Olemme olleet avoliitossa pian 15 vuotta ja meillä on kolme alle 6-vuotiasta lasta. Jo parin vuoden ajan on tuntunut siltä että olemme kasvaneet erillemme, olemme toistemme hyviä ystäviä ja tietenkin kiintyneet toisiimme mutta siihen se sitten jääkin.
Avoero on nyt todella lähellä vaikka olemme käyneet terapiassakin.
Eniten erossa pelottaa se että miten sukulaiset suhtautuvat asiaan? Lapsillemme on tietyt sukulaiset todella rakkaita ja tärkeitä enkä haluaisi heidän menettävän heitä. Kuitenkin he ovat kaikki ns. periaatteen ihmisiä eli yhdessä pitäisi pysyä vaikka vaan lasten takia. Miten olette kertoneet erostanne sukulaisille, ja niin että kaikilla on välit pysyneet hyvinä? Meillä ero ei ole riitaisa vaan ihan sovussa harkittu, yhteinen päätös.
Avoero on nyt todella lähellä vaikka olemme käyneet terapiassakin.
Eniten erossa pelottaa se että miten sukulaiset suhtautuvat asiaan? Lapsillemme on tietyt sukulaiset todella rakkaita ja tärkeitä enkä haluaisi heidän menettävän heitä. Kuitenkin he ovat kaikki ns. periaatteen ihmisiä eli yhdessä pitäisi pysyä vaikka vaan lasten takia. Miten olette kertoneet erostanne sukulaisille, ja niin että kaikilla on välit pysyneet hyvinä? Meillä ero ei ole riitaisa vaan ihan sovussa harkittu, yhteinen päätös.
Vastaukset 3
Vanhimmat
eli kaikki suunnitelmat ja sopimukset tehtiin ensin ja vasta sitten sanottiin suvulle kun kaikki oli aikataulua myöten selvillä,toisella muutto tiedossa...Meillä kans 3 alle 7v lasta ja tottakai niille on molempien suvun serkut tärkeitä.Ja mulle lapset jäi(erottu 1kk sit) ja me sovittiin heti niin että kun tietty kysymyksiä tulee,niin kumpikaan ei mustamaalaa toista vaan sanotaan se että oli yhteinen päätös ja kaikille ainoa oikea ratkasu vuosien työn jälkeen...
Ainakin vielä se on toiminu ja mulla on mieheni sukuun ihan samanlaiset juttuvälit kun ennenkin...ja onpa suunnitelmissa lähteä piakkoin lasten kanssa mieheni vanhempien luona käymään ja lasten serkkuja tapaamaan.Sanoinki niille että mun puolelta ei yhteydenpito muutu miksikään,jo lastenkin takia.Jos lapsia ei olisi niin tuskin ainakaan appivanhempiin pitäsin yhteyttä,mutta on lasten sidettä sinne suuntaan halua katkasta eron takia.
Ei olla syyttelyä kohdattu mistään ja kaikki menny hyvin.Pitemmän päälle en tosin osaa sanoa,mut jos musta on kiinni niin tottakai pidän yhteyttä kuten ennenkin...
Olimme eronneet, mutta asuimme vielä yhdessä. Vietin 50 v syntymäpäiviä ja kutsuin miehen äidin ja sisaret perheineen myös juhliin. He eivät tulleet, eivät edes ilmoittaneet minulle etukäteen, etteivät tule. Sen jälkeen minulle ei näitä ihmisiä ole enää ollut olemassa.
Meillä kävi samalla tavalla, miehen puolelta ei olla missään yhteydessä. Mies petti ja oli vissiin miehenpuolelle niin kova juttu, että jopa kaupasta poistuvat jos samaan aikaan sinne eksytään. Alussa haukkuivat minut, mutta kun alkoi totuus valjeta häpeä olikin kai sitten liikaa. Meidän kultupoika. Lapsen takia harmittaa, ukkia on ikävä, mutta mitään yhteyttä ei ole ollut erosta lähtien.