Kokemuksia asumuserosta? Me ollaan miehen kanssa muuttamassa erilleen, mutta tarkoitus olisi katsoa mitä tämä tuo eteen. Tämä tapahtuu miehen toiveesta. Onko suhteella enää mahdollisuutta, kun muutetaan erilleen. Välit on hyvät ja läheisyyttäkin meillä edelleen on. Lasten vuoksi tullaan varmasti olemaan paljon tekemisissä, mutta oma rauha on molempien myös saatava. Auttaako erillään asuminen suhteeseen?
Asumusero
kiltti12
4742
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moi tuntematon, viestistäsi päätellen eronne ei nosta sinussa tunteita, et vihaa, etkä tuomitse miestäsi hänen päätöksestään. Hyväksytkö sen? Itse olen juurí eronnut juuri sen takia, että suhteessamme oli naisen puolelta lapsia enkä osannut tätä käsitellä. Tarvitsin omaa aikaa, joten ostin oman asunnon. Tämä kuitenkin osoittautui loppujen lopuksi vääräksi valinnaksi.
Todettakoon, että olen ollut naimisissa ja kahden aikuisen lapsen isä. Siksi mun mielestä ero kuin ero, jos joudut epäilemään tunteitasi tai teet asioita miellyttääksesi miestäsi, eroa!
En osaa muuta sanoa, kerro itsestäsi!
nostattaa, osaltaan haikeutta, pelkoa tulevaisuudesta ja välillä raivoakin, kun mies ei tunnu muuta ajattelevan kuin itseään. Ajattelin nyt antaa hänen olla rauhassa ja toivon hänen miettivän asioita meidänkin kantilta. Rakastan edelleen häntä. Hänellä tuntuu menevän hyvin nyt, on tyytyväinen, iloinen ja toimelias. Minulla asiat päinvastoin..
ollan näin ns. ikäihmisinä.(50) lapset maailmalla (yksi edesmennyt v.2001),minä uusperheen äitinä menetin oman lapseni ja alkoi "pitkällinen surukausi". Välirikko,eropaperit laitoimme puolin sekä toisin ja peruimme, vuokrasin itselleni oman asunnon, näimme kuiten viikottain. Seurailtiin, kuultiin toistemme tekemisistä (pieni paikkakunta). Minulla on edelleenkin oma vuokra-asunto, ollaan kimpassa edellisessä yhteisessä asunnossa (silloin kun hänelle sopii) jossa minulla on kaikki tärkeimmät. Ei olla kumpikaan pystytty tekemään lopullista eroa, eikä asumuserostakaan tullut mitään. Toivon sulle kaikkea hyvää,jaksamista. Minäkin joudun sivusta katsomaan kuinka pidetty,suosittu hän on ja kaikki on kohdallaan. Minusta on tullut varjo joka on paikalla kun hänelle liiaksi aurinko paistaa. Eli minut pidetään entisen yhteisen historian vuoksi kuvioissa mukana. Ja minä typerä pidän siitä, sillä en todellakaan halua että joku toinen nukkuisi tai hääräisi "meidän" kodissa, eikä sitäpaitsi kaikki se "mikämullekuuluu" tavara mahtuisikaan siihen pieneen kopperoon minkä vuokrasin. Säälittävää...mutta kyllä tällä kylälä mua katsotaankin sillä silmällä: voi että niin komee ja kiva mies on tollasen akan ottanutkin
oletus on se että pari asuu yhteisessä kodissa. Usein kuitenkin pieni välimatka ja oma reviiri on hyväksi suhteelle. Mietin usein miksei voisi asua muka eri osoitteissa ja olla onnellisia?
Itse olen 30v. nainen, seurustellut yli 2 vuotta. Asun kävelymatkan päässä poikaystävästäni. Suunnittelemme tulevaisuutta ja puhumme yhteisestä kodista mutta kun asiat ovat juuri näin hyvin ei yhteenmuutto kiinnosta. Sukulaiset ja ystävät eivät pidä suhdettamme "oikeana" suhteena ja ihmettelevät kun emme perusta yhteistä kotia.
Jos saamme joskus lapsia niin asiat varmasti pitää miettiä toisin... Vai pitääkö? Ympäristön painostus on kova. Mutta pitääkö kahden "yksinäisen suden" väen väkisin muuttua samanlaisiksi kuin muutkin. On ihanaa että tässä vaiheessa suhdetta joskus ikävöin poikaystääväni kuin teinityttö :)
Olen tähän ikään kyllä jo ehtinyt asua avoliitossa saman katon alla miehen kanssa. Nyt olen kumminkin onnellisempi kuin koskaan ja rakastan ja kunnioitan nykyistä poikaystävääni.