Hjelppiä?!?!?!

Minulta katsotaan ensimmäistä kertaa kolesteroli arvot (olen 20), olen siis ylipainoinen.
Kuinka voin välttää korkeaa kolesterolia?
Auttakaa! Kiitos :)
2254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lohduksi sinulle, ettei kolesterolilla ole mitään tekemistä ylipainon kanssa, hyvin hoikillakin ihmisillä voi olla kolesteroli koholla (ja vastaavasti tukevilla normaalilukemat). Ilmiö on perinnöllinen, monella jopa niin, että vaikka olisi ihannepainoinen, söisi täsmälleen suositusten mukaan ja liikkuisi melkein kilpaurheilijan tapaan, lukema ei laske ilman lääkitystä.

Ruokavalio vaikuttaa monilla lukemiin, mutta ei välttämättä sillä tavalla kuin "pitäisi". On ihmisiä, joiden kolesteroli on NOUSSUT, kun he ovat poistaneet ruokavaliostaan jokseenkin kaiken eläinrasvan ja toisaalta ihmisiä, joiden kolesteroli on LASKENUT, kun he ovat lisänneet tyydyttyneen rasvan syöntiään. Tosin näissä molemmissa tapauksissa salaisuus saattaa piillä kasvisten määrässä, joita viimeksimainitut ovat lisänneet, ensinmainitut eivät. Liikunnalla voi olla vaikutusta, mutta välttämättä ei kovin paljon. Oma kolesterolini hyppäsi pilviin, kun kuukautiseni loppuivat, vaikkei elintavoissa tapahtunut minkäänlaista muutosta.

Suositus on, että tyydyttyneet rasvat vaihdetaan tyydyttymättömiin eli vähennetään maitotuotteiden ja lihan rasvoja ja lisätään kalan ja kasvisöljyn syöntiä. Kuidut ovat tärkeitä, ja niitä saa kokojyväviljasta ja kasviksista.

Kolesterolilukeman seuraaminen on tärkeää erityisesti niille, joiden suvussa on paljon sepelvaltimotautia. Riskilaskureita löytyy netistä, esimerkiksi Verkkoklinikan tai tohtori.fi -palvelun kautta.

Äänestä

Olen 22-vuotisa nuori nainen ja suvussa on esiintynyt paljon kohonnutta kolesterolia. Kävimpä siis mittauttamassa reilu vuosi sitten ja vähän koholla ne minullakin olivat. Sairaanhoitajan ravitsemussuositukset sain käteeni ja paljon esitteitä, mutta voisin sanoa olleeni jo melko valveutunut ravintoasioista joten lappusista ei paljon uutta asiaa löytynyt. Vuoden ajan olen kuitenkin laihduttanut (ei liittyen kolesteroliin). En ole pariin vuoteen syönyt punaista lihaa ja muista lihoista kanaa ja kalkkunaakin harvoin muuten kuin leivän päällä (ohuen ohuet leikkeleet, nam) eli eläinrasvoja en ole syönyt paljon ollenkaan. Voita ja kermaa en ole ikinä käyttänyt ruoassa ja kananmunia lähinnä leivonnassa.

Laihdutuskuurini ja nykyinen loppuelämäni ruokavalio on kasvispainotteista. Laihdutuskuurini aluksi kuitenkin jätin lähes kaiken rasvan pois ruokavaliostani. Juusto on 5%:sta ja kolesterolin takia margariini on benecol. Rasvattomuus ei ole vastaus kolesteroliarvojen parantamiseen! Kol.seurannan eka puoli vuotta (kasviksia, ei rasvaa) arvot eivät parantuneet kuin vähän.

Kesällä tajusin laihdutuksen tökkivän ja syyksi päättelin (lukemani ja kokemani perusteella) rasvojen puutteen. Aloin juomaan rypsiöljyä pullosta! Siis lähes melkein kirjallisesti.. Lisäsin joka päivä 15-20g kylmäpuristettua rypsiöljyä ruokaani, joko aamurahkaan, puuroon tai lusikallisen suoraan suuhun kylmiltään. Ennen joulua mitatut kol.arvot olivat aivan loistavat. Kokonaisarvo alentunut huomattavasti, huono kol alentunut hyväksi ja hyvä kol oli noussut loistavaksi! :) Olen erittäin ylpeä itsestäni.

Eli siis (turhan)pitkän selostuksen jälkeen yhteenvetona: Eläinrasvojen minimointi. Punainen liha pois ja maitotuotteet rasvattomiksi tai lähes. Kasvirasvojen maksimointi-> (esim) Rypsiöljyä ruokaan (kuumentaminen ruoanvalmistuksessa tuhoaa hyviä rasvahappoja) ja paljon vihanneksia. Jos haluaa alentaa samalla painoa niin vain vähän perunaa, riisiä ja pastaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naikkonen´´ kirjoitti:

Minulta katsotaan ensimmäistä kertaa kolesteroli arvot (olen 20), olen siis ylipainoinen.
Kuinka voin välttää korkeaa kolesterolia?
Auttakaa! Kiitos :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu