Kaikille onnea parisuhteessanne.ihmisen tulee olla nöyrä jos löytää elämässä rakkauden ,joka antaa ja ottaa.Sitä ei saa irtosuhteista.
Miehillä on ehkä enemmän kaipausta yhdessä asumiseen. Tällaiseen tulokseen olen tullut ystäväpiiristä saatujen kokemuksien perusteella. Miehet haluavat, että nainen tekee kotityöt, siivoaa, tiskaa ja pyykkää, leipoo ja laittaa ruuat. Miestä pitäisi "paapoa" ja palvella. Miesten tulee päästä kuntoilemaan ja kavereiden kanssa iltaa istumaan vapaasti ja sillä aikaa koti siivoutuu ja pyykit peseytyy. Olenko oikeassa vai väärässä???
Tunnen monta poikamiestä, jotka eivät ota naista nurkkiinsa. Tällaiset miehet pitävät kotinsa siisteinä, osaavat tehdä kaikki kotityöt, keräävät jopa marjat ja mehustavat ne, tekevät kaiken itse ja todella huolellisesti. Näille miehille kaukosuhteet ovat ainoita "oikeita" suhteita. Ja minä ihailen ja kunnioitan tällaisia miehiä. He seisovat lujasti omilla jaloillaan. He eivät tarvitse "äitiä" itseään palvelemaan. He osaavat silti olla helliä ja hyviä rakastajia, he osaavat palvoa ja palvella naista. Tiedän kokemuksesta =).
Kaukosuhteeseen syntyneellä lapsella on ihan yhtä hyvät lähtökohdat ja olosuhteet, kuin lähisuhteeseen syntyvällä. Luulen, että jopa paremmat. Ainakin riitelyä on vähemmän. Minun ja sulhaseni välillä ei ole ollut riitoja (= huutoa, mekastusta, haukkumista tms.), mutta keskustelemme asioista joskus hyvinkin tiukka sanaisesti ja perin pohjin. Vältämme kuitenkin loukkaamasta toista asiattomasti.
Miksi suhteen tavoite on alkaa asumaan samaa taloutta?? Tietenkin... Rahaa menee enemmän, kun on kaksi asuntoa ja kahdet huonekalut ja tavarat. Mutta mitä muuta hyötyä on yhdessä asumisessa??? Saa "piikitellä" toista tekemättömistä töistä eli saa siirtää vastuuta arkisista asioista toiselle??
Minä ainakin olen ollut lähisuhteessa (= ainoa parisuhde on ex-avioliitto) sellainen "marttyyri-ihminen", että otin kaikki kotiasiat hoidettavakseni ja sitten yksin itkin ja väsyin kaikkeen, kun toinen ei osallistunut kotiaskareisiin eikä lasten hoitoon tai mihinkään muuhunkaan. En ehkä antanut toiselle tilaisuutta. Mutta toisaalta... Ex-mieheni oli kyllä todella laiska sohvalla makaaja. Nyt on hyvä, koska en voi heittäytyä marttyyriksi. Tiedän, että vastuu ja velvollisuus on ainoastaan minulla. Minulla ei ole pienintäkään halua alkaa "paapomaan" ketään ukkoa nurkissani.
Etäsuhde voi olla "rusinoiden poimimista pullasta". Saa säilyttää vapautensa, mutta silti on olemassa ihminen joka välittää, huolehtii ja rakastaa ja jonka kanssa seksi on uskomattoman ihanaa ja kaunista vielä monen vuoden jälkeenkin =).
Luottamuksen tulee olla tietenkin 100 %:sta, olipa kyseessä joko kauko- tai lähisuhde. Kyllä sitä jaksaa olla kaksi viikkoa ilman seksiä, kun tietää, että pian saa viikon ajan rakastella monta kertaa päivässä. Ja ainahan voi harrastaa "yksin rakastelua", niin saa pahimmat paineet pois. Me järjestämme vapaapäivämme siten, että saamme olla aina viikon yhdessä kahden viikon erossa olon jälkeen. Elämä on järjestelykysymys !!!
Joku valitti täällä sivustolla, että odotukset pilaavat tapaamiset. Miksi pilaavat??? Miksi pitää luoda odotuksia??? Ja miksi seksi ei maistu viikkojen eron jälkeen??? Jossakin muualla on vika, jos seksi ei maistu. Meitä eivät haittaa kuukautiset tai hormonaalinen "kuivuus". Pannaan rasvaa "kehiin", niin homma luistaa. Kirjaimellisesti =).
Kaikkea hyvää kaikille !!!!
