Petetty...

Minun vaimoni petti minua jonkun miehen kanssa ja hän kertoi minulle asiasta välittömästi kotiin saavuttuaan. Olin kuin puulla päähän lyötynä, koska luulin meillä olevan kaiken kunnossa. Oli kuulemma hetken mielijohde. Luulen että sillä on ollut vaikutuksensa että olen ainut mies joka hänellä on ollut ja hänen kokeilunhalunsa nousi pintaan kun tuli mahdollisuus eteen.

Joka tapauksessa olen päättänyt että en aio lempata vaimoani vaan jatkamme elämäämme yhdessä, mutta on tullut eräs ongelma ja toivon teiltä siihen apuja.

Eli aina kun harrastamme vaimoni kanssa seksiä niin minun päässäni pyörii tämä toinen mies ja kuvittelen hänet siihen touhuamaan naiseni kanssa ja sen myötä omat haluni ovat hävinneet.

Olen kadottanut intohimon rakasteluun ja pussailuun ja se aiheuttaa itselleni suuria henkisiä ongelmia. Rakastan silti vaimoani älyttömästi ja ero ei ole vaihtoehto.

Neuvoja kaipaillen siihen kuinka saan haluni palaamaan ja kiinnostukseni häntä kohtaan entisellensä jos se on mitenkään mahdollista.
4737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun olet sängyssä pane vain takaapäin. Näin sinun on helppo kuvitella painavasi esim. Jenna Jamesonia, Lindsay Lohania tai vaikkapa sitä kanaa Sinkkuäidille sulhanen sarjasta. On takuulla houkuttavampi vaihtoehto panopuuksi kuin oma eukko. Jos mielikuvitus on heikko, voit laittaa muijan selkään vaikkapa jonkun lehden missä on unelma panosi kuva. Ei tarvitse huolehtia. Näin tekee kaikki miehet, kuvittelee painavansa vaikkapa sitä herkkupersettä minkä näki kuntosalilla.

Äänestä

Sanoiko vaimosi mitään syytä sille, että hän petti? Älä oleta vaan kysy suoraan. Ja anna itsellesi aikaa ja sinulla on myös oikeus tuntea vihaa. Nämä on vaimosi kestettävä sillä hän teki väärin.

Mutta kosto ei ole vastaus vaan lisää entisestään tuskaa. Se ei ratkaise mitään.

Äänestä

aikaa toipua. Eihän vaimosi teko voi olla vaikuttamatta sinuun.

Onko vaimosi huomannut seksihalusi kadonneen? Voisitko keskustella vaimosi kanssa tilanteestasi? On hyvä, että hänkin ymmmärtää tilanteen, ja tekonsa vaikutuksen. Jos hänkin rakastaa sinua yhtä paljon kuin sinä häntä, saatte ehkä tilanteen paranemaan keskustelemalla. Ole kuitenkin varuillasi, ettet tule uudelleen petetyksi. En halua mitenkään pelotella, mutta kannattaa varmaan olla tilanteen tasalla.

Äänestä

Tietystihän on hyvä merkki, että vaimosi kertoi sinulle heti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sydän syrjällään kirjoitti:

Minun vaimoni petti minua jonkun miehen kanssa ja hän kertoi minulle asiasta välittömästi kotiin saavuttuaan. Olin kuin puulla päähän lyötynä, koska luulin meillä olevan kaiken kunnossa. Oli kuulemma hetken mielijohde. Luulen että sillä on ollut vaikutuksensa että olen ainut mies joka hänellä on ollut ja hänen kokeilunhalunsa nousi pintaan kun tuli mahdollisuus eteen.

Joka tapauksessa olen päättänyt että en aio lempata vaimoani vaan jatkamme elämäämme yhdessä, mutta on tullut eräs ongelma ja toivon teiltä siihen apuja.

Eli aina kun harrastamme vaimoni kanssa seksiä niin minun päässäni pyörii tämä toinen mies ja kuvittelen hänet siihen touhuamaan naiseni kanssa ja sen myötä omat haluni ovat hävinneet.

Olen kadottanut intohimon rakasteluun ja pussailuun ja se aiheuttaa itselleni suuria henkisiä ongelmia. Rakastan silti vaimoani älyttömästi ja ero ei ole vaihtoehto.

Neuvoja kaipaillen siihen kuinka saan haluni palaamaan ja kiinnostukseni häntä kohtaan entisellensä jos se on mitenkään mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu