Liikunta ei laihduta kovin tehokkaasti. Useiden kilojen vähentämiseen tarvitaan myös ruokavalion keventämistä. Liikunta on kuitenkin hyvä keino hallita painoa. Laihduttamalla pudotetut kilot myös pysyvät paremmin poissa, jos liikut säännöllisesti.
Miksi liikuntaa?
- kuluttaa energiaa
parantaa rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa, vaikka et laihtuisikaan
parantaa kehon koostumusta: lihaskudos suurenee, rasvan määrä pienenee
pitää laihdutetut kilot poissa.
Liiku näin:
Kaikenlainen omien lihasten käyttö auttaa painonhallinnassa. Kävely on painonhallitsijan peruslaji, koska se kuluttaa mukavasti energiaa, ja sitä voi harrastaa missä vain. Kävele vähintään puoli tuntia useimpina päivinä viikossa. Voi kerätä kävelyminuutit myös viiden ja kymmenen minuutin pätkissä arkiliikunnasta, esimerkiksi kauppareissuilta ja työmatkoilta. Jos kävelet rauhallisesti, kävele päivässä enemmän kuin puoli tuntia.
Jos olet laihduttanut reilusti, 10–20 kiloa, painonhallinta vaatii yleensä enemmän liikuntaa: tunnin päivässä kohtalaisen reipasta kävelyä. Se vastaa energiankulutukseltaan 1,5 tunnin rauhallista kävelyä.
Jos et pysty kävelemään esimerkiksi polven nivelvaivojen vuoksi, voit pyöräillä, polkea kuntopyörää tai uida vastaavan ajan.
Välttämättä ei tarvitse lähteä lenkille tai keksiä liikuntaharrastusta. Arjen rutiinit antavat kymmeniä mahdollisuuksia lisätä askeleita ja käyttää lihaksia: työmatkasta voi kävellä osan, jalkoja voi käyttää hissin ja rullaportaiden sijaan, työkaverin luona voi yhtä hyvin piipahtaa kävellen kuin asioida puhelimella soittaen.
Huomioitavaa:
Lihavuuden vuoksi ei sinällään tarvitse rajoittaa liikkumista, ellet pode muita vaivoja, kuten nivelvaivoja tai sydänoireita.
Jos ylipainoa on runsaasti, valitse niveliä säästäviä liikuntamuotoja, kuten rauhallista kävelyä, pyöräilyä ja uintia.
Jos sinulla on sydänoireita, lisää askeleita arkeen vähitellen ja rauhallisesti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mutta jos haluaa liikuntaa käyttää painonpudotuksessa, niin vasta puolen tunnin jälkeen alkaa rasva palamaan.
perustuu mihin? Silloinhan jos juoksen esim 27 min aamuisin ja toiset 27 min iltaisin niin rasva ei palaisi ollenkaan? Eli väitteesi mukaan minun tulisi kävellä / juosta tunti kerrallaan, eikä jakaa liikunta kertoja pitkin päivää? Ei pahalla mutta ketjun aloittaja on oikeassa, pienistä pätkistä koottu liikunta auttaa yhtä paljon kuin kerta suoritus.
Ajatteleppa niin että jos tahdon kuluttaa päivässä 600 kaloria, että hoikistun ja jaan tuon kulutuksen kahteen liikunta kertaan, eli 2x 300, niin suoritukseni kulutta kuitenkin sen 600 kcal, teinäpä sen kerta rysäyksellä tai jaoinpa sen useampaan liikunta suoritukseen. Rasvaa palaa elimmistöstäni kuitenkin, jos päivän kalorisaldo on vajaa. Tämä paljonko rasvaa palaa mihinkin kellon aikaan, milläkin tavalla on nippeli tietoa, joka ei ole juurikaan olellista tavalliselle laihduttajalle. Toiset uskovat että esim aamuliikunta kuluttaa enemmän kuin illalla suoritettu, mutta tähän väitteeseen ei ole kunnollista pohjaa, tai ainakaan en ole törmännyt julkaisuun, joka tieteeliseltä pohjalta tukisi väitettä. Tietenkin ihminen on virkeimmillään aamulla ja jaksaa liikkua, mutta kaloreita kuluu edelleen yhtä paljon, kuin jos vastaavan treenin tekee illalla samoilla sykkeillä.
Niin huvittavalta kuin se kuullostaakin, niin arki liikunta, muun harrastuksen ohella, on oleellinen asia painon pudotuksessa. Jos kävelet rappusia kerran tunnissa (esim työpaikalla) 50 kalorin edestä voit laske 50 kcal x6= 400 kcal. Eli noin 70 kg ihminen kun kävelee rappusia 4-6 min joka tunti (esim 6 tunnin aikana), on kasassa jo noin 400 kulutettua kaloria. Tuohon päälle kun lisää vaikka puolen tunnin kävelyn iltaisin, niin siinä on hyvä paketti kasassa peruslaihduttajalle.
Mutta mielipiteitä ja tietoa rasvanpoltosta ja laihdutuksesta on yhtä monta kuin laihduttajiakin. Meistä jokaisen kannattaa liikkua ja hoikistua niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Hiukan joutuu välillä vaivaa näkemään, mutta tulos on vaivan arvoinen.
Kaikki liikunta on aina hyödyksi, sanoi kuka mitä tahansa! Tsemppiä kaikille pudottajille ja liikkujille.
http://keho.net/artikkelit/naytaartikkeli/Liikunnan-ja-ravinnon-vaikutus-rasvan-ja-energian-polttoon-450
Tuossa vähän faktaa sulle...
1.
Syöt normaaliannoksesi päivittäin.
Aloitat päivittäisen kuntoilun. Harrastat liikuntaa 1,5h suht. kovalla teholla joka päivä. Kulutusta tulee liikunnassa/päivä vaikkapa 800kcal.
2. Vähennät syömistäsi 800kcal/päivä, mutta et harrasta ollenkaan liikuntaa.
Miksi liikunta ei laihduta sinusta kovin tehokkaasti?
Minä väitän, että liikunnalla kulutettu 800kcal/ päivä laihduttaa enemmän, kuin tuo vaihtoehto 2. koska kovan liikuntasuorituksen jälkeen palaa elimistön rasvavarat vielä pitkään liikuntasuorituksen jälkeen, koska syödyt hiilihydraatit käytetään liikunnassa kulutettujen sokerien tankkaukseen lihaksiin ja koska elimistön muiden toimintojen tarvitsema energia otetaan silloin rasvoista.... Eli vaikka kulutus on liikuntasuorituksen aikana 800kcal on se vuorokautta kohden jo enemmän.
Miten sinä perustelet väitteesi? Onko se jokin yleisohje rankasti ylipainoisille, joilta ei liikunta onnistu, vai väitätkö tosissaan, ettei liikunnasta juuri ole hyötyä, kuten ensimmäisistä lauseistasi voi päätellä?
sen että vaikka laihduttaa maltillisesti, yhdestä laihdutetusta kilosta 750g on rasvaa ja 250g lihasta. Liikunta hidastaa lihakudoksen katomista.