Omasta mielestäni naiset yleensä haluaa enemmän sinne saman katon alle.En voi kaikkien miesten puolesta vastata mutta itsestäni voin sanoa että minua ei todellakaan tarvitse paapoa eikä palvella.Enkä tarvitse mitään "äitiä" kotitöihin
vaan suoriudun niistä oikein hyvin,väitän että
paremmin kuin keskiverto mies.Minulla on paljon harrastuksia ja muita menoja,minkä lisäksi olen työni vuoksi paljon pois kotoa.Yhdessä vapaalla
matkustellaan myös paljon joten yhteiset koti-illat ovat tosi harvinaisia.Kumppanini on kanssani tasavertainen eikä mikään piika.Yhteinen asunto olisikin enemmän "tukikohta",ja tottakai se on halvempaa kuin asua kahta asuntoa.Kaikkea hyvää sinullekin!
Olen tässä itse juuri kahden vaiheilla rakastuako päättömästi mieheen jonka kanssa vain (ainakin näillä näkymin) kaukosuhde mahdollinen. Välimatkaa 650 km ja molemmilla omat elämät omilla paikkakunnilla. Kummallakaan ei tosin lapsia, joka voi tarpeen tullen helpottaa tilannetta, mutta yksi suuri mutta hommassa on.
Meillä on molemmilla voimakas seksivietti. Eikä siis pelkästään seksiin, vaan ihon läheisyyteen. Miten ihmeessä pysyä uskollisena tällaisessa tilanteessa? Onko se esim. ketjun aloittajalle tuottanut vaikeuksia?
Toisaalta olisin valmis ns. avoimeen suhteeseen, mutta kyllähän se hermoja raastavaa touhua on. Kun ei tiedä mitä se toinen oikein puuhailee ja jos vaikka löytyykin joku johon voi taas tunnepuolellakin sitoutua tms....
Hankala kysymys.
jos se toinen OIKEESTI tuntuu siltä ihmiseltä kenen kanssa haluaa jakaa elämänsä,on se sitten kauko tai lähisuhde niin uskollisuus on aivan selvä juttu.Kaukosuhde varsinkin perustuu toisen luottamiseen,toisen kunniottamiseen ja rehellisyyteen.Kaukosuhteessa kuukaudenkin eron jälkeen yhdessäolo on mahtavaa ja sittenhän se seksikin on niin nam!!Kokemusta on myös "vapaasta" suhteesta ja omasta mielestäni siinä ei ole mitään järkeä!Jussi 42
Seuraava lauseesi ihmetytti:
"Kaukosuhde varsinkin perustuu toisen luottamiseen,toisen kunniottamiseen ja rehellisyyteen."
Hmm... eiköhän parisuhde yleensä perustu näihin asioihin tietysti rakkauteen, ei sen enemmän kaukosuhde kuin lähisuhdekaan, vaan ihan molemmat!??
;-)
Olen varmasti vanhemmasta päästä kirjoittajia. Vaikka en ajatellut parisuhdetta lainkaan, niin vain kohtalo toi toisen ihmisen elämääni ja välimatkaa on n. 500 km. Ollaan tunnettu noin puoli vuotta.Tavataan ehkä kerran kuussa tai jopa harvemmin ja tämä mietityttää. Kehittyykö suhde mihinkäänpäin. Yhteistä elämää jäljellä vuosinakaan ei olisi paljoa ja montaa uutta ihmissuhdettakaan ei enää ehdi solmia. Halu olla toisen ihmisen kanssa kuitenkin on suuri. Olisi ihana vanheta jonkun kanssa. Tällä hetkellä kuitenkin nautin tapaamisista, rakastan ja aion vielä kärvistellä ikävän kanssa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että en aio tuhlata monia vuosia tähän erillään elämiseen, vaan ratkaisen jonain päivänä asiat.
Meillä on eletty kaukosuhteessa reilu vuosi. Välimatkaa 100 km ja tapaamiset 1-2 kertaa kuukaudessa.
Alussa tapasimme tiuhempaan, mutta poikani alkoi reagoimaan negatiivisesti ja päätin, että parempi viettää viikonloput pojan kanssa. Kun poitsu on isällään, niin silloin on meidän aikaamme. Käymme vuorotellen toistemme luona, ei ole niin rasittavia nuo matkatkaan.
Minä nautin nyt tästä hetkestä. Kaukorakkauskin voi mennä ohitse, joten kannattaa elää nyt. Ollaan niin kauan yhdessä kun on hyvä olla. Turha murehtia asioita etukäteen. Yhteenmuutto ei meilläkään ole mahdollinen moneen vuoteen lasteni takia.
Ei 100km ole kaukana. Ehkä jossain kehä III sisällä asuvalle tuo matka saattaa tuntua pitkältä, mutta ei muille. Itellä ei ole koskaan ollut 100km lähempänä yksikään seurustelukumppaneista. Sinulla ei taida olla autoa käytössä?
Eihän nyt tollainen toimi ollenkaan pitäisi se molempien tietää.Olen ehkä huono neuvoo mutta kannattas aatella järjellä mitähän lapsetkii
aattelee.Tai jos se on pelkkää sexiä mutta
kun kuulostaa ettei kaveri oo ittekkään oikein
kärryillä hirveä väli matka.