Kaikki menee päin persettä. Miehellä paljastui suhde työkaveriin,se tuli täydellisenä yllätyksenä.Olen aina luottanut mieheeni ja nyt lähti täysin matto jalkojen alta.Tahtoisin kuolla tuntuu,että tulen hulluksi.Millä helvetillä tästä selviää???????
Itsemurhan
partaalla
413245
0Äänestä
Vastaukset 41
Vanhimmat
Milloin tämä asia sinulle paljastui?
Juuri tällä hetkellä ei varmaan juuri tunnu siltä, että olet vahva kaikesta huolimatta, mutta usko pois, että juuri sinä olet niin vahva, että rämmit sen paskan läpi ja selviydyt voittajana!!
Sinä joudut rakentamaan paljon uudestaan, mutta tee se entistä ehommaksi ja rakenna kaikki itsellesi!!Sinulla on oikeus olla itsekä ja olla oman elämäsi prinsessa!!
Onko miehesi katuma päällä tai edes anteeksi pyytänyt?
Niin tai näin niin kaikissa asioissa on jotain hyvää ja tässä nyt ainakin se, että onneksi selvisi nyt, eikä vuosien päästä, jolloin olisit ehtinyt antaa itsestäsi vieläkin enemmän. En toki epäile, ettet sitä olisi tehnyt jo nyt, mutta vuosien päästä olisi kuitenki ollut enemmän...muita plussa puolia löydät jossain vaiheessa lisää!
Nyt anna itsesi kuitenkin surra, mutta älä anna sen hallita sinua vaan hallitse sinä sitä!
Olen joskus saanut elämän ohjeen, joka päti silloin kun minä erosin: ÄLÄ KULJE POIS PÄIN JOSTAIN, VAAN KULJE AINA JOTAKIN KOHTI!!
teet töitä, elät ja hankit harrastuksia ja ystäviä, hankit uuden rakkauden... niinkuin muutkin. kyllä, matto vietiin jalkojesi alta, mutta jos koko elämäsi pohjautui mieheesi, eli että kuolet ilman, olet sairastunut.
ei oma elämäsi saa tuhoutua surusta huolimatta. et sinä lakkaa olemasta, vaikka liittosi lakkaisikin.
ei sinun elämän halusi saa olla toisesta ihmisestä kiinni. miksei? siksi, että sinun elämäsi on sinun. siksi että toinen voi jättää (tai pahempaa, huom.), se on hänen oikeutensa siksi, että sinun on elettävä omista syistäsi ja kuitenkin 24 tuntia vuorokaudesta itsesi kanssa.
hanki ammattiapua, mikäli tuntuu noin vaikealta. on korkea aika. ei kukaan eroon kuole, vaikka se kova paikka onkin ja paljon voimia vaatiikin.
KAIKKI ei mene päin persettä. vain yksi osa elämästäsi, parisuhteesi. missä on ne muut osiot: kaverit ja ystävät, harrastukset, työt, oma vapaa aika, tavoitteet ja unelmat?
Yritä jaksaa jatkaa, ota päivä kerrallaan ja vaikka raahautumalla eteenpäin. Minulla oli ihan vasta sama tilanne ja tuli ihan yllätyksenä. Eron ykkösvaihe käynnissä ja muutaman kuukauden päästä lopullinen ero. Ihan varmasti olet tärkeä monelle ihmiselle, vaikkei se ehkä nyt tunnu siltä! Pirun vaikeaa tämä on, mutta ensin jatkoin tunti kerrallaan elämää.. sitten päivä kerrallaan ja nykyään jo viikko kerrallaan.. luotetaan siihen, että kyllä tämä tästä joskus vielä iloksi muuttuu!
Muista aina,ettei kukaan ihminen ole sun itsemurhan arvoinen!!!Olet arvokas ihminen ja ansaitset paremmman miehen kuin ex oli.Anna ajana kulua ja haavojen parantua,niin huomaat,et ex teki sulle palveluksen.Pää pystyyn;)
Mikä joitakin miehiä oikein vaivaa??En tiedä miehesi ikää,mut tuntuu,et pyöreitä täyttävillä on joku ihme kriisi,että täytyy pönkittää itsetuntoaan vaihtamalla naista ja kun muualta ei löydä niin onhan se työkaveri sit siinä kuin tarjottimella.
Minulla kävi vuosi sitten aivan samanlailla.Olin myös aina luottanut ex-mieheeni ja koko juttu tuli todella puun takaa ja tuntui aivan kauhealta.Usko selviytymiseen oli pieni ja olin todella hajalla.
Nyt kun aikaa on jo kulunut vuosi,olen kuitenkin (onneksi) jo selvinnyt pahimman yli ja uusi ihana, mieskin on kuvioissa ollut jo jonkinaikaa.
Nyt rakentelen uutta suhdetta ja olen jopa tyytyväinen,kun olen päässyt entisestä...Haluan vain sanoa,että sinä selviät!Anna itsellesi lupa surra,niin minäkin tein ja teen vielä välillä edelleenkin.Kuitenkaan en haluaisi palata vanhaan elämään takaisin,vaan nautin täysin rinnoin tästä uudesta mahdollisuudesta ja miehestä,johon luotan.:)
Kyllä naisetkin tässä asiassa ovat ihan yhtä kriisissä välillä kuin miehetkin ja vaihtavat kumppania ykskaksyllättäen.
Sinänsä jätetyksi tuleminen on aina paha paikka, rankkaa aikaa, katkeria tunteita yms... on siinä kestettävää. Muuta ei voi oikein sanoa kuin että voimia! Pitää muistaa, että aina vanhan loppu on uuden alku.
Voi kun oikein liikutuin,kun tulee ystävällisiä vastauksia.En nyt ihan tappamassa ole itseäni,mutta tuntuu vaan etten kestä.Meilläkin mieheni kanssa taivalta jo yli kymmenen vuotta,joten luulisi toisen jo tuntevan.Tämä vaan on täydellinen shokki.Ikinä en oisi uskonut mieheni tekevän näin,muttatotta se on.Yritän rämpiä ylös täältä itsesäälistä,mutta perkuleen kovalle tää ottaa.Kiitos ,kun voi edes täällä purkautua.
että eilen olit itserista varma, mutta tänään jo hieman pehmennät textiä:) siitä se lähtee!!! tsemppiä:)
Raivo ja huumori ovat oikein hyvä resepti myös :) Miehen saa ja se pitääkin haukkua lyttyyn, niin päin naamaa kuin kavereillekin (tai vaikka anonyymisti foorumeilla).
Itsesääliä joo, mutta kyllä sellaistakin saa ja pitää tuntea. Se auttaa itkemään, ja itku puhdistaa sielun. Sinulla jos kellä on nyt oikeus olla vähän itsekäskin tunteittesi kanssa. Jos vituttaa niin huuda, raivoa, paisko tavaroita (älä miestä päin kuitenkaan ettei tule tapposyytettä). Jossain välissä alkaa myös naurattamaan...
Sokeus ja kuurous on niin p:n yleinen vaiva parisuhteessa. Kun ei älyä eikä kuule toista ihmistä, ennen kuin on liian myöhäistä. Pitäisi paljon useammin ja rohkeammin kertoa omista aatoksista ja huomioista kumppanin ja itsensä suhteen. Tän kun tekee aina kun tuntuu siltä ja tekee sen viellä rakentavassa, positiivisessa hengessä joskus huumorilla koristeltuna, nin mikäs on ollessa. Kumpikin tietää missä mennään.
Kolme vuotta sitten olin itse samassa tilanteessa. Valveillaolo oli helvettiä, kun ajatuksissa pyöri vain suru, tuska, raivo ja epäuskoisuus. Sain lääkäriltä rauhoittavia, joiden voimalla pystyin sentään käymään töissä niin, etten koko ajan ollut itkua tihrustamassa.
Hyvät ystävät auttoivat tietyn pisteen yli. Vieläkin itseäni oikein ihmetyttää, kuinka he jaksoivat tukea, varsinkin kun itse olin tilassa, jossa en jaksanut tai osannut pyytää apua. Kaipa naisissa on sen verran telepaatin vikaa, että huomasivat avun tarpeeni.
Mietin itsemurhaa pitkään, kaikilta kanteilta, harkiten sitä ihan varteenotettavana vaihtoehtona, koska ajoittain tuskani tuntui liian raskaalta kantaa. Luovuin ajatuksesta kuitenkin, koska minulla on lapsia enkä halunnut heidän joutuvan käymään läpi tällaista asiaa elämässään. Taivas tietää, miten olisi käynyt, jos minulla ei olisi poikiani.
Jälkeenpäin miettien suruprosessiin meni noin vuosi, ennen kuin aloin taas tuntea oloni suurinpiirtein tasapainoiseksi. Elämä kääntyi positiiviseen suuntaan, eikä siihen tarvittu myöskään mitään laskuvarjosuhdetta, vaan pystyin pitkään nauttimaan olostani ihan sinkkuuden merkeissä. Sitten kun uusi suhde tuli vastaan, olin siihen valmiina ilman vanhaa painolastia.
Nyt, kun kipu on poissa, uskon vakaasti, että olen parempi ihminen sen vuoksi, mitä jouduin käymään läpi. Tärkeää on käydä tuska ja suru läpi sitä itseltään kieltämättä. Viha ja raivo kuuluvat myös asiaan, negatiivisia tunteita saa ja pitääkin tuntea.
Jos tuntuu, että omat tunteet ovat aivan solmussa, kannattaa miettiä lyhytterapian mahdollisuutta - sen avulla voi löytää sen polun pään, jonka varrella eheytyminen odottaa. Mutta tärkeintä on kuitenkin viime kädessä päästää irti pahoista tunteista ja sen jälkeen antaa anteeksi toiselle hänen aiheuttamansa kipu - ei siksi että hän sen ansaitsisi, vaan siksi, että itse pystyisit jättämään asian taaksesi.
Riippumatta siitä päädytkö eroamaan vai jatkamaan miehesi kanssa, koeta muistaa, että kyyneleet, suru ja tuska ovat tärkeitä tekijöitä parantumisprosessissasi. Mikäli hautaat ne sisimpääsi, et pääse niistä koskaan täysin eroon vaan ne jäävät kalvamaan ja katkeroittamaan tulevaa elämääsi. Muista, että sinulla on oikeus tuntea näitä tunteita - miehesi pettäminen ei ole sinun vikasi, joten älä missään nimessä ala kantamaan siitä edes osittaista vastuuta, vaikka mies kuinka sellaista yrittäisi sinulle sälyttää.
Sitten, kun pahin itku ja raivo alkaa laantua, puhu miehellesi siitä, miltä sinusta tuntuu ja kerro hänelle, kuinka hän on satuttanut sinua. Siltä pohjalta voitte aloittaa keskustelun, joka johtaa joko eroon tai liittonne jatkumiseen sen perusteella, mikä teille on parasta.
Tunteet on todellakin sellaiset, että voisin paiskoa tavaroita ja huutaa ja raivota,mutta lapsemme takia yritän hillitä itseni.Yöt on vaikeimpia tuntuu,että henki loppuu ja itkenkin lähes jatkuvasti.Tuntuu vaan niin paskalta koko ajan.Tiedän toki,että pakko on pärjätä,pärjäähän muutkin,mutta olo ei siitä kohene.Tämä kirjoittelu tänne on ehkä jonkinlaista terapiaa ja vaikka hullulta kuulostaa niin olen iloinen,että on muitakin,jotka ovat samassa jamassa.Tänään on taas vähän parempi päivä,joten kai täältä ajan kanssa noustaan.
Joo, lasten takia jouduin itsekin rajoittamaan, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli raivota. Kamalinta oli nähdä 8-vuotiaan neuvottomuus, kun äiti vaan itki itkemistään ja poikarassu yritti miettiä olisiko mitään mitä hän voisi tehdä auttaakseen. Sitten kun vähän rauhoituin, yritin jutella lasten kanssa ja selittää, mistä itkut johtuvat, ja koetin myös painottaa sitä, että heissä ei todellakaan ole mitään vikaa tai osallisuutta asiaan.
Ja olisi myös väärin esiintyä lapsen edessä koko ajan sataprosenttisen onnellisena. Lapsen tulee oppia, että kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään, ja niitä saa tuntea - tärkeämpää on se, miten tunteet puretaan... "vihainen saa olla, mutta toista ei saa silti lyödä" ja sitä rataa. Lapsi oppii myös sen, että pahakaan tunne ei kestä ikuisuuksia, vaan se menee ohi ajan kanssa.
Koeta myös olla haukkumatta miestäsi lapsen kuullen - vaikka kuinka tuntuisi oikeutetulta. Tilanne vain pahenee, jos lapsi joutuu mukaan vaikeaan tilanteeseen. Varmaan miehesikin rakastaa lastaan ja toivoo tämän parasta kuten itsekin.
Jos tuntuu, että voimat loppuu niin käväise lääkärissä hakemassa rauhoittavia. Niiden avulla pystyy käymään töissä, hoitamaan arkiasiat ja muutenkin näyttäytymään ihmisten ilmoilla suht rauhallisena. Älä kuitenkaan puuduta itseäsi niillä aamusta iltaan, koska silloin vaan siirrät tulevaisuuteen niitä tunteita, jotka on jossain välissä pakko käydä läpi. Jos päivällä jaksat pyörittää rutiinit nappien voimalla, varaa sitten iltaisin itsellesi mahdollisuus itkeä ihan luvan kanssa - suhtaudu siihen itkuun terapiamuotona, sitähän se onkin!
Kirjoittelu on kans loistavaa terapiaa. Varsinkin kun antaa ajan kulua ja sitten lukee kirjoittamaansa vähän pidemmästä perspektiivistä... silloin itsekin näkee kuinka fiilikset muuttuu ja prosessi etenee. Ja nettifoorumit on ihanan anonyymejä, tänne saa vapaasti kaataa kaiken loan, kukaan ei ala syyllistämään :D (paitsi häirikkö-flamettajat, mutta niitähän me ei kuunnella muutenkaan, eihän?).
Kun mulle sanottiin että 'aika parantaa haavat' nin teki mieli lyödä sen sanojaa, niin lattealta ja vähättelevältä se kuulosti. Mutta niin kamala klisee kuin tuo onkin, se - yllätys yllätys - on ihan totta. Ei se sitä kipua miksikään tietenkään vähennä, mutta ehkä asian tiedostaminen ainakin pikkasen auttaa kohdistamaan katseensa tulevaisuuden suuntaan sen sijaan että velloisi menneissä koko ajan. Se oli ainakin itsellä jonkinlainen murroskohta - se hetki kun huomasin ajattelevani tulevaisuutta enemmän kuin menneisyyttä.
Asutteko vielä yhdessä miehesi kanssa, vai onko hän lähtenyt uuden luokse tai muuten vaan pois? Jos näin on, koeta järkätä itsellesi myös tilaisuuksia olla yksin tai jonkun muun seurassa, koska toisen jatkuva läsnäolo voi olla todella vaikeaa. Lähde vaikka yökylään jonkun hyvän ystävän kanssa, juokaa viiniä ja haukkukaa kaikki maailman miehet kerralla kunnolla :D
paisi ettei itsemurha edes käy mielessä. Se ei ole ratkisu mihinkään.
Jätin parinkymmenen vuoden suhteen ja lapseni isän muutama päivä sitten lopullisesti, vaikka hän ei mihinkään lähtenytkään ja kielsi kaiken lukuisista todisteista ja lipsahduksista huolimatta.
Selviät sä. Älä näytä hänelle suruasi. Älä anna hänelle sitä iloa. Itke vaikka silmät päästäs silloin kun hän ei näe. Se helpottaa.
Ja mitä tekee paskalla miehellä?
Maailma on täynnä miehiä mistä valita.
Ole iloinen, että se paljastui nyt eikä esim. kahdenkymmenen vuoden jälkeen.
Ei muuta kuin uusi kampaus, meikki ja uudet vaatteet ja uusi mies. Valitse vähän tarkemmin seuraavalla kerralla.
uusi mies,,, ja uudestaan samaan paskaan,, nou vei,,ei ihmisiin oo uskomista kyllä se on jo nähty. parempi olla itsekseen ja pitää vaan ystäviä.. näi o..
"Maailma on täynnä miehiä mistä valita. "
Itse olen miehenä sitä mieltä että maailma on täynnä naisia, jonkun pettäjän takia ei maailma kaadu.
Miksi pitäisi surra sellaisen vuoksi joka on pettänyt eli tietentahtoen toiminut selkäsi takana, tietäen että jos kiinni jää niin hyvää ei seuraa, en tajua miten sellaisen ihmisen perään voisi itkeä viikkokaupalla.
voimia ja edes pieniä toivon ja ilon pilkahduksia.
Kun jokin ovi sulkeutuu, jossakin avautuu uusi.
Itse elin samaa 30 v liiton jälkeen viime talvena.
Ei elämä pysähdy eiliseen.
Meillä kävi samoin, ei ollut vain työtoveri, vaan exä. Pahinta oli, että mies aina vannonut rakkauttaan minuun, olin oikeasti ajatellut että kukaan mies ei ole koskaan rakastanut minua siten kuin mieheni. Miehen "syy" teoilleen oli kuulemma, se että tunsi epävarmuutta minusta, kun en suostunut menemään naimisiin (1-2v ei ole tarpeeksi itselleni, ei siinä ajassa tunne yleensä toista läpikotaisin...oikeassa olin). Jos olisin ollut valmis sitoutumaan häneen, niin hänellä kuulemma ei olisi ollut syytä vilkuilla muualle..Miten pahasti erehdyinkään, luulin että meillä olisi samanlainen moraali, oltiin vielä suhteen alussa puhuttu suhtautumisestamme pettämiseen. Miten paljon valehtelua, salaamista, kirkkain silmin. Niin kauan. Tuntuu, etten pääse tästä koskaan yli. Sillä kannan tämän taakan myös tuleviin ihmissuhteisiini. Kuinka voin enää olla epäilemättä, vaikka kaikki olisi hyvin? Kuinka voin enää luottaa ihmisen hyvyyteen?
Meistä tuntuu varmaan aika samalta. Sitä hakee syytä itsestään samalla. Miksi?! Jos mies olisi ollut minua kohtaan rehellinen, hän olisi avoimemmin puhunut hylätyksi tulemisen pelostaan, eikä maalaillut kauhukuvia seinille mahdollisesta hylkäämisestä, ja siinä samassa lämmitellyt itselleen varavaihtoehtoa. Jos hän olisi ollut rehellinen ja rakastanut minua siten, miten minä rakkauden koen, hän olisi odottanut siihen että olen myös valmis avioon, tai pistänyt suhteen reilusti poikki jollei ole valmis odottamaan. Itsekästä oman edun tavoittelua, sanon minä. Loppujen lopuksi. Niin kuin pettäminen aina on. En voisi koskaan tehdä vastaavaa kellekään, en vaikka suhde olisi alimmasta helvetistä. Kukaan ei ansaitse petetyksi tulemista, se jättää niin valtavat jäljet psyykeeseen.
Aika kuitenkin parantaa, tiedän sen. Aiemmasta suhteesta kesti ehkä 2-3v päästä yli, pitkä aika mutta sen jälkeen on ehyempi ihminen. Sitä eheyttä jälleen odotellessa...Älä jää rypemään surussa, vaan jatka arkea kuten aina ennenkin. Itke kun itkettää, mutta yritä olla tietoisesti miettimättä miestä ja sitä naista yhdessä, vaikka se onkin vaikeaa. Jonain päivänä huomaat, että aamulla onkin ihan kiva herätä ja lukea sanomalehteä kahvikupin ääressä, vaikka siinä vastapäätä ei olekaan ketään. Tiedät silloin, että teit oikein, olit itsellesi rehellinen.
Välillä mietin, olisiko pitänyt antaa miehelle anteeksi. Mutta en olisi pystynyt silti unohtamaan, luottaa enää koskaan. Mitä siitä tulisi? Kaksi entistä katkerampaa sielua. En usko, että voisin enää kunnioittaa itseäni, jos antaisin toisen törkeän kohtelun anteeksi. Ainakin siinä tarvittaisiin pitkää harkinta-aikaa, ei mitään päivässä ok-juttua. Ilman miehen todellista katumusta ei kannata harkitakaan yhteenpaluuta. Pitää kyetä tunnistaa, katuuko mies tekojaan, vai sitä että jäi kiinni. Minun mieheni on aina ollut oikea verbaalilahjakkuus, onnistuu puhumalla saavuttamaan monia asioita. Puhumalla saanut usein minut leppymään jossain asiassa. Enää en anna hänelle sitä mahdollisuutta, en vaikka kerjää sääliä sydäntäsärkevällä itkulla ja syömättömyydellään. Jokainen tietää sisimmässään omat rajansa, ja koska ne on ylitetty. En antaisi itselleni anteeksi, jos nyt antaisin miehelle anteeksi ja huomaisin kahden vuoden kuluttua tilanteen toistuneen. Tämän jälkeenkö olisin varmempi sitoutumisessa häneen?? Tämänkö jälkeen elämä alkaa mennä ylämäkeä? Mies vei osan sielustani pettämällä, ehdoton uskollisuus on rakkautta, uskottomuus ei ole aitoa ja toista kunnioittavaa rakkautta. Tiedän, että joitain harvoja miehiä on olemassa, jotka ajattelevat samoin. Yleensä he ovat niitä, jotka ovat kokeneet petetyksi tulemisen...Tsemppiä meille kummallekin! kyllä se aurinko vielä paistaa risukasaankin :)
Mieheni ei asu enää kanssamme,ei myöskään uuden naisensa kanssa.Jotenkin kävi ylivoimaiseksi asua saman katon alla.Oli jatkuvaa vittuilua minun osaltani ja melko värikästä kielenkäyttöä,sen loukattu nainen osaa näköjään.Oli todella parempi,että muutti pois tai olisin tosiaan saattanut lyödä jollain.Tämä on kamalaa miten tunteet heittelee,välillä tunnen suunnatonta vihaa sitten taas iskee kauhea kaipuu.Alan opettelemaan elämään päivän kerrallaan ja jokainen päivä vie eteenpäin,vaikka paskalta tuntuu.Odotan kevättä,jos aurinko tosiaan paistaisi risukasaankin.
Hae lääkkeitä uni tai rauhoittavia tms jos tuntuu että että voimat kuluu valvomiseen tai itkemiseen. Kyllä sä selviät, vaikka muistot ja suru vievät kaiken energiasi. Vaikka nyt tuntuu että elämä ei ole elämisen arvoista, niin ehkä se oikea onni tulee vasta kaiken tämän jälkeen:)
Onneksi on tälläinen foorumi, jossa voi käydä kirjoittamassa tuskansa pois tai hakemassa vertaistukea. Voimia sulle!
Varmaan paras noin. Koeta kuitenkin antaa miehellesi mahdollisuus olla isä lapselleen, vaikka kuinka vituttaisi. Samalla saat sitten omaa aikaa itsellesi.
Aurinkohan ihan varmasti alkaa paistamaan kun olet siihen valmis. Kun uusia miehiä tulee kohdalle niin pidä hauskaa, laskuvarjosuhteet on joskus hyvin terapeuttisia nekin - kunhan se uusi on tietoinen siitä, että olet itse vielä eron jäljiltä käymistilassa, etkä välttämättä valmis sitoutumaan ihan heti uudestaan.
Voimia taas tällekin päivälle - kohta alat huomaamaan, miten itkujen välit pitenevät ja kuinka ajatuksissa alkaa pyörimään muitakin, positiivisia ajatuksia. Niitä pimeitäkin hetkiä toki tulee vielä paljon, mutta niistä pääsee koko ajan helpommin yli. Kasvaminen tekee kipeää, mutta lopputulos on yleensä entistä parempi ;)
Kuulostavat nuo fiilikset kovin tutuilta, vaikka
olenkin ikäihminen 55, yllättäen 30 v jälkeen jätetty ja petetty ja lapsetkin sotkettiin asiaan
pikavauhtia. Petetyn naisen hattuilut ja kiukkuilut eivät maata kaada. Ne voi antaa itselleen huoletta anteeksi. Jos toinen ei sitä tee, tiedät takuuvarmasti että hän ajattelee vain itseänsä. Parempi kun meni!!!Kohta puoli vuotta mennyt ja alkaa vähän helpottamaan!
Tosiaan kuvaavaa sanoa, että matto lähti jalkojen alta. Samalta tuntui täälläkin ja tunnevuoristoradassa on istuttu joulukuun alkupuolelta saakka. Nyt vauhti vuoristoradassa jo vähän hiipuu ja pystyy jo hivenen nukkumaan ja käyttämään järkeä. Jatkuvat päänsäryt alkaa olla ohi. Ai niin se jäi sanomatta, että olen mies ja pettäjä oli vaimo, vaikka mitä sillä väliä miten päin tuo on. Kaikki ilmeisesti aina olettaa, että miehet on syyllisiä. Kiva kiva, kun mulla tulee ero, niin kaikki vieläpä olettaa että olen sen aiheuttaja. :(
Sattuuhan se ero mieheenkin,eihän se aina ole miehen vika.Olen pahoillani puolestasi ja voit olla varma,että tunnen sympatiaa.Minä kyllä tiedän missä vuoristoradassa menet.Itse vedän samaa rataa edes takas.Tänään oli taas paska päivä, itkua tulla tihrusti vaikka olin päättänyt olla itkemättä.On tää perkeleen moista,kun yrittää olla vahva niin itkee kuin pikku tyttö.Voimia sulle mies ja kiitoksia kaikille viesteistä.On ihana huomata,että täällä on ihmisiä,jotka oikeasti välittää,ja auttaa tosi paljon,kun saa purkaa pahaa oloa täällä.
Mitkä fiilikset, vieläkö samaa synkkyyttä tänäänkin?
Tuli mieleen yks juttu joka auttoi mua erossani siinä vaiheessa, kun tunsin kamalaa raivoa eksääni kohtaan: kuvittelin mielessäni tilanteen tulevaisuudessa, jotkut tuttujen isot bileet tms. jossa on paikalla paljon meidän yhteisiä kavereita ja kenties sukulaisetkin. Mä saavun paikalle laitettuna, kauniina ja laihana (hups, miten unelmissa ne 15 liikakiloa sulaakin vauhdilla!). Käsipuolessa mulla on joku älyttömän komea ja fiksu nuori uros, joka on muhun aivan lääpällään ja palvelee mua koko ajan, kaataa sampanjaa yms sekä osoittaa hellyyttään ylenpalttisesti.
Ja tuosta on sit kiva kehitellä tuhat ja yksi tapaa nolata eksä kaikkien nähden :D
Joo, tiedän että tällanen mielikuvitusleikki on todella kornia ja teinityttömäistä, mutta kyl se auttaa vaikkei siihen uskokaan :) Välillä saa ja pitääkin olla lapsellinen - naisen elämässä kun on niin paljon tilanteita, joissa on pakko olla vahva aikuinen.
Rentouttavaa viikonloppua sulle, muista hemmotella itseäs edes vähän!
Kiitokset sinulle,jotenkin sinun kirjoitukset saa hymyn huulille.Tänään taas on aika hyvä päivä,en ole vielä itkenyt ja kun luin kirjoituksiasi tulin hyvälle tuulelle.Onhan tää elämä mielestäni yhä perseestä,mutta kun näin mukavaa palautetta saa niin enköhän hengissä selviä.Kaikille teille ihanan ystävällisille ihmisille hyvää viikonloppua ja suuret kiitokset myötätunnosta.Upeaa,että on näin ystävällisiä ihmisiä olemassa.
Kun on itse vaikean eron läpi käynyt niin ihan luonnollistahan se on että tuntee empatiaa kohtalonsisaria kohtaan. En tiedä olisinko itse selvinnyt siitä pahimmasta ajasta ilman fantastisia ystäviäni, jotka puoliväkisin raahasivat mut ulos ihmisten pariin niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Ja mä nyt oon muutenkin tällainen emohenkinen, saan siitä itse myös paljon, jos pystyn ees vähän muita auttamaan. Tai siis, aatellaan vaikka niin päin että pitäisin itseäni aika huonona ihmisenä jos en ees yrittäis tehdä jotain kun nään että toisella on asiat kurjasti.
Sekin on muuten hyvä tapa suunnata ajatukset pois omista murheista kun keskittyy välillä jonkun muun ongelmiin... mutta tietysti vain sillon jos on voimia siihen; liikaa ei pidä ottaa itselleen kannettavaksi tietenkään kun on omakin suru surettavana.
Miksi sinun pitäisi tehdä yhtään mitään, sinähän et ole tehnyt mitään väärin, kaverisi senhän sinne kaivoon pitäisi hypätä :)
Se Paska ei ole SINUN arvoisesi! SÄ SELVIÄT TOSTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Anna mennä, Olet Enemmän Arvoinen!
Tee ihan kaikkea itsekkäästi mistä SINÄ todella pidät, siis jotain mikä saa sut paremmalle tuulelle, älä kuluta OMAA energiaasi moiseen Paskaan.
Pala palalta Sä olet vahvempi!
Tiedän kun olen IHAN SAMAN KOKENUT!
Kyllä aion olla nyt ollakin itsekäs ja nauttia elämästä,kunhan pääsen vähän tolpilleni.Tänään olen ollut koko päivän töissä,joten ei ole ollut aikaa surra.Vitutus iski päin naamaa,kun tulin yksinäiseen kotiin.Olen skarpannut itseäni ajattelemalla,kuinka paskamaisen tempun se äijä teki,mutta ei helpota kuin osittain.Ottaa päähän,että voi ikävöidä paskaa,mutta niin se vain on.Taidan vetää pullon viiniä ja käydä saunassa jospa sitten helpottaisi.Kiitosta taas,kun voi purkaa potutustaan täällä.
HYVÄ! Tsemppiä vaan! Ei ne tunteet heti helpota vaikka millainen Pas.. olisi ollut. Se on vaan tärkeä itselleen tehdä selväksi, että sä olet arvokas ja sun ei tarvitse mitään törkeää käytöstä kestää.
Kotiisikin voit keksiä jotain kivaa, katsele leffoja, kuuntele musaa, rokkaa, tanssi ja biletä ja saa kertakaikkiaan itsesi vaikka väkisin siitä suosta ylös. Mua ei kaljat auttaneet eron jälkeen, ne vaan masensi lisää ja totesin nopeasti että se juominen ei siihen paskaan fiilikseen auttanut yhtään. joten jätin ne veke ja kärvistelin ja joskus oikein nauratti että pitää olla oikein kunnon selviytymisohjelma että pääsee jaloilleen, mutta elämä on sellaista. Välillä mennään lujaa ylös ja joskus tullaan romahtaen alas.
OIKEIN KOVASTI SITÄ TSEMPPIÄ NYT!!!
itsellä samankaltainen tilanne kävi loka-marraskuussa. viikonloput on pahimpia ja jos ottaa alkoholia vähänkin liikaa niin tunne vaan pahentuu entisestään, varsinkin jos jää kotiin yksin ottamaan. Välilä on hyvä olo välillä ei mutta kyllä se siitä. Itse uskon siihen että kaikella on jokin tarkoitus ja toivon et se on tuleva parempi elämä. Pärjäile ja unohda toi otsikkosi sillä se ei ole vaihtoehto.
Itselläni on samanlainen tilanne. Aviomies ilmoitti marraskuussa ihastuneensa/rakastuneensa työkaveriinsa, siinä ei paljon 13 vuoden yhteinen taival merkinnyt. Nyt meillä on harkinta-aika menossa ja koti myynnissä.
Nyt olen puolitoista kuukautta yrittänyt totutella ajatukseen, että tästä eteenpäin jatkan elämääni yksin. Ensimmäiset päivät olivat kaikkein kauhempia, elin sellaisessa sumussa ja jälkeenpäin ihmettelen miten jaksoin edes nousta sängystä ja mennä töihin. Huomaan kuitenkin, että olo paranee koko ajan ja nyt on jo sellaisia hetkiä, että en ajattele tapahtunutta ollenkaan. Ensin elin minuutin kerrallaan ja nyt huomaan eläväni päivän kerrallaan, ehkäpä kohta jopa viikon...
Paljon voimia sinulle!
Viikonloppu tuli ja meni.Eilen podin krapulaa ja enemmän synkkyyttä oli,kuin omaksi tarpeeksi.Tosi on,että juominen ei auta.Olo on entistä kehnompi sen jälkeen.Aviomieskin poikkesi lauantaina ja hitto,että osasi masentaa entisestään.Olisi ehkä parempi,kun en näkisi häntä olisi helpompi unohtaa kaikki paska.Lapsien takia on kuitenkin oltava sovussa ja teennäisyys paistaa läpi.Tänään on taas marinapäivä.Vituttaa ja potuttaa kaikki.Ai hitto,kun mä tästä nousen mä kestän varmaan mitä vaan.Jatkoja taas kaikille.
Loistavaa! Millä tahansa tsempillä niin kunnon itseään eteenpäin potkivalla tsempillä, millä tahansa, uhoamalla elinvoima ylös ja ELÄMÄ VOITTAA!
Hienoooo!
Uhot on kuin kananpaskaa se tuli huomattua,ennenaikaista.Yö meni taas valvoessa ja itkiessä mä alan olla aika loppu.Kai mun oikeesti täytyy hakea jotain troppia,että saa nukuttua.Mieliala pomppii,kuin superpallo.Täytys taas selvitä tästäkin päivästä.Isolla potutuksella mennään taas eteenpäin.Voi paska.
ukko hourahti kapakankiertäjään ennen joulua,eropaperit paukkoi heti kourassa ja vaahtosi,pilkkasi ja haukkui minut ja sukuni,oli selventänyt kavereillenkin mistä ero johtuu,itse kehui senkin.Teki sen saman mitä tuossa tilanteessa yleensä:liioitteli kurjuuttaan liitossa,itsekkäästi,narsisti kun onkin.Minun näkökulma on että häpäisi koko perheensä,vanhojakin ihmisiä.sai jo yhteisenä aikanamme tuntemaan minut kotikoneeksi jonka piti niellä ääneti kaikki tempaukset.Olosuhteiden pakosta siis sanoi pettäneensä ja kun on niin yleistä eroaminen,muotia suorastaan.Voineeko omassa mielessäänkään myöntää koskaan,että seksinhimosta ja humalasta se johtui ja kun sattui eteen hävytön m...n kipeä ja samanlainen itsekkyys kuin itsekin,no nythän ovat paratiisissaan karvoja tumputtamassa,kävelemässä lasten yli.Mulle sanottiin neuvo että taitaa olla seksi niin pääasia,ettei lapset sinne sekaan mahdu.Isä ei välitä lapsistaan tuon taivaallista,eikä ole vastuunkantajaksi raha asioissakaan.Lapsille laitoin jonkinlaisen joulun ja joku tosihyvä ystävä on.Aaltoina tulee vihat ja surut,muistot hyvät ja pahat.Lapset tietenkin oireilee,eivät ole halukkaita menemään sen naaraan asunnolle,ei ole tarvinnut minun ohjailla mielipiteissään lapsia."Niin mitäpä ne onkaan lapset kun kahdella itserakkaalla himot alkaa määräämään elämää.Kun ahdistaa ajattele sinäkin niitä pettäjän huonoja puolia ja ihan arki töitäsi esim.
Voimia taas sulle - kyllähän noita paskoja fiiliksiä tulee vielä paljon, ennen kuin niistä pääset eroon, mutta toivotaan että ne hyvät tai neutraalit syklit siellä välissä alkaa pikkuhiljaa pitenemään...
Hae ihmeessä lääkettä. Unenpuute vaan pahentaa oloa, mä ainakin yliväsyneenä olen tosi ärtynyt ja itkuherkkä silloinkin kun ei oo ees mitään syytä!
Itse sain lääkäriltä nappeja nimeltä Opamox. Ne toimii hyvin illalla nukahtamislääkkeenä, ja päivälläkin niitä voi käyttää jos ei työ ole fyysisesti vaarallista - punanen kolmiohan noissa luonnollisesti on kyljessä. Annostus on varmaan aika yksilöllistä, mutta mulle riitti suunnilleen puolet lääkärin määräämästä annoksesta.
Mä kans omassa erossani vähän turhankin usein poistin pahaa oloa oluella, ja kyllähän se joskus auttaakin juuri sillä hetkellä, mutta ne krapulafiilikset sitten ... ( Alkoholi kun aiheuttaa sen, että sit seuraavana päivänä on serotoniinitasot alhaset, eli vitutus senkun kasvaa.
Täälläkin takana pari aika unetonta yötä, mutta syy siihen on onneksi(?) vain arkinen vatsapöpö - ensin toinen lapsista vietti kaks päivää pää pöntössä ja nyt kun se sit parannuttuaan lähti isänsä luo pariks päiväks niin eikös me saatu toi sama bugi sit sekä minä että tuo uusiomieheni :D Olo on ihan vetämätön, mikään muu ei pysy sisällä ku tuoremehu, ja huomenna pitäis muka töihin jaksaa :/
Niin kliseiseltä taas kerran kuulostaakin, koeta edelleen jaksaa, keinolla millä hyvänsä! Mee lekuriin, pyydä ne napit ja samalla vaikka pari päivää saikkua stressiin ja unenpuutteeseen vedoten tms (siis jos oot töissä? vai onks lapset vielä niin pieniä että oot kotona?). Kyllä sä oot ansainnu nyt vähän lepoa ja omaa aikaa.
Heippa taas,tänään menee taas paremmin.otin opiksi viina kuuluu viisaalle,mä jätän väliin.kävin lääkärissä ja määräsi rauhoittavia,ehkä mä niitä tarvitsenkin.Töissä aion kyllä olla,se on terapiaa pitää mut järjissäni.Nyt olen menossa ostoksille,uusia vaatteita ja jotain kivaa,et mieli piristyy.Kiitti taas jutellaan myöhemmin lisää.
Onko yhtään fiilikset parantuneet viime viikkojen aikana? Auttaako ees tuo upea kevätaurinko, joka ainakin pääkaupunkiseudulla paistelee tällä hetkellä? :)
hei taas ajattelin vain kertoa,että asiat on hyvin.Elämä jatkuu ja jaksan jo naureskellakin.Kiitokset teille kaikille tukijoilleni ja oikein hyvää kevättä. palaan taas myöhemmin asiaan.hei vaan.