Oma mieheni ilmoitti syyskuussa ettei rakasta mua enää muttei tahdo erotakkaan...vielä.(koska sitten???) Sen jälkeen hän ei ole ollut halukas keskustelemaan asiasta ja jos jätän viestejä tai lehtileikkeitä asiasta ei hän ota niihin mitään kantaa. Sanoo vain ettei tiedä. Eli kun sai "keventää" omaa sydäntään hän jättää mut tyhjän päälle. Mun päähän ei muut ajatukset enää mahdu kuin mahdollinen ero. En haluaisi sitä koska minä edelleen rakastan häntä mutta koska hän ei rakasta minua tunnen itseni todella tyhmäksi kun jään ns. roikkumaan.
Miksei miehet voi puhua asiasta ja edes koittaa parantaa suhdetta tai jos ei ole halua parantaa...lähtis sitt kokonaan eikä jättäis tälläistä epätietoutta ilmaan.
Miksei miehet voi puhua asiasta ja edes koittaa parantaa suhdetta tai jos ei ole halua parantaa...lähtis sitt kokonaan eikä jättäis tälläistä epätietoutta ilmaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuullostaa melkein omalta kirjoitukseltani. Ainoa ero, että olisin otsikoinut "mikä teitä naisia vaivaa"... Muuten sama tilanne. Mulla tosin selvisi yllättäen, että ainakin yksi vaivaava asia oli uusi salassa pidetty ihmissuhde.
tosin tarina meni vähän useammassa vaiheessa.
Ensin kertoi että on touhunnut ulkopuolisessa suhteessa, kertoi rakastavansa minua ja anoi anteeksiantoa.
Hetken päästä toivomus oli asumusero, koska toivoi "tilaa miettiä" kun tilanne oli niin ahdistava. Kertoi edelleen rakastavansa eikä halunnut erota.
Käytti luonnollisesti miettimistilansa ollen patjamallina tälle kolmannelle osapuolelle, ja eräänä kauniina päivänä toivotti tekstiviestillä hyvää loppuelämää...
Eniten kyrsii epärehellisyys. Peräsin vaimoltani, onko hänellä jotakin salattavaa minulta, johon hän vastasi kielteisesti. Sitten muutaman päivän päästä kertoo ihastuneensa toiseen mieheen.
Miksi helvetissä sitä suuta ei saada auki silloin, kun asiat ALKAA mennä päin prinkkalaa? Ei tarvisi mennä sen paskamaisen tien eli pettämisen kautta, kun jutun voisi ehkä lopettaa asiallisemminkin hyvässä yhteisymmärryksessä. Tai ainakin jäisi viimeinen pelastusyritysmahdollisuus.
itellä sama tilanne tossa vähään yli 2kk sitten 2 viikkoa meni ennenkuin sain tietää toisesta miehestä ja sitten 3 viikkoa "korjattiin" tilannetta, mutta niin vain uusi "rakkaus" vei voiton 10 vuoden yhdessäolosta, avioliitosta ja yhteisestä lapsestamme. minua harmittaa eniten myös se ettei asioista voitu puhua jos alkoi tuntua huonolta, yritimme vielä toista lastakin koko syksyn kunnes kuulin tästä toisesta eli kaiken piti olla hyvin, mutta kaikki olikin valehtelua ties kuinka kauan.
Meitä vittumaisesti petettyjä miehiä on paljon enemmän kuin naisia. Itseä vietiin tunnustetusti 1kk. Todistetusti ainakin 4kk. Eikä kyseessä ollut suhde eikä ainakaan seksiruhde. Millaisias juttuja niitä sitten onkaan? No tässä jo muutaman vuoden etsinyt sitä oikeaa mutta ei vaan taho löytymän. Jotkut neidit säikähtävät vkl isiä enempi kun miehet yh äitiä.
Pitäähän se pettäjän itsensä varmistaa että markkina-arvoa on ja ei ne pettäjä-reppanat oman suhteensa puristuksessa ja liitoissaan väärinymmärretyt vaan jää tyhjän päälle jos vetäisivät toiselta maton jalkojen alta ja itsekkäästi heittävät kuin rukkasen jonkkaan... Sitten surkutellaan, että kun mä ihan vahingossa menin ja ihastuin... Paskat! Kyllä siinä jää PALJON oppimatta elämästä jos suhteesta toiseen pitää tohottaa!
SELKÄRANKAA ja REHELLISYYTTÄ oli sitten munat tai ei!
meidän tytär jäi toistaiseksi mulle johtuen hänen työajoistaan, eli mä oon nyt sitten toistaiseksi yh iskä ja hän hakee jokatoinen viikonloppu tytön luokseen. kunnes hänen työaikansa muuttuvat jos muuttuvat (määräaikainen soppari ja 04-12 töissä). ei oo kovin kivaa elää myöskään tän asian kanssa kun ei voi suunnitella mitään eteenpäin. Mitenkähän mulla ton uuden löytäminen sitte joskus jos tytär jääkin kokonaan mulle ?
Samaa olen minäkin miettinyt. Miksi ei voi suoraan sanoa, ettei ole onnellinen ja tyytyväinen avioliitossaan. Mieluummin etsii "pakotien" toisen naisen kautta. Sitten kun yritin kysellä syytä miksi ei ole ollut onnellinen niin ei kuulemma tiedä itsekään. Se jokin kuulemma puuttui.
Mies varmaan asuisi edelleen täällä ja kävisi säännöllisesti naisensa luona ellen minä olisi keväällä laittanut ukkoa pihalle. Asui aluksi naisensa luona ja vähän myöhemmin hommasi "kulissiasunnon" samalta paikkakunnalta jossa me olemme. Ei siellä kyllä koskaan ole. Eroa mies ei ole kuitenkaan saanut haettua vaikka juuri hän oli se, joka avioliittoon oli kyllästynyt. Nyt hän sitten odottaa valmista, eli minun olisi ero varmaan haettava. Mutta mulle sama onko virallisesti erottu vai ei. Minä elän lasten kanssa omaa elämääni miehestä välittämättä. Kustannan elämiseni kokonaan itse eikä miehen tarvitse meitä elättää millään tavoin. Käyttäköön rahansa ihan rauhassa omaan itseensä ja uuteen elämäänsä.
Jotkut miehet ja jotkut naiset menettelevät kumppaniaan kohtaan noin, eivät kuitenkaan kaikki. Kurjaltahan se tuntuu toisesta. Kyseessä ei kuitenkaan ole välttämättä muu kuin "miettijän" ikä- ja elämänkriisi. Tietysti parisuhteen pitkässä juoksussa syntyy myös kuonakerääntymiä, kovettumia, mustelmia ja muuta, joita voi tilanteesta syyttää. On helppoa hakea omaan onnettomuuteensa helpotusta uudesta ihastuksesta: ihastuneena tai rakastuneena on mukava olla ja sellainen piristää mieltä ja antaa energiaa ihan jopa muutamaksi vuodeksi parhaimmillaan. Kurjaa kuitenkin että väsyneen ihmisen senkaltaisesta piristymisestä joutuvat usein maksamaan monet ihmiset sosiaalisessa kentässä, kun vanha pitkä suhde puretaan.
Miehesi pitäisi varmaan katsoa peiliin, mutta sinä et sinne voi katsoa hänen puolestaan, etkä myös käskeä häntä ryhdistäytymään. Kahvat ovat kädessäsi, valitettavasti. Mies ehkä jotenkin toivoisikin, että "taistelisit" hänestä. (Miehet osaavat olla sadistisia prinsessoja siinä missä naisetkin.) Niinpä sinunkin pitää katsoa peiliin.
Ota päivä tai viikonloppu itsellesi, ja mieti lujaa. Haluatko taistella tämän parisuhteen puolesta, järjestää pariterapeutin, taluttaa miehen sinne kädestä pitäen - ilman varmuutta lopputuloksesta. Onko tämä parisuhde sen arvoinen, rakastatko tarpeeksi? Vai otatko päätöksenteon omiin käsiisi ja eroat?
Olen nainen, ja ollut vastaavassa tilanteessa joitakin vuosia sitten. Liittomme oli niin kuolleessa tilassa, että mieleenikään ei tullut taistella. Olin vihainen ja pettynyt ja katkerakin miehen tavasta kohdella minua, etääntyä, jättää henkisesti yksin ja sitten pettää - kaiken tultua ilmi pesin käteni koko jutusta ja lähdin. En sinänsä ole katunut ratkaisuani, mutta vuosien päästä olen välillä tuntenut vähän syyllisyyttä (meillä on lapsia) tajuttuani, että luultavasti olisin voinut yrittää hakea meille ulkopuolista apua. - En tiedä miten siinä olisi käynyt, hyvin vai huonosti vai hyvin huonosti. Minä en kuitenkaan rakastanut tarpeeksi, jatkaminen ei käynyt mielessäkään enää siinä vaiheessa, yksinkertaisesti halveksi miestäni liikaa.
Miten tahansa päätätkin, onnea valinnoillesi, jaksamista ja tsemppiä.
Miehillä on luontaisena taipumuksena sietää ja hyväksyä asioita, joita tosiasiassa ei siedä, saati hyväksy. Naiset kutsuisivat tätä puhumattomuudeksi. Toinen puolisko, nainen usein käyttää tätä ominaisuutta ja pikkuhiljaa kiristää nuoraa pisteeseen, jota mies ei enään voi hyväksyä.
Nainen ei ymmärrä, että ne muutamat lauseet, jotka mies on saanut suustaan, ovat harkittuja, mutta niitä ei toisteta joka päivä. Mies kuitenkin kokee kertoneensa tunteensa, vaikkei toistakaan asioita päivittäin. Lopulta mies toteaa, ettei nainen ota häntä huomioon ja nainen ihmettelee, kuinka mies on noin sydämetön.
Mies sanoo viisi kertaa, nainen sata... Asioiden painoarvo on kuitenkin sama.
Sinulla varmasti on todella paha olo, maailma putoaa yhtäkkiä pala pohjaa pois. MUTTA kuka helvetti estää sinua lähtemästä?! Jäät varalle odottamaan, kunnes miehesi löytää uuden?! Oman arvon tuntoa nyt kehiin..
Ero tekee kipeää, mutta amputaatio on joskus välttämätön...
Itsellä n. 30 v. avioliitto takana. Miehellä sivusuhde ties kuinka pitkä. Löydä itsesi, jätä pttävä miehesi!Niin mäkin tein ja kaikki nyt jees!
pää kestä , jos akan mieliala vaihtuu tämän tästä. Paitsi jos akka on pieniin päin.