Olen ollut aina suht normaalipainoinen nainen (27-v). Pituus 158, Paino 53-57. Tosin pömppövatsa ja selluliitit ovat aika ajoin harmittaneet. Liikunnallinen olen kuitenkin ollut aina ja syönytkin suht terveellisesti ja monipuolisesti: normaalia suomalaista kotiruokaa perunamuusseineen ja jauhelihakastikkeineen, salaatteja, hedelmiä, maitoa, leipää ja puuroja unohtamatta. Kuitenkin olotilani on aina ollut jotenkin uupunut, väsynyt ja pöhöttynyt, etenkin heti aterioinnin jälkeen. Silloin tällöin olen kokeillut joitain dieettejä: kaalikeittoa, atkinsia, painonvartijoiden ohjeita ja erilaisia paastoja. Ovathan ne jokseenkin hyvin tehonneet, mutta aina kiloja on takaisin tullut ja myös dieettien aikana on joutunut kärsimään nälkää, päänsärkyä tai muuten yleistä vetämättömyyttä.
Viime syyskuussa päätin, että en kokeile enää mitään valmiiksi ohjeistettuja ihmedieettejä ja ruokavalioita, vaan kuuntelen tarkaan omaa kehoani ja syön niin, että tunnen oloni terveeksi ja pirteäksi. Huomasin, että kehoni todellakin tarvitsee monipuolisesti kaikkia ruoka-aineita voidakseen hyvin: eli hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja...mutta ERIKSEEN! Perus suomalainen kotiruoka, esim. Perunamuussi ja jauhelihakastike salaatteineen sisältää kyllä kaikkia näitä, mutta sekoitettuna samaan ateriaan.
Olen alkanut syödä jauhelihat ja perunat erikseen salaattien kera, eli esim. lounaaksi pelkkää paistettua jauhelihaa ja salaattia ja päivälliseksi pelkkää perunaa ja salaattia...ei ehkä niin maukasta, mutta yhtä lailla täyttävää ja ravitsevaa, tosin väsymystä ja vatsan turvotusta ei ole enää aterioiden jälkeen ilmennyt.
Nyttemmin olen laihtunut 8 kiloa, lihakseni ovat alkaneet erottua, vatsa ei enää pömpötä eikä aterian jälkeen ole enää vetämätön olo. Tunnen itseni oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni todella elinvoimaiseksi! Otan säännöllisesti myös kaksi ruokalusikallista rypsiöljyä päivässä....ilman että sekoittaisin tätä rasvaa muuhun ruokaan. Olen jatkanut edelleen samalla tavalla lenkkeilyä ja punttien nostelua kotona kuin aina ennenkin, en ole siis lisännyt liikuntaa yhtään enempään, ainoastaan muuttanut syömistapojani. Eli omalla kohdallani olen todennut, että kun syö proteiinit, hiilihydraatit ja rasvat mahdollisimman erikseen, niin pääsee eroon ylimääräisistä kiloista ja saa tilalle elinvoimaisen ja terveen kropan! (ja huom: kalorit jotka päivittäin saan syömällä, ovat laskujeni mukaan pysyneet aivan saman suuntaisina kuin aina ennenkin)

Vastaukset 11
Vanhimmat
Eräs ystäväni aikoinaan sanoi että peruna ja liha vaativat ruoansulatukselta niin paljon erilaiset toiminnot, että osa näiden molempien hyvistä vaikutuksista ikäänkuin "kumoutuu", en muista tarkemmin miten hän sen selitti. Idea oli kuitenkin että ne kannattaa syödä erikseen. Ystväni harrasti paastoamista aina silloin tällöin peräsuolihuuhteluineen päivineen ja oli sitä myötä opiskellut hieman ravintotietoutta, tosin opiskeli paljon muutakin.
Ilmeisesti sinä olet huomannut tämän ihan käytännössä. Mutta varaudu kuitenkin että palstan inkvisiittori Mattila tuomitsee sinut pannaan kerettiläisen mielipiteesi takia.
Tiede on vain yksi keino tarkastella todellisuutta, mutta kokemuksen luoma todellisuus ohittaa kirkkaasti tieteen kertoman totuuden.
Paitsi tietysti jos kokemus on väärä kuten sinulla. Väärän kokemuksen erottaa oikeasta siitä ettei se myötäile Mattilan kokemuksia. Väärä kokemus tekee ihmisestä pelkän väärän tiedon levittäjän ja palstahäirikön.
aivan miten haluaa, mutta kun nyt laitoit kirjoituksesi vähähiilihydraattiselle palstalle niin en oikein voi kuvitella miten pelkän perunan (tärkkelyksen) syöminen olisi jotenkin välttämätöntä ja monipuolisuuden nimissä sitäkin pitäisi syödä. Niinhän minullakin oli runsashiilihydraattisella ruokavaliolla olo uupunut, väsynyt ja pöhöttynyt heti ruokailun jälkeen ja juuri peruna, riisi ja pasta aterioilla aiheutti tämän. Pääsin eroon näistä ongelmista kun poistin nämä haitalliset ruoka-aineet lautaselta. Vaikea ymmärtää, että tilanne muuttuisi vaikka ne hiilaripommit söisi erikseen.
Siinä olet oikeassa, ettei runsaita hiilihydraatteja kannata sotkea rasvaan, koska molemmat ovat elimistölle energiaa ja se on pahin yhdistelmä ja haittaa painonhallintaa. Parempi käyttää luonnollisia rasvoja, kuten voita, oliiviöljyä ja kookosöljyä. Itse otan joka aamu tyhjään vatsaan ruokalusikallisen kookosöljyä ja kolmeen vuoteen ei ole ollut edes flunssaa.
Itse pyrin syömään ravinteikasta ja terveellistä vähähiilihydraattista ruokaa ja mielestäni esimerkiksi peruna ei ole ravinteikasta ja sitä paisi se ei ole, niinkuin itse sanot, ei ehkä niin maukasta, joten miksi syödä jotain mikä ei ole edes maukasta.
Miksi muuten kirjoitit vhh palstalle? Onko tarkoituksesi vastustaa vhh-dieettejä ja sitä kautta käännyttää tällä palstalla ihmisiä pois terveelliseltä vhh linjalta.
Kun nykyään vaahtoat joka paikassa ja joka hetki.
En missään nimessä halua käännyttää ketään mihinkään, ja mitä vhh-dieettiin tulee, en vastusta sitä, pikemminkin puollan.
Syön perunaa ym. hiilareita yksinkertaisesti siitä syystä, että pelkällä vhh-linjalla ollessani kärsin aina kovista päänsäryistä ja ajoittain myös rytmihäiriöistä. En tiedä, onko muilla ilmennyt samanlaisia sivuvaikutuksia. Ilmiö on mielenkiintoinen ja olisi mukava tietää, mikä tämän reaktion aiheuttaa.
Olen todennut, että oma kehoni tarvitsee hiilareita (myös perunan muodossa), mutta tosiaankin aivan ERIKSEEN syötynä. Uskon, että ihmisillä on suuriakin yksilöllisiä eroja ruoansulatuksessa ja aineenvaihdunnassa. Mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle ollenkaan.
Tämän linjan olen todennut hyväksi ja terveelliseksi itselleni, enkä siis suinkaan tuomitse muiden mielipiteitä millään lailla.
Kävit aloittajan kimppuun ihan turhaan. Hän kertoi asiallisesti omasta kokemuksestaan enkä minä ainakaan huomannut viestissä mitään käännyttämiseen viittaavaa.Viesti sisälsi ihan asiaa ja uskon aloittajan voivan ihan hyvin vaikkei olekaan karsinut perunaa ja viljaa ruokavaliostaan.
Pidin sinua kohtuu fiksuna miehenä,mutta nyt en menisi vannomaan. Viestisi ovat todella aggressiivisia ja lähestulkoon asiattomia.Voi melkein päätellä,että istut ihan liikaa täällä päivystämässä. Otapa nyt pieni aikalisä,äläkä edes lue näitä viestejä.
Mene vaikka kävelylle,lue kirjaa(siis joku hyvä romaani,ei Antti Heikkilää tms.),katso hyvä elokuva..mutta älä pariin päivään edes lue tätä palstaa. Turhaan pilaat päiväsi,kun kuitenkin jatkuvasti menetät hermosi jonkun eriävän mielipiteen takia.
hyvin paljon "elämäsi kunnossa" diettia/ruokavaliota. Siinä nimenomaan ei syöty proteiinia ja tärkkelystä yhtä aikaa esim.liha-peruna. Vaan ateriat jaoteltiin. Samoin hedelmiä syötiin tyhjään vatsaa ei muun ruuan kanssa. Samoin ruokailut jaettiin sykleihin. Vuorokausu oli myös jaettu sykleihin milloin syödään,millon ruokaa sulatetaan jne.
Fit for Life dieettiä, vai onko kyse samasta dieetistä?
samasta dietistä.
ihan samalta.
Sittemmin on kyllä todettu, etteivät nämä kombinaatiodieetit toimi sen paremmin kuin muutkaan. Mutta saahan sitä syödä niin kuin hyvältä tuntuu.
muistaakseni joskus -90 luvun vaihteen tienoilla. Kokeilin diettiä ja laihduinkin.
Dietissä painotetaan kasviksia ja hedelmiä. ja lihan osuus oli aika pieni. Itse teen fyysisesti erittäin raskasta työtä ja homma ei kohdallani toiminut pitempään. En kertakaikkiaan jaksanut tehdä töitä "pelkällä" rehuilla.
Dietti varmaan sopii paremmin kevyttä työtä tekeville. Ja kyllästyin siihen aika nopeasti. Keitetty peruna salaatti,kun ei kuulu lempiruokiini. Samoin tarkat rajat millon sai syödä ja millon ei,ei sopinut minun rytmiini.