Toivottavasti ette pahastu, vaikka kirjoitan tänne, vaikken ole kuolemaa vielä kokenut (tai olen, mutta yli olen niistä päässyt). On niin koskettavaa lukea näitä viestejä kun autatte toinen toisianne. Noin se olo helpottuu :) Voimia teille kaikille
Kaikille teille voimia
TyttöKummoinen
111245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
En yhtään itse ainakaan pahastu jos joku lukee näitä viestejä vaikkei itse ihan tuoreessa surussa eläisikään (hirveä sana) tuo tuoreessa surussa Kyllä suru on aina surua olipa läheisen menetyksestä aikaa enempi tai vähempi
Pakko on vaan yrittää eteenpäin Todella vaikeita päiviä on takana ja varmaan edessäkin päin
Minun rakkaani menetyksestä on nyt reilu 8kk
Joskus jotkut kirjoittaa että ovat oppineet hyväksymään menetyksen Minä en varmaan koskaan sanan varsinaisessa merkityksessä voi hyväksyä 20v poikani kuolemaa mutta sen asian kanssa on vaan opittava elämään kun ei ole vaihtoehtoja
Kiitos viestistäsi on hienoa että on empaattisia ihmisiä olemassa jotka tukevat toisiaan hädän hetkillä
Tiedän että tuo on raskasta... Muista että veljesi ei halua että surisit liikaa... ja on vielä ihmisiä, jotka ovat luonasi. Hekään eivät halua sinun surevan. Sinulla on vielä heidät. Voimia
anteeksi vain, mutta voisit sentäs lukea oikein. ei ollut kyse hänen veljestä, vaan pojasta!
Kai se homma menee minun kohdalla niin, että tuntee asian niin ettei kukaan tavis jaksa ymmärtää että asia on ns. tuore vielä vuodenkin päästä. Täällä ainakin on ihmisiä jotka jaksaa "kuunnella" ja jopa ymmärtää miksi vielä vaan jaksaa kelata ja kertoa ja muistella asiaa joka muutti elämän totaallisesti.
Kun tulee joku uusi tietää miltä tuntuu ja luonnollisesti vaan yrittää auttaa siinä missä voi. Voi olla ihan käytännön juttujakin. Mutta apu mikä apu, joskus riittää että vaan vastaa jolloin toiselta ei ehkä tunnu niin yksinäiseltä sen oman surunsa kanssa , vaikkei se ehkä aina siltä tunnu.
En minä edellistä viestiä loukkauksella sanonut. Koitin vain antaa jotain positiivista ajateltavaa. Kuten sen, että et ole yksin.
Suru ei vuodessa eikä kahdessa väisty sen kanssa on vain elettävä se lievittyy vähitellen minullakin on pitkäkestoinen suru niin syvä että tärisen sitä aatellessa ei tahdo kestää sen ajattelua jaksamista kaikille
Riippuu ihan ihmisestä.
Eihän kukaan täällä varmaan ajattele että tahallaan kukaan loukkaa Ei tuo pikkujuttu että luitte väärin ja lohdutitte sitä että "menetin veljeni" Kyseessä oli todellakin minun poikani Kiitos sinullekin joka korjasit erehdyksen Älä sinä nyt ainakaan joka erehdyit ajattele että se oli loukkaavaa Ei missään tapauksessa No itse asiassa pojallani on sisko 19v jolla on myös kauhea suru veljensä kuoleman vuoksi että eihän tämä surunvalittelu sisarelle mitenkään aiheeton edes ollut
Näytin itse asiassa hänelle viestiä ja sanoin että ihmiset välittää todella ja näillä sivuilla on ihmisiä jotka on kokeneet hirveästi surua ja kuolemaa jokainen Kellä on joku vanhempi läheinen kellä nuorempi menehtynyt Surua ei voi verrata eikä sitä kukaan vertaakaan
Olen ainakin itse huomannut että tänne kirjoittaminen ja vastausten saaminen on jonkinlaista tukea ja terapiaa vaikka ihan ammattiapuakin saan traumaattisen kokemuksen jälkeen mutta näin kun voi purkaa ajatuksiaan kirjoittamalla sekin helpottaa pikkuisen
Hyväksyä en voi poikani kuolemaa Hän ajoi rajua ylinopeutta ja suistui tieltä töihinmennessään 27.4.2007
Hän oli vauvana semmoisessa lonkkalastassa ja katsoin tuossa siivotessani hänen neuvolakorttiaan
Hän oli päässyt lastastaan pois 27.4.1987
Toinen yhteensattuma oli tällainen:Kun odotin häntä 1986 jouluna meidän joulukuusi alkoi tekemään pieniä vihreitä uusia silmuja vai mitä ne nyt on oksan päihin Kaikki nauroivat että meillä on niin hedelmällistä kun olen raskaana viimeisilläni että kuusikin kasvaa sisällä
Tänä menneenä jouluna 2007 kuusi teki saman tempun
Arvatkaapa 2 kertaa mietinkä Mitä minulle yritetään sanoa vai liekö vaan kohtalon oikkuja
En ole taikauskoinen en liioin pelkää mitään yliluonnollista mutta kyllä se vähän mietitytti
Haluaisin ajatella että ehkä se on merkki lapseltani meille että hänen uusi elämänsä tuonpuoleisessa on rauhaisaa
Noo nyt jokainen ajattelee että "hulluja puhuu"
Voi olla niinkin mutta halusin silti kertoa teille toisille ja jakaa ajatuksen kanssanne
Voimia kaikille tuskaanne
Olen lueskellut täällä muutaman päivän näitä viestejänne. Rakas poikani menehtyi ennen joulua sairaskohtaukseen vain 33 vuotiaana. Tarkkaa kuolinsyytä emme vielä tiedä. Olen menettänyt monia läheisiä, mutta tämä kuolema on murskaava. Kuinka terve, työssäkäyvä ihminen voi vain yhtäkkiä olla poissa. Kysymykset risteilevät päässä, kaikki miksi ja jos olisimme tehneet sitä tai tätä, niin olisiko tilanne ollut toinen.
Emme saa vastauksia, emme koskaan. Hautajaiset ovat jo olleet ja ne olivat kauniit ja rauhalliset. Kaikki on vielä niin sekavaa, mutta elämän syrjässä on pysyttävä kiinni kaikin voimin. En ole yksin suruni kanssa, minulla on aviomies ja kaksi muuta aikuista lasta ja lapsenlapsi. Vielä paljon hyvää, mutta suren esikoistani ja ajattelen häntä joka hetki. Minua niin kosketti kirjoituksesi, myös sinä olet menettänyt pojan ,lapsesi. Voimia sinulle ja muille läheisiään sureville, uskon itsekkin, että jossain siellä toisella rannalla nämä meidän omaisemme ovat, sinne rannalle ei vain meidän ihmisen silmä ylety. Muistoissa rakkaamme ovat luonamme aina.
Olemme todellakin kohtalotovereita Esikoiseni otettiin minulta pois ihan niinkuin sinultakin
Ihminen ei tiedä koska on viimeinen päivä ja viimeinen hetki ja onneksi toki emme tiedäkään
Varmasti suruista suurin on oman lapsen menetys
Minullakin on 19v tytär ja hänen sulhasensa jotka asuvat tässä meidän lähellä Niin on minulla aviopuolisokin Lapsenlapsia ei ole vielä siunaantunut Toivottavasti vielä näen senkin ilon päivän että pääsen mummoksi
Minä ymmärrän täysin miten kauheassa kaaoksessa elät tällä hetkellä ja miten hirveä on ollut joulun aika teidän perheessänne
Myötäelämisen lämmin halaus sinne teille Tämä tuska on niin kipeä enkä ole laisinkaan varma milloin se helpottaa vai helpottaako koskaan
Sanoisin että viime vuosi oli minun elämäni kauhein En ikinä maailmassa osaa kuvailla sitä hetkeä kun puin poikani viimeiselle matkalle ja jätin viimeiset jäähyväiset täällä maan päällä hänelle
Vaikka poikani menehtyi kolarissa hän oli aivan ehyt mustelma otsalla oli ainoa merkki ulkoisesti että oli sattunut Hän kuoli kallovammaan
Hän oli aivan rauhallisen näköinen niinkuin olisi nukkunut syvää unta
Uskon täysin että me näemme rakkaamme sitten kun sen aika on
Voimia sinulle ja perheellesi Olen kirjoitellut tänne aika paljon tuntuu että tämä tunteiden jakaminen toisten kanssa lohduttaa kun tietää että ei ole yksin tässä maailmassa
Joku kirjoitti joskus näillä palstoilla että "oliko taivaassa pulaa nuorista miehistä kun näin paljon heitä on poisotettu"
Täältä paikkakunnalta missä asun on kuollut vähän alle ja vähän päälle 20v nuoria miehiä 2v sisällä viisi Että monella äidillä on tämä sama tuska sydämessä kun meilläkin Lämpöisin ajatuksin teitä kaikkia siunaavin ajatuksin ajatellen T:eva.stina
Kiitos vielä sinulle lohdutuksestasi. Tunteet menevät vuoristorataa, nyt illalla on hieman parempi olo. Kävin erään poikani hyvän ystävän kanssa hänen haudallaan. Ystävä ajoi satoja kilometrejä kuultuaan poikani kuolemasta. Itkimme yhdessä siinä kynttilöin valaistun hautakummun vierellä, välillä nauroimmekin joillekkin muistoille.
Minusta oli aivan hirveää käydä katsomassa pojan tulevaa hautapaikkaa. Palelimme mieheni kanssa siellä hautausmaalla ja mietin, että koska herään tästä painajaisesta, eihän tämä voi olla totta.
Kappelissa katsoin häntä kauan, silittelin ja kuiskasin näkemiin, sehän ei tarkoita lopullista.
Vaikeaa tämä on, mutta hetki kerrallaan mennään eteenpäin ja pahin järkytys on ainakin jo tasaantunut, suru on vasta alussa ja kuten sanoit sinäkin, ehkä se ei lopu koskaan.Sydämeen jäänyt haava ei parane, mutta toivottavasti ajan kanssa arpeutuu, niin, että sen kanssa pystyy elämään.
Voimia sinulle ja perheellesi ja suuri halaus