Mikä on kaunein paikka Luovutetussa Karjalassa?

Karjalan palautusta kannattavilla liittyy useimmilla jokin alue tai paikka pakkoluovutetussa Karjalassa erityisellä tavalla omaan "kuvaan" Karjalasta. Mutta tuskin tarvitsee olla palautuksen kannattaja pitääkseen Karjalasta ja arvostaakseen joitain alueita sieltä erityisen korkealle. Niinpä kysynkin teiltä, mikä paikka tai alue pakkoluovutetun Karjalan alueella on sinusta erityisen kaunis ja käymisen arvoinen alue. Siis riippumatta siitä, kannatatko vai vastustatko Karjalan palautusta.

Itse nostaisin monen muun luontonsa puolesta kauniin alueen yläpuolelle Impilahden. Sieltä on lähes mahdoton määritellä yksittäistä kylää tai kohtaa pitäjän muita alueita kauniimmaksi. Impilahti Laatokan rantoineen, saarineen ja korkeine vaaroineen, niittyineen ja lehtoineen on yksinkertaisesti vaan häkellyttävän kaunista seutua.

Jään odottamaan mielenkiinnolla mielipiteitänne!
171240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Käkisalmi, Vuoksen rannat, Kalliosaari, Sikosaari.
Pohjois- Laatokan jylhat rannat.

Äänestä

Kyllähän luovutetun Karjalan kauneimmat paikat löytyvät Laatokan pohjoisrannalta väliltä Sortavala Impilahti. Ei sellaisia maisemia muualla ole.

Sieltä se meidän sukukin on kotoisin, mutta nyt siellä on väärät isännät. Täytyy vielä ponnistella kovasti, että Karjalaan saadaan järjestys ja oikeat isännät takaisin valtaan.

Äänestä
  • Kauneimpia paikkoja ovat esim. Karijärven Markinsalmi, Uomaan Ahvenjärvi, Hiisjärven maisemat Pallevaaralta itään, Uuksunjärven sillan ympäristö, Murtojärven Ylämurron piha-alue, Hanhiselkä, Manssilan Saarijärvi, Auringonlasku Orusjärven kirkontornista, Uomaan Rajalampi, Suistamon Jyrkinjärven hiekkarannat, Suistamon Shemeikan Ruodavusjärven saaret, Hiisjärven luonnosuojelualueiden pohjoinen ja eteläinen osa.

    Jokainen Karjalan palautuksen vastustaja on tietenkin käynyt henkilökohtaisesti tutustumassa näihin paikkoihin.

    Äänestä

  • Ja myös laatokan keski-osa ja hiitolasta pohjoiseenpäin suuntautuva laatikon rannikko.

    Äänestä

Meidän paskatunkio, johon isä kaivoi hopiat piiloon.

Äänestä
  • Katsoin lähettämäsi kirjoituksen lähetysosoitetta ja huomasin että sen internetliittymän haltija ei ole Karjalaista sukua, ei äitinsä eikä varsinkaan isänsä puolelta.
    Joten muistelehan uudelleen hyvin tarkkaan mistä pitäjästä isäsi oli kotoisin.

    Äänestä

  • erkkiNimi kirjoitti:

    Katsoin lähettämäsi kirjoituksen lähetysosoitetta ja huomasin että sen internetliittymän haltija ei ole Karjalaista sukua, ei äitinsä eikä varsinkaan isänsä puolelta.
    Joten muistelehan uudelleen hyvin tarkkaan mistä pitäjästä isäsi oli kotoisin.

    Isäni syntyi kuuluisaan flygeli- ja pianopitäjään Kurkijoelle. Kävi naisissa nussimassa äitiäni Viipurissa, jonka suvulla oli hopeakaivoksia ja muuta sellaista. Tulivat ostelemaan kartanoita Loimolaan ja Käksalmeen.
    Päätunkio on hopeoineen vielä avaamatta Äyräpäässä ja loput vietiin Sveitsiin 1944. Valtio maksoi niistäkin kaksinkertaisen hinnan, samoin 58 Steinwaystä ja Hellaksesta.

    Äänestä

  • Karjalassa jokaisessa paskatunkiossa oli suorastaan kultaa, sillä niin hyvin sillä kultapaskalla vilja kasvoi Karjalan hallattomilla pelloilla Laatokan rantamilla. Juuri tästä hyvin palaneesta kultapaskasta johtuikin, että Karjala oli ennen sotia Suomen vaurain maakunta.

    Karjalassa syötiin silloinkin voilla voideltuja piirakoita ja sultsinoita, kun pohjalaiset hallamaiden kuokkijat hakivat metsästä karvasta pettua syötäväkseen. Vaikka pohjalaisillakin on nyt leipää, niin katkeruus karjalaisia kohtaan on säilynyt edelleen.

    Äänestä

  • old_profile_693 kirjoitti:

    Karjalassa jokaisessa paskatunkiossa oli suorastaan kultaa, sillä niin hyvin sillä kultapaskalla vilja kasvoi Karjalan hallattomilla pelloilla Laatokan rantamilla. Juuri tästä hyvin palaneesta kultapaskasta johtuikin, että Karjala oli ennen sotia Suomen vaurain maakunta.

    Karjalassa syötiin silloinkin voilla voideltuja piirakoita ja sultsinoita, kun pohjalaiset hallamaiden kuokkijat hakivat metsästä karvasta pettua syötäväkseen. Vaikka pohjalaisillakin on nyt leipää, niin katkeruus karjalaisia kohtaan on säilynyt edelleen.

    VIELÄKIN huonotuulinen, vaikka hakkasit kaikki alaikäiset verbaalisesti aina 2007 saiteilla? Totuus taitaa löytyä siitä insestin puutteesta kotona, jos mami on jo mennyt. Miten olisi sisko?

    Äänestä

  • erkkiNimi kirjoitti:

    Katsoin lähettämäsi kirjoituksen lähetysosoitetta ja huomasin että sen internetliittymän haltija ei ole Karjalaista sukua, ei äitinsä eikä varsinkaan isänsä puolelta.
    Joten muistelehan uudelleen hyvin tarkkaan mistä pitäjästä isäsi oli kotoisin.

    "Katsoin lähettämäsi kirjoituksen lähetysosoitetta ja huomasin että sen internetliittymän haltija ei ole Karjalaista sukua, ei äitinsä eikä varsinkaan isänsä puolelta. "

    Kaikkea ihmeellistä se IP osoitekin "erkkiNimelle" kertoo :)
    Minä kun olen luullut, että henkilötiedot sukulaissuhteineen löytyy väestörekisteristä, mutta ei sieltä taida internetliittymän tarjoajan tietoja olla, eikä päinvastoin. Melkoinen salapoliisi olet ;)

    Äänestä

Karjalassa riittää kauniita paikkoja ja maisemia.
Vuoksen vesistön tienoot ovat erittäin kauniita ja vaihtelevia koko Vuoksen matkalta Imatralta Laatokalle. Erityisesti alajuoksun suistoalue monine uomineen. Vesistön maisemia ei ole pilattu liialla rakentamisella.
Laatokan pohjoisranta on myös kaunista seutua. Sortavalan edusta, Kirjavanlahden tienoot, Impilahti ja Pitkärannan seutu. Salmin edustan saaret Lunkulansaari ja Mantsinsaari. Laatokan pohjoisrannalla on maisemassa melkoisia vastakohtia. Voimakkaita maaston muotoja ja toisaalta peltoaukeita ja paikoin matalaa rantaa.

Äänestä

harrastan vain kotimaan matkailua. Nuo nostalgiamatkat ovat jääneet vähemmälle, mieleen jäi 90-luvulta vain Viipurin kerjäläiset.

Äänestä

pitkärannan kallioilta kun katsoo auringon laskun aikaan kohti vuoratsun ja petäjäsaaren suuntaan.kyllä on kiva ja kaunis näky.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pankin kirjoitti:

Karjalan palautusta kannattavilla liittyy useimmilla jokin alue tai paikka pakkoluovutetussa Karjalassa erityisellä tavalla omaan "kuvaan" Karjalasta. Mutta tuskin tarvitsee olla palautuksen kannattaja pitääkseen Karjalasta ja arvostaakseen joitain alueita sieltä erityisen korkealle. Niinpä kysynkin teiltä, mikä paikka tai alue pakkoluovutetun Karjalan alueella on sinusta erityisen kaunis ja käymisen arvoinen alue. Siis riippumatta siitä, kannatatko vai vastustatko Karjalan palautusta.

Itse nostaisin monen muun luontonsa puolesta kauniin alueen yläpuolelle Impilahden. Sieltä on lähes mahdoton määritellä yksittäistä kylää tai kohtaa pitäjän muita alueita kauniimmaksi. Impilahti Laatokan rantoineen, saarineen ja korkeine vaaroineen, niittyineen ja lehtoineen on yksinkertaisesti vaan häkellyttävän kaunista seutua.

Jään odottamaan mielenkiinnolla mielipiteitänne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu