Menestyneillä sopraanoilla lapsettomuus on kovin yleistä. Onko kyse perinnöllisestä vammaisuudesta vain rahanhimosta, jonka perässä juokseminen estää lasten hankkimisen. Tuntuu, että jo slapsettomus on harkittua, niin kyse on aika suuresta uhrauksesta. Ei itse taide ole niin suurta, että pitäisi seksistä ja lapsista luopua. Lapset ovat kuitenkin elämänsuola - ainakin kun ikää kertyy. Lpasettomuus paljastuu usein tragediaksi. Se kuulu lopulta laulussa. Huoraroolin esittämiseen tulee väistämätä väkinäisyytä, peiteltyä itkua, katkeruutta, vihaa. Onko se tavoiteltavaa?
Laulu
ja lapsettomuus
4342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikki eivät kuuluta seksielämäänsä julkisesti, joten se jää ihan yksityiseksi asiaksi. Lapsettomuudella ja seksittömyydellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa: vaikka ei harrastaisi seksiä, voi lapsia tehdä keinohedelmöityksellä. Samoin lapseton valitsee useimmiten lapsettomuuden tietoisesti, mutta ei kai se tarkoita sitä, ettei seksiäkään enää harrasteta? Seksiä tulee varmasti harrastettua paljon enemmän - ei ole väsymystä ja yöhoitoa, vaan saa levätä ja harrastaa sitä seksiä niin usein ja paljon kuin vain haluttaa, mitä pienten lasten äidit varsinkaan eivät voi tehdä :D Logiikkasi "hieman" ontuu, mutta katkera vuodatuksesi on selkeää tunteensiirtoa, olet katkera jollekin sopranolle - ilmeisesti jättänyt sinut?
Lapsettomuus ei ole mitenkään katkeruutta aiheuttavaa, kun se on vapaaehtoista. On aikaa tehdä kaikkea sitä, mitä ei lapsen vanhempana ehtisi. Jää myös turha syyllisyys pois siitä, ettei aika riitä riittävästi lapsille. Kyse ei ole siis vammaisuudesta vaan ehkäisymenetelmien mahdollisuudesta tehdä itselle sellainen elämä, jossa on hyvä olla, valitseepa sitten äitiyden tai pelkän uran. Mitä kukakin sitten arvostaa. Sinulla ei ilmeisesti ole kovinkaan hyvä elämä?
Vaikuttaako raskaus pallean käyttöön,varmaan vaikuttaakin.
Narsistit lapsia kaipaa.Usein näissä tapauksissa asianomaiset näkee muut ihmiset omien tarpeidensa läpi, ja lapsi on aika pitkään se ottaja ei saaja, siis ei mahdu kuvioihin semmoinen:)
...halua kaitsea jotain räkänokkia vuositolkulla, kun voi nauttia seksistä ja mukavasta elämästä ihan ilman niitä. Mikä helkkari siinä on, että kaikkien pitäisikin tai kaikki saavat lisääntyä? Ei lisää junttia tuulipukukansaa....