Olemme asuneet avoliitossa mieheni kanssa parisen vuotta (vuokralla). Seurustelleet olemme toki jo useamman vuoden ajan. Olemme melko nuoria molemmat, alle kolmikymppisiä. Nyt olen saamassa eräältä sukulaiselta melko suuren perinnön, jonka avulla voisin ostaa oman asunnon, josta olen haaveillut. Mielestäni asunnon ostaminen olisi mielestäni järkeväkin ratkaisu.
Mieheni on kuitenkin melko nuivea ajatukselle, koska hän haluaisi ennemmin ottaa lainaa pankista ja ostaa asunnon. Olen päättänyt, että asunto tulee täysin minun nimiini, jos sen kerta ostan perintörahoillani. En tiedä, että kaihertaako miestäni tuo seikka? Olen katsellut asuntoja, ottanut selvää asuntokauppoihin liittyvistä asioista jne, mutta miestäni se ei oikein kiinnosta. Hänen aikomuksenaan on ollut jo muutaman viikon ajan soittaa pankkiin lainaneuvotteluihin aikaa, mutta ei ole tehnyt sitäkään. Hän periaatteessa haaveilee omasta talosta, mutta se on hänen mielestään liian kallista. (Hän laittaa kaikki rahansa autoon).
Olenkin miettinyt, että pitäisikö minun ostaa sellainen talo, joka minua miellyttää ja muuttaa sinne, yksin tai sitten ilman miestä? Tuntuu hölmöltä ruveta toista "pakottamaan", kun kerta hän ei ole niin kiinnostunut asiasta. Tämä tuntuu sellaiselta mahdollisuudelta, jota en haluaisi hukata jahkailemiseen ja odottelemiseen, että milloin mieheni muuttaa mielensä, vaikka rakastan häntä ja haaveissa olisi oma yhteinen koti ja lapset..
Mieheni on kuitenkin melko nuivea ajatukselle, koska hän haluaisi ennemmin ottaa lainaa pankista ja ostaa asunnon. Olen päättänyt, että asunto tulee täysin minun nimiini, jos sen kerta ostan perintörahoillani. En tiedä, että kaihertaako miestäni tuo seikka? Olen katsellut asuntoja, ottanut selvää asuntokauppoihin liittyvistä asioista jne, mutta miestäni se ei oikein kiinnosta. Hänen aikomuksenaan on ollut jo muutaman viikon ajan soittaa pankkiin lainaneuvotteluihin aikaa, mutta ei ole tehnyt sitäkään. Hän periaatteessa haaveilee omasta talosta, mutta se on hänen mielestään liian kallista. (Hän laittaa kaikki rahansa autoon).
Olenkin miettinyt, että pitäisikö minun ostaa sellainen talo, joka minua miellyttää ja muuttaa sinne, yksin tai sitten ilman miestä? Tuntuu hölmöltä ruveta toista "pakottamaan", kun kerta hän ei ole niin kiinnostunut asiasta. Tämä tuntuu sellaiselta mahdollisuudelta, jota en haluaisi hukata jahkailemiseen ja odottelemiseen, että milloin mieheni muuttaa mielensä, vaikka rakastan häntä ja haaveissa olisi oma yhteinen koti ja lapset..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Raha-asioissa menee helposti sukset ristiin, oli osapuolilla mikä suhde tahansa; parisuhde, sukulaisuussuhde, ystävyyssuhde...
Miestä tökkii, että sinulla on yllättäen niin paljon enemmän rahaa kuin hänellä. Vaikka hän puhuisi mitä asunnon/talon ostamisesta, se on vain puhetta, jos hän ei oikeasti tee mitään asioiden eteen. Ehkä tämä ei ole hänelle hyvä ajankohta lainan ottoon (oli ehkä ajatellut, että myöhemmin?) ja nyt hän kuvittelee, että jos sinulla on rahaa kodin hankintaan, niin hänenkin pitäisi pystyä samaan?
Sinun rahasi ovat sinun. Suosittelen, että ostat niillä juuri sellaisen asunnon/talon, josta olet haaveillut. Ja tietenkin se on kokonaan sinun nimissäsi.
Tod. näköisesti mies muuttaa mukanasi. Ei toisen varallisuus (vaikka juuri nyt olisikin kateellinen/hämillään) aiheuta eroa. Ja olisihan se miehellekin edullisempaa maksaa puolet vastikkeesta kuin puolet vuokrasta.
Sellainenkin vaihtoehto on, että ostatte kodin puoliksi; sinä maksat osuutesi saman tien ja mies ottaa omalle osuudelleen lainan. Laitat loput rahoistasi sitten vaikka pitkäaikaistilille kasvamaan korkoa, jos et tähän hätään keksi niille parempaa käyttöä. Tässä vaihtoehdossa on se huono puoli, että mies saattaa alkaa "kiukutella" siitä, että sinulla on velattomana helpompi ja kevyempi elellä.
Itse olen pari kertaa saanut perinnön (ei suuria rahoja, mutta yksiön sain 10v. sitten ostettua). Rahasta se on opettanut minulle tämän: jos raha on perittyä tai omistaa esim. asunnon, joka on niillä perintörahoilla ostettu, aina löytyy ihmisiä, jotka pitävät sinua niin äveriäänä, että katsovat "oikeudekseen" yrittää esim. jatkuvasti lainailla tai suoranaisesti vipata sinulta rahaa. Mitä lie kateutta, mutta nämä ihmiset eivät ymmärrä, että jos on ostanut rahoillaan asunnon, niin se on siinä aunnossa kiinni eikä tursua lompakossa. Sillä vaan, että jos päädytte siihen, että sinä ostat sen kodin ja mies muuttaa asuntoosi, niin älä kuitenkaan suostu maksamaan yksin vastikkeita/sähkö- & vesilaskuja/ruokia yms. normaaleja juoksevia kuluja.
Koska olette vakavassa suhteessa ja haluatte yhteisen tulevaisuuden, tämähän on teidän kummankin kannalta taloudellisesti loppupeleissä hyvä juttu.
Kuhan ruokaa saa ja laskut maksettua, niin se on siistii.
Oman perintösi käytät asunnon ostoon, mutta tietenkin laitat sen tuottamaan eli asiantuntijan avulla ostat sijoitusasunnon oikeasta paikasta. Niin sinulla on pysyvä pesämuna, joka lisäksi antaa vuokratuottoa. Tämä pysyy ikuisesti omana omaisuutenasi, kunhan muistat suojata avioehdolla naimisiin mennessänne. (Periaatteessa ennen liittoa hankittu omaisuus ei ehtoa tarvitse, mutta tappeluita ja muuta tyhmää välttääksesi pidä mielessäsi, kokemusta on) Sitten ostatte toisen asunnon itsellenne puoliksi, molempien nimiin. Sen maksatte puoliksi joko ottamalla omat lainat ja kämppä molempien nimiin, tai jos sinulla perintöä riittää maksat oman osuutesi sillä. Toivottavasti eroa ei koskaan tule, mutta jos, niin sinä omistat sijoitusasunnon yksin jossa vuokralainen (saat omaan käyttöösi 0,5 vuoden irtsisanomisajan jälkeen jos tahdot) sekä lisäksi puolikkaan yhteisestä kämpästänne. Jos jompikumpi jää siihen, hän ostaa toisen puolen jäävältä/lunastaa lainan, mikä sitten tilanne onkin. Tai sitten kämppä myyntiin, myyntihinnasta vähennetään molempien lainat ja jäävä osuus puoliksi. Mikäli siippasi osoittautuisi hulttioksi yhdessä asuessanne puliksi ostamaanne/omistamaanne asuntoa, hän vastaa yksin omasta velastaa ja sinä omastasi. Siksi EI yhteistä lainaa. Tietysti, jos hän jättäisi oman as.velkansa maksamatta, pankki vie lopulta asunnon myyntiin silti ja ottaa hänen osuutensa siitä siihen asti kun hän siitä puolikkaan "omistaa". Tämä on ihan simppeliä. Peruskulut asuessa voivat olla "yhteiset" mutta pidä omat omanasi omaisuuden ja perinnön suhteen.Aina. Lisäksi, jos et ole kovin rohkea, mutta rahaa jää ja täytyisi sijoittaa se johonkin, mene sijoitusneuvojalle vaikka pankkiin ja laita se johonkin turvalliseen yhdistelmärahastoon. Riski on todella olematon kun pankki hoitelee sen puolestasi moneen eri kohteeseen, voittoa tulee pikkuisen verosta huolimatta, et häviä yhtään mitään eikä tarvitse murehtia. Jos taas joskus tulee yllättävä rahantarve, menet pankkiin ja kerrot että haluat nostaa sieltä vähän, vuorokauden kestää ja noin 15 euroa maksaa kun saat rahastostasi (sijoittamistasi rahoista) käyttöösi sen mitä haluat. Ja taas voit jatkaa lopuilla samaa. Jos käy tuuri, kuten minulla vuosi sitten, sain reilulla tonnilla yli 300 euroa voittoa, ja huonoinkin hetki oli pari euroa plussalla salkunhoitajani mukaan. Itse kun en pahemmin seuraa, eikä ole tarvetta tuollaisessa yhdistelmässä. Mutta jos ei sinulla tietoa ole, katso ettet lähde varsinaiseen rahaa tuottavaan sijoitustoimintaa, siellä ovat myös ne riskin jos käy huono tuuri eikä voi rahan antaa olla kiinni yli huonojen aikojen. Simppelit hajautukset ovat ok, ja pankissa neuvojasi kertoo sinulle kyllä.
kiinnosta nuo sijottamishommat, kun en niistä mitään ymmärrä. Joku fiksumpi hoitakoon puolestani.
Eihän perintöä kannata jakaa vieraan kanssa vaikka rakas olisikin. Paperille pykälien mukaan jako ja sitten pohdintaan minkäläinen yhtiömuoto ostamaanne taloon.....Kummallekin vastuu 50%/50% tai suhteessa panokseen...
Minä mokasin ton jutun aikoinaan. No, ei ollut perinnöstä kyse, mutta vain minulla oli omistusasunto joka myytiin omakotitaloa ostettaessa, Olimme avioliitossa, mies otti oman puolikkaansa velkaa.
Minä velattomana sainkin sitten maksaa kaiken asumisen, ruuat, sähköt kulut jne, ja hän vain sen velkansa. Vuosi meni, vähän toista, kun mieheni rupesi haaveilemaan firman ostosta, ja siitä että ottaa lisää velkaa, sanoin etten takaa enempää. Olimme eron partaalla. Sitten ehdotin että ostan mieheni "ulos" kodistamme jotta saa hakea velkansta ilman rasitteita, ja niin tehtiin. Nyt kaikki on minun. Avioehto tehtiin kans. Nyt suhde toimii, miehellä on myös oma vuokra asunto, jonka menot itse maksaa.
syvältä.
Miksi avioehto on mielestäsi on "ihan syvältä"?
Mekin ostimme avoni kanssa yhteisen rempattavan vanhemman ok-talon.Mulla oli asunto-osake jonka myin ja laitoin rahat tähän uuteen taloomme ja mulle jäi vielä rahaa säästöönkin.
Mies otti vastaavan määrän velkaa, joten omistussuhteemme talosta on 50/50.
Mulla on velkaa huomattavasti vähemmän, on uusi velaton auto, talon huonekalut ovat 99,5 % minun.Minua tämä ei vaivaa enkä omistuksestani numeroa tee, mutta miestä kiusaa kun omistan miltei kaiken?
Yhteistä lainaa ottaessamme(ennenkuin sain oman asuntoni myytyä)sovimme että laitetaan talon ostosta ylimääräiset ns.remonttirahat yhteiselle tilille eikä sieltä sitten muuta nosteta eikä makseta kuin remonttikuluja.
Käyttömenot talosta sovimme samalla tavalla.Yhteinen tili jonne laitetaan kk:ssa molemmat sama summa ja sieltä maksetaan laskut sitä mukaa kuin niitä tulee.
Lisäksi meillä on yhteinen luottotili kauppaan josta ostamme ruoan ja pesuaineet ym.t.Luotto maksetaan takautuvasti aina kerralla ettei tarvitse korkeita luottokorkoja maksella...
Miehellä kuitenkin varakkaat vanhemmat jolloinka hänelle on joskus sitten odotettavissa muhkeat perinnöt.Eli, joskus avoni velkatila päättyy.:)Mulla vanhemmat melko varattomia joten ei mitään perintöä ole odotettavissa.
Molemmilla meillä on 4 lasta joten olenkin miehen kosiskelusta huolimatta päättänyt pysyä kihlauslinjalla vaan edelleen, koska on niitä perinnönjakoja senverran nähty että vaikea siinä on jakoa tehdä jos on (kaksi eri perhettä) naimisiin menty ja lapsia kullakin ed. liitoista.Mitenkä ne omaisuuden jaot silloin menevät?Olemme kuitenkin ainakin vielä(olen +50 ja mies 49) erittäin epäsuhtainen pari omaisuuden suhteessa--> mikä kyllä miehen kohdalla korjaantuu.
Turha riidellä siitä kummalla on enemmän rahaa. Se on vaan ajantuhlausta. Itse olin 7 vuotta kihloissa ennen naimisiinmenoa. Avioliitto antaa tietyn turvan, varsinkin jos on lapsia. Tietysti, jos sattuu kohtaamaan sen oikean ja side on tod. vahva, niin hällä väliä vaikka ois susipari. Luulisin, ettei tarttis paljon perintöjä jaella.
kuhan on katto pään päällä.
nimiin asunto. Jos tulee ero niin silloin on helpompi omaisuuden jako.