Minä ja tyttöystäväni olemme seurustelleet ja käytännössä asuneet yhdessä n. vuoden. Rakastuimme salamannopeasti ja olimme toisistamme onnemme kukkuloilla, ja molemmista on ollut alusta asti selvää että tämä on Se Oikea suhde ja kaikki on ollut ainutlaatuista.
Tavallaan asiat ovat edelleenkin näin, ainakin pintapuolisesti.
Mua on vaan vähitelle alkanut vaivaamaan pienet asiat, joista nyt olen muodostamassa suurempia johtopäätelmiä.
Tyttöystäväni on lakannut puhumasta tunteistaan mua kohtaan, mikä ennen oli molemminpuolista ja luonnollista.
Ennen pussailtiin ja halailtiin molempien aloitteesta, nykyään tuntuu että hän useimmiten pussailee 'velvollisuudesta' ja todella harvoin omasta aloitteestaan. Halailen häntä usein ja usein myös silloin tuntuu että hän haluaisi työntää mut pois.
On lakannut puhumasta yhteisistä tulevaisuudensuunnitelmista, joita alunperin itse ehdotti ja joista yhdessä aiemmin haaveiltiin. Myöntelee jos otan asiat puheeksi mutta ei vaikuta kovin innokkaalta.
Yhden kerran riidan päätteeksi laittoi suhteen poikki. Ei riidellä paljoakaan ja yleensä riidat ovat ravintolaillan yhteydessä, niin kuin sekin kerta. Lopetti suhteen tylysti "känniriitojen" takia, mutta saatiin kuitenkin asiat puhumalla kuntoon.
Olin onnellinen kun päätettiin jatkaa yhdessä, ja että hän suostui siihen. Mutta silti siitä jäi tunne että voi tehdä sen minä päivänä hyvänsä, pienimmästäkin asiasta. Olen varpaillani ja vähän peloissanikin´, koska olen todella henkisesti panostanut ja uskonut meihin. Ja samaan aikaan huolestuttaa pieni 'kylmyys/etäisyys' joka alkoi siis jo paljon aiemmin. Esimerkki siitä etäisyydentunteesta oli kun hän lähti viikon työmatkalle jokin aika sitten, ja hän lähti sinne kuin maitokauppaan. Ei ollut ollenkaan huolissaan ettei nähdä viikkoon ja kun mainitsin mahdollisesta tulevasta ikävästä, ei hän sanonut siihen mitään. Eikä näyttänyt mitenkään ikävöivältä kun palasi sieltä.
En viitsisi ottaa näitä asioita nyt puheeksi. Häntä voisi loukata jos kokisi että epäilen hänen rakkauttaan tai tunteitaan, ja hän voisi tuntea että syyllistän häntä. Enkä usko että meistä kumpikaan jaksaisi nyt mitään raskaita keskusteluja.
Meillä on myös hyviä hetkiä. Vietämme paljon aikaa yhdessä ja meillä on hauskaa toistemme seurassa. Sen aistin ettei tyttöystäväni ainakaan ole rakastunut minuun enää, niin kuin minä häneen. Ja nyt olen alkanut epäilemään rakkauttaankin.
Nämä asiat pyörivät mielessäni ja mietin eri vaihtoehtoja tilanteen selkiyttämiseksi. Pitäsikö minun ottaa hänestä hieman etäisyyttä, eikä olla itsestään selvyytenä paikalla? Vai koettaa saada hänet rakastamalla ja huomioimalla uskomaan meihin entiseen malliin? Vai nostaa kissa pöydälle ja kysyä suoraan missä mennään silläkin uhalla että teen taas itsestäni mahdollisen "riidankylväjän"? Vai liioittelenko asioita päässäni; pitäisikö vaan olla miettiämättä asioita enempää ja rennosti mennä eteen päin ja katsoa mitä tulee?
Tavallaan asiat ovat edelleenkin näin, ainakin pintapuolisesti.
Mua on vaan vähitelle alkanut vaivaamaan pienet asiat, joista nyt olen muodostamassa suurempia johtopäätelmiä.
Tyttöystäväni on lakannut puhumasta tunteistaan mua kohtaan, mikä ennen oli molemminpuolista ja luonnollista.
Ennen pussailtiin ja halailtiin molempien aloitteesta, nykyään tuntuu että hän useimmiten pussailee 'velvollisuudesta' ja todella harvoin omasta aloitteestaan. Halailen häntä usein ja usein myös silloin tuntuu että hän haluaisi työntää mut pois.
