Olen ollut ihastunut mieheni kaveriin jo jonkin aikaa. Kerran mieheni pyysi tätä todella komeaa kaveriaa tulemaan meille tekemään yhden kotihomman puolestaan, kun ei ollut itse paikalla/ ehtinyt tekemään tuota. No ystävällisenä kaverina tämä sitten tuli ja suoritti tehtävän, mutta sen lisäksi jäi luokseni kylään lastensa kanssa. Oli tuona iltana kylässä n.nelisen tuntia ja maisteltiin vähän olutta.
Parin viikon kuluttua minä otin sitten pienessä humalassa yhteyttä häneen, ja kerroin haluavani seksiä hänen kanssaan.Hän sanoi haluavansa myös, muttei halua pettää ystäväänsä.
Reilun viikon päästä tästä mies soitti minulle ja pyysi lupaa tulla kylään, kun tiesi ettei oma mieheni ole kotona juuri tuolloin. Hän oli kylässä todella myöhään (lastensa kanssa )ja olisi ilmeisesti halunnut jäädä yöksikin,mutta en luvannut. Hän oli useita tunteja kylässä taas ja lopulta molemmat vähän humalassa päädyimme seksiin, joskin vähän hätäisesti, eikä se sitten ollutkaan ihmeellistä, ( koska lapset olivat läsnä.)
Nyt hän ei ole ollut enään yhteydessä minuun ja ei ole kyläillytkään enään. Hän tietää että mieheni on suuttunut hänelle, ja menettänyt todennäköisesti nyt myös ystävän. Pari kertaa olen törmännyt häneen kaupassa.
Minun tunteet ovat nyt ihan sekaisin, en saa mielestäni tuota. Sanokaapas mitä mieltä olette,onko hän ehkä enemmänkin kiinnostunut, muttei ota yhteyttä vaan mieheni takia? Vai loppuiko kiinnostus,nyt kun hän sai jo mitä halusi. Jaksaako mies todellakin olla kylässä useita tunteja vain siinä toivossa että jotain saisi, tietoisena kuitenkin koko ajan siitä riskistä että menettää hyvän ystävän?
Sekalaista kertomusta, mutta jos teillä on mielipide asiaan kuulisin mielelläni, etenkin miehiltä?

Vastaukset 5
Vanhimmat
miestä kaduttaa että päätyi seksiin kanssasi ja petti näin kaveriansa.Varmaan on vielä sinusta kiinnostunut,muttei ainakaan heti ota yhteyttä...liiaksi häpeää tapahtunutta.Omalta kohdalta en kyllä sekaantuis kaverin naiseen vaikka minkälainen herkku olisi kyseessä.Terveisin yks mies.
Miettisin kyllä omaa miestäni, enkä sitä kuka on salaa ( lasten aikana??) napsauttanut minua hätäisesti.
Keskity nyt Rouvakulta siihen perheeseesi äläkä perseeseesi.!!
Suhde mieheni kanssa on ollut huono jo yli vuoden verran, joka johtuu paljon mieheni käytöksestä. Häntä kiinnostaa enemmän muut menot kuin oma perhe, joten en oikeastaan edes tunne syyllisyyttä siitä että sain seuraa hänen kaveriltaan mieheni poissaollessa.!
"Vai loppuiko kiinnostus,nyt kun hän sai jo mitä halusi. "
Ehkä hän vain huomasi että sinulla on löysä värkki, ja siitä syystä seksi oli huonompaa kuin venäläinen perseensuristin.
,joten homma on hänen puoleltaan ainakin ohi.