Olen pian 18v. tyttö. Sain kuulla tänä aamuna äidiltäni autossa, että minä ja pikkusiskoni (14v.) tulemme mitä luultavammin kuulemaan lähiaikoina huonoja uutisia - vanhempani tulevat suurella todennäköisyydellä eroamaan.
Äitini pyysi anteeksi keskustelun ajankohtaa (koulu- ja työmatkalla juuri olimme), mutta sanoi, ettei pysty enää pitämään asiaa poissa minun tiedostani.
Äitini mukaan, isäni on viime syksyllä avautunut äidilleni siitä, että ei tiedä mitä tahtoo elämältään. Hän on kertonut äidilleni, että ei tiedä rakastaako tätä enää siten kuin aviopuolisoa tulisi rakastaa, ja ei kuulemma ole kovinkaan onnellinen kodissamme.
Eli heillä on ollut jo pidemmän aikaa suhde hieman heikoilla kantamilla. Mutta pari päivää sitten, isäni ja äitini olivat käyneet todella vakavan keskustelun, ja isäni oli sanonut että on ollut surullinen kodissamme jo pari vuotta - ei vain ole saanut sitä sanotuksi äidilleni. Äiti murtui siitä täysin - mikä saa miehen pitämään tuollaisia tunteita niin kauan piilossa?
Isä on kieltänyt toisen naisen olemassaolon, mutta myönsi sen, että ehkä hän tarvitsisi rinnalleen toisen kumppanin kuin äitini. He ovat olleen aviossa pian 20 vuotta.
Isälläni on todella kiireinen yksityinen yritys, hän toimii yrityksen johtajana, ja viimeaikoina häntä ei juurikaan näy kotona. Äiti sanoo, että yrityksen kiireet ovat työllistäneet isää niin paljon (jopa 13h työpäivät), että ei ihme, että isä väsyy ja mieli on pahana. Äiti tahtoisi että isä jättäisi yrityksensä, tulisi kotiin!, jotta he saisivat puhuttua asioista enemmän. Mutta isä ei ole sitä mieltä, että työt olisivat tässä asiassa niin suuri tekijä. Tekijä on se, että hän ei tunne äitiä kohtaan rakkautta tarpeeksi ja että hän tahtoo uuden suunnan elämälleen.
Äitini on murheen murtama. Tänä on tullut äidilleni lähes yhtä suurena yllätyksenä kuin minullekin. Pikkusiskoni ei tiedä asiasta vielä mitään, koska hänellä on nyt ns. pahin teini-ikä meneillään, ja äiti toivoo ettei pikkusiskoni huolestuisi turhaan liian aikaisin.
Äiti kertoi, että hänen mielestään jatko näyttää todella heikolta. Isä on puhunut avioerosta jo pariin otteeseen, mutta ei silti ole kertonut SUORAA mielipidettään avioerosta äidilleni. Hän on vain ikäänkuin jättänyt asian leijumaan ilmaan.
Äitini on uupunut ja murheen murtama, minäkin olen nyt, kun olen saanut seurata vierestä tätä tilannetta. Surettaa, on epätoivoinen olo ja tunnen epävarmuutta tulevaisuutta kohtaan. Olen surullinen isäni ja äitini puolesta.
Ja jos jotenkin jäi epäselväksi, niin äitini ehdottomasti tahtoisi jatkaa liittoaan. Hän rakastaa isää, ja puhuu hänestä vain hyviä asioita. Mutta isäni ei ajattele äidistäni aivan näin.
Tahdoin nyt avautua tästä asiasta, ja toivoisin, että saisin kommenttia asialleni. Onko täällä samaa kokevia? Onko täällä aikuisia, jotka tahtoisivat sanoa minulle nyt jotain? Kertokaa omista kokemuksistanne.
Kiitos.
Äitini pyysi anteeksi keskustelun ajankohtaa (koulu- ja työmatkalla juuri olimme), mutta sanoi, ettei pysty enää pitämään asiaa poissa minun tiedostani.
Äitini mukaan, isäni on viime syksyllä avautunut äidilleni siitä, että ei tiedä mitä tahtoo elämältään. Hän on kertonut äidilleni, että ei tiedä rakastaako tätä enää siten kuin aviopuolisoa tulisi rakastaa, ja ei kuulemma ole kovinkaan onnellinen kodissamme.
Eli heillä on ollut jo pidemmän aikaa suhde hieman heikoilla kantamilla. Mutta pari päivää sitten, isäni ja äitini olivat käyneet todella vakavan keskustelun, ja isäni oli sanonut että on ollut surullinen kodissamme jo pari vuotta - ei vain ole saanut sitä sanotuksi äidilleni. Äiti murtui siitä täysin - mikä saa miehen pitämään tuollaisia tunteita niin kauan piilossa?
Isä on kieltänyt toisen naisen olemassaolon, mutta myönsi sen, että ehkä hän tarvitsisi rinnalleen toisen kumppanin kuin äitini. He ovat olleen aviossa pian 20 vuotta.
Isälläni on todella kiireinen yksityinen yritys, hän toimii yrityksen johtajana, ja viimeaikoina häntä ei juurikaan näy kotona. Äiti sanoo, että yrityksen kiireet ovat työllistäneet isää niin paljon (jopa 13h työpäivät), että ei ihme, että isä väsyy ja mieli on pahana. Äiti tahtoisi että isä jättäisi yrityksensä, tulisi kotiin!, jotta he saisivat puhuttua asioista enemmän. Mutta isä ei ole sitä mieltä, että työt olisivat tässä asiassa niin suuri tekijä. Tekijä on se, että hän ei tunne äitiä kohtaan rakkautta tarpeeksi ja että hän tahtoo uuden suunnan elämälleen.
Äitini on murheen murtama. Tänä on tullut äidilleni lähes yhtä suurena yllätyksenä kuin minullekin. Pikkusiskoni ei tiedä asiasta vielä mitään, koska hänellä on nyt ns. pahin teini-ikä meneillään, ja äiti toivoo ettei pikkusiskoni huolestuisi turhaan liian aikaisin.
Äiti kertoi, että hänen mielestään jatko näyttää todella heikolta. Isä on puhunut avioerosta jo pariin otteeseen, mutta ei silti ole kertonut SUORAA mielipidettään avioerosta äidilleni. Hän on vain ikäänkuin jättänyt asian leijumaan ilmaan.
Äitini on uupunut ja murheen murtama, minäkin olen nyt, kun olen saanut seurata vierestä tätä tilannetta. Surettaa, on epätoivoinen olo ja tunnen epävarmuutta tulevaisuutta kohtaan. Olen surullinen isäni ja äitini puolesta.
Ja jos jotenkin jäi epäselväksi, niin äitini ehdottomasti tahtoisi jatkaa liittoaan. Hän rakastaa isää, ja puhuu hänestä vain hyviä asioita. Mutta isäni ei ajattele äidistäni aivan näin.
Tahdoin nyt avautua tästä asiasta, ja toivoisin, että saisin kommenttia asialleni. Onko täällä samaa kokevia? Onko täällä aikuisia, jotka tahtoisivat sanoa minulle nyt jotain? Kertokaa omista kokemuksistanne.
Kiitos.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sinun kirjoituksesta kävi heti selville ,että olet ymmärtävä aikuisuuteen kasvanut nuori nainen.Ole äitisi tukena,mutta älä hylkää isäsikään,asiat joskus vaan menevät näin.Itse olimme samassa tilanteessa ja lapset sanoivat meille,että älkää tehkö hätiköityjä päätöksiä,hakekaa apua ja katsokaa sen jälkeen.Kävimme parisuhdeterapiassa,mutta siitä huolimatta en tiedä tuleeko avioliitto jatkumaan.Lapset ei kuitenkaan ole enää niin ihmeissään vaikka eroittaiskin.Tottakai surullisia,niinkuin avioerossa kaikki lähiomaiset ovat.oskus se vaan voi olla paras ratkaisu.Älä ajattele liikaa näitä asioita,koita etsiä itsellesi mukavia juttuja. Mukavia koulupäiviä!!
Kiitos sinulle viestistäsi. Oli mukava kuulla rohkaisevia sanoja.
Kiitos kohteliaisuuksistasi, vaikka en tiedäkään nyt omasta "aikuisuudestan.. Pakkohan tähän tilanteeseen on vain yritettävä suhtautua kypsästi - vaikka sattuukin ja mieli tekisi itkeä. Ja välillä itkettääkin.
Mielessäni pyörii eniten ne ajatukset että miten äitini selviää. Minä olen muuttamassa kotoa vuoden sisällä pois opiskelujen vuoksi, ja jos isänikin on lähtenyt kotoa vain hetkeä aikaisemmin - miten äitini jaksaa tämän?
Meillä on suuri talo meille neljälle, ja jos isäni lähtee, niin luultavasti minä, pikkusiskoni ja äitini muuttaisimme toiseen (pienempään) taloon. Sekin olisi aika rasite.
Äitini ei myöskään ole onnellinen työpaikassaan, ja yrittää kuumeisesti löytää parempaa työpaikkaa tällähetkellä. Nykyisessä työpaikassa on huono ilmapiiri ihmisten kesken, ja työpaikalla kiertää jo toistamiseen sana lomautuksista.
Äitini äiti on huonossa kunnossa, hän on ollut jo pitkään sairaalassa huonon kuntonsa ja vakavan masennuksen vuoksi. Hän on myös jo iältään vanha ja tulevaisuus näyttää aika lyhyeltä hänen kohdallaan.
Äitini on vahva nainen, TODELLA vahva, mutta jossain se raja varmasti tulee. Hermostuttaa ja pelottaa, että miten äitini jaksaa jos kaikki muutokset ja päätepisteet hänen elämässään tulevat melkeinpä samaan aikaan.
Suututtaa tavallaan, mutta en tiedä mikä saa suuttumuksen aikaan. Ehkä vain tämä tilanne kokonaisuudessaan? Yritän kyllä ymmärtää, mutta ajatukset vilisevät nyt niin paljon.
Ja edelleen isän motiivien ymmärtäminen tuntuu vaikealta.
Ihan alkuun, kyse kuitenkin on sinun vanhempiesi keskinäisestä suhteesta... päättävät jatkaa avioliittoaan tai eivät. Koeta olla murehtimatta määräänsä enempää, homma kun ei ole käsissäsi. Toki huolesi ja tuskankin ymmrrän.
Jos eroavat, se ei sinun syytäsi... eikä ansiotasi jos korjaavat suhteensa (koska syyn sille lähdettävä heistä, ei velvollisuudenhalusta pitää kulisseja)
Mutta älä tuomitse kumpaakaan, koska lapsiaan rakastavat kaikesta huolimatta. Ole äitisi tai isäsi tukena kun itse jaksat ... mutta velvollisuutesi ei ole olla kummankaan "leelian lepotuoli" tai terapeutti.
Ja lopuksi... voisiko olla että äitiäsi rasittaa "löysässä hirressä" oleminen ja epävarmuus nyt kaikkein eniten... vosiko olla helpompi suunnitella tulevaisuutta, vaikka sitten avioeronneena. Ei sekään nyt niin kamalaa ole, mutta vaikeaa aluksi... teille kaikille.
Pieni kommentti vain tuohon, tukena voit olla ja oletkin jo kun kirjoitit viestisi ja kerroit huolesi.
Olet kuitenkn nuori, älä ota liian raskasta taakkaa äidin ja isän tilanteesta, se on heidän soppansa kaikkein eniten. Vaikuttaa teihin kaikkiin, sitä en tarkoita, mutta nuorena täytyy myös saada nauttia omasta nuoruudestaan ja elämästään!
Tsemppiä Sinulle!
Meillä on meineillään täsmälleen sama tilanne. Tyttäreni ovat suht saman ikäisiä kuin sinä ja siskosi. Mieheni rupesi viime kesänä puhumaan erosta. Tilanteemme on täsmälleen saman kuulonen kuin teillä. Mies tekee pitkää työpäivää ym. Minä tässä odottelen mitä päättää.
Todennäköisesti vanhempasi kuitenkin ajattelevat sinun ja siskosi parasta ja yrittävät järjestää asiat niin, että teille olisi vähiten haittaa. Itse ainakin pyrkisin tekemään niin.
Voi olla, että meillä on sama tilanne kohta edessä. Et ole yksin. Elämässä tapahtuu ikäviä asioita, joista on vaan päästävä yli. Olet siinä iässä, että alat kuitenkin kohta rakentamaan omaa elämääsi. Pikkusiskosi tilanne on toinen, mutta kyllä hänkin varmasti pärjää.
Yritä keskittyä kouluun ja oman elämäsi rakentamiseen. Et voi vanhempiesi tilanteelle mitään.
Jos sinulla on joku luotettava aikuinen henkilö (kummitäti ym)kannattaa varmaan jutella hänen kanssaan, ettet ole asian kanssa täysin yksin. Puhuminen helpottaa!
Olen itsekin ns, avioero-lapsi 60-luvulta ja tiedän mitä se tuo tullessaan. Mutta myös minä jouduin päätymän avioeroon vuonna 2003 omasta liitostani ja olen todella onnellinen nyt.
Kerroimme asiasta lapsilleni vasta kun olimme ratkaisun tehneet. Lapseni järkyttyivät asiasta ja itkivät lohduttomasti, että ei, ei..en kertonut heille asiasta aiemmin ja he syyttivät siitä minua etten ollut kertonut mitään aiemmin. Poikani totesi, minä arvasin. En tiedä oliko se oikea ratkaisu silloin, mutta tänä päivänä muutamien seurustelusuhteiden jälkeen huomaan olevani todella onnellinen ja lapseni ovat tasapainoisia ja vastuuntuntoisia nuoria. Toisaalta yhtä kokemusta rikkaampia vaikkakaan sitä kokemusta ei toivoisi muille. Onhan oma perhe kuitenkin se tärkein. Hienointa onkin ollut huomata, että nyt meillä on uusi, erilainen perhe, jossa olen minä ja lapset. Ja voimme hyvin. Lapsilla on myös toinen perhe isänsä luona, joka pysyy samoin. Monet asiat muuttuvat ja kasvamme sen mukana, mutta molemmat vanhemmat, sukulaiset, hyvät ystävät säilyvät ja suhteet heihin jalostuvat elämän eri tilanteissa.
Tiedän, että pelkästään jo avioeron mahdollisuuden ajattelu väsyttää ja tekee joskus epätoivoiseksi ja jopa lohduttomaksi. Tuntuu, että tämä ei voi olla totta.
Toisaalta tuntuu, että kun ratkaisu on tehty se pitää viedä loppuun asti ja jatkaa elämää. Ja sitten tulee huono omatunto kun on voinut ajatella näin.
Mieli ajaa meitä eri suuntiin, mutta on tärkeää, että hyväksyy jokaisen hetken eikä jää pohtimaan sitä liikaa. Antaa itselleen oikeuden tuntea asioita.
Näin pääset asiassa eteenpäin ja voit itse asettaa sen itsellesi sopiviin mittasuhteisiin. Halutessasi voit keskustella asiasta ammattiauttajien kanssa tai sellaisten henkilöiden, jotka ovat samassa tilanteessa.
Toisaalta voit haluta olla rauhassa ja antaa itsellesi aikaa käsittää asia.
Ole rohkea, katso eteenpäin ja ole ylpeä itsestäsi. Sinulla ja sisarellasi on kaksi vanhempaa, äiti ja isä.
En voi välttyä ajatukselta, että isälläsi on toinen nainen. Yksityisyrittäjän työ on raskasta, siinä voi tulla uupumus ja masennus, mutta sairastamaan ei voi ruveta. Miehelle on tyypillistä, että työpaineiden tultua hän rupeaa etsimään lohtua ja unohdusta muualta, eli toisesta naisesta. Ja kyllä kai salainen suhde saakin ajatukset välillä muualle. Ongelma on yksin isäsi ja hänen pitää olla se halukas selvittämään.
Minun 30 vuotta kestäneessä avioliitossani kävi juuri näin. Toivon hartaasti, että isäsä osaisi hakea apua. Ei se uusi nainen tuo mitään "pelastusta". Rakkauden ja ihastuksen huuma menee aikanaan ohi ja sen jälkeen arki on entistä karumpi. Avioeron kuvittelee paljon helpommaksi kuin se todellisuudessa on. Kaksi vuotta eron jälkeen minunkin exäni sanoi, että hän on nyt vasta ymmärtänyt, miten paljon hän menetti minut menettäessään. Kerran rikottua ei vaan voi palauttaa enää entiselleen.
Toivon, että vanhempasi hakevat ulkopuolista apua. Isäsi ei tajua, mitä on tekemässä. Ei ero ratkaise mitään ongelmia. Sen myötä vain vanhat tutut ongelmat vaihtuvat uusiin ja täysin tuntemattomiin ja ennalta arvaamattomiin. Minulla on kolme lasta ja olen huomannut, että erityisesti tyttären on vaikea, ellei mahdoton, hyväksyä isän uutta valintaa. Minun ei tarvitse olla kummankaan kanssa missään tekemisissä, mutta aikuisten lasten kannalta syntynyt tilanne surettaa.
Mietin, mitä voisit tehdä. Suosittelen, että annat isällesi luettavaksi tämän viestiketjun. Olet viisaasti ja kypsästi kertonut omasta huolestasi ja peloistasi kirjoituksissasi. Mielestäni isäsi, joka on nyt suunnittelemassa askelta, joka loppuelämän vaikuttaa koko perheen elämään, olisi erittäin hyvä tässä vaiheessa saada lukea, miltä hänen ratkaisunsa sinusta tuntuu. Asiahan on kuitenkin niin, että vaimosta pääsee eroon ja vaimoa voi vaihtaa, lapset tulevat olemaan hänen lapsiaan hautaan saakka.
Kirjoitit aivan kuin meidän perheen tarinaa, joskin meillä lapset vielä pieniä; osa alle kouluikäisiä. Mies kiireinen yksityisyrittäjä jolla pitkät työpäivät yms. Vuosi sitten mies ilmoitti että on ollut pitkään onneton ja nyt vihdoinkin löytänyt elämänsä rakkauden. Kevääseen asti yritettiin avioliittoa pelastaa mutta tuo "oikea" oli se oikea ja niin mies poistui kodistamme ja oikeastaan koko elämästämme. Aikaa ei ole riittänyt enää lapsille kuin tosi, tosi harvoin. Työ ja uusi yksityiselämä vie kaiken ajan.
Voimia teille kaikille ja uskoa tulevaisuuteen!
Kiitos taas kommenteistanne. On hienoa saada kuulla aikuisilta ihmisiltä ja vanhemmilta omia kokemuksia ja neuvoja. Olen nimittäin aika hukassa tässä tilanteessa.
Isä ei ole missään vaiheessa sanonut äidilleni mitään pahaa, ja hän sanoo, että äidissä ei ole vikaa. Isäni sanojen mukaan heidän väliltään vain on kadonnut "se jokin" joka vallitsee avioparin välillä, ja että hän on osaltaan kyllästynyt nykyiseen elämäänsä ja tahtoisi jotain uutta sekä muutoksia. Ero on tällähetkellä hänellä vahvin vaihtoehto.
Äitini vaan ei ajattele noin ollenkaan. Hän ei ensinnäkään ymmärrä mistä tämä kaikki on saanut alkunsa, miksi isä on yhtäkkiä tuollainen? Äiti rakastaa isää, tahtoo pysyä yhdessä. Minä tyttärenäkin olen näihin päiviin asti nähnyt että 1. he eivät riitele juurikaan koskaan, ja 2. heillä on läheisyyttä välillään. Joten mistä tämä voi johtua?
Kuulemma EI toisesta naisesta. Kuulemma EI työstä. Pelkästään muutoksenhalusta ja rakkauden puutteesta, sanoo isäni.
Kai se on sitten uskottava.
Ja joku teistä tuolla sanoikin että olisi hyvä että he hakisivat ulkopuolista apua. No, unohdinkin sen mainita, että he ovat viimeiseksi oljenkorrekseen valinneet parisuhdeneuvojalle ajan ensiviikoksi. Äiti oli sitä ehdottanut, isä ei ollut kovinkaan innostunut ajatuksesta mutta kuulemma "taipui" lopuksi äidin tahtoon. Eli he menevät sinne ensiviikolla.
Äitini ei silti usko heidän mahdollisuuksiinsa kovinkaan paljoa. Hänen sanojensa mukaan tilanne vaikuttaa aika heikolta, ja että hänkään ei kohta enää jaksa yrittää.
Sulla on varmasti rankkaa juuri nyt, olen pahoillani puolestasi. Koeta kuitenkin muistaa, että kyse on etupäässä vanhempiesi välisestä asiasta, etkä sinä voi eikä sinun kuulu puuttua asiaan ja pohtia sitä liikaa.
Oletko keskustellut isäsi kanssa asiasta, vai ainoastaan äitisi? Minusta olisi tärkeää, että voisit edes jollain taholla puhua myös isäsi kanssa mahdollisesta erosta ja nimenomaan siitä, millä tavoin se sinuun vaikutta - ei siis siitä mitä vanhempiesi välillä tapahtuu. Tietääkö isäsi edes että äitisi on kertonut asiasta sinulle? Tietääkö hän mitä kaikkea sinulle on kerrottu? Muista että kun parisuhde ei toimi, yhtä ainoaa syyllistä ei ole. Aikuisten suhteessa kumpainen kantaa vastuuta suhteen toimimisesta.
Mitä äitiisi tulee, olen ihan varma siitä että hän selviää. Vaikuttaa siltä, että hänen elämässään on nyt edessä suuri murroskausi, mutta vaikka sellaiset tuntuvatkin vaikeilta, ihminen tuntee jälkikäteen astuneensa suuren harppauksen eteenpäin elämän tiellä. Sanoit että äitisi on vahva nainen, älä siis huolehdi hänestä, hän selviää kyllä. Todennäköisesti hän parin myrskyisän vuoden jälkeen on entistä onnellisempi elämässä. Avioero ei ole maailmanloppu, se on vain töytäisy, joka sinkoaa asiat uusille radoille.
Muutoksenhalu ja rakkauden puute... Jotenkin nuo merkit viittaavat niin mahdottoman selvästi siihen, että kaiken takana on toinen nainen. Isäsi tuntee mahdottoman suurta syyllisyyttä, sen takia hän ei moiti äitiäsi (ja syyhän ei ole äidissäsi). Tuohon ikään miehen pitäisi ymmärtää, mitä on arjen rakkaus. Ei yli kahdenkymmenen vuoden liitossa voi enää olla sellaista intohimoa kuin juuri rakastuneilla. Rakastuminenhan on kuin mielenhäiriö, se menee ohi ja sen pitäisi muuttua rakkaudeksi. Ilman muuta kakku maistuu hyvältä sen jälkeen kun on pitkään syönyt ruisleipää. Mutta pelkästä kakun syömisestä tulee pian huono olo. Jos hän vielä sanoo, että äidissä ei ole mitään vikaa, se viittaa suureen syyllisyyteen. Isäsi vain kuvittelee pääsevänsä vähemmällä valehtelemalla ja jättämällä totuuden kertomatta. Sehän on kauhea isku naiselle jos tulee hylätyksi toisen takia, mutta kyllä siitäkin selviää. Sinä olet täysi-ikäinen ihminen, puhu isäsi kanssa. Mutta älä rupea erotuomariksi kummankaan olkapääksi tai avioliittoneuvojaksi, voit puhua vain omasta puolestasi ja omasta huolestasi. Ratkaisu heidän on löydettävä itse.
Toivotaan, että vanhempasi löytävät hyvän ratkaisun. Mikäli isäsi todella haluaa vain muutosta, sitä voi toki saada elmäänsä muutenkin kuin perheensä jättämällä - ja vielä monin verroin miellyttävimmillä tavoilla. Rakkautta hänellä tuntuu olevan yllinkyllin ympärillään kun hän vain tajuaisi, että rakkauden etsiminen muualta saattaa lämmittää hetkellisesti, mutta ne kielteiset vaikutukset kestävät vuosikymmeniä.
Jos isäsi ei liikahda kannoissaan mihinkään suuntaan sanoisin, että hän on yksinkertaisesti lapsellinen, kypsymätön - ja vähän tyhmä. Sellaisia miehet joskus ovat :-/
Aloittajan äiti ei mainitse "epäillystä" tosesta naiseta.
Aloittajan isän mukaan sellaista ei ole.
Et käsittääkseni tunne kumpaakaan eroamassa olevasta vanhemmasta... silti esität melko kovia syytöksiä.
Minusta on vastuutonta selkeästi onnettoman nuoren tuskaa lisätä sillä, että kääntää häntä isäänsä vastaan tai kehottaa ottamaan aktiivista roolia vanhempiensa parisuhteessa. Se ei ole lasten velvollisuus, aivan kuten ei ole vanhempien oikeus vetää lapsiaa parisuhdeongelmiensa sovittelijoiksi.
Ja voin kertoa kokemuksesta, parisuhteessa voi olla hyvin huono olla ilman kolmatta pyörää, alkoholia tai väkivaltaa... ilman vihaa ja katkeruuttakin. KOSKA jos rakkaus on kuollut pois ja sen tajuaa (yrittämisen ja rakkauden herättämisyritysten jälkeen), niin parempi erota ... koska muuten hajoaa pää tai kulissien ylläpito alkaa vaatimaan mm. sivusuhteita. Loppupelissä kaikki "perheessä" ovat onnettomia.
Olin yli 30 v. naimisissa miehen kanssa,jolla on luonnehäiriö..Hän on sairaalloisen narsistinen. Tajusin vasta n. 3 v. sitten,että hän on narsisti ja rupesin etsimään tietoa asiasta. Meillä on 5 lasta. Nuorin p.on kohta 17 v. ja vanhin p.31 v. ja 3 tyttöä siltä väliltä.
Vuosi sitten tein vielä kaikkeni,ettei olis avioeroa tullut. Kävimme pari kertaa parisuhdekursseillakin, mutta ei niistä ollut apua mieheni kohdalla. Hän valehteli sielläkin,kuten heidänlaisillaan on tapana tehdä. Hän oli myös koko avioliittomme ajan työnarkomaani ja vain raha merkitsi hänelle jotakin. Hän teki myös töitä 13 t.kin/pv. ja useimmiten vielä toisella paikkakunnalla.
Rahaa ei silti perheen tarpeisiin löytynyt.Tiedän,että hänellä on ollut muita naisia,mutta hän ei sitä tunnusta kovin vähällä.Ei ennenkuin pystyin todistamaan sen jotenkin.
Kaikista pahinta oli lasten manipulointi sekä lahjominen... äitiä vastaan... Yritys,joka epäonnistui.
Erosimme virallisesti ennen joulua. Jouluaattona olimme vielä kuitenkin hetken kaikki yhdessä vanhimman tyttäremme perheen luona.
Olen kärsinyt suunnattomasti koko viime vuoden ja suren sitä vieläkin.etten pystynyt antamaan omille raikkaille lapsilleni parempaa perhe-ja kotielämää. Tällä hetkellä asun vielä nuorimman poikani kanssa ja tiedän että hänen kärsimyksensä ovat olleet myös aivan suunnattomat. Hänen epätoivonsa on näkynyt parina itsemurhayrityksenä.
Mutta siltikin nyt tuntuu,että elämä voittaa... Olen löytänyt uusia ystäviä,kuten myös poikanikin.Asumme ahtaalla,pienessä kaksiossa. Pojalla on oh ja minulla mh,mut suurempi koti on haussa.
Kerro äidillesi terveiset,että kaikista vaikeuksista huolimatta me selviämme.Päivä kerrallaan.Positiivisesti asioita ajatellen ja suunnitellen.
ovat eronneet. Olin 13v. silloin ja pikkuveljeni 11v. Äitini kertoi myös minulle ensin ja asia pidettiin salassa veljeltäni. Olin surun murtama ja huoli tulevaisuudesta oli suuri. Meilläkin oli suuri vanhempieni pari vuotta aikaisemmin rakentama talo. Vanhempieni eron syy oli kylläkin isäni liika juominen jonka äitini oli osannut salata meiltä lapsilta aika hyvin. Olin juuri murrosiän kynnyksellä ja vihasin isääni koska pidin häntä syyllisenä. Veljeni surua oli vaikea käsitellä koska olin käsitellyt shokin yksin jo aijemmin ja kun hänelle kerrottiin elin sen uudelleen häntä lohduttaen. Pienemmästä sisaruksesta huolehtii aina ja halu suojella on kova. Minulle veljeni tuska oli kova paikka.
Ero tuli ja muutimme äitimme kanssa pienempään taloon ja vanha talomme meni myyntiin. Niin se elämä vain asettui uomiinsa uudessa kodissa. Isän luona kävimme veljeni kanssa usein viikonloppuisin ja muutenkin meillä oli isäni kotiin avoimet ovet.
Olen nyt 26v. ja molemmat vanhempani ovat onnellisesti uusissa suhteissa. Eron jälkeisen pölyn laannuttua huomasin myös vanhemmistani uusia mukavia puolia ihmisinä.
Vaikka ero oli rankka kokemus niin aika nopeasti asiat asettuivat uudessa elämässä uomiinsa. Joskus mietin miten asiat olisivat nyt ilman eroa ja tuntuu että ajatuskin on ihan absurdi :) Kaikki on hyvin ja onnellisesti.
Koska olet perheen esikoinen tulee siskosi varmasti tarvitsemaan tukeasi. Uskon että sinussa on paljon voimavaroja kuuntelemaan myös äitiäsi mutta muista että tarvitset myös itse tukea ja lohdutusta ja kuuntelijaa.
Olen pahoillani, toivottavasti vanhempasi pääsevät johonkin päätökseen keskenään. Epätietoisuus on kuluttavaa varmasti koko perheelle. Voimia!!!