Huomenta. Päätinpä minäkin nyt sitten avata meille uuden keskustelun, kun ollaan tiputtu toiselle sivulle. Vaaka näytti minulle tänä aamuna 66,3 kg. Eli pudotusta viime viikkoon 1 kg 200 grammaa. En muista edes, koska olisin painanut näin vähän. Joten ihan hyvin on mennyt. Olen pitänyt tällä viikolla muutamana päivänä kalorit noin 1200 eli hieman alempana kuin normaalisti. Tämän on näköjään auttanut painoni laskuun. Vettä juon päivässä noin 1,5 litraa.
Täälläpäin on aika inhottava lenkkeilysää tällä hetkellä. Sataa vettä, ja vähän lämpöasteita. Epäilen, että tänään kävelen ainoastaan 4 kilsaa, koska keli on tälläinen. Laihistsemppi on minulla aika kova tällä hetkellä, ja luotan itseeni, että saan painoni tippumaan 66 kg, ja pysymään sen siinä.
Mitä muille ryhmäläisille kuluu? Toivottavasti kaikilla tämä laihis sujuu hyvin myös. Enpä kirjoittele nyt emenpää. Hyvää viikonloppua kaikille ja tsemppiä tähän niin ihanaan, mutta pitkäkestoiseen projektiin. Me onnistumme tässä kyllä ennen kesää.
terv. auroora 2
KESÄKUNTOON 2008
13
980
Vastaukset
- mukaan ryhmään?
...pääsisinkö mukaan teidän kans laihduttamaan? Painoa on jo kokonaisuudessaan pudonnut vuoden aikana n. 30kg mutta vielä olisi tavotteesta 5-7kg jäljellä ja se olisi tarkotus saada pois ennen kesää... Liikuntaa harrastan aika paljon ja kaloreita tarkkailen, niin olisi kiva saada ryhmästä hieman lisätsemppiä.
terv, sofia- auroora 2
Tottakai olet tervetullut ryhmäämme mukaan. On ihan kiva saada uusia laihduttajia tähänkin ryhmään. Sinä olet tiputtanut todella paljon painoasi vuoden aikana. Onnittelut vain siitä.
Minä olen itse nyt ollut laihiksella vähän päälle 5 kuukautta. Painoani on tippunut kokoinaisuudessa 10,4 kiloa. Vielä olisi vähän tiputettavaa jäljellä. Sitten tietenkin on tiukka kontrolli, että saa painonsa myös pysymään haluamassaan painossa. Mutta se on sitten työsarka taas erikseen.
Mutta eipä tässä muuta kuin tsemppiä sinulle vain loppukiloihin.
terv. auroora 2
- pääsisinkö minäkin mukaan r...
saisinko minäkin liittyä joukkoonne?? minulla on laihdutus vasta alkamassa. huomenna luultavasti saisin ruokapäiväkirjan ohjaajalta. meinaa vähän jänskättää tää aloitus. olisi kiva jutella tästä ihmisten kanssa jotka ovat samassa veneessä. :):)
- auroora 2
Tervetuloa vain ryhmään mukaan. On kiva, että saadaan porukkaa ryhmään laihduttamaan, ja muutenkin keskustelemaan ja tsemppaamaan toisiamme hoikempaan loppuelämään. Ennen kesää sinäkin varmasti pääset tavoitteeseesi. Muista laihduttaminen on pitkäkestoinen projekti. Laihtuminen ei tapahdu hetkessä. Minä itse pidän ruokapäiväkirjaa joka päivä syömisistäni. Se on auttanut minua laihdutamaan myös.
terv. auroora 2
- sofia3
Mitkä on ryhmäläisten tavoitteet ja mikä on lähtötilanteet? BMI? ...itselläni se on ollut ennen joulua siellä 26-27, mutta joulun aikana tuli muutama kilo takapakkia. Pahimmillaan bmi on ollut minulla reilu 30. ...nyt alan jo pikku hiljaa olee tyytyväisempi itteeni.
taas kaikille. Onnittelut auroora 2 hienosta pudotuksesta ja tervetuloa uusille ryhmäläisille. Tämä viikko on menny ilman suurempia pudotuksia, mutta liikuntaa olen lisänny sen verran et tällä viikolla tein kahtena iltana lihaskuntoharjoittelua miehen opastuksella autotallissa. Lisäksi kävelin parina päivänä kunnon lenkit. Pitäis varmaan kans alkaa pitään tota ruokapäiväkirjaa noista syömisistään, jos se vaikka tois lisätsemppiä tähän urakkaan. En kyl ole mitään herkkuja syöny tällä viikolla, mut olishan se hyvä vähän nähdä mitä tulee syötyä. Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua teille ja ens viikolla taas kova tsemppi päälle. Kyl me yhdessä onnistutaan!
- Adeline
Millaisia laihdutustapoja te olette käyttäneet? Pituuteni on 166cm ja paino n. 90kg kieppeillä. Tavoitteeni olisi pudottaa n. 30kg ennen kesää. Vähintään 25kg. Tahtoisin aloittaa mahdollisimman nopeasti, mutta olen opiskelija, ja aikaa menee siis opiskeluunkin. Onko mahdollista pudottaa kesään mennessä n.30kg?
- auroora 2
Heippa! Minun laihdutustapani on ainakin pelkästään ruokatapojen muuttaminen ja liikunnnan lisääminen. Kävelen joka päivä tuollaiset 7 kilometriä joskus enemmänkin. Vettä juon päivässä 1,5 litraa. Vaalean leivän olen vaihtanut tummaan. Käytän paljon kevytleikkeleitä. Hedelmiä ja kasviksia syön joka päivä myös. Kalorikulutukseni päivässä on 1500 joskus vähän vähemmänkin.
Mietin juuri, että tässä on nyt kesään alkuun suurinpiirtein 20 viikkoa. Laskin, että jos pystyisit joka viikko tiputtamaan ainakin 1 kilon. Saisit toukokuun loppuun mennessä tiputettua 20 kiloa. Tottakai alussa kiloja lähtee enmmänkin kuin yksi viikossa. Loppua kohden sitten tiputus tahti heikkenee. Näin ainakin minä olen omalta osaltani huomannut. Minä olen pituudeltani 170 cm ja painoa tänä aamuna 65,8 kg.
Joten nyt sitten selviyin hieman sinulle omaa laihdutussysteemiäni. Toivotan sinut lopuksi tervetulleeksi ryhmäämme ja tsemppiä tähän niin pitkäkestoiseen, mutta ihanaan projektiin.
terv. auroora 2
- herkuttelu kurissa: yazzu
Hei kaikki!
Nyt olen saanut joulun ja uuden vuoden herkuttelut pois. Tavoitteena on kymppi pois vielä. Pyrin syömään siihen malliin, että puoli kiloa per viikko hupenee. Liikumisen varaan en laske mitään; kaikki mitä liikun on bonusta. Kävelen, kuntopyöräilen ja käyn punttisalilla silloin kun siltä tuntuu. Tsemppiä kaikille teille. Kun kesä tulee, olemme kunnossa!!!!!! - nampam
Hei! Pääsisikö vielä tähän ryhmään mukaan? Nyt todella pitäisi aloittaa kesäkuntoon treenaaminen ennen kuin ollaankin jo keväässä eikä aikaa ole enää paljon! Tavoitteena olisi saada 10 kg pois kesään mennessä, eli noin 1kg/2vk. Eikö se ole se suositelukin tahti pudottaa painoa?:) Tällä hetkellä painan 62kg, eli matkaa on vielä!
Tänään olen jo tavallaan aloittanut. En ole kyllä urheillut, mutta tarkkaillut syömisiäni. Huomenna sitten jos jaksaisi lenkille lähteä. Tsemppiä kaikille! Kyllä niitten miesten/naisten päät vielä kääntyy ensikesän rannoilla.;) - mie tässä vaan
joo elikkäs mun tavoitteet on tosiaa puottaa 15-20 kg ja mieluusti kesää mennessä.. :) huomenna olis salille lähtö ja ruokapäiväkirjan käteen saaminen.. oon myös netissä laskenu kaloreita.. huomasin et syön paljon vähemmän päivässä ku pitäisi. sillä ravinto määräni eivät täyty.. :( nyt oon yrittänyt syödä vähä enemmän ja terveellisemmin. huomenna se sitten alkaa..
toinen syy minun painon pudottamiiseeni on terveydellinen. se antaa lisä potkua sillä se voi auttaa sairauden kanssa.
pituutta on 170 ja painoa n. 84 - tuuli22
moikka. painoa on kertynyt 165-senttiseen varteeni 82 kiloa. tänään alkoi parempi ja terveellisempi elämä (syömisten suhteen), salilla ja jumpissa olen jo käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti n. vuoden verran. onko kellään kokemusta nutriletteista ym?
- Pullero
Nyt takana reilu viikko, paino on pudonnut peräti 600 grammaa, eli se on nyt 67,1. Ihan tyytyväinen olen, ainakin suunta on alaspäin. Jos saisi tuon 7 kiloa tiputettua, vähintään viisi. Viikonloppuna ei tosin tullut merkattua syömisiä, siksi meni ehkä hieman enemmän kurkusta alas. Karkkia tai muuta sellaista en ole syönyt, se on hyvä! Liikuntaa edelleen, tosin saisi kelit olla vähän suotuisammat, olisi mukavampaa ulkoilla. Toivottavasti jatkuu positiivisesti, kannustaa kummasti jatkamaan kun puntari näyttää vähemmän!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1016293
- 2183526
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!183385Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j663328Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162545Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242524Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.282373Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po312289- 2742161
Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441766