RIIPPUVUUS

SEKSIRIIPPUVUUS

Seksiriippuvuus saattaa sisältää laajan asteikon erilaisia toimenpiteitä. Joskus on mahdollista, että addikti kärsii vain yhdestä käyttäytymispiirteestä, joskus taas useista. Monet seksiaddiktit toteavat, että heidän epäterve seksuaalinen käyttäytymisensä on ollut luonteeltaan lisääntyvää. Se on saattanut saada alkunsa itsestyydytyksestä, pornografiasta tai ihmissuhteista, mutta vuosien kuluessa siitä on kasvanut yhä vahingollisempaa käyttäytymistä.

Kaiken sairaalloisen riippuvuuden perusolemus on riippuvaisen kokemus omasta voimattomuudesta käyttäytymisensä suhteen, minkä seurauksena addiktin elämästä tulee hallitsematonta. Addikti menettää hallinnan ja hän saattaa kokea voimakasta häpeää ja jopa tuskaa ja vastenmielisyyttä itseään kohtaan. Hän haluaa ehkä lopettaa hallitsemattoman käyttäytymisensä, mutta toistuvista lupauksista ja yrityksistä huolimatta hän epäonnistuu yrityksissään.

Addiktin elämän halitsemattomuus näkyy usein kärsimyksiä aiheuttavina seurauksina, kuten; ihmissuhteiden hajoamisena, vaikeuksina työnteossa, pidätyksinä, taloudellisina ongelmina, kiinnostuksen häviämisenä kaikesta muusta paitsi seksistä, huonona itsetuntona ja toivottomuutena.

Tavanomaista seksiaddiktien riippuvuudelle on taipumus toistaa käyttäytymistä, josta tulee rituaalinomaista:

1) Ensimmäiseksi seksiaddikti on kiinni mielikuvamaailmassaan haaveillen joko menneitä tai tulevia seksuaalisia kokemuksia. Tämä mahdollistaa ettei hänen tarvitse kohdata tätä hetkeä.

2) Toiseksi hän toistaa määrättyjä "rituaalisia" kaavoja ennenkuin toteuttaa tekonsa. Näitä rituaaleja ovat esim. alkoholin tai huumeiden käyttö, pornolehtien selailu tai päämäärätön autolla ajeleminen. Nämä tottumukset tai rituaalit saattavat vaihtua ajan kuluessa ja saada uusia ilmenemismuotoja.

3-4) Kolmantena seuraa itse seksuaaliakti, jota välittömästi seuraa neljäs elementti: epätoivo. Tuska ja tyhjyys ovat seurausta siitä transsinkaltaisesta hyvänolon tilasta, jonka olemme saaneet käyttämällä seksiä. Seksiaddiktin krapula voi iskeä heti ja se voi olla kauhistuttava höystettynä toivottomuudella ja hämmennyksellä. Tämä johtaa helposti uudestaan riippuvuutta aiheuttavan käyttäytymisen toistamiseen, jonka voimaton tarkoitus on lääkitä elämämme tuskaa, ahdistusta ja häpeän tunnetta.

RAKKAUSRIIPPUVUUS

Rakkausriippuvaiselle tunnusomaisia merkkejä:

-Jatkuva uuden partnerin, seksikummpanin tai romanssin etsiminen
-Vaikeuksia olla yksin tai suoranainen mahdottomuus kohdata itseä
-Itselleen sopimattomien kumppaneiden toistuva valinta
-Seksin käyttö tai viettely kumppanin "sitomiseen" tai pitämiseen
-Seksin tai romanssin käyttö epämiellyttävien tunteiden ja kokemusten lievittäjänä ja vastuusta pakenemisena
-Tärkeidenkin perhe- tai työtilanteiden laistaminen romanttisen tapaamisen tai odotettavissa olevan seksuaalisen nautinnon takia
-Suhteessa ollessaan addikti on usein onneton tai etäinen ja suhteen loputtua masentunut ja yksinäinen
-Seksin ja ihmissuhteiden välttäminen "ongelman ratkaisemiskeinona"
-Kyvyttömyys lopettaa epäterveet suhteet jatkuvista lupauksista huolimatta
-Sopimattomaan tai tuskalliseen suhteeseen palaaminen huolimatta lupauksista itselle tai muille
-Seksuaalisten kokemusten, flirtin ja romantiikan sekoittaminen rakkauden tunteeseen
1625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

JoJolla on seksi- ja naisriippuvuus. JoJon sairaalloisen riippuvuuden perusolemus on hänen kokemuksensa omasta voimattomuudesta käyttäytymisensä suhteen, minkä seurauksena hänen elämästään on tullut hallitsematonta. Hän on menettänyt hallinnan ja kokee voimakasta häpeää ja jopa tuskaa ja vastenmielisyyttä itseään kohtaan. Tätä häpeää, tuskaa ja vastenmielisyyttä itseään kohtaan hän yrittää purkaa täällä keskustelupalstalla.

JoJon elämän hallitsemattomuus näkyy usein kärsimyksiä aiheuttavina seurauksina, kuten ihmissuhteiden hajoamisena, kiinnostuksen häviämisenä kaikesta muusta paitsi seksistä ja naisista, huonona itsetuntona ja toivottomuutena.

JoJo toistaa määrättyjä "rituaalisia" kaavoja ennenkuin toteuttaa tekonsa. Näitä rituaaleja ovat esim. Suomi24.fi Parisuhde palstalle kirjoittelu. Nämä tottumukset tai rituaalit saattavat vaihtua ajan kuluessa ja saada uusia ilmenemismuotoja.

Seuraavaksi tapahtuu itse seksuaaliakti, jota välittömästi seuraa epätoivo. Tuska ja tyhjyys ovat seurausta siitä transsinkaltaisesta hyvänolon tilasta, jonka hän on saanut käyttämällä seksiä. Krapula voi iskeä heti ja se voi olla kauhistuttava höystettynä toivottomuudella ja hämmennyksellä. Tämä johtaa helposti uudestaan riippuvuutta aiheuttavan käyttäytymisen toistamiseen, jonka voimaton tarkoitus on lääkitä elämämme tuskaa, ahdistusta ja häpeän tunnetta.

Tuskaa hän taas sitten yrittää lievittää haukkumalla naisia parisuhdepalstalla, vaikka syyttävän sormen pitäisikin osoittaa JoJoa itseään. Hae mies jo hoitoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedottaja kirjoitti:

SEKSIRIIPPUVUUS

Seksiriippuvuus saattaa sisältää laajan asteikon erilaisia toimenpiteitä. Joskus on mahdollista, että addikti kärsii vain yhdestä käyttäytymispiirteestä, joskus taas useista. Monet seksiaddiktit toteavat, että heidän epäterve seksuaalinen käyttäytymisensä on ollut luonteeltaan lisääntyvää. Se on saattanut saada alkunsa itsestyydytyksestä, pornografiasta tai ihmissuhteista, mutta vuosien kuluessa siitä on kasvanut yhä vahingollisempaa käyttäytymistä.

Kaiken sairaalloisen riippuvuuden perusolemus on riippuvaisen kokemus omasta voimattomuudesta käyttäytymisensä suhteen, minkä seurauksena addiktin elämästä tulee hallitsematonta. Addikti menettää hallinnan ja hän saattaa kokea voimakasta häpeää ja jopa tuskaa ja vastenmielisyyttä itseään kohtaan. Hän haluaa ehkä lopettaa hallitsemattoman käyttäytymisensä, mutta toistuvista lupauksista ja yrityksistä huolimatta hän epäonnistuu yrityksissään.

Addiktin elämän halitsemattomuus näkyy usein kärsimyksiä aiheuttavina seurauksina, kuten; ihmissuhteiden hajoamisena, vaikeuksina työnteossa, pidätyksinä, taloudellisina ongelmina, kiinnostuksen häviämisenä kaikesta muusta paitsi seksistä, huonona itsetuntona ja toivottomuutena.

Tavanomaista seksiaddiktien riippuvuudelle on taipumus toistaa käyttäytymistä, josta tulee rituaalinomaista:

1) Ensimmäiseksi seksiaddikti on kiinni mielikuvamaailmassaan haaveillen joko menneitä tai tulevia seksuaalisia kokemuksia. Tämä mahdollistaa ettei hänen tarvitse kohdata tätä hetkeä.

2) Toiseksi hän toistaa määrättyjä "rituaalisia" kaavoja ennenkuin toteuttaa tekonsa. Näitä rituaaleja ovat esim. alkoholin tai huumeiden käyttö, pornolehtien selailu tai päämäärätön autolla ajeleminen. Nämä tottumukset tai rituaalit saattavat vaihtua ajan kuluessa ja saada uusia ilmenemismuotoja.

3-4) Kolmantena seuraa itse seksuaaliakti, jota välittömästi seuraa neljäs elementti: epätoivo. Tuska ja tyhjyys ovat seurausta siitä transsinkaltaisesta hyvänolon tilasta, jonka olemme saaneet käyttämällä seksiä. Seksiaddiktin krapula voi iskeä heti ja se voi olla kauhistuttava höystettynä toivottomuudella ja hämmennyksellä. Tämä johtaa helposti uudestaan riippuvuutta aiheuttavan käyttäytymisen toistamiseen, jonka voimaton tarkoitus on lääkitä elämämme tuskaa, ahdistusta ja häpeän tunnetta.

RAKKAUSRIIPPUVUUS

Rakkausriippuvaiselle tunnusomaisia merkkejä:

-Jatkuva uuden partnerin, seksikummpanin tai romanssin etsiminen
-Vaikeuksia olla yksin tai suoranainen mahdottomuus kohdata itseä
-Itselleen sopimattomien kumppaneiden toistuva valinta
-Seksin käyttö tai viettely kumppanin "sitomiseen" tai pitämiseen
-Seksin tai romanssin käyttö epämiellyttävien tunteiden ja kokemusten lievittäjänä ja vastuusta pakenemisena
-Tärkeidenkin perhe- tai työtilanteiden laistaminen romanttisen tapaamisen tai odotettavissa olevan seksuaalisen nautinnon takia
-Suhteessa ollessaan addikti on usein onneton tai etäinen ja suhteen loputtua masentunut ja yksinäinen
-Seksin ja ihmissuhteiden välttäminen "ongelman ratkaisemiskeinona"
-Kyvyttömyys lopettaa epäterveet suhteet jatkuvista lupauksista huolimatta
-Sopimattomaan tai tuskalliseen suhteeseen palaaminen huolimatta lupauksista itselle tai muille
-Seksuaalisten kokemusten, flirtin ja romantiikan sekoittaminen rakkauden tunteeseen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu