Löytyisikö täältä jotakuta joka voisi kertoa kuinka tuo onnistuisi? Miten selviäisin kolmen pienen kanssa yksinäni? Mistä aloittaa ja miten edetä jos ero edessä?
Jos ero tulee muutto toiselle paikkakunnalle välttämätön. Täällä ei sukulaisia. Miehellä ihan hyvät tulot. Brutto reilut 3000 ja itse olen kotihoidontuella. Paljonko mahdollisesti saisi rahaa elämiseen, olisiko sitä edes tarpeeksi?
Nuo käytännönjärjestelyt ahdistaa, kun ei yhtään tiedä kuinka kuuluisi toimia. Kiitos jos voit ja osaat auttaa...
Jos ero tulee muutto toiselle paikkakunnalle välttämätön. Täällä ei sukulaisia. Miehellä ihan hyvät tulot. Brutto reilut 3000 ja itse olen kotihoidontuella. Paljonko mahdollisesti saisi rahaa elämiseen, olisiko sitä edes tarpeeksi?
Nuo käytännönjärjestelyt ahdistaa, kun ei yhtään tiedä kuinka kuuluisi toimia. Kiitos jos voit ja osaat auttaa...
Vastaukset 25
Vanhimmat
sääli lapsiasi... isättömänä on kurjaa elää...
Useiden vuosien ajan toisia naisia. Ystäviä kuulemma joihin hänellä oikeus. Tosin tiedän, että ovat muutakin. Hirvittävää salailua puhelimen ja sähköpostin kanssa. Salaisia ja omituisia menoja. Useamman kerran häippässyt sillä aikaa kotoa, kun itse olen jo lasten kanssa ollut nukkumassa. Yleensäkin viihde-elämä viehättää vähän turhan paljon. Minä olen sitten kamala ihminen kun yritän pitää häntä kotona. Juo enemmän kuin tarpeeksi ja joka viikonloppu. Olen yrittänyt kauniisti saada vähentämään. Ja taas olen kamala ihminen. Humalaspäissään on hyvin sosiaalinen ja hauska tyyppi kaikkien kavereiden (tuttujen ja tuntemattomien) keskuudessa. Suurinpiirtein voisin kuvata silloin porukan pelleksi, joka hauskuuttaa erilaisilla tempauksilla. Minua tuskin huomaa silloin. Ja sitten kun lähdemme kotiin saan hirvittävän raivon päälleni. Ei käy käsiksi, mutta verbaalinen vistintä on ihan hirvittävää. Haukkuu ja arvostelee. Niin tekemisiäni, tekemättä jättämisiäni kuin ulkonäköänikin. Kielenkäyttö sellaista jota en viitsi edes täällä toistaa. Hänestä ei kukaan ikinä näitä juttuja uskoisi. Onhan hän niin mukava mies.
Touhuaa kyllä lasten kanssa, mutta menettää helposti malttinsa. Ei tunne juurikaan empatiaa eikä osaa lohduttaa jos johonkin lapseen sattuu vaan hermostuu siitäkin. Muutenkin haukkuu lapsiakin ja mielestäni kurittaa turhankin paljon. Ei siis mitään tukistamista kummempaa kuitenkaan.
Olen miettinyt olisiko hän kenties NARSISTI?
Aika paljon tuntomerkkejä saan häneen sopimaan...
Lisään vielä, ettei hän sanojensa mukaan haluaisi ikinä minua loukata eikä ole koskaan tarkoittanut
niitä pahoja sanojaan. Kuulemma rakastaa minua ja lapsia eikä voi olla ilman meitä...
TÄSSÄ SINULLE JOITAIN SYITÄ JOITA NYT YHTÄKKIÄ SAIN KIRJOITETTUA. TIE JONKA OLEN KULKENUT EDES TÄHÄN SAAKKA EROA MIETTIMÄÄN ON SIIS JO KESTÄNYT MONTA VUOTTA. ENKÄ OLISI NIITÄ VUOSIA TÄÄLLÄ MUUTEN OLLUT, KUIN LASTEN TAKIA. VIIMEISIN LAPSI ONKIN SYNTYNYT VASTA VUOSI SITTEN. VOI OLLA ETTÄ ISÄTTÖMÄNÄ ON KURJAA, MONELLA ON IHAN ISÄN KANSSAKIN. MEIDÄN LAPSET EI KYLLÄ MENETTÄISI ISÄÄNSÄ. NÄKISIVÄT VAAN VÄHÄN HARVEMMIN.
et varmaan ole hyvä äiti... kun olet kotonakin...
Miksi se tekee minusta huonon äidin...?
Minusta toinen nainen tekee miehestäni huonon miehen...
Jas varsinkin kun olen kotonakin!
Menepä sosiaalitoimistoon keskustelemaan. Siellä ne osaa neuvoa sinua ihan tarkkaan, kuin homma menee ja saat vinkkejä, miten sinun olisi parasta toimia.
rikkaat asianajajat huokehtivat sinulle sen, mikä sinulle kuuluu, sen kuin vain maksat heille...
Miksi muutto toiselle paikkakunnalle olisi välttämätön.
Lasten kannalta helpiin tapa tavata kumpaakin vanhempaansa olisi asua samalla paikkakunnalla. Ja lapsia pitää ajatella, ei Sinua.
Ja toki itsenikin.
Kummankin puolen sukulaiset toisella paikkakunnalla. Siellä siis tukiverkosto ja apu. En kuvittele itsestäni liikoja...
kukaan ei usko juttuasi, vaikka läpipiirissä on vastaavia vaikka pilvin pimein, ota yhteyttä oikeisiin viranomaisiin, virka-aikana...
Olne eronnut muutama vuosi sitten. Minulla on kolme lasta ja tapaavat isäänäs säännöllisesti joka toinen vkl loppu.
Alku tuntui oikeasti ahdistavalta. Mietin juuri sitä miten pärjään jne. Mutta ihmeellisesti ihminen pärjää ja sopeutuu.
Exäni tienaa nettona suurin piirtein tuon saman. Toisn en tiennyt mitään elatusavuista ja lasten isä maksaa minimin. Elatusapu kannattaa laskettaa sosiaalitoimessa, heillä yleensä on käytäntö tiedossa. Saat myös muita vinkkejä arjen pyörittämiseen.
Koska olet kodinhoitotuella, en tiedä onko sinulla olemassa oleva "odottava" työpaikka. Ellei, niin kannattaa etsiä itselleen mielekäs työ.
Et ole ensimmäinen etkä viimeinen pienten lasten äiti joka eroaa. Selviät kyllä.
Olen pahoillani mikäli avioliittosi on päättymässä. Kukaan ei tuollaista päätöstä tee hetkessä, siihen menee vuosia.
Kiitos viestistäsi.
Minulla ei ole työpaikkaa odottamassa. Senkin vuoksi muutto sinne missä on tukiverkosto ja avoimia työpaikkoja. Täällä ei kumpaakaan.
Toivon, että tästä vielä selvittäisiin. Alkaa vaan olla takki jo aika tyhjä. Terapiassakin käytiin, mutta oli ihan turhaa. Mies vaan kertoi rakastavansa meitä ja lupasi yrittää parantaa tapansa. Terapeutti oli tyytyväinen.
Ja tosiaan. Henkistä eroa on tehty jo muutama vuosi... :-(
Yksin, totaalisen yksin 4 lapsen kanssa ja pärjään. Olen kyllä todella väsynyt välillä, mutta pärjään :)
Kun en tunne tapaustasi, niin kauhean vaikea neuvoa. Mutta Itse aloitin siitä, että hain itselleni kämpän, avioero vetämään, lastenvalvojalle aika (tapaamis- ja elatussopimusten teko) ja sen jälkeen kelaan haet yh-korotukset lapsilisiin ja mahd asumistukea, ainakin nyt jos olet vielä kh-tuella sitä luultavasti saat.
