Syksystä lähtien on asuttu erillään. Vaimo halusi muuttaa miettimään, mutta laittoi varmuuden vuoksi eropaprut sisään, jotta pääsee sitten elämässä eteenpäin.
No, joulun yli päästiin ja pyysin vaimoani pöydän ääreen juttelemaan. Kovin oli haluton jatkamaan, kun avioliittomme oli mielestään ohi, oli mukamas kasvettu erilleen. Puhui jatkavansa elämäänsä ilman miestä. No, minä olin tyytymätön asiaan, koska en ollut saanut mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään, kun piti rouvan pillin mukaan tuo syksykin katsoa.
Perkele, tänä iltana sitten viimein pienen suukopun jälkeen alkoikin paljastua, että kaksi kuukautta on jo hypännyt toisen matkassa. Minusta tuntui kuin ilmansaanti olis loppunut siihen. Vaimo on siis valehdellut päin näköä ja ihastunut työkaveriinsa.
En oikein tiedä, miten tähän suhtautuisi. Tämä oli kyllä pahin mahdollinen isku vasten kasvoja. Tämä on epätodellista. Kaikki valuu sormien läpi, koko elämä meni kerralla pöntöstä alas.
No, joulun yli päästiin ja pyysin vaimoani pöydän ääreen juttelemaan. Kovin oli haluton jatkamaan, kun avioliittomme oli mielestään ohi, oli mukamas kasvettu erilleen. Puhui jatkavansa elämäänsä ilman miestä. No, minä olin tyytymätön asiaan, koska en ollut saanut mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään, kun piti rouvan pillin mukaan tuo syksykin katsoa.
Perkele, tänä iltana sitten viimein pienen suukopun jälkeen alkoikin paljastua, että kaksi kuukautta on jo hypännyt toisen matkassa. Minusta tuntui kuin ilmansaanti olis loppunut siihen. Vaimo on siis valehdellut päin näköä ja ihastunut työkaveriinsa.
En oikein tiedä, miten tähän suhtautuisi. Tämä oli kyllä pahin mahdollinen isku vasten kasvoja. Tämä on epätodellista. Kaikki valuu sormien läpi, koko elämä meni kerralla pöntöstä alas.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Olen pahoillani. Toivottavasti kaikki järjestyy. Ei ole kiva lukea tuollaista:( Voimia uuteen alkuun.
tuollaista, pahoittelut
Minulla sama tilanne,olin vaan sinisilmäinen pidemmän aikaa.Nyt on kaikki päin p:tä. Koko elämä palasina,päivä kerrallaan sinnittelen.Mutta kevättä ja valoa kohti mennään. Tsemppiä sinulle..
Taitaa aurinko karata meikäläiseltä. Yöunet meni jo ainakin. Miten voi luottaa enään mihinkään, jos elämän tärkein ja rakkain luottohenkilö pettää?
Ainoa, millä on enään väliä on yhteinen lapsi. Hän onkin pääasiassa minulla, joten täytyy jotenkin sinnitellä hänen vuokseen. Muuten juuri nyt kaikki tuntuu niin merkityksettömältä. Tekisi mieli huutaa ja paiskoa tavaroita....
Minun valoni on sammumaan päin.
mitä yhteistä on apinalla ja naisella?
Kumpikaan ei irroita otettaan oksasta ennenkuin on kiinni seuraavassa.
tuttu juttu. otan osaa.
(Syvä huokaus). Tämä oksa kuitenkin katkesi. Toivottavasti ei se toinenkaan oksa kestä.
Jos kehitys jatkuu tätä rataa, niin luulisi siinä jo olevan kansantaloudellisiakin seurauksia. Lähtijälle on tasoitettu liian helpoksi tie, kärsivä maksaa.
Avioliitto on kohta tai taitaa jo ollakin parisuhteen irvikuva.
ton, ei niin kivan. Sain saman pa.ka kasan päälleni viime keväänä. Anteeksi annoin, luottamus meni. Nyt vasta alkaa helpottaa. Meillä lapsia, rakkauteni heille kaikki suuntasin, avokille rakkauttani vähensin, näköjään sekin riittää hänelle kun täällä on. Varani pidän, jos pettää rikki en mee mutta lähteä saa.
Tässäpä yö on kohta lusittu ilman silmän ummistamista. Paha juttu vaan kun ajan työkseni, ei ole ollenkaan hyvä juttu kun viideltä pitää startata tielle.
Asiat ovat vain pyörineet päässä. Talo menee myyntiin, ei mulla riitä yksin likviditeetti. Vaimo kuitenkin vaatii osansa (vaikka oikeasti ei ansaitsisi senttiäkään), joten joutuisin ottamaan reilusti lisälainaa, mihin ei todellakaan ole varaa.
Vi..ttaa, kun kaikki minkä eteen on rehkitty, menee jakoon/myyntiin. Jäljelle jää vain muistoja, jotka tekevät todella kipeää.
Noh, Ei osannut sanoa vain avioliittoa kerrasta irti. Sääli sinua, mutta väärällä tavalla.
Itsellä melkein sama tilanne - eli muutin omilleni parisuhteesta, paitsi että minulla ei ole ketään toista jemmassa (tosin itsensä tyrkyttäjiä on niin paljon että vähemmästäkin alkaa päästä huippaamaan). Olen nyt ollut asumuserossa muutaman kuukauden ja selkeästi tää systeemi on mun juttu, ei oo kaipuuta exän (vai nyksän?) luo.
Kieltäydyn vielä tarjokkaista vaikka ne mua viehättääkin. Odotan että saan sanottua tuolle vaimolle että suhteemme on oikeasti loppu. Kirjoitan kai kirjeen.
... hemmetti, kelaile nyt vähä. Etkö ole lukenut aikaisemmin kumppaniasi? Kyllä noi merkit on olleet sunkin elämässä VARMASTI luettavissa jo kuukausitolkulla että kaikki ei oo ok. AIVAN varmasti. Helppohan ne on laittaa jonkun "normaalin parisuhdevesittymisen" piikkiin mutta ne voi olla - kuten oot huomannut - myös merkkejä oikeista ongelmista.
Se ettet ole väistänyt iskua jonka olet voinut aavistaa ei oikein vakuuta mua ihmisissä. Vaikka ei toi vaimosi toimintakaan ole mitenkään A luokkaa ollut, ennemminkin D- jos sitäkään, ei oikein mee jakeluun miksei voi laittaa peliä rehellisesti poikki. Mutta kehtasi sentään antaa vinkin muuttamalla erilleen.
Kelaisit mielummin että sun parisuhde on nyt menny pöntöstä alas, ei elämä. Se kuinka paljon itseäsi päästät mukana viemäriin riippuu siitä missä vaiheessa tajuat hakata sen parisuhdetta itseesi kiinnittävän osan irti; ellet irroita itseäsi parisuhteesta niin sitten oman elämäsi kuraantuminen on itseasiassa oma vikasi eikä kumppanin. Leikkimaja on ehkä sortunut, ok - mut osa materiaaleista; elämäsi sisältö - on edelleen käyttökelpoisia. BlahBlah. Pitäis tietää ja tiedostaa että toinen ihminen ei kuitenkaan ole ratkaisu yhteenkään elämän ongelmaan eikä toisen ihmisen varaan voi rakentaa - etenkään OMAA elämäänsä. Yhteisen elämän kyllä, muttei omaa.
Mä saatan kuulostaa ankaralta ja vittumaiselta mut elämä ei venaa ketään ja nyt oot saanut arvokkaan tiedon: Exäsi ei ole sinun eikä häneen kannata luottaa. Nouseppas ja sitten raahustetaan eteenpäin kohti jotain muuta. Mikään ei oo varmaa, mut niin sen on tarkoitettu olevankin.
Tuo aloittajan viesti kuulostaa kovinkin tutulta. Ex-vaimoni käyttäytyi juuri noin, sillä erotuksella että jälkeenpäin selvisi hänellä olleen suhde työkaveriinsa jo meidän yhteiselomme aikana. Hyvin pian asumuseron alettua muutti yhteen työkaverinsa kanssa ja sai lapsenkin. Nyt sitten on historia toistanut itseään ja exäni eronnut uudesta miehestään (kutsuttakoon vaikka uudeksi exäksi). No saipahan tämä uusi ex opetuksen : pettäjä on aina pettäjä, eikä varattuihin kannata sekaantua.
Mun täytyy kyllä kompata tätä kirjoittajaa, sillä eihän onnellisessa parisuhteessa ole tarvetta vilkuilla muualle eli jotainhan pielessä on pitänyt olla. Eihän tilanne varmasti millään lailla mukavaa ole, mutta kyllä tilanteessa molempien olisi syytä miettiä omia tekemisiä ja tekemättä jättämisiä..
Etenkin jos liitossa tunteet ovat menneen talven lumia, niin kyllä silloin pitää joko älytä lähteä erilleen tai hartiavoimin alkaa paikkaamaan tilannetta. Tietenkin sillä edellytyksellä että molemmilla on siihen halua/tahtoa/voimia, yksin siihen ei kukaan pysty.
Sekä sulle että vaimollesi voisi sanoa, että meillä on täällä vain tämä yksi elämä ja ilman rakkautta se on melkoisen kuiva elämä. Erostakin kyllä selviää aikanaan, joten ota sinä tämä oma kasvun paikkana ja ajattele, että kaikki se vahvuus jota itse tästä koettelemuksesta saat, palkitaan sulle myöhemmin. Kenties uuden, uskollisen parisuhteen muodossa :)
Tsemppiä!!!
...asian ulos. Mulla valehtelu vain jatkui kunnes itse kärytin pettämisen. Juu ei ole elämä herkkua tilanteessasi. Menee varmaan pari kuukautta, ennenkuin tunneshokki menee ohi. Ero voi olla oikea ratkaisu, koska kuinka voi kunnioittaa ja luottaa enään pettäneeseen? Tätä olen itsekin pohtinut.
Surulliselta kuullostaa. Meillä meni näin: Kesällä vaimo jäi kiinni suhteesta toiseen, oli kuulema ihastunut ja pariviikkoa olivat tapailleet, ei ollut kuulema työkaveri. Pari viikkoa shokkia pohdittiin ja itse tulin tulokseen, että kannattaa yrittää, koska rakastin vaimoani ja meillä oli mielestäni tosi paljon menetettävää yhden hölmöilyn takia; yhdessä 16 v, kolme /-10 v lasta omakotitalo jne.Mutta vaimopa oli sitä mieltä, että vaikka hällä ei suhde enää jatkunut, niin hän ei halua enää yrittää(oli kuulemma yrittänyt jo pitkään??). Keskustella asiasta ei halunnut, mikä tuntui jo tuolloin tosi oudolta mutta minkäs teet, toista ei voi pakottaa.
Ero vetämään ja minä muutin toisalle kun en halunnut enää lasten elämää enempi sekottaa. Koko syksyn yritin keskustelukontaktia saadakseni hänet tajuamaan mitä ero merkitsisi meille kaikille, ja varsinkin kun koin, ettei meidän suhteessa nyt mitään niin pahasti pielessä ollut. Normaalia "urautumista" ja tunnevähyyttä ehkä. Ei auttanut, ja koko ajan väitti, ettei mitään suhdetta toiseen ollut menellään.
No nyt on sitten paljastunut, että työkaveriinhan sitä ollaankin "rakastuttu" ja homma on jatkunut kesästä tähän asti. Mutta vieläkin inttää ettei ero johdu tästä kolmannesta, vaan syyllistetään meikäläinen ja olenkin yhtäkkiä ollut jo pitkään tosi paska aviomies ja isä. Kysymykseen, että miksi ei sitten lähtenyt aiemmin jos näin oli, vaan piti odottaa niin kauan että löysi toisen, ei hän osaa vastata.
Että näin meillä, nyt on sitten elämä sekaisin monelta, kun tuollain noin nelikymppinen nainen "löytää itsensä ja haluaa isekkäästi uuden, omanlaisensa elämän" Paraneekohan tuo elämän laatu hänellä tai lapsilla, en usko sillä arki tulee joka tapauksessa. Tuntuu vaan niin tosi paskalta kun kaikki, minkä eteen on tehnyt töitä menee mielestäni tosi halvalla ilman yrittämistä,kun toinen "löytää uuden onnen".
...yhteistä taivalta 26 v ja täysin sama homma...kyllä sitä ihminen on aasi...en ole katkera, mutta kumminkin (heh) toivon, että ex-vaimo huomaa aikanaan, että kyllä siinä oli hyvä mies se entinen...
Vaimo ilmoitti viikonloppuna jättävänsä minut. Lapsi lähtee kuulemma mukaan, vaikka tähänkin mennessä hän on ollut vaimolleni lähinnä rasite.
Talo tulee myös menemään myyntiin, sillä...
a)minulla ei ole siihen varaa
b)kohta nelikymppinen vaimoni haluaa rientojen pariin kaupunkiin.
c)tytölle olisi kuulemma kaupungin keskustassa parempia opiskelumahdollisuuksia.
