Olen seurustellut, muuttanut yhteen, mennyt naimisiin, tehnyt ekan lapsemme, haaveillut uudesta lapsesta, asunnosta ja tulevasta hienosta tulevaisuudestamme. Hyvin perinteinen hyvällä mallilla oleva parisuhde, eli voisin väittää että suhteemme on hyvällä pohjalla.
Ollaan selvitty hurjista riidoista, valmistumisien vaatimista rutistuksista, lapsemme raskaudesta sekä hänen vauva iästä. Nyt kun niin sanotusti oikea ongelmaton arki voisi alkaa, niin tajuan että kurjuus jota oon kestänyt erinnäisten syitten takia vuosia. Ei tuu muuttumaan.
Nyt kun ei ole koulua, vauvaaa vatsassa tai muuten vaan valvottamassa tai muita vastaavia syitä viemässä haluja pois, niin paljastuu että yksikin kerta viikossa tuntuu liialliselta määrältä.
Haaveilemme uudesta lapsesta joka tietty tarkoittaa mahdollisesti muutamien kuukausien harjoittelun, mutta sen jälkeen on taas monen vuoden syy olla haluamatta.
Ja voi ***** ku mie alan oleen täynnä tätä puutetta. Olen monta vuotta elänyt toivossa että kyl tää tästä muuttuu parempaan suuntaan, vaan niin ei taida tapahtua.
Asiasta on keskusteltu ja rivien välistä on luettavissa et kerran viikossakin on liikaa ja että mun halut ovat määrällisesti epäterveellä tasolla. Minulle rakkaalta ihmiseltä on ikävä pyytää tekeen jotain semmoista josta se ei pidä, eikä hänelle ole yhtään haitaksi se että joudun tyydyttään itseäni. Joten kurjuudelle ei näy loppua.
Pitääkö antaa sen masennuksen/itse inhon tulla jonka ilmeisesti ansaitsen huonona rakastajana tai inhoittavana otuksena? Mutta toisaalta en ihan pysty tuohon, sillä en nyt niin huono ole enkä niin kuvottavakaan. Vai olenko, näytteleekö hän ne ja puhuu kehuessaan potaska? Nyt kyl tuntuu siltä vaikkei hän osaa valehdella tai näytellä.
Mitäkö tän vittuuntuneen tilanteeni vuodatuksen jälkeen? Ongelman ratkaisujen etsimsitä. Eli mitä mä voin tehä?
Rakastaja mua kiinnostaa, mut perheeni menettämisen pelko ja semmoisen löytämisen vaikeus. Pitäiskö mun menettämisen uhalla kuitenkin yrittää löytää?
Tiedän että pettäminen on perseestä, mutta pitäiskö mun erota jotta voin lähteä moraalisesti oikealla tavalla etsimään seksi elämääni parannusta? Pilata monella tasolla hieno perhe ja lähtee etsiin seksiä?
Vaimon vietteleminen peti puuhiin on äärimmäisen henkisesti raskas prosessi. Itse olet tuskissasi, asennoidut seksin mahdollisuuteen, odotukset ovat korkeat, olet kilttiä poikaa, kyttäät tilaisuutta jota ei tule. Seuraavana päivänä olet suuremmissa tuskissa ja alkaa olemaan vaikeeta olla kilttiä poikaa. Nykyään kolmantena päivänä yrittäminen on mahdotonta oman vitutuksen johdosta ja pienikin poikkiteloinen sana vaimolta saa kranaatit lenteleen.
Vaimon pyytäminen tai painostaminen johonkin semmoiseen mistä hän ei pidä on... noh feministit, onko se pahempi kuin pettäminen? Sehän on melkein rikos, mutta ilmeisesti moraalisesti pienempi rikos kuin pettäminen?
Vai pitäiskö mun kärsiä kymmenestä kahten kymmeneen vuotta ja ootella että hänellä alkaa hormoonit hyrräämään, kuten vanhemmilla naisilla sanotaan hyrräävän. Tämän vaihtoehdon puolustajat eivät ehkä ymmärrä puutteen tunnetta eikä sitä kuinka tämä tilanne ajaa mut masennukseen.
Mielipiteitä tilanteeseeni kaivataan.
Ollaan selvitty hurjista riidoista, valmistumisien vaatimista rutistuksista, lapsemme raskaudesta sekä hänen vauva iästä. Nyt kun niin sanotusti oikea ongelmaton arki voisi alkaa, niin tajuan että kurjuus jota oon kestänyt erinnäisten syitten takia vuosia. Ei tuu muuttumaan.
Nyt kun ei ole koulua, vauvaaa vatsassa tai muuten vaan valvottamassa tai muita vastaavia syitä viemässä haluja pois, niin paljastuu että yksikin kerta viikossa tuntuu liialliselta määrältä.
Haaveilemme uudesta lapsesta joka tietty tarkoittaa mahdollisesti muutamien kuukausien harjoittelun, mutta sen jälkeen on taas monen vuoden syy olla haluamatta.
Ja voi ***** ku mie alan oleen täynnä tätä puutetta. Olen monta vuotta elänyt toivossa että kyl tää tästä muuttuu parempaan suuntaan, vaan niin ei taida tapahtua.
Asiasta on keskusteltu ja rivien välistä on luettavissa et kerran viikossakin on liikaa ja että mun halut ovat määrällisesti epäterveellä tasolla. Minulle rakkaalta ihmiseltä on ikävä pyytää tekeen jotain semmoista josta se ei pidä, eikä hänelle ole yhtään haitaksi se että joudun tyydyttään itseäni. Joten kurjuudelle ei näy loppua.
Pitääkö antaa sen masennuksen/itse inhon tulla jonka ilmeisesti ansaitsen huonona rakastajana tai inhoittavana otuksena? Mutta toisaalta en ihan pysty tuohon, sillä en nyt niin huono ole enkä niin kuvottavakaan. Vai olenko, näytteleekö hän ne ja puhuu kehuessaan potaska? Nyt kyl tuntuu siltä vaikkei hän osaa valehdella tai näytellä.
Mitäkö tän vittuuntuneen tilanteeni vuodatuksen jälkeen? Ongelman ratkaisujen etsimsitä. Eli mitä mä voin tehä?
Rakastaja mua kiinnostaa, mut perheeni menettämisen pelko ja semmoisen löytämisen vaikeus. Pitäiskö mun menettämisen uhalla kuitenkin yrittää löytää?
Tiedän että pettäminen on perseestä, mutta pitäiskö mun erota jotta voin lähteä moraalisesti oikealla tavalla etsimään seksi elämääni parannusta? Pilata monella tasolla hieno perhe ja lähtee etsiin seksiä?
Vaimon vietteleminen peti puuhiin on äärimmäisen henkisesti raskas prosessi. Itse olet tuskissasi, asennoidut seksin mahdollisuuteen, odotukset ovat korkeat, olet kilttiä poikaa, kyttäät tilaisuutta jota ei tule. Seuraavana päivänä olet suuremmissa tuskissa ja alkaa olemaan vaikeeta olla kilttiä poikaa. Nykyään kolmantena päivänä yrittäminen on mahdotonta oman vitutuksen johdosta ja pienikin poikkiteloinen sana vaimolta saa kranaatit lenteleen.
Vaimon pyytäminen tai painostaminen johonkin semmoiseen mistä hän ei pidä on... noh feministit, onko se pahempi kuin pettäminen? Sehän on melkein rikos, mutta ilmeisesti moraalisesti pienempi rikos kuin pettäminen?
Vai pitäiskö mun kärsiä kymmenestä kahten kymmeneen vuotta ja ootella että hänellä alkaa hormoonit hyrräämään, kuten vanhemmilla naisilla sanotaan hyrräävän. Tämän vaihtoehdon puolustajat eivät ehkä ymmärrä puutteen tunnetta eikä sitä kuinka tämä tilanne ajaa mut masennukseen.
Mielipiteitä tilanteeseeni kaivataan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Melkoisen reilun tuntuinen kaveri tunnut olevan kirjoituksestasi päätellen,hyvä sulle!
Naisilla tuppaa olemaan lapsen saamisen jälkeen noita ns."mieheni on itsestäänselvyys"-juttuja.
Itselläni oli sellainen vaihe puolisen vuotta aikoinaan,mutta se meni kyllä ohi.Mutta jos mulla ei olisi ollut sellaista miestä kuin on,niin tilanne olisi saattanut jäädä "päälle".
Keskusteltiin keskusteltiin ja keskusteltiin monet illat ja yöt että mikä mättää.Ei ollut mitään konkreettista syytä muttei vaan huvittanut sextailla.
Sain mieheltäni todella paljon huomiota ja hellyyttä niin pato aukesi vihdoin.Suhde syveni sen kriisin kautta niin ettei toisen lapsen synnyttyä ollut enää mitää ongelmia sexin suhteen,päinvastoin.
Totta kyllä on se ,että iän myötä seksihalut kasvaa ja hormoonit hyrrää eri tavalla kuin nuorempana.Näin nelikymppisenä avioparina olemme molemmat tyytyväisiä petipuuhiimme,sen määrään ja laatuun.
Laita nyt kuitenkin jäitä hattuun ja "pakota" vaimosi keskustelemaan asiasta.Olkaa rauhallisia ja menkää vaikka pois kotoa johonkin kivaan paikkaan ihan kahden noin aluksi.Järjestä lapsen hoito ihan yllärinä ja käske vaimon pakata matkalaukkuun viikonlopun tarpeet ja sitten vaan menette jonnekin.Kyllä ne padot purkautuu,uskon näin.Pikkasen vaivaa ja malttia vaaditaan...
Ja muista että juuri sinun vaimosi on joskus se nelikymppinen jolla ne hormoonit hyrrää jo aivan toisin kuin nyt.Mutta ei se sitä tarkoita etteikö niitä hormooneita saisi hyrräämään jo nyt ;-)
tsemppiä!
mun mies osti mulle seksilelun, koska itse ei oo paikalla koskaan. Ja sitten kun on ei mun tee mieli, se ei osaa olla edes hellä. Pitäs vaan suorittaa, ilman läheisyyttä.
Nyt on mun mitta tullut täyteen, jokainen päättää itse omasta elämästään ja ei sitä tunnu yhtään hätkäyttävän jos lähden. Aina kun asiasta keskustellaan, vilkuttaa vaan mulle..hei, hei.
Joten olenko vain seksiä varten..mitään muuta meillä ei enää ole eikä enää edes sitäkään.
voi sinua hyvä mies. mulla sama tilanne mutta mieheni on haluton. hitto kun voisin jotenkin auttaa. sen vaan sanon elä pettämään lähde koskaan. tee niinku minä. minä katselen komeita miehiä (mikä ei muuten auta yhtään sitä puutetilaa) ja fantasioin, tyydytän itseäni jne. minä rakastan miestäni enemmän kuin ketään koskaan mutta alkaa vituttaa jatkuva "päähän koskee, väsyttää on aikanen herätys, ei tee mieli, maha on kipee...." ja blaaa!!! kyllä me seksiä harrastamme mutta ihan liian harvoin nykyään. tartten enemmän ku kerran kaks viikkoon! mutta ei auta...minäkin odottelen niitä parempia aikoja...miehen kosketus on mitä ihanin, mutta saan sitä liian harvoin.