Suomalaisilla miehillä on ihannenaisinaan melkoisia kuusenlatvojen misteleitä.He toteavat lakonisina, että Salma Hayekin a la carte-keittokirja kädessään jos saisi, niin siinähän jo olisi anopille näytettäväx.Tässä äänessä mukana siis media-alan erilaiset pikkupomot ja it-assarit.Kuitenkin kelpaa-linjaan kuuluvat keskihoikan oloiset mustahiuksiset ihan rehdit suomalaisjuuriset naiset.Kunhan persoonassa on automaattivaihteella siivoojanappula, eudstustilaisuusrobotti ja kerran vuodessa levyttää yhden recordin.
Itse olen niin kaksijakoinen, että olen kuin Jekyll ja Hyde, joko veltto tai räikeä.Olen 77%sesti myrkytön kanttarelli mutta välillä muutun radonialueella kypsyneeksi siitakesieneksi.
Madonna on minussa sporttinen ja freschhi vitamiinienpopsija joka on koirien & vammaisten ystävä, huora-puoli minussa taas bohemoituu kulttuurin parissa vähän väliä. Kun olen kanttarelli, siivoan äärimmäisyyksiin, ja kun olen se radioaktiivinen siitakesieni, mätänen kotona keskellä pesemätöntä pyykkikasaa TV sumuisena pölyistä.
Pointti on se, että mussa ei ole nappulaa eikä aikajärjestelmää, jota voisi kontrolloida mies.Jos tiistai 9. tammikuuta kello 10.30 tekee mieli lattea vaikka olen menossa metroon niin sit mä läikyttelen sitä lattea metrossa.
"Doing what I want"- persoona minussa on niin ristiriitainen.Mutta nyt painan huoravaihteen päälle, koska ajattelin olla peseytymättä (suurinpiirtein, ei kokonaan) 4 vrk.Varastossa myös extra röökejä koska nämä 4vrk aion todellakin smouk. Velttoina, auringonsäteisinä päivinä skippaan savukkeet, teen iholle mikrokuorintaa ja lähden Seurasaareen auttamaan joutsenien poikasia lentelemään. Moikka!

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Olen 77%sesti myrkytön kanttarelli mutta välillä muutun radonialueella kypsyneeksi siitakesieneksi."
Shit. minussa oleva 0.5% shamaani olisi olisi suuresti arvostanut Psilocybe-suvun tatiksi muuntumista.
Miksei edes Amanita? Punainen, pilkullinen - NÄTTI.
"Seurasaareen auttamaan joutsenien poikasia lentelemään."
Jos jättiritsasi hajoaa niin voin lainata omaani. Pistetään videoitu lopputulos sitten youtubeen 8-)