Tätä viikonloppukatastrofia edelsi vaimon uskottomuudesta johtunut kesällä alkanut kriisi, joka päättyi ns. hyvin. Tai ainakin luulin niin. Selvisi, että vaimo aiemmista kiistämisistään huolimatta oli vahvasti "ihastunut" työtoveriinsa.
Hänen työkaverinsa kanssa oli, vaimoni päinvastaisita väitteistä huolimatta, varmasti ns. fyysisiäkin pettämisiä työmatkoilla. Vaimon käytös ja muut seikat olivat antaneet tästä jo aiemmin viitteitä. En vain halunnut uskoa järkeäni.
Samalla sain tietää myös vaimoni muut lukuisat pettämiset suhteemme sekä avioliittomme alusta saakka, vaikka hän oli viimeiseen asti ne aikoinaan kieltänyt. Kesän kriisin aikana hän alkoi niitä ripoittain kuitenkin hätäpäissään tunnustaa.
Kriisin jälkeen, vaimoni otti minut ja lapsemme paremmin huomioon ja vakuutti "heränneensä". Teimme sopimuksen siitä, että jos alkaa mättää, niin puhutaan ajoissa, ettei tule enää mitään ns. puun takaa. Rakkautta vannottiin vielä viime viikollakin.
Tosin masennuin syvästi ja saatoin olla hieman epäileväinenkin vaimon menojen suhteen, jotka alkoivat kummasti lisääntyä tuossa joulun tietämillä. Viikko sitten kuulin, kuinka tämän työpaikkaihastuksen vaimo oli erittäin vakavasti sairastunut. Etäisyys alkoi välittömästi kasvaa välillämme, vaikka vaimo vakuutti kaiken olevan hyvin. Viikonloppuna ei sitten mikään ollut enää hyvin.
Mielestäni vaimoni leikki tunteillani vuoristorataa. Vannoi ja vakuutti vaikka mitä. Kaikki yhteiset sopimukset hän kuitenkin rikkoi. Sairastuin vakavaan masennukseen kaikesta tästä mylläkästä ja juuri kun olin saamassa luottamusta takaisin, hän rikkoi sen taas.
Eniten pelkään lapseni puolesta, joka on nauttinut täällä olosta ja oli aamulla vielä niin onnellisen oloinen. Jo pelkästään hänen vuokseen minun pitäisi yrittää olla vahva, vaikka kykyni jatkaa tästä eteenpäin on vaakalaudalla. Olen henkisesti sekä taloudellisesti menettänyt kaikki mahdollisuuteni jatkaa. Eli tiedän täysin mistä puhut.
Moi!
Minä sairastuin 11/06 aivoverenvuotoon ja selvisin siitä "aika vähäisin" vammoin. Palasin kotiin 2/07 jolloin mieheni sanoi,että eikö sinullekkin ole selvää että erotaan. Pyysin häneltä vuotta,että tytär voi aloittaa ekaluokan rauhassa ja minä saan itseni kuntoon,mutta hän sanoi EI haluan eron nyt. Eipä siinä auttanut muu kuin alkaa etsiä kämppää...olin vailla muistia,tunteita ja liikkuminenkin oli hankalaa. Sain itselleni toiselta paikkakunnalta asunnon ja apua(kavereilla on ollut iso osa tässä vaiheessa).
Sitten selvisi,että ex:ni oli suhde minun kaveriin...en ymmärtänyt naista joka voi viedä miehen toiselta,joka on sairas. Kun olisin tervehtymiseni ottaen huomioon tarvinnut miestäni "niin vasta kuin myötä mäessäkin". Ja kun olimme olleet 17vuotta yhdessä ja tämä nainen yli 20vuotta.
Tällä on jokin tarkoitus minun elämässä en vain ole vielä keksinyt,että mikä. Nyt on ero jo selvä,mutta tyttären kautta on vaikea elää hänen kanssaa kun ei osaa tehdä mitään..Nytkin hänen kanssaa on sovittava lomasta,tytär on ollut 06/07-tähän päivään minun luona joka viikonloppu sanoin,että sinä pidät tytön toisen viikonlopun,alkoi kauhea noituminen,että olemme suunnitelleet reissua. Johon sanoin,että minäkin kaipaan viikonloppuvapaata. Hänestä minulla on ollut vapaata(viikolla kun olen sairaslomalla),mutta hän ei ilmeisesti ymmärrä,että kaipaan viikonloppunakin vapaata.
Olen oppinut,että minun pitää olla hieman itsekäs. Kun minulla on kaikki suhtkoht ok niin tytärkin voi hyvin.
Voimia sinulle ja katso elämää eteenpäin. Olen joutunut tekemään niin itsekkin...kun minulla on vielä tämä sairaus,joka suojelee onneksi minua,etten tunne vihaa ja katkeruutta ex:ni kohtaan,mutta kyllä sekin aika vielä tulee.
Minulle tämä kaikki aiheutti aiheutti niin kauhean järkytyksen, että sain myös erittäin vakavan äkillisen ja hengen vaaran aiheuttaneenfyysisen sairauden. Masennus tuli sitten ns. takapotkuna. Eikä tämä tunteillani pelleily tule sitä varmasti vähään aikaan poistamaan.
Taloudellinen tilanteeni olisi myös katastrofaalinen eron sattuessa nyt päälle. Olen aloittamassa uutta yritystä työttömyysjakson päätteeksi. Velat painavat sen verran päälle, että aloittaminen olisi ilman omakotitaloa mahdotonta.
Vaimoni onkin kyseenalaistanut suhteemme aina silloin, kun minä olen se henkilö kuka kaipaa tukea. Aina kun hänellä on töissä "vaikeaa" tms. minä olen tehnyt kaikkeni hänen eteensä. Minun sairauteni tai esimerkiksi edellisen työni menettäminen eivät saanet häntä muuttamaan omia menojaan.
Vaimollani on tarve kertoa jatkuvasti siitä, kuinka monet miehet ovat kehuneet hänen ulkonäköään. Hän myös arvostelee helposti muiden "habitusta". Koska hän esiintyy osittain työnsä puolesta julkisuudessa, tuntuu huomioiduksi tuleminen hänestä äärimmäisen tärkeältä. Niin tärkeältä, että välillä tuntuu hänen varsinainen päätyönsä olevan sivuasia.
Flirttailu on hänellä poikkeuksellisen avointa.
Hei,
tuttuja ovat tunteesi! Itse olin vastaavassa tilassa v. 2000 kun näin jutun eroseminaarista. Pääsin seminaariin parin kuukauden kuluttua ja siitä tuli elämäni käännekohta! Pystyin ryhmän tuella käsittelemään parisuhdettani, kiva porukka ja jäi ihan pysyviäkin ystäviä. Olen oppinut paljon virheistäni enkä enää edes valitsisi niin väärin kumppania, olen tällä hetkellä onnellisessa parisuhteessa jo 3,5 vuotta! Kumppaninikin on käynyt oman eroseminaarinsa ja tietää mistä puhutaan, meillä on yhteinen kieli selvitellä suhdettamme yms. eikä se koskaan ole ollutkaan kriisissä.
t. Kannattaa satsata
Ei vaan tahdo päästä perheneuvolaan eikä seurakunnan perheasiainneuvottelutoimistolle. Joutuu jonoon muutaman päivän ajaksi. Täytynee kokeilla palvelevaa puhelinta illalla, jos sais aloitettua kriisin käsittelyn. Iso möykky sisällä painaa ikävästi.
Olen soitellut kavereille ja saanut heiltä vähän tukea ja tottakai viestinyt heille, kuinka ikävään saumaan tässä on jouduttu. Olo on kuitenkin tässä vaiheessa niin lohduton, ettei oikein mikään tunnu auttavan. En nukkunut viime yönä eikä edelleenkään nukuta tippaakaan. Ruokahalu meni täysin. Kyyneleet tunkevat esiin vähän väliä. Tuntuu kuin olisin vain tyhjät kuoret.
Samassa jamassa ollaan. Käy ensihätään lääkärillä ja hae jotain tabuja tms. Sitten jonottelemaan noille psykologeille ja terapeuteille.
On kuin koko aikuisikä olisi ollut pelkkää valetta. Kun isku 19-vuoden huijaamisesta ja tunteilla leikkimisessä vyöryy päälle, niin vaikutus on tyrmäävä. Minun kohdallani se on tapahtunut viimeisen puolen vuoden sisään jopa kahdesti.
Juuri kun ehdin luottaa vaimoni rakkauden tunnustuksia, vakuutteluja ja lupauksia onnellisesta yhteiselämästä, jysähti tämä luultavasti lopullinen pommi. Luottamus aitoon rakkauteen ja ihmisiin on omalta kohdaltani kadonnut. Ennenkaikkea pelkään lapsemme puolesta ja sen, millaiset arvot hän saa vanhemmiltaan.
Srk:n perheasiain toimistoon taitaa olla jonoa.
Pappien puheille pääsee helpommin - päivystävään
pappiin yhteys - ei tarvi olla edes ns. uskovainen.
Sieltä voit saada lohtua - eväitä jaksamiseen.
Mene lääkäriin. Terveyskeskuksissa on psykiatr. sairaanhoitaja, joka osaa auttaa sinua. Sieltä ne ohjaavat sinut eteenpäin.
Se on JUURI noin. Toisen puolison kusetus tuntuu siitä toisesta vielä enemmän loukkaavammalta kuin pelkkä hydrauliikka. Ei seksi nyt sen kummempaa oo kenenkään kelkassa, mutta saada luottamansa ihminen kiinni päin naamaa valehtelemisesta, se TUNTUU kuin saisi saavillisen kylmää vettä niskaan.
Kohtalotoveri mutta toisin päin, äijä teki ton saman
kuin saavillinen kylmää vettä,,,,hirveelle se tuntuu,,,ei ole sanoja kuvata.
...samanikäinen vaimokulta löysi tosiaankin työkaverista uuden. Selitykset erolle olivat minulle aivan samat, kuin sinullekin...joten tiedän tunteesi...
Olen miettinyt, että mitä minä suren tuollaisessa ihmisessä...arki on ollut jo viimeiset 10 vuotta aika harmaata, jos kohta mukavaakin on ollut... mitä minä surin oli se, että vaimo pystyi sormia napsauttamalla ottamaan itselleen uuden ja hylkäämään minut 25 vuoden jälkeen, kuin rukkasen...elikkä jonkinlaista itsesääliä...ei prkl!eihän nyt sellaiseen alennuta... Ei muutakun vatsasisään, rinta ulos, hartiat taakse ja baanalle!!!"nyt kun aikaa on niin silmä katsoo tarkemmin!"
Et sinä mitään romahda. Samaa herkkua on tullut maisteltua elokuusta. Kyllä oli ja on vähän helvetin vaikeeta ja välillä jopa suorastaan kestämätöntä. Mutta kun aika kuluu, niin sitä huomaa, että eteenpäin sinnitellään. Muista, että tämä on vaimosi valinta ja voi olla, että ei siinäkään ihan tyytyväisiä lopulta olla. Muista myös lapsiasi, niin sekin auttaa kestämään. Tärkeää on päästä asiassa lopulta eteenpäin, eikä jäädä ns. tuleen makaamaan. Tiedän, ettei tämä paljoa auta, mut ehkä vähän kuiteskin.
Ei muuta kun kohti kevättä
Ihan sama keissi. Kaikki yhteiset lupaukset 20 vuoden takaa vedetty alas ties mistä. Työkaverikin vielä. Yhteiset arvot ja silleen. Syksystä 07 saakka ollut ajatus toisesta, mutta varmuus tuli vasta jouluna. Tilannetta ei voi muuttaa. Rankkaa, uskomatonta ja kaikkea mitä ei voi edes ajatella. Vaimo asuu nyt toisen kanssa, asunut jo hetken aikaa. Murkkuikäiset lapset yhteishuoltajuudessa ja itselläni huoli siitä kuinka hommat etenee silloin, kun on vaimon vuoro hoitaa. en tiedä onko Sulla lapsia, mutta itseäni auttoi kun hyväksyin tosiasian. Tää suhde on ohi. Katse eteenpäin. Uusi elämä odottaa.
Voiko naisesi viedä kodin lapseltasi?
Eikö ole mitään keinoa jolla tuo perheenhajoittaja voisi poistua kuvioista tuhoamatta myös kotianne?
Kuinka on mahdollisesti laillista ja kuinka kukaan äiti voi mahdollisesti tuhota perheen ja samalla viedä kodin?
Voisitko sopia naisen kanssa että hän on tehnyt jo tarpeeksi tuhoa, että eikö se hänelle riitä. Pitääkö hänen viedä myös katto sinun ja lapsesi pään päältä.
On ymmärrettävää että tällä hetkellä sattuu ja kovasti, mutta kyllä sinä lapsesi kanssa pärjäät, usko vain. Te tuette toisianne ja sinä saat paljon lapseltasi iloa.
Yritä järjestää työohjelmasi siten että voit olla mahdollisismman paljon lapsesi kanssa.