En oikein enää ymmärrä itseäni. Minulla on tavallaan kaikkea, rakastan miestäni ja kuulen joka päivä että minua rakastetaan, ihana yhteinen koti eikä rahasta ole puutetta, ystäviäkin on. Oloni on vain viime aikoina muuttunut jotenkin "tyhjäksi". Mikään ei tavallaan tunnu miltään. Ei kuitenkaan ole kyse siitä ettäkö haluaisin muita miehiä, päin vastoin. Jospa tämä sittenkin on vain ohi menevä vaihe. Muita samanlaisia kokemuksia? Hitusen vaikea selittää tätä ihme olotilaa, mutta kuitenkin..
Tyhjä olo
Sarah~*
2510
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä tuo kuvailemasi tutulta tuntuu ja on koettu jonkun kerran. Ollaan oltu yhdessä 12v. ja ihan viime vuosina tunne on tullut voimakkaammin, mutta perimmäinen "syy" löytyi itsestäni: en tiedä muutenkaan mitä elämältäni haluan, joten työstin sitten parisuhteet sunmuut samaan syssyyn. Ja miehellä oli vaikeuksia työssään, joten vaikka hän ei puhunut niistä mitään, tarttui tyhjyys myös minuun.
Ei kai sitä aina tarvitse olla onnellinen, vaan niitä alamäkiä tulee ja jos niitä jaksaa elää, tulee ylämäkikin taas vastaan.
Kun oikein tympi, tapasin ystäviäni ja tein kaikkea kivaa omin nokin. En tarkoita toisten miesten perässä juoksemista, vaan hemmottelin itseäni ja syvennyin omiin asioihini. Ehkä ihmisen on joskus otettava etäisyyttä ja ehkä ne tympiintyminen ajat ovat juuri sitä?
Kyseessä lienee se olemisen taustalla vaaniva kosmologis-eksistentiaalinen tyhjyys, joka vanhoilla gnostilaisilla kulki nimellä kenoma.