Kirjoitanpa tänne yhden surullisen tapauksen tosielämästä vielä… Tiedän, että tämän palstan lukijoilla ei kovin helppoa ole varmasti kenelläkään.
Olen noin nelikymppinen mies. Olen koko ikäni pitänyt ehyitä perhesuhteita erittäin suuressa arvossa. Ajattelin jo nuorena, että en halua seurustella muussa tarkoituksessa, kuin tulevaa vaimoa etsiäkseni. Tukahdutin monet ihastukset, jos oli aihetta olettaa, ettei henkilö ole oikea kumppani avioliittoon kuitenkaan. Seksiä en halunnut myöskään ennen avioliittoa. Toimintani perustui olettamukseen, että jokainen ero vie palan sydäntä mennessään ja tekee minusta ihmisenä kykenemättömämmän ylläpitämään kunnollista pysyvää parisuhdetta. Pelkäsin myös mahdollista eron tuskaa, koska olen voimakkaasti tunteva ihminen. En sitten tiedä noista teorioistani onko ne niin tai näin, mutta lienee tästä saa kuvaa ainakin halustani tehdä asioita oikein… Halu elinikäiseen rakkaudelliseen ja kauniiseen parisuhteeseen oli valtava. Kaiken perustana piti olla myös luottamus ja kunnioitus toista kohtaan. Oletin, että side kahden ihmisen välillä voi kehittyä avioliitossa vankaksi ja ikuiseksi.
Kymmenisen vuotta sitten vaikutti siltä, että oikea puoliso oli löytynyt. Itse en ensin lämmennyt hänelle, mutta hän jaksoi aina vaan kiinnostua minusta, vaikka en nopeasti edennytkään omissa tunteissani. Lopulta ajattelin, että nyt olen löytänyt oikeaa pysyvää rakkautta. Rakastuin itsekin ja naimisiin mentiin. Hivenen huoletti se, että puolisoni oli elänyt varsin eri tavalla, kuin minä. Hänellä oli ollut suhteita vaikka minkälaisia lyhyitä ja pitkiä ja seksi oli ollut mukana voimakkaasti. Hän kuitenkin avoimesti kertoi minulle kipeistäkin asioista ja luottamus häneen kasvoi suureksi. Päätimme, että meillä ei olisi salaisuuksia. Sen jälkeen olen pitänyt periaatteenani, että en tee mitään sellaista, jota en voisi hänelle avoimesti kertoa. En ole salannut häneltä käytännössä mitään. Olen kyllä huono salailijakin – en oikeastaan pysty pokkana edes syntymäpäiväyllätystä salaamaan.
Saimme lapsia ja paljon kaikkea hyvää. Elämä sutviutui loistavasti. Ainakin jonkin aikaa. Olimme avoimia, osoitimme toisillemme hellyyttä ja huomaavaisuutta. Seksi oli hyvää.
Ensimmäinen huoli tuli raha-asioista. Tulot oli hyvät, mutta vaimollani on aika vastuuton tapa käyttää rahaa. Alkuun tilin lähes nollaantuminen ja satunnaiset ylitykset ennen palkkapäivää oli minulle uusi ja ikävä asia. Itsellä oli omassa taloudessa kontrolli pitänyt aina ja reserviäkin oli ollut satunnaisten ongelmien hoitamiseksi. Olin hoitanut meillä avioliitossa yhteisiä raha-asioita ja ajattelin, että vaimoni kulutus voisi muuttua vastuullisemmaksi, jos hän hoitaisi raha-asiat itse. Huonosti ajateltu. Hän muutti raha-asiat entistä kiemuraisemmiksi. Luottokortteja on tälläkin hetkellä useita ja eri tilejä joiden välillä rahaa pyöritellään. Kokonaissaldo on aina tonneja miinuksella, jopa tilipäivänä. Kulutus ei näköjään ole muuttunut mihinkään. Tein tuossa kuluseurantaa ja puolen vuoden seurannan jälkeen vaikutti siltä, että hän käyttää itseensä noin 5-10 kertaisen määrän rahaa minuun verrattuna. Myös lasten kulut on ehkä kolminkertaiset / nuppi minuun verrattuna, mutta heille täytyy kasvun takia ostaa koko ajan vaatteita. Itse tosin olen ruvennut elämään entistäkin nuugemmin, ikään kuin sillä olisi suurtakan vaikutusta taloutemme. Ruokamenomme ovat myös yläkantissa. Vaimo herkuttelee viineilä ja juustoilla mielellään, oli sitten taloustilanne mikä vaan.
Talousasioista tuli myös pahimmat riitamme jo aikaa sitten. Toinen kipupiste oli hänen tapansa manipuloida ajankäyttömme lähinnä hänelle sopivalla tavalla. Hänen sukulaisiaan tavattiin kesäisinkin jopa viikko tai enemmän maalla yhdessä ollen ja minun sukulaisiani vain joitain tunteja maksimissaan kerrallaan. Hän ei vain sietänyt ajatusta esimerkiksi yöpymisestä minun vanhempieni mökillä tai mitään liian pitkäkestoisia yhteisiä olemisia muiden, kuin hänen sukulaistensa kanssa.
Vaimoni sai ylennyksen ja lisävastuuta töissä ja hänen ajankäyttönsä muuttui täysin. Myös kävi selväksi että hän nautti uudesta asemastaan ja vallasta. Työ kiilasi kodin edelle. Olin ajoittain miltei koti-isän tai yksinhuoltajan roolissa ja hän milloin työmatkalla, milloin jossain kissanristiäisissä… Hänellä oli tapana todeta, että hän ottaa itselleen tarvittavan ajan esim. harrastuksiin ym. kuormittavan työn lisäksi. Aluksi hän neuvotteli menemisistään kanssani, mutta sitten nämä muuttuivat ilmoitusluontoisiksi asioiksi. Jos minulla ei ollut kalenterissa merkattua työvuoroa, se tarkoitti, että hän on vapaa tekemään mitä haluaa ja minä hoidan kotiasiat. Hän myös otti käytännössä rahan, minkä tarvitsi tai halusi ilman neuvottelua tai tasapuolisuutta. Muutenkin elämä oli aika paljon hänen sanelemaansa ja hänen etujansa palvelemaan valjastettua. Aloin tuntea olevani hänelle kulutushyödyke. Myös seksi muuttui huonompaan suuntaan. Syytin siitä itseäni ja ajattelin että ongelma on korvieni välissä. Syytin myös stressiä, jota minulla on ollut paljon (myös perheen ulkopuolisista syistä).
Viime keväänä olimme menossa vaimoni kanssa iltaa istumaan yhdessä ystäviemme kanssa. Vaimo oli tulossa työpaikan kemuista suoraan ja raahasipa jostain syystä pomonsa mukanaan. Pöytäseurue ihmetteli, kun he viihtyivät kahden baaritiskillä jutellen puoli iltaa ja kun he vihdoin päättivät liittyä muuhun seurueeseen, oli tämä pomo jo niin soosissa, että loukkasi jutuillaan useita ihmisiä. Vaimoni vain puolusteli hänen käytöstään ja oli mielinkielin. Asia tuntui minusta pahalta, mutta en silloin arvellut mitään erityisen ”pahaa” olevan meneillään. Välimme kuitenkin etääntyivät tästä eteenpäin. Alkusyksystä hän totesi, että ei rakasta enää minua. Kysyin useita kertoja että onko hänellä joku toinen. Hän sanoi, että ei tietenkään. Ajattelin vieläkin, että tämä voi olla ohimenevää pientä elämän kriisiä, jota kuuluu olla toisinaan. Joku kriisioikku, joka voi korjaantua ehkä ajallaan. Seksi oikeastaan lopahti kokonaan. Hänen edelleen runsaammat poissaolonsa kotoa rupesivat herättämään epäilyksiä ja minua vaivasi tuo pomonsa alitajuisesti. Aavistin lyhyen tuttavuuden perusteella, että kyseessä on täysi limanuljaska ja hän on lisäksi hiljattain eronnut mies. Osasin epäillä jotain. Kuitenkin vaimoni vakuutti, ettei mitään salattavaa ole, vaikka kysyin jopa nimenoman, onko hänellä ja pomollaan jotain vipinää meneillään.
Sain täältä palstalta hyvän vinkin ja katsoin salaa vaimoni tekstiviestit, vaikka se tuntui väärältä ja jopa alhaiselta tempulta. Onneksi katsoin! Pahimmat pelkoni osoittautuivat tosiksi ja kyse oli juuri tuosta epäilemästäni pomosta. Vaimo tosin selitti, että suhde oli jo päätetty lopettaa ja oli kestänyt vain vähän aikaa jne. jne. Koitti käännellä asiaa parhain päin kannaltaan. Kerroin, että pettämisen lisäksi valehtelu asiasta suoraan kysyttyäni päin naamaa oli ollut minusta erityisen loukkaavaa.
Pian sen jälkeen vaimoni kertoi menevänsä tapaamaan erästä naisystäväänsä pitkästä aikaa. Eipä ollut siivonnut nytkään tekstiviestejään ja taas käry kävi toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Luottamuksen rippeetkin karisivat pois. Hän pyyteli kyllä anteeksi, mutta miten enää voisin luottaa sanaankaan hänen suustaan? Petturi ja valehtelija!
Eropapereiden eka vaihe laitettiin molempien allekirjoituksella joulukuun puolessa välissä. Asun edelleen saman katon alla pohtien miten tässä käy. Olisin ehkä valmis vielä yrittämään jopa yhteistä jatkoa, mutta mikään ei tunnu kehittyvän hyvään suuntaan ainakaan. Hän ei ilmiselvästi rakasta minua eikä halua henkistä eikä fyysistä kosketusta välillemme. Hän on edelleen saman kusipään alaisuudessa töissä eikä ole merkkiäkään, että hän haluaisi muuhun työhön. Saattaa jopa olla, että heidän suhteensa jatkuu. Missähän vaimoni juuri nytkin luuhaa? Piti mennä muka harrastuksiin jo toistamiseen saman päivän aikana… Puheemme ovat ympäripyöreällä tasolla ja luottamus selvästi puuttuu. Kamalaa ajatella, että piakkoin joudun ehkä lähtemään kotoani. Vaimo perustelee, että lasten etu vaatii, että lapset jäävät pääasiassa hänelle ja samaten asuntomme, jotta lasten ei tarvitsisi muuttaa mihinkään. Joudun ilmeisesti siis pois lasteni luota ja pois kotoani. Kotini on vastannut unelmiani hyvästä. Roskiin vaan kaikki unelmat, kun todellisuus kutsuu! Saisin varmaan jossain määrin tavata lapsiani edelleen, mutta kun haluaisin elää arkea heidän kanssaan. Mitä muuta minulla on edes jäljellä, paitsi lapset!
Itsetuhoisia ajatuksia on ollut luonnollisesti, mutta niistä olen päässyt yli. Enhän voi jättää lapsia pelkästään tuon lieron vaimoni kasvatettavaksi. Pahimmat vuoristorata-ajelut tunnepuolella rupeaa olemaan hallinnassa. Eroaikeita ei ole vielä mihinkään julkaistu ja sen takia en voi puhua kenenkään kanssa mistään oleellisesta. Pää tässä kohta hajoaa. Ehkä pitäisi uskoutua jollekin ja vannottaa pitämään salaisuus sen aikaa, että asia julkaistaan kaikille. No nyt uskouduin ja avauduin tuntemattomana tuntemattomille ihmisille. Vähän helpottaa.
