CSI

Tuossa sarjassa mies kuoli tukehtumalla reilusti ylipainoisen ydenillan naisen alle. Mitenkäs palstan isot naiset, oletteko joutuneet "hauskoihin" tilanteisiin lihavuutenne seurauksena. Omasta mielestäni ainakin on hauskaa kun tuollainen maavalas vetelee trancehölkkää jossain baarissa. Samoin se kun näkee kaupungilla pienen pikisilmän ison blondin kanssa.
7558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Älä hyvä mies vaivaa päätäs noin turhalla. Pidä vaan huoli omasta kauniista ja HUOM!! hoikasta naisestasi. Ja omasta kropastasi, ettet vaan kulta pieni pääse lihomaan yllättäen.
terv. Eräs "maavalas"

Äänestä

Miksei missään leffassa näytetä kun nainen tukehtuu lihavan miehen alle?
Tasa-arvoa...

Äänestä
  • otettiin tavallaan kantaa lihavien syrjintää vastaan. Se lienee kuitenkin ihan hyvä asia?

    Ja jos tasapuolisuuden nimissä samassa jaksossa olisi nainen kuollut lihavan miehen alle, niin olisihan se ollut aika typerää? Tai jos tasapuolisuuden nimissä olisi tehty sellainen jakso.

    Minusta oli ainakin koskettavaa, kun tämä tukehduttaja-nainen sanoi, että tunnustaa enemmin murhanneensa miehen kuin että päätyy tämän onnettomuuden johdosta jonkun koomikon vitsiksi.

    Ei aina kannata ajatella että kaikki mitä teeveessä näytetään, näytetään siksi että se on niin friikkiä. Tässä jaksossa käsiteltiin viihteen avulla asiaa, joka voi olla monillekin sosiaalinen ongelma.

    Äänestä

  • jaksossa kirjoitti:

    otettiin tavallaan kantaa lihavien syrjintää vastaan. Se lienee kuitenkin ihan hyvä asia?

    Ja jos tasapuolisuuden nimissä samassa jaksossa olisi nainen kuollut lihavan miehen alle, niin olisihan se ollut aika typerää? Tai jos tasapuolisuuden nimissä olisi tehty sellainen jakso.

    Minusta oli ainakin koskettavaa, kun tämä tukehduttaja-nainen sanoi, että tunnustaa enemmin murhanneensa miehen kuin että päätyy tämän onnettomuuden johdosta jonkun koomikon vitsiksi.

    Ei aina kannata ajatella että kaikki mitä teeveessä näytetään, näytetään siksi että se on niin friikkiä. Tässä jaksossa käsiteltiin viihteen avulla asiaa, joka voi olla monillekin sosiaalinen ongelma.

    "Ja jos tasapuolisuuden nimissä samassa jaksossa olisi nainen kuollut lihavan miehen alle, niin olisihan se ollut aika typerää? "

    Miten niin? Aina lihavia naisia syyllistetään. Lihava mies on vaan hauska reppana (lihavat on lepposia), joka ei voi itselleen mitään.

    Ja typeryydessäkin jos missä pitää olla tasa-arvoa.

    Äänestä

  • m-i-k-s-i-e-i kirjoitti:

    Ihan jakson oman dramaturgian kannalta olisi ollut aika typerää jos olisi tapahtunut kaksi samanlaista kuolemaa. Ja samassa sarjassa ei voi olla kahta samanlaista jaksoa, koska"tämä on jo nähty".

    Ja katoitko edes ko. jaksoa, vai puhutko vain pelkästään sen perusteella mitä nyt olet täältä lukenut?

    Jaksohan nimenomaan kiinnitti huomiota siihen, miten lihavilla ja epäilen että eritoten lihavilla naisilla on hankalaa.

    Siitä kertoi juuri tuo aiemmin mainitsemani kohta jossa tämä nainen sanoi että "mieluummin tunnustan murhan ja menen vankilaan, kuin että joudun tämän takia jonkun koomikon vitsiksi". Eikö tuo aika karusti kerro sen, millä tavalla lihavuuteen suhtaudutaan USAssa ja yleisemminkin muualla maailmassa?

    Ei pidä aina katsoa ohjelmia vain siltä kannalta että "siinäki oli se yksi läski friikki, joka omalla painollaan vahingossa tappo sen äijän, hehee", vaan yrittää ajatella, mistä siinä oikeasti puhutaan.

    Äänestä

Ei, en ole joutunut sen enempää hauskoihin kuin "hauskoihinkaan" tilanteisiin ylipainoni vuoksi, en makuuhuoneessa enkä sen ulkopuolella. Ja trance on pyllystä, jos tanssin niin tanssin jonkun MUSIIKIN tahtiin. Ai niin, ja kaiken lisäksi mieheni on pitkä ja harmaasilmäinen, enkä minä edes ole blondi!

Huokaus, olenkohan lie auto maavalas ollenkaan... :'(

Äänestä

No enpä kyseistä jaksoa nähnytkään...

Mutta ei, en ole joutunut "hauskoihin" tilanteisiin, baarissa käydessäni en tanssi, minulle kapakat ovat ensisijaisesti paikkoja, joissa juodaan tai tavataan kavereita. Enkä myöskään minä ole blondi ja ukkoni on perisuomalainen sinisilmä. Hmmh.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Bubba-Ville kirjoitti:

Tuossa sarjassa mies kuoli tukehtumalla reilusti ylipainoisen ydenillan naisen alle. Mitenkäs palstan isot naiset, oletteko joutuneet "hauskoihin" tilanteisiin lihavuutenne seurauksena. Omasta mielestäni ainakin on hauskaa kun tuollainen maavalas vetelee trancehölkkää jossain baarissa. Samoin se kun näkee kaupungilla pienen pikisilmän ison blondin kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu