lasten takia

Minussa lasten takia yhdessä pysyminen on sellaista, että lapset kasvatetaan kulisseissa, siis valheen keskellä. Kyllä ne muksut ennemmin tai myöhemmin saa tietoonsa, että heidän takiaan porukat oli yhdessä: heille on siis valitettu koko heidän lapsuutensa.

Itselläni toimi se, että ryhdyin ajattelemaan tilannetta kymmenen vuoden päähän. Päätin, että teen vain sellaisia päätöksiä, joiden kanssa pystyn elämään vuosikymmenenkin päästä. Nyt on erottu ja uskon tehneeni oikean ratkaisun, vaikka tähän maahan tuli taas yksi sisarusparvi eron kokeneita lapsia. Loppujenlopuksi ero on juuri heille kaikkein paras ratkaisu pitkällä juoksulla.

Avioeron hakeminen on helppo juttu. Lomake vain käräjäoikeuteeen, ei tarvita muuta kuin hakijan allekirjoitus. Täkäläisessä käräjäoikeudessa oli ao. tiskin kulmalla nipullinen valmiita lomakkeita. Itse löysin omani Googlella, mitään virallista muotoa sillä ei sinänsä tarvi olla.

Hakemuksesta alkaa 6-12kk harkinta-aika. Lopullista eroa voi hakea vasta tuona aikana, jälleen kerran riittää että toinen yksin hakee lopullista eroa. Jos sitä ei haeta 6-12kk kuluessa, eroprosessi raukeaa ilman että kukaan tekee mitään mihinkään suuntaan.

Siisollen sinun tarvii hakea tuota eroa, ja sen jälkeen kun harkinta-aikaa on kulunut 6-12kk haet sitä lopullista eroa. Sen verran kun pidät päätöksestäsi kiinni, että saat itsesi hakemaan tuota lopullista eroa, niin asia on sillä selvä.

Käytännön asiat kyllä sitten järjestyvät: asunnot yms tavalla tai toisella. Niiden takia ei kannata pitää itseään ja lapsiaan huonossa elinympäristössä.

tuommoisesta perheen mallista pitää päästä eroon. Lapset saavat vanhemmistaan mallin kuinka perhe toimii. Haluatko että ehkä tyttäresi elää samanlaisessa parisuhteessa kuin sinä koska luulee sen olevan oikein kun oma äitikin eli? Entä jos ehkä poikasi luulee että kumppania voi kohdella huonosti ja se on oikein koska äitikin sen kesti?

Olen itse eroperheen lapsi. Äitini erosi isästäni koska isäni käytös oli häntä kohtaan väkivaltainen ja väheksyvä. Sain äidistäni vahvan naisen mallin, mitä tuskin olisin saanut jos hän olisi jäänyt liittoon. Vaikeaa oli ajoittain mutten voisi kuvitella elämäämme toisin. Isäni on minulle kaikesta huolimatta rakas ja hän on ollut minulle aina hyvä isä.

Erosta on nyt 12 vuotta ja kaikkien elämä on hyvin. En edes uskalla ajatella miten asiat olisivat ilman eroa.

Itse olen kamppaillut ihan saman kysymyksen kanssa jo vuosikaudet ja nyt herännyt vihdoin tekemään asialle jotain. Olen etsinyt paljon aiheesta tietoa netistä, artikkeleista yms. ja itsekin tullut siihen tulokseen, että en halua kasvattaa lapsiani tunneilmastoltaan kylmässä perheessä ja tällaisen parisuhteen mallin antamalla evätä heiltäkin tulevaisuudessa mahdollisuus onnelliseen elämään ja parisuhteeseen. En voisi ikinä antaa itselleni anteeksi, jos näkisin oman tunteettoman ja rakkaudettoman avioliittoni uudelleen lasteni elämässä 20 vuoden kuluttua. En halua siirtää tätä puhumatonta ja läheisyydetöntä esimerkkiä enää heidän elämäänsä. Haluan parempaa sekä itselleni, että lapsilleni sekä myös ex-puolisolleni, joka hänkin ansaitsee mahdollisuuden rakkauteen jota itse en hänelle enää pysty antamaan. Jo nyt, eikä vasta viidentoista vuoden kuluttua kun lapset ovat kasvaneen. Olisi itsekästä evätä häneltäkin mahdollisuus onneen jo tänään vain siksi, etten itse pysty olemaan rehellinen tunteistani.

Surullista on että niin monet parit sinnittelevät vuodesta toiseen vain lasten vuoksi ja lopulta vain katkeroituvat tunnetyhjiöönsä. Mitä annettavaa vuosia katkeroituneella ihmisellä enää sitten on?! Tai sitten lopulta lasten kasvettua viisikymppisinä erotaan ja kenties tavataan uusi elämänkumppani ja ollaan katkeria siitä, että puolet elämästä on "hukattu" ja "parempaa elämää" on enää niin vähän jäljellä. Näitäkin tapauksia tuttavapiiristäni löytyy..

Tuntuuhan se toisaalta jotenkin hienolta, arvokkaalta ja epäitsekkäältäkin uhrautua lasten vuoksi, mutta onko kuitenkin itsekkäämpää jäädä rakkaudettomaan liittoon vain koska pelkää eron mukanaan tuomaa muutosta?! Eikö se vie kaiken hohdon tulta ns."epäitsekkyydeltä" ja tee koko uhrautumisesta vain pelkkää pelkuruutta? Eikö liiton jatkaminen VAIN lasten takia ole valehtelemista itselleen, puolisolleen ja mikä pahinta myös lapsilleen? Mitä hyvää siitä voi koskaan seurata? Lapset ovat kyllä riittävän fiksuja aistiakseen missä mennään ja mielestäni kaikkien osapuolien pahinta pettämistä on uskotella itselleen, että lapsille on hyväksi kasvaa tunteettoman parisuhteen keskellä.

Itse olen päättänyt vihdoin lopettaa siinä valheessa elämisen ja tullut siihen lopputulokseen, että lapset ansaitsevat onnelliset vanhemmat, vaikka sitten eri osoitteissa, ja vain näin heillä on mahdollisuus itselläänkin onnelliseen parisuhteeseen aikuisena.

Aika hyvä artikkeli aiheesta löytyy myös tästä osoitteesta: http://www.vaestoliitto.fi/pikkulasten_vanhemmat/artikkeleita/?x54736=21445

Tsemppiä!!