sallisit itselle?
Haluaisitko kieltää
muilta sen, minkä
14485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Totta vitussa haluaisin kieltää. Ja sano yksikin hyvä syy miksi en haluaisi?
sen itselle?
Mä kiellän lapsilta muutamia juttuja, joita itse kuitenkin teen. Kaikki vanhemmat tekee takuulla noin, joten en koe syyllisyyttä.:)
Lapsilta täytyy kieltää, jottei ne vahingoittaisi itseään. Mutta kyse olikin aikuisten ihmisten kesken olevista asioista.
oo tullut aseteltua mitään kieltoja koskaan toiselle. Aikuisen pitää ite tietää mitä saa tehdä ja mitä ei.
Paitsi tietenkin silloin kuin aikuinen ei olekaan aikuistunut, vaan ainoastaan näyttää aikuiselta. Siinäkin tapauksessa aikuinen ei tule aikuistumaan, vaan pysyy lapsena, jota täytyy kieltää. Silloin kieltäjä vie aikuistumisen mahdollisuuden. Se ei ole oikein.
se on. Eikä kukaan kai halua olla kenenkään "holhouksessa" enää aikuisena, joten ihan turha leikkiä mitään äitiä tai vanginvartijaa.:)
Esim. minkälaisissa asioissa?
Jos yksi omena kopassa on mätä, ei se tarkoita, että kaikkien omenien täytyisi olla myös.
tie?
portti jonka yli kiivetään
Silloin näkee, mitä siellä portin takana on ja voi miettiä, että haluaako kulkea sitä tietä.
lapsiltani paljonkin sellaista mitä itselleni olen sallinut.
ei kävis ees mielessäkään... Sen sijaan sitä toivoo toisille kaksin verroin ;)