Lähiomaiseni kuoli aivan järkyttävän traagisesti.Eli elämäänsä onnellisena ja iloisena,kunnes sai yhtäkkisen sairauskohtauksen ilman mitään edeltäviä tietoja tai oireita ja joutui samantien ambulanssissa teholle.Hän joutui välittömästi kriittiseen tilaan mutta pysyi tajuissaan kaiken aikaa.Sitten teholla hänelle kerrottiin, että kuolet,mitään ei voi tehdä ja kerrottiin vielä,että joudut hengityskoneeseen kuolemaan.Potilaalle pitää kuulemma kertoa totuus.Hän ei aikonut missään vaiheessa lähteä täältä mutta lopulta hän käsitti mitä on edessä.Suru hänen silmissään pysyy sielussani aina.Se suru oli vielä pahempaa kuin tämä kuolemankin järkyttävä sureminen.En pysty edes käsittelemään koko asiaa, onko kohtalotovereita?
traaginen kuolema
kohtalotovereita?
63104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Veljeni joutui liikenneonnettomuuteen vuosia sitten, jonka jälkeen eli jonkun aikaa, aivokuolleenna tosin. Ehkä parempi, että lähti pois. Elämäni pahin juttu on edelleenkin, mutta surun kanssa on oppinut elämään. Siihen auttaa aika, kuten moneen muuhunkin asiaan.
Miltä minun rakas lapseni näytti Nuori 20v mies elämä edessä Hän kuoli liikenneonnettomuudessa keväällä 2007 Hän oli aivan ehyt ulkoisesti mutta jotenkin hänen kasvojensa ilme oli niin kauhistunut
silloin kun ensimmäisen kerran kävin häntä katsomassa sairaalan obduktiossa Myöhemmin sitten kun puin hänet ja ennen hautajaisia hänen kasvonsa olivat aivan rauhalliset mutta sitä ensinäkyä en voi unohtaa ja siksi käsitän kun sanot että tuska toisen silmissä kun tietää kuolevansa on kauheaa meille läheisille Voimia sinulle ja kirjottele Olen huomannut itsekin että kun asioita sanoittaa niin sekin helpottaa vähän
Hyvä ystäväni menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen mökillämme kesällä 2005. Mitään ei ollut tehtävissä.. Minulla on tunne ettei hän ole kuollut vaan joutunut sairaala hoitoon.
En sanoa voi, en tahdokkaan -EI- hän lähti vaan,valoisin hymyin viittoen. Hän vaelsi toiselle rannalle. Jättäen meidät aavistamaan kuinka kauniit ovat rannat toisen maan.
ainakin omaisen kannalta. Äitini kuoli myös traagisesti, ennalta arvaamatta, sairauskohtaukseen. Ei merkin merkkiä mistään, täysin terve ulkoisesti, harrasti päivittäin liikuntaa, joten hän oli priimakunnossa, elämäniloinen ja kaikkea. Mutta joku oli suunnitellut toisin. Sairauskohtaus alkoi ilman mitään varoitusta äitini saavuttua töihin ja noin 10 minuuttia, niin äiti oli poissa tästä maailmasta. En voi käsittää, miten tällaista voi tapahtua, ja vielä niin nuorelle ja hyväkuntoiselle ihmiselle. Tuntuu etten koskaan voi selvitä siitä, millä tavoin äiti lähti. Aivan kamalaa. Olisi edes saanut olla siinä hetkessä lähellä, kun äiti vielä eli. Vaikka ehdimmekin pian äidin luo sairaalaan, ymmärsin heti, ettei äiti enään ollut siinä, vaikkakin näytti siltä kuin vain nukkuisi. Koko päivän olimme äidin luona sairaalassa, mutta hän oli jo aivokuollut. Elämäni kauhein asia. Tuntuu, etten millään voi selvitä tästä rakkaimman ihmisen menetyksestä.
Voimia kaikille!
minä menetin yhtäkkiä myö 28v pikkuveljeni.vähän ennen kuin veljeni työpäivä päättyi.yllättäin ei mitään ennen ole ollut.yhtäkkiä tuli ennlt vroittmtt.kuolem.oli terve nuori mie.hyvä kuntoinen.tämä on niin väärin että elämän hluinen nuori viedään poi.eikä mitään ollut tehtäviä.yli tunti elvytettiin mut ei ollut hyötyä.tätä puuttuu 2 kirjint näppäimitötä toivottvti ymmärrätte kuitenkin kun joitin kirjimi puuttuu kirjoituket..yritetään jotenkin päivätä päivään mennä eteen päin helppo ei oo..
tuskaisan katseen, kun hän oli saanut tiedon lähestyvästä kuolemasta. Se katse on jäänyt ikuisiksi ajoiksi sieluuni. Ja se tekee kipeää. Se itkettää. Mutta kun ei voinut auttaa mitenkään, ei mitenkään!
Ne siniset silmät, jotka olivat jo sameat. Ikäänkuin anoen jotain. Ei sanoja, vain katse...