Olen ollut avomieheni kanssa 13 vuotta. Meillä on toimiva suhde mutta en enää rakasta avokkiani. Tässäpä pulma: Minä en raaski sanoa tätä avokilleni, koska hän on kiltti mies ja meillä on muuten toimiva suhde. En haluaisi loukata häntä. Mitä teen? Onko kukaan muu samassa tilanteessa ja mitä olette tehneet?
rakkaudettomuus
nainen 72
93284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä tarkoitat sillä, ettet enää rakasta? Ovatko himot kuolleet? Onko suhteessa jokin asia muuttunut? Oletko itse/onko kumppanisi muuttunut? Oletko pettynyt johonkin asiaan suhteessasi/elämässäsi? Mikä on tunteissasi loppujen lopuksi muuttunut?
On ikuinen ristiriita siinä, ettei haluaisi loukata toista sanomalla, ettei tunne enää rakkautta, ja samaan aikaan antaa toisen ymmärtää, että kaikki on hyvin vaikkei olekaan. Kumpikin vaihtoehto loukkaa toista. Eikä tähän ristiriitaan ole mitään yksiselitteistä, "oikeaa" ratkaisua. Rehellisyys kuitenkin kannattaa tässäkin tilanteessa, pidemmällä tähtäimellä se on parhaaksi sekä sinulle että miehellesi.
Mitä jos aluksi ottaisit puheeksi miehesi kanssa suhteenne ja tunnustelisit, onko hänen mielestään kaikki hyvin? Sinun kannattaisi kertoa, ettet tunne samoin kuin aiemmin. Tätä tunnustelevaa keskustelua kannatan sen vuoksi, että jos teillä olisikin pinnan alla jokin juttu, joka kaihertaa ja saa sinut tuntemaan, ettet enää rakasta.
Itse koen pitkässä suhteessani silloin tällöin, etten enää rakasta puolisoani. Meillä menee yhdessä kuitenkin niin hyvin, että olen tahdolla jatkanut eteen päin. Ja hyvä niin, koska rakkaus on aina löytynyt uudestaan. Olen vain itse ollut jotenkin tylsistynyt tai muutosvaiheessa elämässäni, ja olen sitten heijastanut nämä asiat siihen, etten "enää rakasta" miestäni.
Nämä ovat kuitenkin todella henkilökohtaisia asioita, ja vain sinä itse tiedät, mitä oikeasti tunnet. Summasummarum, pidemmän päälle ilman rakkautta (joka minulle merkitsee ensisijaisesti kunnioitusta, luottamusta sekä sielunkumppanuutta ja vasta toiseksi fyysistä vetovoimaa) missään suhteessa tuskin voi hyvin kumpikaan. Ei riitä, että vain toinen rakastaa. Olet suurten kysymysten äärellä.
Hei ystävä hyvä. Minä elin 13 v. rakkaudettomassa
suhteessa, tai mies sanoi rakastavansa minua, mutta minä en rakastanut häntä. Toki olin kiintynyt häneen, mutta en sietänyt intiimiä elämäämme, yritin keksiä kaikkia verukkeita ettei tarvis. Minäkin säälin häntä, enkä tahtonut loukata, kunnes tajusin että ahdistaa mennä kotiin. Tein stopin ja erosin. Mies itki perääni mutta pidin pintani. Nyt olen maailman onnellisin nainen uudessa suhteessa, sydän niin täynnä rakkautta. En kadu muuta kuin sitä että en tehnyt päätöstäni lähteä jo 10 vuotta aikaisemmin.
Mieti tarkkaan omaa tilannettasi, jos sinulla on samoja tuntemuksia kuin minulla oli, älä aikaile.
Elämä on liian lyhyt tuhtattavaksi.
Onnea sinulle mitä sitten päätätkin.
olla väkisin yhdessä rakkaudettomassa suhteessa.
Haaskaat omaasi ja mikä tärkeitä... HÄNEN aikaansa.
Jos et rakasta, niin päästä hänet menemään. Sattuu aikansa ja sitten hän voi taas jatkaa elämäänsä.
Jos hänelle selviää se, että et ole rakastanut aikoihin, mutta et ole mitään asialle tehnyt niin hän tulee olemaan todella katkera.
Mikä se on että aina ja joka hetki pitää ajatella rakkautta?
Kaikki rakkaus kuolee jos sitä ei kastele ja silloin on kyllä syytä mennä peilin eteen.
Se on kait vähän niin että se oma maa on aina mätä mutta aidan toisella puolella on niitty.
On tietysti eri asia jos on väkivaltaa tms.
Mutta miksi aikoinaan rakastuit ja mitä teit sen eteen että se kestäis?
hiukan: Tein kaikkeni, olin hyvä ja ymmärtävä, monet kerrat yritin ja yritin, mutta toinen alisti ja aina oli töykeä, eikä arvostanut, kerran lähdin ja palasin, mikään ei enää tuntunut miltään, en jaksanut. Tein oikean päätöksen, enkä kadu!! Molempien pitää tehdä töitä ja kastella, ei riitä että toinen vain tekee!
En varsinaisesti ole ollut samassa tilanteessa, mutta voin silti suositella uudelleen rakastumista - kannattaa yrtittä, tosissaan.
Jos tämä ei onnistu, niin kannattaa nostaa kytkintä. Maailmassa on paljon kilttejä ihmisiä, mutta liian vähän rakkautta.
Kiitos viesteistänne. Mulla on parisuhteessa kyllääntymisen vaihe menossa. Meillä on ihan toimiva suhde. Kysyin avokiltani, että onko hän onnellinen ja vastaus oli, että kyllä on onnellinen. Jotenka hänen puoleltaan ei mätä mikään. Meillä on niin tasaista. Kyllä minä jossain vaiheessa keskustelen avoimesti tilanteestani, kun tulee sopiva hetki.
Vuosi sitten mieheni jo sanoi, että ei rakasta minua eikä ole pitkään aikaan rakastanut, eikä ole pitkään aikaan ollut onnellinen. Se oli järkytys. Elämältäni meni pohja pois. Emme ole eronneet, mutta helppoa ei ole ollut. Tosin mieheni on sen jälkeen sanonut joskus, että kylla hän rakastaa minua ja on tyytyväinen elämään. Mutta on niin vaikea uskoa sitä, koska elämämme ei ole muuttunut miksikään. Kannattaa harkita todella tarkkaa mitä suustaan laskee, sanat loukkaa niin paljon. Itse rakastan miestäni, mutta se kylmyys mitä koen häneltä ajoittain, se on tuskallista. Tulevaisuudesta en tiedä, mutta itse en eroa koskaan tule hakemaan. Elän ja kärsin sitten rakkaudettomassa liitossa. Niin myötä ja vastamäessa vaikka niin vaikealta joskus tuntuukin. -manteli-
Rakkaudettomuuteen kuolee .