On lakannut puhumasta yhteisistä tulevaisuudensuunnitelmista, joita alunperin itse ehdotti ja joista yhdessä aiemmin haaveiltiin. Myöntelee jos otan asiat puheeksi mutta ei vaikuta kovin innokkaalta.
Yhden kerran riidan päätteeksi laittoi suhteen poikki. Ei riidellä paljoakaan ja yleensä riidat ovat ravintolaillan yhteydessä, niin kuin sekin kerta. Lopetti suhteen tylysti "känniriitojen" takia, mutta saatiin kuitenkin asiat puhumalla kuntoon.
Olin onnellinen kun päätettiin jatkaa yhdessä, ja että hän suostui siihen. Mutta silti siitä jäi tunne että voi tehdä sen minä päivänä hyvänsä, pienimmästäkin asiasta. Olen varpaillani ja vähän peloissanikin´, koska olen todella henkisesti panostanut ja uskonut meihin. Ja samaan aikaan huolestuttaa pieni 'kylmyys/etäisyys' joka alkoi siis jo paljon aiemmin. Esimerkki siitä etäisyydentunteesta oli kun hän lähti viikon työmatkalle jokin aika sitten, ja hän lähti sinne kuin maitokauppaan. Ei ollut ollenkaan huolissaan ettei nähdä viikkoon ja kun mainitsin mahdollisesta tulevasta ikävästä, ei hän sanonut siihen mitään. Eikä näyttänyt mitenkään ikävöivältä kun palasi sieltä.
En viitsisi ottaa näitä asioita nyt puheeksi. Häntä voisi loukata jos kokisi että epäilen hänen rakkauttaan tai tunteitaan, ja hän voisi tuntea että syyllistän häntä. Enkä usko että meistä kumpikaan jaksaisi nyt mitään raskaita keskusteluja.
Meillä on myös hyviä hetkiä. Vietämme paljon aikaa yhdessä ja meillä on hauskaa toistemme seurassa. Sen aistin ettei tyttöystäväni ainakaan ole rakastunut minuun enää, niin kuin minä häneen. Ja nyt olen alkanut epäilemään rakkauttaankin.
Nämä asiat pyörivät mielessäni ja mietin eri vaihtoehtoja tilanteen selkiyttämiseksi. Pitäsikö minun ottaa hänestä hieman etäisyyttä, eikä olla itsestään selvyytenä paikalla? Vai koettaa saada hänet rakastamalla ja huomioimalla uskomaan meihin entiseen malliin? Vai nostaa kissa pöydälle ja kysyä suoraan missä mennään silläkin uhalla että teen taas itsestäni mahdollisen "riidankylväjän"? Vai liioittelenko asioita päässäni; pitäisikö vaan olla miettiämättä asioita enempää ja rennosti mennä eteen päin ja katsoa mitä tulee?
Vastaukset 10
Vanhimmat
ihmisestä ja elämästä. Jos et ota asiaa esille NYT, voit sitten jälkeenpäin erotessanne muistella, että JO vuosi/vuosia sitten huomasit muutoksen, muttet siihen reagoinut...
Turha kysellä siitä, mikä Hänellä on, ei hämmentynyt osaa vastata. Pysy Minä viestinnässä, sitä akatkin ymmärtää jollain tasolla.
Kerro miltä sinusta tuntuu ja jos sinulla on jotain toiveita, kerro nekin. Mutta älä odota naiselta mitään, ei ne mihinkään todelliseen, avoimeen kommunikaatioon ala. Kerrot vaan itsestäsi ja alat sitten elää omaa elämääsi, lähdet vaikka yksin elokuviin tai lenkille, otat etäisyyyttä.
Kerro, että on ilmiselvää, että naista vaivaavat jotkin asiat, ja tässä olisi hyvä tilanne harjoitella vastaisen varalle - jollei hän pysty toimimaan nyt, ei hän pysty sen toisenkaan prinssinsä kanssa. Sillä lähdössä hän on. Joko lähdössä kasvuun tai lähdössä pois... Uhkavaatimuksia tai muutosvaatimuksia välttäisin tässä vaiheessa.
Jos emäntä alkaa riitelemään, pysy tyynenä ja sano, ettei sinun tunteitasi saa vähätellä niin, että hän käyttää niitä omiin tarkoituksiinsa eli riidanaiheeksi ja eron syyksi. Omaa parisuhdetta ja elämää SAA ja pitää ihmetellä ja puntaroida - vai onko se vaan naisen parisuhde?
Ota asia reilusti esille vaan ja jos riita tulee, se tulee. Jos tyttö sen takia laittaa välit poikki, että haluat puhua asioista, ei sellaisen tytön takia kannata edes surra. Kyllä löytyy tyttöjä, jotka varmasti haluavat puhua.
Tai jospa hän vaistoaakin epävarmuutesi ja turhautuu siitä.
Ota ainakin sitä omaa tilaa ja lähde tuulettumaan. Hoida asia niin, ettei sinulle sovikaan joku tyttösi järjestämä meno.
Aika pian asian olisi syytä ratketa tavalla tai toisella. Ei kannata heittää aikaa hukkaan.
Tai jos et muuta voi niin näytä tuo kirjoituksesi hänelle...
Kiitos kaikista vastauksista.
Itse olen myös miettinyt että alkuhuuma taitaa olla karissut, ja nyt eletään arkea.
Kyllä tyttöystäväni on ihan keskustelunhaluinen, mutta menee helposti riidaksi jos yhtään kokee että arvostelen tai vähättelen häntä, ts syyllistän häntä. Mielestäni en sellaista harrasta, mutta näissä keskuteluissa on oltava varovaisena.
Olen lähinnä yrittänyt avata keskusteluja toisella tavalla, eli puhunut tulevaisuudestamme, meistä ja tunteistani ja odottanut vastavuoroisuutta. Mutta ne ovat tyssännyt siihen.
Se juuri herättää minussa sitä epävarmuutta, enkä tahdo alkaa tivaamaan häneltä rakkauden tunnustuksia.
Varmasti hän on voinut vaistota epävarmuuteni. Olen ajatellut myös sitä. Ja jos/kun hän turhautuu siitä, niin minä varmasti tulen entistä epävarmemmaksi suhteestamme.
Tuntuu että meillä olisi jonkin asteen kommunikaatio-ongelma. Jos mennään yhtään vakavampiin aiheisiin niin tunnelma muuttuu nopeasti epävarman vaivautuneeksi, mikä pitää sitten huumorilla oikaista takaisin rennoksi.
Enkä loppujen lopuksi edes tiedä mitä ottaisin puheeksi. Voisin kysyä tunteistaan ja halustaan olla kanssani. Mutta ei hän ole tähänkään asti kieltänyt etteikö rakastaisi minua, muut merkit vaan kertovat jostain muutoksesta. Mm. se nopea eropäätöksensä, mistä olin todella yllättynyt. Jos hän teki sen kerran, tulee vastaavia tilanteita varmasti uudelleenkin eteen. Silloin kyse oli minusta, ja minun käytöksestä.
Hän saattaa välillä yhtäkkiä alkaa ääneen miettimään, että olemmeko onnellisia. Olen aiemmin ottanut sen positiivisena havaintona hänen puoleltaan, mutta ehkä se on ollut onnen ja koko suhteen kyseenalaistamista, mitä en vaan ole ymmärtänyt?
Kun tunnut olevan oikein reilu kaveri. Tosiasia
kuitenkin on se,että hän on lopettamassa suhdetta.
Ilmeisesti tyttöystäväsi on ihastunut jo toiseen
ja jos tämä toinen antaa vastarakkautta olen varma ,että jättää sinut kuin nallen kalliolle. Ikäväähän se on mutta kun naiset käyttäytyvät näin.Naisesi varmistelee vielä ,että tämä toinen mies on tosissaan ja valmis ottamaan hänet. Sitten lähtee!!!
yleistää, mutta fakta on, että mitä aikaisemmassa vaiheessa seurustelua muutetaan yhteen ja arki alkaa, se kipinä sammuu sitä nopeammin. Varsinkin, jos lopulta se ainoa yhteinen asia on ollut rakastuminen. Rakastumisvaihe kestää noin vuoden, jonka jälkeen tunteet seestyvät ja tilalle (ideaalitapauksessa) tulee rakastaminen. Ehkä tyttöystäväsi ei enää ole rakastunut sinuun, ja hän on huomannut, että muuta tunnetta ei olekaan; eli tunne hänen puoleltaan ei olekaan muuttunut rakastumisesta rakastamiseksi. Voi myös olla, että hän tarvitsee aikaa puntaroida omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Mutta mielestäni nyrkkisääntö on (muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta), että jos muuttaa yhteen lähes heti seurustelun alettua, suhteelta ei kannata odottaa kovin pitkää kestoa.
Kokemuksesta voin sanua,että sinun tulee nyt nostaa se kissa pöydälle, ja vaatia keskustelua sinua vaivaavista asioista. Mutta kuten sanoit,et tahdo olla riidankylväjä,niin siitä huolimatta sinulla on oikeus tulla kuulluksi ja täysi oikeus omiinmielipiteisiisi. Ja voi olla, että ei hän ole mihinkään lähdössä eikä rakkaus/tunteet sinua kohtaan ole loppuneet,vaan hän saattaa olla itsessään hämillään,koska siinä on hänen loppuelämään (kuin myös sinun) suuresti vaikuttava asia,ja sen vuoksi hän puntaroi tunteitaan. Ja on myös naisia,jotka tarvii pitempää mietintäaikaa.
Ja mitä tulee tuohon etäisyyden ottamiseen,niin en sinuna tekis niin,koska se entisestään etäännyttää ja saattaa hänet kenties enemmältikin "kylmmmäksi"
Muista, älä syyllistä häntä,vaan kerro rohkeasti omat tuntemuksesi nykyisestä tilanteesta ja sanot,että sinä haluat niihin suorat vastaukset.
Onnea kehityskeskusteluihin, uskon että pitemmän päälle se asioiden ottaminen esille on vain sinun/suhteenne parhaaksi.
ei osaa arvostaa hyvää! Toinen osapuoli (sinä) antaa toiselle hellyyttä ja tukea, mutta tuo toinen kohteleekin sen sijaan kuin roskaa! Jättää huomioitta.
On yleisempää, että miehet ovat kuin tyttöystäväsi ja naiset kuin sinä. On yleisempää, että nainen on se rakastavampi osapuoli.
No, tässä tapauksessa asia on nyt näin ja todella ärsytti lukea. Itse olen nainen ja luonteeltani sinun kaltaisesi (pehmeä ja välittävä), ja joku paatunut akka onkin saanut sinut. Hassua.. Tuollaisesta miehestä on nimittäin kysyntää. On hienoa, että osaa näyttää tunteensa toiselle avoimesti ja lämpimästi. Se kertoo siitä, että myös on tunteita.
Kiitos kauniista sanoista. On totta että haluan ja näytän tunteitani avoimesti ja usein. Mutta onhan mussa myös vikani ja puoleni.
Tunteita on, ja tyttöystäväni tietää sen. Olen miettinyt että onko ongelmani se että teenkö itsestäni suhteessa itsestään selvyyden? Multa ei tarvi kerjätä huomiota eikä rakkauden tunnustuksia, ne tulee ihan luonnostaan ja omasta halusta. Aikansa tilanne on nautittava mutta tuleeko sitten päivä ettei se enää tunnukaan miltään ja on jopa varaa työntää toinen pois halatessa?
Itse en halua ajautua tilanteeseen jossa tyttöystävältä saatu läheisyys ja lämpö ovat jotain harvinaislaatuisia kultakimpaleita joita saa odottaa, vaan ne pitäisi kuulua joka päivään molemille.
Tyttöystävästäni en sanoisi paatuneeksi akaksi. Kyllä hänkin osaa ja näyttää tunteitaan avoimesti. Viime aikoina se puoli on vaan ollut kiven alla.
Niin siis, olisipa sitten tuo sinun tyttöystäväsi syvimmiltä mieleltään paatunut tai ei, niin ainakin hän kuuluu ryhmään "läheisyyden antaminen on kuin harvinainen kultakimpale". Tällainen näkemys hänellä, josta sinä otat vaikutteita itseesi ("olenkohan parisuhteessa itsestäänselvyys?"). Paljon eroavat teidän näkemyksenne läheisyydestä. Mutta onhan ihmisessä muutakin totta kai: sivistyneisyys, reippaus, hyvä huumorintaju, miellyttävä ulkonäkö... Eipä se niin yksioikoista olekaan. Mutta itse lähtisin parisuhteesta, jossa toinen osapuoli olisi minuun nähden aivan liaan kylmä.
En tiedä kuuluuko hän mainitsemaasi ryhmään, vai onko käytökseensä joku muu selitys. Oon kuitenkin oppinut tuntemaan hänet erilaisena, vaikka hyvä muistaa ettei asiat pysy sellasena ikinä mitä ne alussa oli.
En minäkään halua suhdetta jossa toinen on selkeästi kylmempi ja etäisempi osapuoli. Koska siinä tuntisi tavallaan itsensä jatkuvasti osittain torjutuksi, koska minä ainakin haluan antaa ja saada läheisyyttä ihan vaikka päivittäin. Ja vielä niin ettei kumpikaan tunne antavansa toista enemmän.
Ei se läheisyys kaiken a ja o ole, vaan se että molemmat ovat tyytyväisiä suhteessa pystymällä olemaan oma itsensä.