miehet on sikoja

Vituttaa ja itkettää. On surullista ja paskamaista kun suhde loppuu, mutta vielä tätäkin kurjempaa on jos huomaa ettei suhdetta edes ollut. Miten minä ääliö annoin itseni ihastua ja rakastua sinuun. Luulin että meillä oli jotain. Luulin, että kaikki puheet ja teot olivat jotain, luulin, että merkitsin sinulle jotakin. ´Ja paskat. Vasta eilen sain tietää ettet sinä minusta välittänyt pätkääkään. KOhtelit kaltoin ja käyttäydyit vittumaisesti. Minä vain en tajunnut sitä, en halunnut tajuta. Vaikka olihan se ilmeistä. Olin vain niin sokea. Vittu. Vituttaa. Itkettää. Voiko ihmisellä olla näin paljon kyyneliä. Miksi sinä leikit tunteillani? Etkö tajua, että minullakin on tunteet? Olisit vain heti sanonut että en ole se elämäsi nainen, mutta että uskottelit muuta. Vittu. En halua uskoa, että teit sen. Nyt minulla ei ole mitään, ei edes muistoja, sillä kaikki oli vain valhetta!
En tiedä miten selviän. En ole muuta tehnyt kuin itkenyt. Tiedän, että jos olisin järkevä unohtaisin sinut ja jatkaisin elämääni, mutta nyt se tuntuu vain niin vaikealta. Pakko tunnustaa että rakstan sinua yhä. Helvetti, miksi tunteeni ovat tämmöiset. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi vihata sinua, mutta en voi.MIksi te miehet käytäydytte näin?
182095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

myös teistä naisista löytyy tällaisia sikoja.. :) itse olen kokenut saman kuin sinä !
eikä vieläkään helpota. Tai siis helpottaa, mut on ikävä ja rakastan. Vaikka kaiken kuitenkin
puen vihaksi häntä kohtaan. Niin kai on helpompi. on kulunut jo 5kk erosta. tsemppiä!

Äänestä

Mitä se mies oikeastaan on tehnyt? Käyttäytynyt vittumaisesti ja kohdellut kaltoin.Miten ylipäätään saatoit rakastua? Tuskin se rakkautta onkaan, vaan tarrautumista, jota tyyppi takuulla inhoaa. Olisiko hänen pitänyt teeskennellä, ja kuinka kauan? Ikuisestiko? Eikö se olisi ollut vielä katalampaa?
Ota seuraavalla kerralla se järki johon viittasit, käyttöön.

Äänestä
  • sinä haluaisit sulle tehtävän. odotas vain kun rakastut johonkin naiseen (nimimerkkisi perusteella olet mies?) aivan helvetin pahasti ja olet niin sokea rakkaudesta, ettet huomaa, että nainen vedättää sua pahemman kerran. tule sitten kertomaan, että ota järki käteen. tiedän kyllä, että ei sokeasti saa toista ajatella, aina järki mukana, koska valitettavasti on sellaisiakin miehiä olemassa kuin tämän keskustelun aloittajan kuvailema paska. mutta ei se ole niin helppoa, ja toivottavasti saat huomata sen, vaikka oletkin mies?

    Äänestä

  • tyttönen kirjoitti:

    sinä haluaisit sulle tehtävän. odotas vain kun rakastut johonkin naiseen (nimimerkkisi perusteella olet mies?) aivan helvetin pahasti ja olet niin sokea rakkaudesta, ettet huomaa, että nainen vedättää sua pahemman kerran. tule sitten kertomaan, että ota järki käteen. tiedän kyllä, että ei sokeasti saa toista ajatella, aina järki mukana, koska valitettavasti on sellaisiakin miehiä olemassa kuin tämän keskustelun aloittajan kuvailema paska. mutta ei se ole niin helppoa, ja toivottavasti saat huomata sen, vaikka oletkin mies?

    mitä neuvoja sitten voisit antaa? Ei kai ole järjetöntä neuvoa käyttämään järkeä?
    Minua tuskin kovin pahoin kusetetaan. Valitettavaa sinun kannaltasi???

    Äänestä

  • Nico kirjoitti:

    mitä neuvoja sitten voisit antaa? Ei kai ole järjetöntä neuvoa käyttämään järkeä?
    Minua tuskin kovin pahoin kusetetaan. Valitettavaa sinun kannaltasi???

    että sua pitäisi joku nainen kusettaa pahasti. tarkoitin vain, että ei sitä ikinä tiedä kuka vedättää. sanoo, että joo, rakastaa sua ja haluaa sun kanssa jotain syvällisempää, mutta seuraavana päivänä onkin muut jutut jo mielessä. itse siinä sitten olet että täh? sydän särkyneenä ja puoli maailmaa vihollisena.

    vika on mun mielestä ihmisten jotka antavat käsittää enemmän "rakastuneille" että tästä jutusta voisi tullakin jotain. itselleni niin on tehty, vaikka muuta on väitetty. ei ollut kivaa:( enkä haluaisi niin tehtävän kellekään. jos haluaa pelkkää seksiä, sen voisi sanoa suoraan kuin että lähtee lupaamaan kuuta ja tähtiä taivaalta. toivottavasti ymmärsit mun pointin..

    Äänestä

elämää! sen parempaa lääkettä ei ole olemassa. tiedän samanlaisen tunteen, koska mulle kävi samalla tavalla. haavat eivät vielä kokonaan parantuneet, vaikka uusi kulta onkin jo kainalossa. pääset kyllä sen yli, mutta tod. ota järki mukaan seuraavalla kerralla, kun olet toipunut tarpeeksi. vaikka rakastuneena on kovin sokea toisen suhteen. tiedän sen itsekin.. mutta voimia siskoseni:)

Äänestä

Ehkä asia ei ole ihan noin. Harva ihminen tahallaan "vedättää" ketään. Voihan olla, että pojalle tuli pakokauhu, kun sinä rakastuit niin kovasti. Silloin tehdään usein perääntymisiä paniikissa. Ehkä hän ei tarkoittanut mitään pahaa. Älä menetä uskoasi ihmisiin.

Äänestä

Lakkaa kohtelemasta itseäsi kaltoin ja korvaa kirosanasi "vittu vituttaa" sanalla "mulkku mulkuttaa"
Älä halveksi naisen eli itsesi sukuelimiä.
Naisen sukuelimiä käytetään halveksittavasti: "Haista vittu"
mutta miehen sukuelintä usein käytetään muun muassa näin: "Hänellä oli tarpeeksi MUNAA tehdä se..."

Äänestä

10 pitkää kuukautta miea antaa olettaa että on kiinnostunut ja aina kun nähtiin oli yhtä aurinkoa koko mies. Sitten yllättäen, tekstiviesti että en ole koskaan osoittanut kiinnostusta...Tottakai otti aivoon ja pahasti, siivosin sen miehen elämästäni nopeasti (valokuvat kaapin perälle jne.) Mutta se myönnettäköön, että aivan täysin yli tapahtuneesta en ole päässyt vieläkään.

Sitten tapaan uuden ja kiinnostavan tyypin. Pidämme yhteyttä ja koetamme kovasti miettiä miten saisimme tapaamisen järjestettyä (kummallakin oma työ ja asunnot eri paikkakunnilla). Viestit lentelevät puolin ja toisin, puhelinkin soi...Kunnes aivan yllättäen viestiin ei tulekaan enää vastausta. Tapaamme jälleen tanssipaikalla ja mies käyttäytyy koko illan oudosti, hakee kyllä ahkerasti tanssimaan ja tanssittaa ihan liki (kuten aina ennenkin), mutta ei puhu kuin muutaman sanan. Käytös ihmetyttää ja lähetän viestin kotiin päästyäni. Kohta soi puhelin ja alkaa selitys: En kai mä vaan pahottanu sun mieltäs? Kato kun mä en pysty seurustelemaan kenenkään kanssa just nyt, kun entisen tyttöystävän kanssa meni poikki pääsiäisenä. Mutta voidaan me olla kavereita ja jutella kun nähdään.
No, parin päivän päästä laitan viestiä, että kiitos kun olit rehellinen ja kai voimme myös kavereina pitää yhteyttä? Ei mitään vastausta...vieläkään. Se siitä kaveruudestakin, kai?

Äänestä
  • kierrossa tuolla miehellä koko ajan. Tiedän sen kokemuksesta, kun olen itsekin harrastanut samaa, mutta sittemmin kasvanut aikuiseksi. Menin aina helvetin vaivaantuneeksi,kun molemmat hoidot olivat samaan aikaan paikalla.

    Äänestä

  • Juhis kirjoitti:

    kierrossa tuolla miehellä koko ajan. Tiedän sen kokemuksesta, kun olen itsekin harrastanut samaa, mutta sittemmin kasvanut aikuiseksi. Menin aina helvetin vaivaantuneeksi,kun molemmat hoidot olivat samaan aikaan paikalla.

    ..samaa mieltä!

    Minunkin kohdalle on sattunut miehiä joista ei ota selvää sitten millään. Oon tuntenut erään miehen usean vuoden ja seurusteltukin on aiemmin. Mies on soitellut minulle öisin lähiaikoina ja sitten kun ehdotan tapaamista niin mitään vastausta ei tule!? Näin häntä tässä yks päivä niin ei edes moikannut ja hänellä oli seurassaan nainen. En ole hänestä kiinnostunut nykyään romanttisessa mielessä ja itsellänikin on mies kuvioissa. Ihmettelenkin miksei hän voinut sanoa jos ei sovi nähdä ja moikata kun nähtiin?

    Äänestä

1. Älä valitse miestä ulkonäön takia
2. Älä rakastu renttuihin
3. Maailmassa on miljoonia sinkkumiehiä. Katso pinnan alle, voit löytää jotain 1000 kertaa parempaa kuin mallikundeista/pintakundeista.
4. Hyviä miehiä kyllä on, jotka ei lyö, ei juo paljon ja osaavat ottaa kumppanin tunteet huomioon, heitä on paljon sinkkuina, ujoja kun monasti ovat.

Äänestä
  • Mä ainakin uskon et on olemassa mies, joka täyttää kaikki toiveet mitä Advisor kirjoitti.
    Tottakai ensin tulee katsottua miehen ulkonäköä ja jos se miellyttää niin sitten täytyisi löytyä jotain sisältäkin. Mies voi olla lisäksi naiset huomioon ottava...tiedän tapauksia!

    Äänestä

  • Nea kirjoitti:

    Mä ainakin uskon et on olemassa mies, joka täyttää kaikki toiveet mitä Advisor kirjoitti.
    Tottakai ensin tulee katsottua miehen ulkonäköä ja jos se miellyttää niin sitten täytyisi löytyä jotain sisältäkin. Mies voi olla lisäksi naiset huomioon ottava...tiedän tapauksia!

    Yksikään "putkiaivo"(=tavallinen järkevä mies joka ei sorru naisten simputukseen) ei kestä kestä näitä pähkäilijöitä jotka kaiken lisäksi ammentaa "viisautta" chatista.

    Äänestä

Elät elokuvatodellisuutta niinkuin niin monet muutkin. "Rakastut" ihmiseen, jota et edes tunne. Ei se ole rakkautta.
Jos teillä olisi taito keskustella, ei tuollaisia tilanteita edes pääsisi syntymään.

Äänestä

... Ainakin vähän?

Älä usko näitä jotka selittää että olisit käyttänyt järkeäsi ja ollut varovaisempi ja blaablaa. Asemassasi oleva ihminen syyttää itseään jo muutenkin joten on muilta rumasti tehty sanoa noin! JOKAISELLE voi tulla tilanne että onkin ikävästi juuri se osapuoli joka välittää enemmän ja toinen välittääkin vähemmän. Eikä se riipu yhtään mistään. Toki pitkäaikainen, lämmin, hyvä ja tasainen ihmissuhde, eli rakastaminen on eri asia kuin alun rakastuminen, mutta huomion kiinnittäminen pelkkään riskien minimointiin alusta alkaen ei ole kumpaakaan, vaan liiketoimintaa.

Älä mitätöi tapahtunutta. Se että tämä ei nyt onnistunut ei välttämättä tarkoita sitä että toinen olisi ollut hirveä kusipää jonka ainoa elämäntehtävä oli kusettaa sua kaikintavoin ja sinä siinä vierellä olet äärettömän typerä, äo meduusan luokkaa kun et tajunnut asiaa. Loppujenlopuksi, kuinka monta ihmistä tiedät joka menisi herraties miten pitkälle PELKÄSTÄÄN kusettaakseen jotakuta? Ja miksi muka???? Eikö nykyään ole tarjolla ihan kaikkea paljon vähemmälläkin vaivalla? Ei niitä ihmisiä paljoa taida olla! Suurempi joukko sensijaan on niitä, oikeastaan kaikki, jotka eivät ehkä ihan aina ole täysin perillä siitä mitä oikeastaan haluavat ja tulevat siinä ohessa vedättäneeksi toista. Ei tahallaan kuitenkaan. Miten sinä olisit voinut tietää jos toinen ei itsekään tiedä? Yleensä ihmiset pyrkivät toimissaan HYVÄÄN lopputulokseen, kuten että pyritään olemaan polttamatta ruokia pohjaan. Aina se ei onnistu vaikka yrittäisikin kuinka ja vellit kiehuu hellalle ja sitten joudutaan siivoamaan. Harvempi kuitenkaan tahallaan näin toimii. Tämä ihminen nyt ei vaan pystynyt tällä kertaa parempaan vaikka kykyjensä mukaan on hyvään lopputulokseen varmaan yrittänyt pyrkiä.

Noniin, ikävämpi juttu mutta mies ei nyt sitten tykännyt susta niin paljoa kuin sinä hänestä. Se on kamala ajatus ja kirvelee ehkä vuosienkin jälkeen ja koittaa suistaa sua vielä monta kertaa siihen kehäpäätelmään että mies ei tykännyt susta kertakaikkiaan ollenkaan ja kusetti vaan jne. Sille ei nyt vaan valitettavasti mitään voi, kun ei tykännyt niin ei. Mutta täytyy ymmärtää se, että tällaista saattaa joskus sattua ilman että sussa olisi varsinaisesti mitään vikaa. Eli sinun itsesi pitäisi pystyä kuitenkin tykkäämään itsestäsi siitä huolimatta että et saanut toivomaasi vastakaikua toivomaltasi suunnalta. Toiset ihmiset, ei se ihmeellinen mieskään, saa määrätä sun ihmisarvoa sinänsä. Sekään, että kohdellaan kuin paskaa, ei tarkoita että on paska.

Tee mitä teet mutta säilytä ylpeytesi!!! Vasta sua vituttaa jos menet sinut hyljänneelle heikkona hetkenä jotakin ruikuttamaan/kirjoittamaan tms.. Hyväksy tappiosi! Pää pystyyn vaikka henki menisi, parut sitten kotosalla. Kyllä se ajan myötä alkaa helpottaa.

Äänestä
  • Sinä sen sanoit. Usko tai älä mutta kirjoituksesi sai minut tajuamaan miten asiat ovat ja miten niihin tulisi suhtautua. Kerrassaan loistava kirjoitus. Kiitos siitä sinulle!

    Äänestä

  • ei enää kyynelsilmä kirjoitti:

    Sinä sen sanoit. Usko tai älä mutta kirjoituksesi sai minut tajuamaan miten asiat ovat ja miten niihin tulisi suhtautua. Kerrassaan loistava kirjoitus. Kiitos siitä sinulle!

    Syytä sen kirjoituksen on hyvä ollakin sillä sen syntyyn meni multa valehtelematta useita vuosia! :-) Toivotaan että oli apua ja sinä pääset vähän vähemmällä... Hyvää jatkoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyynelsilmä kirjoitti:

Vituttaa ja itkettää. On surullista ja paskamaista kun suhde loppuu, mutta vielä tätäkin kurjempaa on jos huomaa ettei suhdetta edes ollut. Miten minä ääliö annoin itseni ihastua ja rakastua sinuun. Luulin että meillä oli jotain. Luulin, että kaikki puheet ja teot olivat jotain, luulin, että merkitsin sinulle jotakin. ´Ja paskat. Vasta eilen sain tietää ettet sinä minusta välittänyt pätkääkään. KOhtelit kaltoin ja käyttäydyit vittumaisesti. Minä vain en tajunnut sitä, en halunnut tajuta. Vaikka olihan se ilmeistä. Olin vain niin sokea. Vittu. Vituttaa. Itkettää. Voiko ihmisellä olla näin paljon kyyneliä. Miksi sinä leikit tunteillani? Etkö tajua, että minullakin on tunteet? Olisit vain heti sanonut että en ole se elämäsi nainen, mutta että uskottelit muuta. Vittu. En halua uskoa, että teit sen. Nyt minulla ei ole mitään, ei edes muistoja, sillä kaikki oli vain valhetta!
En tiedä miten selviän. En ole muuta tehnyt kuin itkenyt. Tiedän, että jos olisin järkevä unohtaisin sinut ja jatkaisin elämääni, mutta nyt se tuntuu vain niin vaikealta. Pakko tunnustaa että rakstan sinua yhä. Helvetti, miksi tunteeni ovat tämmöiset. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi vihata sinua, mutta en voi.MIksi te miehet käytäydytte näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu