Haaremi

Mitä mieltä olette hurmuri miehestä joka hurmaa naisen kuin naisen ja jokainen nainen LUULEE olevansa se ainoa prinsessa tämän miehen elämässä , minä ykkösenä olen joutunut pidättelemää naurua että kyllä tämä elämä on ihmeellinen , kaiken se kärsii kaiken se kestää ????????????
15933
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ajattelee minkälaisen kasanoovan kanssa on ollutkaan tekemisissä. toivottavasti ette inhoaisi entisiä miehiänne yhtä paljon kuin minä.en olisi toivonut niin käyvän. mutta minkäs teet LUONTO hoitaa tehtävänsä.elämänkiertokulkua.

Äänestä

Sellaiset miehet osaa olla käytökseltään ja jutuiltaan erittäin ihania. Nostavat sen hetkisen naisen jalustalle ja nainen voi hetken kuvitella olevansa prinsessa. Typerä on nainen, jos uskoo tuollaista. Monella pettäjällä on monta rautaa tulessa samaan aikaan. Jos ei joltain irtoa niin irtoaa joltain toiselta. Johan se, että pettää, kertoo ettei kaikkea miehen sanomaa ja tekemää voi pitää totena. Hyvä jos pystyt vielä nauramaan tuollaisen miehen puolisona :).

Äänestä
  • aikaa.aikuisten oikeasti minua naurattaa, en voi mitään sille.huvittavaa kun ajatteleekin miten selittää suut korvat täynnä valheita kaikille saman kaavan mukaan.

    Äänestä

  • erosta jo puolivuotta kirjoitti:

    aikaa.aikuisten oikeasti minua naurattaa, en voi mitään sille.huvittavaa kun ajatteleekin miten selittää suut korvat täynnä valheita kaikille saman kaavan mukaan.

    Sieltä huvittuneisuuden takaa kuitenkin pilkistää pikkuinen katkeruus ex miestäsi kohtaan. Sillä miten voit niin varmasti tietää, minkä kaavan mukaan hän muita naisia kohtelee ja valehteleeko hän heille.

    Äänestä

  • hämystynyt kirjoitti:

    pääse. Eipä minulle kuulu enää millään tavalla.Alkaa elinaika jo loppua kohta hänellä. En olisi toivonut inhon tulevan kuvioon. Jos olisin katkera myöntäisin sen mutta en ole.Mies tekee mitä miehen pitikin tehdä.Tsemppiä;)))

    Äänestä

  • hämystynyt kirjoitti:

    Sieltä huvittuneisuuden takaa kuitenkin pilkistää pikkuinen katkeruus ex miestäsi kohtaan. Sillä miten voit niin varmasti tietää, minkä kaavan mukaan hän muita naisia kohtelee ja valehteleeko hän heille.

    Tottuuen sanoakseni kyllä vi.....taakin ja vähän olen vahingon iloinenkin sillä NYT on aivot SÖKÖNÄ loppu häämöttää jo , on muiden hoidossa , kuten raamattu sanoo , se tekee hitaaksi ja tyhmäksi , ,väitän että liian monet seksisuhteet ei ole terveellisiä niistä sairastuu aivot , siksi on Dementiaa nykyään niin paljon .

    Äänestä

  • erosta jo puolivuotta kirjoitti:

    aikaa.aikuisten oikeasti minua naurattaa, en voi mitään sille.huvittavaa kun ajatteleekin miten selittää suut korvat täynnä valheita kaikille saman kaavan mukaan.

    vaihtelee tää ajatuksen juoksu myötänään, ku ensin oot avios ja toisella kertoo oo jo eronna puol vuotta sitten. Ja parree se onkin nauroo, ku sen sanotaa auttavan niin monneen vaivaan ;=)

    Äänestä

  • näköjään kirjoitti:

    vaihtelee tää ajatuksen juoksu myötänään, ku ensin oot avios ja toisella kertoo oo jo eronna puol vuotta sitten. Ja parree se onkin nauroo, ku sen sanotaa auttavan niin monneen vaivaan ;=)

    Kommentit ovat ihan eri henkilöiltä kyllä se vaan naurattaa ne prinsessat

    Äänestä

Ja kyllä taidat naureskella ja illalla itkeskellä. Tuskin olet 1:n. Veikkaisin et 11:sta. Jos tollainen mies. Haha Hah hah. Sulle nauraa varmaan koko kylä.

Äänestä
  • sulle enemmän.

    Äänestä

  • ihan vaan tiedoksi kirjoitti:

    sulle enemmän.

    Yleensä pettämisen tietää monet muut, kaverit, ystävät, mutta pettäjän aviopuoliso säätetään hinnalla millä hyvänsä.. niin se vain on. Sorry, et totuus on vaikea hyväksyä.

    Äänestä

  • Kokenut kirjoitti:

    Yleensä pettämisen tietää monet muut, kaverit, ystävät, mutta pettäjän aviopuoliso säätetään hinnalla millä hyvänsä.. niin se vain on. Sorry, et totuus on vaikea hyväksyä.

    pettämiset. mutta ei ole sanonut mitään ennen kuin jättää valehtelijan kuin NALLIN KALLIOLLE. yllättäen lopettaa suhteen kuin SEINÄÄN vain.

    Äänestä

  • Kokenut kirjoitti:

    Yleensä pettämisen tietää monet muut, kaverit, ystävät, mutta pettäjän aviopuoliso säätetään hinnalla millä hyvänsä.. niin se vain on. Sorry, et totuus on vaikea hyväksyä.

    Ja tollainen hurmuri on sitten oikee pelimie.. säälin sinua haaremi

    Äänestä

  • Kokenut kirjoitti:

    Yleensä pettämisen tietää monet muut, kaverit, ystävät, mutta pettäjän aviopuoliso säätetään hinnalla millä hyvänsä.. niin se vain on. Sorry, et totuus on vaikea hyväksyä.

    SE onkin mielestäni TÖRKEÄÄ kanssa ihmisiltä, kun kaikki muut tietää haaremista , mutta tehdään kaikkensa että ei kukaan kerro pienten lasten äidille miehen touhuista sivusta vaan katsotaa mitä tuleman pitää ,se lasten äitikin on käynt töissä ja on hyvin vastuullinen kansalainen ja olettaa midenkin olevan vastuullisia ihmisiä ,näitä tosi tarinoita on ihan liikaa ollut ja kai tulee olemaan jos joku ei pane pistettä niille .

    Äänestä

  • kokeneempi kirjoitti:

    Näin se usein on.. kyllä olisi mukava saada tietoon mitä mies hommailee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaimo 1 kirjoitti:

Mitä mieltä olette hurmuri miehestä joka hurmaa naisen kuin naisen ja jokainen nainen LUULEE olevansa se ainoa prinsessa tämän miehen elämässä , minä ykkösenä olen joutunut pidättelemää naurua että kyllä tämä elämä on ihmeellinen , kaiken se kärsii kaiken se kestää ????????????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu