Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi
MITÄ-MISSÄ-MILLOIN?
Seksuaalirikoksia koskevaan rikoslain 20 lukuun lisättäisiin uusi rangaistussäännös, joka koskee seksuaalipalvelujen ostamista. Siitä rangaistaisiin sitä, joka lupaamalla tai antamalla korvauksen saa toisen ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon.
KOSKA RIKOS SYNTYY?
Pääsääntöisesti ostajan toimintaa arvioitaisiin tekijäkumppanuutena, jos hän on ollut tietoinen, että sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon ryhtyminen on seurausta korvauksesta tai sitä koskevasta lupauksesta. Jos rikostunnusmerkistöä ei ole sanamuotonsa mukaan kirjoitettu siten, että se edellyttää toimimista vastoin kohteena olevan henkilön tahtoa, suostumuksen tulee poistaakseen teon oikeudenvastaisuuden olla vapaaehtoisesti etukäteen annettu, minkä lisäksi teon tulee olennaisesti vastata sitä, mihin kohde on käsittänyt antavansa suostumuksensa.
MITÄ EI SAA TEHDÄ?
Säännöksen soveltaminen edellyttää, että korvauksen antamisen tai lupaamisen seurauksena ryhdytään sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon. Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan luvun 10 §:n 1 momentissa määriteltyä sukupuoliyhteyttä. Momentin mukaan sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan sukupuolielimellä tapahtuvaa tai sukupuolielimeen kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon.
KUMPI EI SAA KOSKEA?
Sukupuoliyhteyteen rinnastettavalla seksuaalisella teolla tarkoitetaan ainakin toisen henkilön sukupuolielinten intensiivistä koskettelua (HE 6/1997 vp, s. 186). Ehdotettavassa säännöksessä tällä tarkoitettaisiin myyjän taholta tapahtuvaa ostajaan kohdistuvaa koskettelua.
OLETKO SINÄ SYYLLINEN?
Seksuaalipalvelujen ostamisrikoksessa tekijänä voi olla kuka tahansa, joka lupaa tai antaa korvauksen toiselle siitä, että tämä ryhtyy säännöksessä tarkoitettuun toimintaan. Korvauksen lupaamisen tai antamisen seurauksena toteutetut seksuaalipalvelut voivat kohdistua sekä korvauksen lupaajaan tai antajaan taikka johonkin muuhun tahoon. Olennaista on, että seksuaalipalveluihin ryhdytään korvauksen lupaamisen tai antamisen seurauksena. Säännös soveltuisi näin myös tapauksiin, joissa henkilö antaa tai lupaa korvauksen toiselle, jotta tämä ryhtyisi sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon kolmannen henkilön tai kolmansien henkilöiden kanssa.
USKALTAAKO DRINKKIÄ ENÄÄ TARJOTA?
Ihmisten välisiin ystävyys- tai seurustelusuhteisiin saattaa liittyä erilaisten lahjojen antamista ja erinäisiä taloudellisia järjestelyjä. Ei olisi perusteltua ulottaa rangaistusuhkaa tällaisissa suhteissa tapahtuvaan sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettaviin seksuaalisiin tekoihin. Ystävyys- tai seurustelusuhteisiin liittyvät lahjat ja muut taloudelliset järjestelyt eivät siis tee tällaisissa suhteissa tapahtuvasta sukupuoliyhteydestä tai siihen rinnastettavista seksuaalisista teoista rangaistavia.
---
Siinä se. Otsikot allekirjoittaneelta, muu materiaali rakkaalta lainsäätäjältämme. Oikeusministeriö - se valvoo myös sinua.
edisym, 2003
[1] http://www.om.fi/uploads/gvtn70x7eq8y.pdf

Vastaukset 18
Vanhimmat
Jos aikuiset ihmiset haluavat harrastaa pornoa se on mielestäni heidän asiansa. Ok. Ainoa asia mikä todella on paha on vanavedessä kulkeva muu rikollisuus.
Pornona ei pitäisi esittää samalla tavalla joka paikassa kuin nykyään tavataan tehdä. Sillä on pahat seuraukset. Nuoret ja lapset näkevät pornoa jo pienestä pitäen. Tämä muuttaa käsitystä seksuaalisuudesta huonoon suuntaan. Ei osata enää luoda normaalia suhdetta vastakkaiseen sukupuoleen vaan tilalla on vastenmielisyys kaikkea kohtaan.
Siellä sai ostaa priimapilluja käyttöönsä kohtuullisella hinnalla. Kiirettä ei ollut, homma oli siistiä ja rehellistä.
SAATANAN MARTTATÄDIT!!!!!!!!! Miksi pillun/kyrvän oston pitäisi olla rikollista?????
Jos maksaa, saa varmasti mitä tilaa. Miksi ei meillä?
tosimies saa ilman rahaa, muiden ei tarvii jatkaa sukuaan, levittää geenejään ja huonoja epäkunnioittavia arvoja, salvaaminen paikallaan rahantyrkyttäjille.
Sitä paitsi kuka nyt huoran kanssa lisääntymään haluaa?
Naimisen ilo on kauniin ja kiihottavan olennon kanssa on koko rahan arvoista.
Jos naisesi ei kiihoita tarpeeksi on välillä hyvä hakea piristystä vieraasta. Mielummin rahalla, niin ei tarvitse puhua rakkaudesta vaan tarpeen tyydyttämisestä.
Monelle ei vakioseuralainen riitä, vaan haetaan riettaita kokemuksia maksullisesta.
Ammattitaitoinen huora ei ota riskejä taudeista, kuten kapakoista pokattu ilmainen jakorasia.
Lisäksi ammattitaitoinen huora osaa hommansa ja takaa tyydytyksen ilman marinoita, uuden ansion toivossa.
Tyytyväinen asiakas on myös huoran ammatin kantava voima
Jos olet naimisissa tai seurustelet ja käyt huorissa ja maksat älyttömiä summia siitä että saat tyydytyksen et ole mikään tosimies, vaan täysi nuija ja luuseri. Millä oikeudella sinä käyt huorissa jos vaimosi/tyttösi ei saa käydä. Veikkaan että kiellät häneltä nämä. Ajattele kun hän sinulle joku päivä kertookin, ettet sä pysty tyydyttämään häntä ja haluaa kunnon munaa ja hauskanpitoa, luulen että silloin sinultakin menee luu kurkkuun. Et sinä sitä halua.
Miehet olette kasvamattomia ja sivistymättömiä paskahousuja, jotka käytte huorissa vain tyydyttääkseen omat himonne ajattelematta kumppanin hyvinvointia. Mikä oikeus teillä on valita käykö huorissa vai ei ajattelematta naistenne tunteita?
Pistät rahasi mieluummin huoriin kuin johonkin paljon mielenkiintoisempaan ja antavampaan? Siinä hyvinvaltiomaan kasvatit! Hävetkää!!
Kiitos kannanotosta. Kantasi parisuhteessa tapahtuvaan huorissakäyntiin tuli erittäin selväksi. Moraalinen ristiriita moisessa on tottakai suuri. Kerro kuitenkin vielä, onko tuo sinusta riittävä syy kriminalisoida prostituutio?
Muijani kanssa että reissuillani saan painaa huoria. Hänen mielestään on fiksumpaa antautua ammattilaiselle kuin tökkäistä saastaista jakorasiaa kapakkaillan päätteeksi.
Olen myös antanut vapaat kadet hänelle, mutta minkäs sille voin, jos häntä ei kiinnosta. Enkä itse edes vaivaudu utelemaan hänen menoistaan, kun olen joskus viikoja poissa. Kotiintulo on aina yhtä juhlaa ja rakastelemme useita kertoja peräkkäin. Pitäisikö mielestäsi alkaa tenttamaan motako kyrpää on sillävälin tullut imetyksi? Mahtaisi siinä sitten olla hyvät panofiilikset. Muijani kanssa ei ole tyydyttämisen kanssa ollut ongelmia. En koe loukkaavani ketään huorien kanssa pelatessani. Ei kukaan mene ilotaloon rakastumaan, se on vain kateellisten homevittujen päähänpinttymä
pitäs sen pillun ilmasta olla !
saako polttaa kaikki naimisissaolijat ?
linnaan vaan, limanuljaskat !
muija maksaa hauskanpidon, paitsi niillä joista ei mihinkään ole ne tyrkyttää rahaa naisille luullen olevansa ihmeellisiä, hemmetinmoista itsepetosta kyvyttömiltä tyypeiltä, jotka eivät pysty pitämään edes vaimoaan kiinnostuneena heistä itsestään, vaan joutuvat käymään ostamassa näytelmiä.
selkeästi.
pitää olla pojulla rahaa jotta typy kiinnostyy
mulle on vasta hiljattain valjennut että moni mies menee "vakipillun" takia naimisiin. Että saa seksiä ja on valmis maksamaan siitäkin. Haluaa, että naisensa on aina kotona, valmiina, passaamassa.
Että miehellä on niin fyysinen seksuaalivietti, että menee naimisiin koska nainen niin haluaa, mutta ei menisi mielellään, mutta kun se pillu kiinnostaa. Hyi että!
Jos seksuaalivietin toteuttaminen ei ole "oikea" syy naimisiinmenolle, niin mikä sitten on? Suvun jatkaminen? Vaipanvaihto? Pankkilainan maksu? Ikuinen tv:n tuijotus? Joku muu, mikä?
edisym
jotkut naiset tuovat pers aukisia lemmikkejä ulkomailta asti täydelle ylöspidolle;)
kun on kiellettyä tää- taas päitä tippuu!
... että äijät huutelee "Paljonko suihinotto maksaa?"
Meinaan siitäkin tulee linnareissu, koska pelkkä seksinostoyrityskin on rangaistavaa!!!!!
Vielä selvennykseksi: En ole sen kummempi prostituution vastustaja kuin kannattajakaan. Ja tottakai tavallisilla naisilla tulee olla rauha kulkea kaduilla ilman häirintää.
Silti: tuo lainsäätäjän tuohu menee liian pitkälle. Tuota tekstiä ei pysty normaalilla sisälukutaidolla hahmottamaan. Lukekaa tuo kohta "KOSKA RIKOS SYNTYY?", ja yrittäkää saada siitä tolkkua. Ei onnistu minulta. Kannattaako lakiin lisätä tällaisia kohtia?
Jos valtiovalta haluaa vähentää itseään myyvien venäläisnaisten toimia Suomessa, niin kyllä siihen pitäisi keinoja löytyä. Ihan nykyisenkin rikoslain puitteissa.
Kuten teksti toteaa, eduskunnan perustuslakivaliokunta on todennut, että yksityiselämän suojan lähtökohtana on yksilön oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten ja ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista.
Mutta sitähän tämä laki juuri tarkoittaa. Yksityiselämään puuttumista. En voi sietää ajatusta siitä, että tehtäisiin laki sellaisesta, joka on jonkin ryhmän moraalin vastaista. Ihmisten seksuaalikäyttäytymisen valvonta EI VOI OLLA oikeusministeriön toimivallassa. Ainakaan silloin, jos aikuiset touhuavat keskenään.
edisym
tyttöystävä jätti. en saanut hältä.
ostin huoran kun panetti.
makso tonnin.
ei lentänyt. ei tuntunut että rakastaisi mua.
tahtois pimperoo. hienoo ois jos se ois ilmaista. mutta ei sitä rahatta saa.