Olen noin nelikymppinen mies. Olen koko ikäni pitänyt ehyitä perhesuhteita erittäin suuressa arvossa. Ajattelin jo nuorena, että en halua seurustella muussa tarkoituksessa, kuin tulevaa vaimoa etsiäkseni. Tukahdutin monet ihastukset, jos oli aihetta olettaa, ettei henkilö ole oikea kumppani avioliittoon kuitenkaan. Seksiä en halunnut myöskään ennen avioliittoa. Toimintani perustui olettamukseen, että jokainen ero vie palan sydäntä mennessään ja tekee minusta ihmisenä kykenemättömämmän ylläpitämään kunnollista pysyvää parisuhdetta. Pelkäsin myös mahdollista eron tuskaa, koska olen voimakkaasti tunteva ihminen. En sitten tiedä noista teorioistani onko ne niin tai näin, mutta lienee tästä saa kuvaa ainakin halustani tehdä asioita oikein… Halu elinikäiseen rakkaudelliseen ja kauniiseen parisuhteeseen oli valtava. Kaiken perustana piti olla myös luottamus ja kunnioitus toista kohtaan. Oletin, että side kahden ihmisen välillä voi kehittyä avioliitossa vankaksi ja ikuiseksi.
Kymmenisen vuotta sitten vaikutti siltä, että oikea puoliso oli löytynyt. Itse en ensin lämmennyt hänelle, mutta hän jaksoi aina vaan kiinnostua minusta, vaikka en nopeasti edennytkään omissa tunteissani. Lopulta ajattelin, että nyt olen löytänyt oikeaa pysyvää rakkautta. Rakastuin itsekin ja naimisiin mentiin. Hivenen huoletti se, että puolisoni oli elänyt varsin eri tavalla, kuin minä. Hänellä oli ollut suhteita vaikka minkälaisia lyhyitä ja pitkiä ja seksi oli ollut mukana voimakkaasti. Hän kuitenkin avoimesti kertoi minulle kipeistäkin asioista ja luottamus häneen kasvoi suureksi. Päätimme, että meillä ei olisi salaisuuksia. Sen jälkeen olen pitänyt periaatteenani, että en tee mitään sellaista, jota en voisi hänelle avoimesti kertoa. En ole salannut häneltä käytännössä mitään. Olen kyllä huono salailijakin – en oikeastaan pysty pokkana edes syntymäpäiväyllätystä salaamaan.
Saimme lapsia ja paljon kaikkea hyvää. Elämä sutviutui loistavasti. Ainakin jonkin aikaa. Olimme avoimia, osoitimme toisillemme hellyyttä ja huomaavaisuutta. Seksi oli hyvää.
Ensimmäinen huoli tuli raha-asioista. Tulot oli hyvät, mutta vaimollani on aika vastuuton tapa käyttää rahaa. Alkuun tilin lähes nollaantuminen ja satunnaiset ylitykset ennen palkkapäivää oli minulle uusi ja ikävä asia. Itsellä oli omassa taloudessa kontrolli pitänyt aina ja reserviäkin oli ollut satunnaisten ongelmien hoitamiseksi. Olin hoitanut meillä avioliitossa yhteisiä raha-asioita ja ajattelin, että vaimoni kulutus voisi muuttua vastuullisemmaksi, jos hän hoitaisi raha-asiat itse. Huonosti ajateltu. Hän muutti raha-asiat entistä kiemuraisemmiksi. Luottokortteja on tälläkin hetkellä useita ja eri tilejä joiden välillä rahaa pyöritellään. Kokonaissaldo on aina tonneja miinuksella, jopa tilipäivänä. Kulutus ei näköjään ole muuttunut mihinkään. Tein tuossa kuluseurantaa ja puolen vuoden seurannan jälkeen vaikutti siltä, että hän käyttää itseensä noin 5-10 kertaisen määrän rahaa minuun verrattuna. Myös lasten kulut on ehkä kolminkertaiset / nuppi minuun verrattuna, mutta heille täytyy kasvun takia ostaa koko ajan vaatteita. Itse tosin olen ruvennut elämään entistäkin nuugemmin, ikään kuin sillä olisi suurtakan vaikutusta taloutemme. Ruokamenomme ovat myös yläkantissa. Vaimo herkuttelee viineilä ja juustoilla mielellään, oli sitten taloustilanne mikä vaan.
Talousasioista tuli myös pahimmat riitamme jo aikaa sitten. Toinen kipupiste oli hänen tapansa manipuloida ajankäyttömme lähinnä hänelle sopivalla tavalla. Hänen sukulaisiaan tavattiin kesäisinkin jopa viikko tai enemmän maalla yhdessä ollen ja minun sukulaisiani vain joitain tunteja maksimissaan kerrallaan. Hän ei vain sietänyt ajatusta esimerkiksi yöpymisestä minun vanhempieni mökillä tai mitään liian pitkäkestoisia yhteisiä olemisia muiden, kuin hänen sukulaistensa kanssa.
Vaimoni sai ylennyksen ja lisävastuuta töissä ja hänen ajankäyttönsä muuttui täysin. Myös kävi selväksi että hän nautti uudesta asemastaan ja vallasta. Työ kiilasi kodin edelle. Olin ajoittain miltei koti-isän tai yksinhuoltajan roolissa ja hän milloin työmatkalla, milloin jossain kissanristiäisissä… Hänellä oli tapana todeta, että hän ottaa itselleen tarvittavan ajan esim. harrastuksiin ym. kuormittavan työn lisäksi. Aluksi hän neuvotteli menemisistään kanssani, mutta sitten nämä muuttuivat ilmoitusluontoisiksi asioiksi. Jos minulla ei ollut kalenterissa merkattua työvuoroa, se tarkoitti, että hän on vapaa tekemään mitä haluaa ja minä hoidan kotiasiat. Hän myös otti käytännössä rahan, minkä tarvitsi tai halusi ilman neuvottelua tai tasapuolisuutta. Muutenkin elämä oli aika paljon hänen sanelemaansa ja hänen etujansa palvelemaan valjastettua. Aloin tuntea olevani hänelle kulutushyödyke. Myös seksi muuttui huonompaan suuntaan. Syytin siitä itseäni ja ajattelin että ongelma on korvieni välissä. Syytin myös stressiä, jota minulla on ollut paljon (myös perheen ulkopuolisista syistä).
Viime keväänä olimme menossa vaimoni kanssa iltaa istumaan yhdessä ystäviemme kanssa. Vaimo oli tulossa työpaikan kemuista suoraan ja raahasipa jostain syystä pomonsa mukanaan. Pöytäseurue ihmetteli, kun he viihtyivät kahden baaritiskillä jutellen puoli iltaa ja kun he vihdoin päättivät liittyä muuhun seurueeseen, oli tämä pomo jo niin soosissa, että loukkasi jutuillaan useita ihmisiä. Vaimoni vain puolusteli hänen käytöstään ja oli mielinkielin. Asia tuntui minusta pahalta, mutta en silloin arvellut mitään erityisen ”pahaa” olevan meneillään. Välimme kuitenkin etääntyivät tästä eteenpäin. Alkusyksystä hän totesi, että ei rakasta enää minua. Kysyin useita kertoja että onko hänellä joku toinen. Hän sanoi, että ei tietenkään. Ajattelin vieläkin, että tämä voi olla ohimenevää pientä elämän kriisiä, jota kuuluu olla toisinaan. Joku kriisioikku, joka voi korjaantua ehkä ajallaan. Seksi oikeastaan lopahti kokonaan. Hänen edelleen runsaammat poissaolonsa kotoa rupesivat herättämään epäilyksiä ja minua vaivasi tuo pomonsa alitajuisesti. Aavistin lyhyen tuttavuuden perusteella, että kyseessä on täysi limanuljaska ja hän on lisäksi hiljattain eronnut mies. Osasin epäillä jotain. Kuitenkin vaimoni vakuutti, ettei mitään salattavaa ole, vaikka kysyin jopa nimenoman, onko hänellä ja pomollaan jotain vipinää meneillään.
Sain täältä palstalta hyvän vinkin ja katsoin salaa vaimoni tekstiviestit, vaikka se tuntui väärältä ja jopa alhaiselta tempulta. Onneksi katsoin! Pahimmat pelkoni osoittautuivat tosiksi ja kyse oli juuri tuosta epäilemästäni pomosta. Vaimo tosin selitti, että suhde oli jo päätetty lopettaa ja oli kestänyt vain vähän aikaa jne. jne. Koitti käännellä asiaa parhain päin kannaltaan. Kerroin, että pettämisen lisäksi valehtelu asiasta suoraan kysyttyäni päin naamaa oli ollut minusta erityisen loukkaavaa.
Pian sen jälkeen vaimoni kertoi menevänsä tapaamaan erästä naisystäväänsä pitkästä aikaa. Eipä ollut siivonnut nytkään tekstiviestejään ja taas käry kävi toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Luottamuksen rippeetkin karisivat pois. Hän pyyteli kyllä anteeksi, mutta miten enää voisin luottaa sanaankaan hänen suustaan? Petturi ja valehtelija!
Eropapereiden eka vaihe laitettiin molempien allekirjoituksella joulukuun puolessa välissä. Asun edelleen saman katon alla pohtien miten tässä käy. Olisin ehkä valmis vielä yrittämään jopa yhteistä jatkoa, mutta mikään ei tunnu kehittyvän hyvään suuntaan ainakaan. Hän ei ilmiselvästi rakasta minua eikä halua henkistä eikä fyysistä kosketusta välillemme. Hän on edelleen saman kusipään alaisuudessa töissä eikä ole merkkiäkään, että hän haluaisi muuhun työhön. Saattaa jopa olla, että heidän suhteensa jatkuu. Missähän vaimoni juuri nytkin luuhaa? Piti mennä muka harrastuksiin jo toistamiseen saman päivän aikana… Puheemme ovat ympäripyöreällä tasolla ja luottamus selvästi puuttuu. Kamalaa ajatella, että piakkoin joudun ehkä lähtemään kotoani. Vaimo perustelee, että lasten etu vaatii, että lapset jäävät pääasiassa hänelle ja samaten asuntomme, jotta lasten ei tarvitsisi muuttaa mihinkään. Joudun ilmeisesti siis pois lasteni luota ja pois kotoani. Kotini on vastannut unelmiani hyvästä. Roskiin vaan kaikki unelmat, kun todellisuus kutsuu! Saisin varmaan jossain määrin tavata lapsiani edelleen, mutta kun haluaisin elää arkea heidän kanssaan. Mitä muuta minulla on edes jäljellä, paitsi lapset!
Itsetuhoisia ajatuksia on ollut luonnollisesti, mutta niistä olen päässyt yli. Enhän voi jättää lapsia pelkästään tuon lieron vaimoni kasvatettavaksi. Pahimmat vuoristorata-ajelut tunnepuolella rupeaa olemaan hallinnassa. Eroaikeita ei ole vielä mihinkään julkaistu ja sen takia en voi puhua kenenkään kanssa mistään oleellisesta. Pää tässä kohta hajoaa. Ehkä pitäisi uskoutua jollekin ja vannottaa pitämään salaisuus sen aikaa, että asia julkaistaan kaikille. No nyt uskouduin ja avauduin tuntemattomana tuntemattomille ihmisille. Vähän helpottaa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
...totisen pojan jenkka!
ja uutta kotia itselleen etsimään...hänhän se tässä tilanteessa petti ja toimi väärin. Miks sun pitäis muuttaa. Ei lapset automaattisesti jää äidille. Uskoa sulle elämän hyvyyteen kaikesta huolimatta.
Mun kohtalo on ollut sama,vaan toisinpäin. Mun mies teki mulle samat ja vielä pahempaakin. Jos minä nyt olen mikään ketään neuvomaan, niin sanoisin että hae äkkiä itselles ammatti-apua, sä et muuten jaksa. Mä löysin apua oman paikkakuntani seurakuntani perheasiainneuvonnasta. Se ei ole mitenkään uskonnollista vaan täyttä viisautta ongelmista. Äläkä anna kenenkään kohdella sua noin, sulle on luvassa vielä paljon parempaa...
akka lutkas tiettämälle tielle ja jäät itse lastesi kanssa aumaan siihen asuntoon mikä teillä on.
Kuules,suurin osa miehistä käyttäytyy juuri noin avio- ja avoliitossa naisia kohtaan.
On tosi hyvä,että osa miehistä saa takaisin,mitä tekevät meille naisille.
tiedän mistä puhun,oli aivan kuin olisi lukenut omaa tarinaa,se vain,että minä jouduin huonolla naisen palkalla pyörittämään koko huushollin ja kun lopulta älysin ottaa eron,niin kyllä tuli haukkuja,kun hyvän miehen jätin..
Eli on se hyvä,kun naisetkin miehistyvät.ainoa asia,ketkä säällittävät on nämä lapset.
pihalle. Just sitä se vaimos haluaa, että muuttaisit pois, ja niinhän miehet usein tekevät, ettei lasten tarvitse katsella vanhempien riitelyä. Jos joudut taistelemaan lastesi huoltajuudesta vaikka oikeudessa, on voi vaimosi kehitellä nyyhkytarinan siitä kuinka sinä jätit perheesi kuin nallin kalliolle. Tästähän on mustaa valkoisella, oikein väestörekisterissä. Kaikki muut asiat ovatkin sitten melkein sana sanaa vastaan.
Ennemmin vaimosi uusi suhde on miinusta lasten lähihuoltajuuden suhteen; lapsethan jäävät sijalle kaksi kun pitää uuden äijän kanssa piehtaroida ja niin rakastaa!
Kyllä lapset voivat isällekin jäädä, sitä paitsi jos lapsi on täyttänyt 12 vuotta, on hänen mielipiteensä ratkaiseva lähihuoltajuudesta päätettäessä ja nuoremmankin lapsen mielipide on otettava huomioon.
on tasapuolisuuden nimissä hyvä asia, että joku vastuuntuntoinen ja "hyvä" mies saa tuollaisen kohtelun. Voi vitun rusina-aivo!
Samoilla linjoilla kuin nämä muut vastaajat. Akka pihalle ja lapset joko yhteishuoltajuuteen viikko-viikko periaatteella tai sitten sulle kokonaan. Asia on valitettavasti niin, että teidän liittoa ei taida enää mikään pelastaa. Mutta kotisi ja itsesi voit pelastaa, sillä että palkkaat itselles kunnon asianajajan ja pistät eropaperit eteenpäin.
Ei muijas varmaan kauaa sitä sen pomoa jaksa kiinnostaa varsinkaan sen jälkeen, kun se on saatavilla eli sivusuhde lopahtaa varmaan ennen kuin teidän avioero on selvä. Silloin pidä itsesi kovana äläkä ota lieroa muijaa takaisin vaikka kuinka itkisi ja lupaisi parantaa tapansa.
Sä vaikutat tosi hyvältä mieheltä ja uskon että kohtaat kaltaisesi naisen, kun vaan elämäsi on siinä mallissa, että siihen mahtuu uusi ihminen.
Ikävähän se on että ydinperheet hajoaa, lapset kärsii jne, mutta eipä se ydinperhekään mikään onnen automaatti ole. Monet eronneet tuttavapiirissäni (samoin kuin itsekin) sanovat että olisi pitänyt erota aiemmin. Ei elämä ole helppoa, mutta ei se mitään kärsimystäkään tarvitse olla. Ansaitset paremman naisen ja aitoa rakkautta. Voimia sinulle:)
ei noin kilttiä ja kärsivällistä miestä voi olla olemassakaan..?Sun on joko pakko rakastaa vaimoasi tosi paljon tai sitten epäilet ettet pärjää yksinelossa..Istuta vaimosi itseäsi vastapäätä kun teillä on yhteistä aikaa..pyydä kertomaan totuus..ja miksi hän ei ole tyytyväinen nykyiseen perheelämään..jos ei yhteinen elämä enää kiinnosta niin voihan asiat sopia ns. aikuisten tapaan..TOTUUS on tärkeää,muuten jää paha olo..
Hyvä mies, älä missään tapauksessa luovu kodistasi ja lapsistasi!!!!!!!!!!!!!!!!
Tuo perheenrikkoja lutka saa luvan poistua kuvioista ja OLE AIVAN VARMA että vaadit sitä maksamaan lasten kasvatukseen liittyvät kulut!
On täydellisen väärin kuvitella että isä mukamas aina joutuisi luopumaan kaikesta. Sinun Täytyy taistella oikeuksistasi eikä mennä lutkan mestattavaksi kuin lammas! Nyt on paljon isoimmat asiat kysymyksessä.
Ole hyvä, pidä puolesi. Aivan varmasti tuntuu raskaalta kun kotisi hajoitetaan noin hirveällä tavalla, muuta se EI anna sinulle oikeutta luopua lapsistasi ja kodistasi! Taistele siitä mikä sinulle moraalisesti ja laillisesti kuuluu.
Tee kaikkesi (hanki lakimies jos tarvitsee, omat vanhemmat tai läheinen jonka lapsesi tuntevat, lastenhoitajiksi) että tuo perheenrikkoja saastapala jättää teidät rauhaan ja omillenne.
Tuo huora ja valehtelija on varmasti täysin tyytyväinen huoratessaan tas uusien miesten kanssa. Sinun lastesi EI kuulu olla osana sitä elämää.
Kylläpä on katkeran miehen kommentti.Sinulla ei ole oikeutta ketään huoritella,olipa nainen millainen tahansa!Ei aikuisen,fiksun miehen tarvitse mennä tuohon tyyliin.Oikeastaan säälin sua ja olen varma,ettet löydä tasapainoista parisuhdetta tuolla määrällä vihaa ja katkeruutta!
Olen sitä mieltä,että avioeroon tarvitaan aina kaksi ihmistä,samoin kuin siihen liittoonkin.Toisen osapuolen haukkuminen ja panettelu on lapsellista ja se ei johda mihinkään.Kannattaa päästä katkeruudesta ja vihasta eroon,silloin uusi rakkauskin saa mahdollisuuden.Ei kukaan halua rakastaa katkeraa ja vihaista ihmistä,sellaisen kanssa tukehtuu itsekin.
Pitää tehdä kovasti itsenikin töitä,että pääsen entisen elämän kanssa sinuiksi.Silloin olen valmis uuteen suhteeseen ja osaan antaa arvoa kaikelle kokemalleni.
kanta asiaan. Hän varmasti kehuisi sinut kanssa maasta taivaaseen.= En usko sanaakaan,
Vaimos olis varmasti vähän erimieltä tosta kirjoituksestasi.
Siinä taitaa huudella toinen samalainen.
Luuletko tosiaan että vika on aina miehessä
mutta ei se aina ole kokonaan vaimossakaan. Ap kertoi oman versionsa avioliitostaan, mutta hänen vaimollaan lienee omansa kerrottavanaan. Miksi perheellinen nainen lähteen etsimään onneaan toisen miehen luota? Mitä sellaista hän kaipaa mitä ei kotonaan voi saada? Ei ole niin, että toinen on absoluuttisen hyvä ja toinen paha. Sellaista paria ei ole olemassakaan, paitsi ihmisen omassa mielessä.
Tuntuu aika käsittämättömältä, että syöksytään toisen ihmisen syliin, jos omassa parisuhteessa kangertaa. Eikö se silloin tarkoita sitä, ettei itsekään halua tehdä mitään asian hyväksi? Mielestäni se on vain joko a) täysin ajattelematonta tai sitten b) täytyy olla rusakon libido.
Ongelmat ratkotaan puhumalla, ei nu..imalla. Jos yhteinen sävel löytyy, tietää se liikettä lakanoidenkin väliin.
ja näin ihmisten pitäisi toimia, mutta toimitaanko käytännössä. Toiset puhuu ja keskustelee puolisonsa kanssa ja onnistuvat parantamaan suhdettaan. Toiset taas yrittää puhua, mutta toinen ei joko kuuntele taikka ei ymmärrä. Ja sitten on niitä pareja, joissa kumpikaan ei puhu eikä kumpikaan välitä tulkita toistensa mielen liikkeitä puhumattakaan siitä, että tekisivät asialle jotain.
vaikka ulkopuolisen näkökulmasta ajateltuna pettäminen tuntuu aina oikealta syyltä eroon. Ei se vaan ole niin mustavalkoista.
Meillä mies jäi kiinni exänsä lämmittelystä, ja järkytyksekseni sitä on jatkunut lähes puolet suhteemme kestosta. "Viatonta" flirttiä, kahvittelua salaa ynnä muuta. Hän oli kirjoitellut tuhmia sähköposteja samanaikaisesti, kun minä join keittiössä kahvia. Kun meillä oli paha kriisi yhdessä vaiheessa, mies uteli exältä josko hän olisi valmis tulemaan tavallaan minun tilalleni jos minä jätän mieheni. Kaikkea aivan järkyttävää, mitä en olisi koskaan voinut hellästä ja rakastavasta miehestäni uskoa.
Mies toivoi, etten olisi saanut vahingossa tietää (lukemalla sähköpostit kun huomasin selvän merkin pettämisestä), sillä hän ei kuulemma ole tarkoittanut puoliakaan niistä asioista mitä hän on meidän suhteesta sanonut exälle. Joka tapauksessa hän oli niin kirjoittanut, käyttäytynyt todella epäkunnioittavasti minua kohtaan kun jatkanut yhteydenpitoa exään tapaamalla häntä salaa. Eikä miehellä ollut munaa tunnustaa tai lopettaa, vaikka omatunto painoi. Nyt jälkeenpäin muistan selvästi ne tilanteet, jolloin hän on ollut etäinen eikä ole halunnut vastaanottaa halailua tms.
Fyysistä ei muka ole tapahtunut, mutta eihän miehen sanaan voi selvästikään luottaa. Pahimmalta tuntuu, että epäilin todella pitkään, usein olen kysynyt mieheltä exästä ja oletteko olleet yhteydessä. Usein sanonut, että minusta tuntuu pahalta kun tunnen ettei kaikki ole ok. Usein olemme puhuneet pettämisen moraalista, ja mies ollut aina sitä mieltä julkisesti, että pettäminen on väärin toista kohtaan.
Tunnen itseni täysin idiootiksi, sillä suhteemme alussa mies vielä oli exäänsä yhteydessä noin kerran kuukaudessa, ja minusta se oli silloin ok, onhan minullakin miespuolinen ystävä, joka kylläkään ei ole exäni. Mies tapaili jo silloin exää silloin tällöin, kävi korjaamassa jotain exän luona tai poikkesi siellä jos ajoi ohi. Epäilykset alkoivat herätä kun naiselta tuli yhteydenottoja yhä useammin ja useammin. Aina oli jotain millä vaivata miestäni, ja tämä totteli kuin hiiri pillipiiparia. En käsitä, miten dominoiva ja tunnekylmä ex pystyy pitämään miestäni otteessaan, silti vaikka hän kärsi siinä suhteessa ja tiedän olevani paljon kiltimpi ja miestäni arvostavampi kuin tämä entinen. Ex jätti hänet useaan otteeseen, aina kerjäsi takaisin. Mies oli onnellinen suhteen lopullisesti päätyttyä, sillä hän kärsi yksinäisyydestä ja henkisestä väkivallasta siinä suhteessa. Mietin, onko mieheni jotenkin sairastunut tähän naiseen, vai onko mieheni vain täysi lapamato, jota olen turhaan kunnioittanut rehellisyydestä ja kunnollisuudesta.
Osaan kuvitella miltä sinusta tuntuu. Sinun naisesi on kyllä sanonut, ettei rakasta sinua. En käsitä, miksi mieheni on vannonut rakkauttaan päivittäin, halannut, ollut ihana...ja tehnyt samalla noin järkyttävästi minulle. Tuntuu, että kaikki rakkaus on ollut pelkkää haista paskaa. Mieheni sanoo, että suurin "syy" tälle kamalalle virheelleen oli se, että tunsi minusta niin suurta epävarmuutta sen kriisin aikana ja sen jälkeen, että aionko kuitenkaan sitoutua tähän suhteeseen. Miksei hän silloin voinut puhua peloistaan avoimesti, miksi pitää täyttää suru ja huoli exän kanssa flirttailulla? Ystäväni ovat sanoneet, että tämä on tyypillistä käyttäymistä mieheltä, jos menee huonosti. Että jos nainen näyttää vihreää valoa (kuten ex teki ilmoittaessa haluavansa mieheni takaisin..), niin mies lähes poikkeuksetta on imarreltu ja lähtee mukaan vähintäänkin flirttiin. Vaikka asia olisi näin, tekeekö se muka oikeutetuksi kaiken tämän? Mieheni itkee ja itkee, ei syö, on huolesta sairas tämän kamalan munauksensa takia. Hän toivoo, että antaisin vielä mahdollisuuden, mutta minä pelkään etten enää koskaan pysty häneen luottamaan. Mistä tiedän, ettei sama homma jatkuisi taas, kyllähän mies aiemminkin vannoi ja hoki, että häneen voi kyllä luottaa ja tiedän sen sisimmässäni. Se tuntuu kaikista pahimmalta, päin naamaa valehtelu niin kauan.
Uskon, että olemme ihmisinä hieman samanlaisia, minäkään en pysty valehtelemaan/salaamaan kunnolla edes pieniä asioita. Mielestäni sinun vaimosi ei osoita minkäänlaisia katumuksen merkkejä, hän vielä toistaa saman teon ja on niin tyhmä, että jättää sinulle uudestaan viestit todistusaineistoksi. Mieti vähän, jos naisesi haikaille idiootin pomonsa perään, mitä siinä ihmisessä todella on muuta kuin ehkä hänen statuksensa, vaihtelunhalu ja mahdollisesti lirkuttelu? Emme tietenkään voi tietää, mutta mielestäni olet joutunut kärsimään aivan liikaa, eikä nainen todellakaan ole arvoisesi. Oman miehen kohdalla vielä epäröin, katumus ainakin näyttää olevan aidompaa kuin omalla naisellasi. Meillä oli molemminpuolista rakkautta, tai niin ainakin luulin. Se siinä juuri on, onko enää mitään todellista, jonka päälle alkaisimme luottamusta jälleen rakentaa? Onko mieheni panostukseni arvoinen? Vai onko tämäkin vain suurta kusetusta, ja 2 vuoden päästä olemme samassa tilanteessa? Lapsia meidän piti alkaa yrittää, mutta en enää pysty ajattelemaankaan sitä. En tiedä, uskallanko hankkia perheen miehen kanssa, joka paljastui näin petolliseksi. Ei ole helppoa jäädä, eikä myöskään erota. Voi olla, ettei mahdollinen seuraava mieheni ole yhtään sen parempi, tai sitten voi olla paljon parempi. Tämä kuitenkin osoitti, että pettämistä ennakoivia merkkejä ei voi ihmisestä etsiä, kuka tahansa voi lopulta pettää. Ei sitä vaan voi elämäänsä ylivarovaisena elää, ilman että päästäisi ketään sydämeensä. Muista ettet vaadi itseltäsi ja parisuhteeltasi liikaa, ihanteita voi olla mutta elämä kun harvoin menee niiden ihanteiden mukaan. En minäkään haluaisi olla eronnut, mutta ei se meiltä ihmisarvoa vie, ei se tee meistä huonoja tai epäonnistuneita. Tätä on elämä, nousua ja laskua, uudelleen selviytymistä ja rakentamista päivästä toiseen, vuodesta toiseen.
samanlainen tilanne. En kuitenkaan antanut periksi, vaan sanoin katsovani asian loppuun saakka, jopa silloinkin, kun sain haasteen huoltajuuden ja elatusmaksujen järjestämiseksi. Kerroin, että en tule tosiaankaan pitämään suutani kiinni ja kaikki asiat tulen oikeudessa esittämään. Haaste yllättäin peruttiin. Lopputuloksena minä asun nyt kodissani lapsien kanssa. Jokainen tapaus on erilainen, mutta ei kuitenkaan pidä nostaa käsiä heti ylös. Tsemppiä.
Eikös tämä mene niin ett perheenrikkoja lähtee ulos kodista ja maksaa lasten elatukset. Eihän se ole itsestään selvyys ett lapset jää äidille ja ett isä maksaa elatuksen ja lähtee kodistaan...
Minkä takia sinun pitää lähteä, vaimosi lähtee vieraan mukaan, sen kuuluu lähteä...
Hyvä juttu, jos sait edes vähäsen purettua tuskaasi. Minäkin taisin heittää ensikommenttini juuri tänne, kun ei oikein saanut rohkaistuksi puhua suoraan kenellekään. Olet varmasti ollut aikamoisessa pyörityksessä tarinastasi päätellen. Voin vain kuvitella, miten pahalta voi tuntua, kun vasten kasvoja lyödään pettämällä ja valehtelemalla. Omassa tapauksessani kun ei (ainakaan pitäisi) liity kolmatta pyörää vaan ongelmat ovat puhtaasti kahdenväliset. Ei sekään hyvältä tunnu, mutta tuskin yhtä syviä haavoja aiheuttaa kuin esim. sinun tapauksessasi.
Eipä voi muuta kuin toivottaa jaksamista ja muista, että kannattaa puhua jollekin (hyvä ystävä/ulkopuolinen apu). Ei kannata padota tunteitaan kätkemällä kaiken itseensä. Sellaista taakkaa ei ole tehty ihmisen kannettavaksi.
Kiitos tuestanne! Se auttaa jaksamaan eteenpäin.
Joku halusi kuulla syyn, minkä takia en kelpaa hänelle. Itsekin halusin ehdottomasti kuulla, mutta ei kuulemma ole selvää syytä. Epämääräistä viittausta "ainaiseen väsymykseen"... No olen viimeaikoina ollut tosiaan väsynyt, jopa masentunut. Ennen olin hyväntuulisempi, se on myönnettävä.
Rakkautta hänellä kuulemma vain ei enää ole. Ja hän vähän pohti, että oliko oikeastaan koskaan. Oliko vain kamalan voimakas halu saada "kunnollinen perhe", sellainen kuin kaikilla muillakin on...
Saattoipa kai käydä niinkin, että kun naisella on voimakas halu saada perhe ja ikääkin rupeaa kertymään sen verran, että kiire pukkaa päälle, hän epätoivoissaan nappaa jonkun kaikinpuolin mahdollisimman sopivan miehen, jota ei kuitenkaan sitten rakasta. Siten kun myöhemmin löytää jotain rakkautta, tai edes sinneppäin, niin se perheen takia otettu rakkuden korvike jää tarpeettomaksi...
No jatketaan ihmettelyä ja koitetaan saada elämä raiteilleen. Kiitos vielä!
Kiinnitin tarkemmin huomiota tuohon "rakkautta ei kuulemma vain enää ole. Ja hän vähän pohti, että oliko oikeastaan koskaan". Oma vaimoni on sepustellut samansuuntaista tekstiä suustaan. Jää jotenkin valju tunne, että tämmöistä lauotaan, kun ei oikein muutakaan keksitä. Vai onko se ehkä merkki lievästä katumuksen tunteesta, mutta kun pahus sentään ei tahdo enään kantti riittää pakitella, kun on ehkä tullut moitittua puoliso ystävilleen ja tutuilleen sekä kaikeksi hyväksi vannoteltua, ettei koskaan mene enään takaisin.
Miksi sitten aikanaan naimisiin mentiin? Syytetään puolisoa huonosta muistista, mutta itse sitten unohdetaan, kuinka "lääpällään" sitä oltiin. Ihmisellä tuppaa olemaan valikoiva muisti.
kuitenkin pidä itsesi napakkana, ettet lähde kodista, jätä lapsia sen takia että muualle juossut vaimo näin omaksi parhaakseen päättelee.
Ei se tosiaankaan ole itsestään selvyys, että nainen jää lapsien kanssa, vaan lähempänä totuutta on se, että kumpi lähti, se menköön kokonaan. Kestät vaan lujana tuossa.
Sanoit tuolla jossain olleesi väsynyt ja masentunutkin viime aikoina. Älä siitäkään tee syytä, jolla kaataisit tapahtumat pelkästeen omalle kontollesi.Kuka tahansa reagoisi samoin, jos elämän kuviot alkavat mennä sekaisin.
On kuitenkin aika ilmeistä, että vaimosi olisi pomonsa huomannut vaikka olisit ollut miten reipas ja iloinen.
Epämääräinen syyttely ilman selvää sisältöä tarkoittanee, että vaimosi ei ole ollut tyytyväinen tarjoamaasi seksiin. Tai, että pomo on kuitenkin antanut parempaa. Vahva epäilys, koska kerroit, ettei sinulla ollut aiempia seksisuhteita, vaimolla oli. Menneet hyvät vuodet hän on saattanut yrittää olla tyytyväinen siitä mitä saa, ja melko hyvin ehkä onnistunutkin, mutta.. kun on osunut kohdalle reilusti enemmin entisen kaltaista seksiä, se on vienyt mukanaan.
Ala vaan puhua asiasta, älä pado sitä sisääsi.Ei eroa tarvitse mitenkään "julkaista"; monesti läheiset näkevät todella tarkasti asiota, ja pelkästeen ihmettelevät, miksei totutta katsella rehellisesti silmiin. Voi jopa olla, että hyvä osa vaimon naispuolisista läheisistä tietää suhteitten tolan sinua paremmin, tiennyt jo hyvän aikaa. Saattaa olla, että sinä olet ollut viimeinen kelle on kerrottu.
Voimaa sinulle.
Joillain (tai ehkä monillakin?) naisilla on silleen, että eivät pitemmän päälle jaksa/halua seksiä kiltin miehen kanssa. Että täytyy olla pahis, dominoiva, ottava mies että naisen kiinnostus säilyy. Sitten he usein ruikuttavat, miten eivät näitä jälkimmäisiä pysty kuitenkaan rakastamaan, vaikka seksuaalisesti haluavatkin. Ja kiltti mies taas olisi muuten ehkä ihanteellinen, vaan kun ei kiinnosta touhut makuuhuoneen puolella...
pahimman puoleinen nais narsisti, toivottavasti
kirjoitin sanan oikein
en tiedä onko kukaan kiinnittänyt huomiota siihen, että ihmiset ei osaa käyttää kännykkää. Viestit voi poistaa .. naks... kännykästä, kännykkää ei tartte jättää näkösälle, että toinen voi lukea kaikki sieltä.
Tarkoituksen hakuisuutta on jättää kännykkä johonkin pöydälle toisen ulottuville ja jättää vielä tulenarat viestit siihen, jotta toinen puolisko saa selville noin vain muka valheellisesti sattumalta viestit.
Miksi ihmiset ei voi sanoa suoraan, että hiisi vie minua ei enää kiinnosta.Paljon rehellisempää.
Olet hieno ihminen, todella. Olisipa minulla noin ajatteleva mies, aloin heti unelmoida. Varmaan monikin haluaa että se aviosuhde tulisi kauniiksi ja paranisi ajan myötä mutta usein ne huonot puolet tulee myös vahvemmiksi ja rikkoo kaiken. Vaimosi on todella itsekeskeinen, ansaitset parempaa.