Pärjäämiseen toki vaikuttaa niin moni asia ja omat henkiset resurssit, mutta mielestäni on hyvä hoitaa nuo talous-sotkut pois jaloista heti alkurytäkässä
Voimia, pistä meili os, jos haluat jutella. Kyllä Sinäkin pärjäät :)
Näin asoista mitään tietämättömänä kuulostaa kamalan monimutkaiselta vaikka kaipa ne rattaat pyörii kunhan niihin saa vähän alkuvauhtia. Mietin vain kovasti, että kuinka voin etsiä asuntoa jos en lainkaan tiedä paljonko rahaa olisi vuokraan käytettävissä ja milloin sitä rahaa vuokraan edes olisi jos tuosta ovesta ulos astuisi. Jotenkin tuntuu kun on asioinut muissa yhteyksissä esim Kelan kanssa niin asioiden hoito on niin kamalan verkkaista ja takkuista.
Olen myös ajatellut sitä, että raha-asiat pitäisi jokaisen kannalta olla mahdollisimman pian järjestetty jotta elämään jotenkin pystyisi.Täälläpä niitä nyt olen hiukan selvittelemässä, jotta ei sitten sen mahdollisen eron sattuessa ole ihan täysin sormi suussa asioiden suhteen vaan valmisteluita on jo tehty elämän helpottamiseksi.
Kotihoidontuella olisi tarkoitus olla vielä kaksi vuotta mikäli täällä pysyn, mutta jos ero tulee niin töihin lähtö taitaa väkisin olla edessä jotta pystyn lapsiani elättämään paremmin.
Henkiset resurssit ei kovin hyvällä mallilla ole kaikkien sotkujen jälkeen. Vähän väliä tuntuu että kaikki vaan kaatuu päälle ja tekisi vaan mieli nukkua jottei tunne sitä tuskaa kaikesta pahasta. Tosin silloinkin näen monesti painajaisia miehestäni toisten naisten kanssa...
Mutta siis tosiaan: MITEN VOIN ETSIÄ ASUNTOA VAILLA TIETOA SIITÄ PALJONKO RAHAA ON KÄYTETTÄVISSÄ JA KOSKA SITÄ SAA ENSIMMÄISEN KERRAN???
JAKSAMISTA SINULLE OMASSA ELÄMÄSSÄSI! NOSTAN SINULLE HATTUA!
Taloudellisesti pärjäät. Elareita saanet noin 200-250 e/mukula. Laske itse, ole huolellinen: http://www.om.fi/Oikeapalsta/Haku/1182265240526.
Muilta osin ei tule olemaan helppoa jos ei ole tukiverkostoa. Ja riippuu tietysti minäkälaisen uuden partnerin itsellesi tulet hankkineeksi.
Ex on helppo silloin jos ei yritä tunkea sun ja lasten väliin, mutta jos ex ex:n sukulaiset ovat sua vastaan, elämä on helvettiä.
Ja kiitos tuosta linkistä. Kävin jo katsomassa, mutta täytyy palata ajan kanssa.
Tukiverkostoa löytyisi eron sattuessa, koska muuttaisimme paikkakunnalle jossa meidän kummankin vanhemmat ja muut suvut asuu. Ja todellakin tukea olisi tulossa kummaltakin suunnalta. Ovat miehenikin vanhemmat ihmetelleet kuinka jaksan tuollaista miestä...
Heh, uutta partneria en pysty edes kuvittelemaan. Tuntuu täysin utopistiselta tässä vaiheessa. Toivottavasti olisin ainakin viisaampi enkä niin sinisilmäinen.
Mieheni ei yrittäisi tunkea minun ja lasten väliin. Uskon ja luotan niin.
Rahahommien kanssa varmasti tulisi takkuilua todella kovasti. On jo nyt uhkaillut ettei suostu mitään maksamaan ja sanoi suutuspäissään juuri eilen ettei hänellä olisi mitään meidän lähtöämme vastaan jos hän vaan ei joutuisi sitten maksamaan...
Vahvistetut elarit yleensä osuvat haarukkaan 140 - 170 EUR/kk/lapsi, 200 - 250 EUR/kk/lapsi on jo reilusti sieltä yläpäästä ... sen luvun varaan ei ap:n kannata taloutta laskea.
Mutta tuo on hyvä linkki lukea, selvittää hyvin periaatteista laskea elarit (vaikka aika paljon onkin tekstiä).
Kirjoittaja ei ollut tuloja ja miehellä oli 3000 e. Yli 200 e se tässä tapauksessa on.
www.eroperhe.netissä
Aion tähänkin syventyä kunnolla ajan kanssa.
Ihan kuin mun elämästäni otos,sinun kirjoitus..sillä eroituksella että mulla on kuusi lasta ja haluisin erota mutta kun pelottaa tulevaisuus ihan kamalan paljon..meillä tätä eroa on tehty jo varmaan viisi vuotta ja juuri lasten takia olen minäkin tyhmänä roikkunut tässä,harmittaa joidenkin kommentit että sääli lapsiasi ja unohda ero,kun mielummin minä säälin lapsia kun olen niin pelkuri etten ole uskaltanut erota vieläkään tästä liitosta.
voimia sulle ja lapsille äläkä välitä noista tyhmistä kommenteista näillä palstoilla on kaiken maailman suhareita vastauksineen..tsemppiä sinulle.
Miksi tämä on tehty meille naisille ja äideille näin vaikeaksi? Jossain pitäisi olla joku sellainen paikka mihin vain ilmoitat että nyt haluan erota. Sen jälkeen asiat lähtee rullaamaan kun asiaan vihkiytyneet ihmiset järjestää paperiasiat parissa päivässä kuntoon, auttaa etsimään asunnon ja hoitaa kaiken valmiiksi. Raha-asiat alkaa rullaamaan ja elämä on mahdollisimman nopeasti niissä uomissa joihin sen kunkin tilanteessa parhaimmillaan saa.
Tässä jollekin työsarkaa. Ei ainakaan loppuisi kesken...
sinä siinä missä minäkin. Suurimman aivojumpan olet jo tainnut tehdä. Itse lähdin kolmen alle viisi vuotiaan kanssa omilleni heti opiskelujen loputtua. Ex ei halunnut maksaa edes elareita...Tästä nyt n15v aikaa ; paljon on tapahtunut, aikuiset lapset ja minä edelleen vapaalla jalalla... ja taidan pysyäkin. Asunto velaton, töitäkin on ollut ei meiltä mitään ole puuttunut paitsi isukki. Hyvänä puolena tietty hyvä työpaikka.Säästäväisyys ja lasten ehdoilla eläminen pitäneet pinnalla. Tukia esim. asunto en saaanut joten ostin oman.
Jotenkin uskon että kyllä elämä kantaa, mutta en uskalla kuitenkaan luottaa siihen.
Olen varmaan vaan liian kiinni miehessäni. Enhän ole koskaan edes yksin asunut.
Taloudelliset asiat kyllä ovat ehkä ne suurin huoli. En haluaisi viedä lapsiltani sitä taloudellista turvaa jonka täällä ollessa saisi. Kaikki peruseläminenkin maksaa niin kamalasti saatika siihen päälle harrastukset sun muut.
Kyllä sitä väkisinkin ajattelee (vaikken materialistiksi tunnustaudukaan) kuinka kivaa on käydä joka vuosi etelässä ja ostella ihania tavaroita ja vaatteita. Ymmärrän ettei tähän ole lainkaan enää mahdollisuutta jos ero tulee.
On helppoa sanoa, että jos ei olisi lapsia niin lähtisin välittömästi. Jotenkin tunnen jo pelkästä ajatuksesta hirvittävää syyllisyyttä että veisin lapsilta kaiken sen mitä nyt on.
** Onko minulla oikeutta äitinä murskata eroamalla lasten elämää???
** Onko minun velvollisuuteni kärsiä lasteni edun nimissä eikä haikailla oman paremman? elämän perään?
Ajattelen aina, että onhan meillä hyviäkin hetkiä. Valitettavan usein vaan nykyään tunnen miestäni kohtaan vihaa tai en tiedä mitä se on, jotain sen suuntaista ainakin.
Asuntoa en voisi ostaa. En ainakaan ennen kuin olisi kunnollinen työpaikka. Ja jos sittenkään lainaa saisi. Lottovoittoa odotellessa.
Ahdistaa niin kamalasti nämä asiat... Pelkään jo sairastuvani psyykkisesti jollakin tasolla jos asiat ei ratkea johonkin suuntaan. Olisi kai helpotus tietyllä tavalla jos mies päättäisikin lähteä. Siinä olisi se ratkaisu.
Äsken taas riideltiin. Mies toimi mielestäni hyvin itsekeskeisesti eräässä asiassa ja valitin siitä. Hän sanoi ettei jaksa kuunnella ainaista valitustani ja huusi täysiä että painu helvettiin!
Tuo osoittaa meidän kommunikoinnin ja tunteiden tason. Tuon tervemenoa toivotuksen kuulen nykyään harmittavan usein. Aina se tietää kyyneleiden valumista. Niin nytkin. Ja lohdutusta tai anteeksipyyntöä on turha odottaa.
Rankkaa on...
"** Onko minulla oikeutta äitinä murskata eroamalla lasten elämää???
** Onko minun velvollisuuteni kärsiä lasteni edun nimissä eikä haikailla oman paremman? elämän perään? "
Noita kysymyksiä mietin itsekkin, tosin oma tilanteeni lähtökohtaisesti oli erilainen - vaan nuo kysymykset silti ihan samat.
"Murskata lasten elämä"? Miten niin ero on "murskaamista"...? Muutos se on, kipeä sellainen, mutta voi oikeasti olla ihan kaikkea muuta kuin "murskaamista"!
"Kärsiä lasten edun takia"... eikös nyt oikeasti lasten edun mukaista ole se, että omat vanhemmat eivät kärsi?
Vaikeita ovat pohdittavaksi. Itselläni auttoi paljon, kun nosti katseen nykyisyydestä ja lähitulevaisuudesta vuosikymmenen päähän. Miltä asiat näyttäisivät 10 v kuluttua minkäkin ratkaisun jälkeen. Ja ennenkaikkea: lupasin tehdä vain sellaisia päätöksiä, joiden kanssa pystyn elämään silloin vuosikymmenen päästä.
Minä erosin, koin sen oikeaksi ratkaisuksi ja koen edelleen, vaikka ero on kyllä ihan tuore. Sinun tapauksesta en voi sanoa, eikä kukaan ulkopuolinen voi muuta kuin kysyä sellaisia kysymyksiä, jotka johdattavat sinut oikean vastauksen äärelle.
Taloudellinen tulevaisuus varmasti huolettaa, ja pitääkin huolettaa. Vaan eipähän ole juurikaan tässä maassa enää pitkiin aikoihin nälkään kuoltu, ihminen kuin on sen verran kekseliäs elukka että aina se sen elämäänsä tarvittavan summan aikaansaa. (ja myös toisinpäin: onnistuu hassaamaan yleensä kaiken mitä saa... ;DDD)
Stemppiä ja rohkeutta! Vanhan loppu on aina uuden alku.
Erostani on aikaa yli kolme vuotta. Paljon on tapahtunut asioita sen jälkeen.
Ero oli vaikea päätös, sillä jäin kolmen vaippaikäisen kanssa täysin yksinhuoltajaksi, mutta oli pakko lähteä väkivaltaisen mieheni luota.
Alku oli rankkaa,mutta siitä huolimatta olin helpottunut muuttaessani omaan talouteen.
Kerroin asiastani neuvolassa avoimesti, sain sieltä tietoa mistä kannattaa pyytää apua eri asioissa.
Olen muuttanut pois entiseltä paikkakunnalta, opiskellut uuden ammatin, töissä uudella alalla. Ja seurustelen ihanan miehen kanssa. Uskomatonta mutta kömmin ylös,vaikka epätoivo valtasi välilla mielen.
Kaikista vaikeinta oli omien tunteiden kanssa, Vihan ja katkeruuden voittaminen.
Taloudellisesti selviää, vaikka tiukkaa onkin jos on kotona tai opiskelee. Elatustuet tulee nykyään säännöllisesti joka kuu ja vielä samana päivänä ulosottotoimiston välityksellä,eli ulosottotoimistoon hakemus jos tulee ongelmia
elatustuen kanssa.
Sinäkin selviät, tsemppiä:)