Mun unelma

Mun ihannemies on harteikas, ja pitkä, mielellään lihaksikas. Sellainen että kykenee puolustamaan mua tarvittaessa fyysisestikin. Tai ainakin että vaikuttaa sellaiselta, eikä ole mikään rääpäle, kuten minä.

Miehen täytyy olla muutenkin turvallinen, kiltti ja lempeä, hellä ja rauhallinen. Ei pelleile, eikä vitsaile alituisesti. Hän jaksaa kuunnella ja jakaa murheita, on huurorintajuinen ja nauttii yhdessä tekemisestä. Hänellä on kauniit, mielellään tummat silmät ja tummat silmäripset korostamassa silmiä, lempeä katse.

Hän pitää matkustamisesta, on hieman seikkailunhaluinen tyyliin hyppää bengit ja laskuvarjot kerallani, uskaltaa ottaa hetkestä kiinni.

Hän suojelee minua vaaran uhatessa, raivokkaastikin jos on tarpeen. Turvallisuushakuisuuteni saattaa kuullostaa jonkun korvaan huvittavalta, mutta kun on tullut ahdistelluksi yli kymmenisen kertaa, niin turvallisen miehen arvostus nousee kummasti!

No, miltä kuulostaa, onko tämä vain haavekuva, vai jopa mahdollinen yhtälö?
7762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sopii suurelta osin itseeni, vaikka en nyt mikään hirveän lihaksikas ole. En myöskään ole hirveän seikkailunhaluinen, ainakaan noiden esimerkkien kaltainen.

Mutta jos kerta muuten osui noin lähelle, niin eiköhän muitakin vastaavia löydy, ehkä vielä enemmän sopivia :)

Äänestä

unelmasi on mahdollinen, mutta edellyttää, että olet itsekin ykköslaadun nainen.

Äänestä
  • mitä tarkoitta ykköslaadulla.

    Olen vajaa 160 cm, kurvikas (erityisesti takapuolesta) ja hoikka nainen. Silmät ovat viherharmaat ja hiukset keskipitkät ja vaaleat. Minulla on ns. "aristokraattinen" nenä, hymyillessä hymykuopat. Olen vaihtelevan urheilullinen, habaa löytyy kokoiselleni naiselle suhteellisen paljon.

    Olen sinnikäs, tempperamenttinen,luova ja mielikuvituksekas sekä matemaattisesti ynnä taiteellisesti lahjakas. Olen hyväntahtoinen ja empaattinen sekä luotettava. Ehkä hieman idealistinen ja herkkä. Yleensä olen hyväntuulinen ja hilpeä, toisinaan vaivun syvälle ajatuksiini pohdiskelemaan.

    Ettäs sellainen tapaus.

    Äänestä

eiköhän se oo mahdollista. sopii itteen aikas hyvin, tosin kyllä ajoittain vitsailen melko runsaasti. eiköhän tuollaisia maailmasta löydy, tosin kuten joku edellä mainitsi, pitää myös itse olla vähän perusmassaa parempi

Äänestä
  • tämä paljon puhuttu perusmassa? Kuvailkaa! :)

    Äänestä

"kun on tullut ahdistelluksi yli kymmenisen kertaa"...no huhhuh!

Äänestä
  • Olen asunut pk-seudulla alueilla, joissa on paljon maahanmuuttajia. Sellaisia jotka tulevat herkästi juttelemaan, ja tekemään lähempää tuttavuutta. Erityisesti somalimiehillä on tapana kahville kutsun lomassa puristaa takapuolesta, mikä on erittäin epämiellyttävää. Suomalaiset harvemmin tulee tekemään tuttavuutta, korkeintaan kaatokännissä jos silloinkaan. Joku turkkilainenkin lyöttäytynyt joskus seuraan, vaikka yritän olla mahdollisimman luontaan työtävän oloinen.

    Enimmäkseen he ovat olleet somaleita -niitä jotka btw johtavat seksuaalirikostilastojakin...

    Pienikokoisena naisena en liiemmin ilahdu tämäntyyppisistä tuttavuuksista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


leidi mimosa kirjoitti:

Mun ihannemies on harteikas, ja pitkä, mielellään lihaksikas. Sellainen että kykenee puolustamaan mua tarvittaessa fyysisestikin. Tai ainakin että vaikuttaa sellaiselta, eikä ole mikään rääpäle, kuten minä.

Miehen täytyy olla muutenkin turvallinen, kiltti ja lempeä, hellä ja rauhallinen. Ei pelleile, eikä vitsaile alituisesti. Hän jaksaa kuunnella ja jakaa murheita, on huurorintajuinen ja nauttii yhdessä tekemisestä. Hänellä on kauniit, mielellään tummat silmät ja tummat silmäripset korostamassa silmiä, lempeä katse.

Hän pitää matkustamisesta, on hieman seikkailunhaluinen tyyliin hyppää bengit ja laskuvarjot kerallani, uskaltaa ottaa hetkestä kiinni.

Hän suojelee minua vaaran uhatessa, raivokkaastikin jos on tarpeen. Turvallisuushakuisuuteni saattaa kuullostaa jonkun korvaan huvittavalta, mutta kun on tullut ahdistelluksi yli kymmenisen kertaa, niin turvallisen miehen arvostus nousee kummasti!

No, miltä kuulostaa, onko tämä vain haavekuva, vai jopa mahdollinen yhtälö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu