Eli olen kolmekymppinen nainen.
Yhdessä olemme olleet mieheni kanssa 18 vuotta eli tunnemme toisemme aika hyvin.
Aikoinaan oli tilanteita että pystyin sanomaan rakastavani tätä miestä,mutten enään aikoihin.
En osaa edes enään sanoa mikä siinä on vikana,eli se on kuin ilmaa.
Oma pää on vaan sekaisin,kun tiedän että haluan aloittaa lasten kanssa uuden elämän johon mies ei kuulu.
mutta kuinka aloitan asiasta puhumisen ?
sanonko suoraan haluan eron ? en ,se on liian kylmää.
alanko kertomaan mistä en pidä/vai mihin haluan muutosta ?
en koska se on jo vähän niinkuin lupaus jatkosta.
Kysynkö mitä hän ajattelee meidän suhteesta tänä päivänä ?
saan vastauksen ei mikään tai mikä sua vaivaa ?
Kuinka niin moni ihminen on saanut puhuttua asiasta ? Kuinka siis aloittaa ?
Olen ajatellut että illalla kun lapset on jo nukkumass tai ainakin omissa huoneissaan niin
kertois miltä tuntuu,ja että mun mielestä molemmilla on ajatus käynyt mielessä...
-mutta onko se paha juttu kun toinen on kumminkin jo niinkuin menossa nukkumaan,eli heittää isku vasten kasvoja yötä vasten.
ANTAKAA VINKKEJÄ,AUTTAKAA NYT VIISAAT IHMISET EDES JOTENKIN.
Yhdessä olemme olleet mieheni kanssa 18 vuotta eli tunnemme toisemme aika hyvin.
Aikoinaan oli tilanteita että pystyin sanomaan rakastavani tätä miestä,mutten enään aikoihin.
En osaa edes enään sanoa mikä siinä on vikana,eli se on kuin ilmaa.
Oma pää on vaan sekaisin,kun tiedän että haluan aloittaa lasten kanssa uuden elämän johon mies ei kuulu.
mutta kuinka aloitan asiasta puhumisen ?
sanonko suoraan haluan eron ? en ,se on liian kylmää.
alanko kertomaan mistä en pidä/vai mihin haluan muutosta ?
en koska se on jo vähän niinkuin lupaus jatkosta.
Kysynkö mitä hän ajattelee meidän suhteesta tänä päivänä ?
saan vastauksen ei mikään tai mikä sua vaivaa ?
Kuinka niin moni ihminen on saanut puhuttua asiasta ? Kuinka siis aloittaa ?
Olen ajatellut että illalla kun lapset on jo nukkumass tai ainakin omissa huoneissaan niin
kertois miltä tuntuu,ja että mun mielestä molemmilla on ajatus käynyt mielessä...
-mutta onko se paha juttu kun toinen on kumminkin jo niinkuin menossa nukkumaan,eli heittää isku vasten kasvoja yötä vasten.
ANTAKAA VINKKEJÄ,AUTTAKAA NYT VIISAAT IHMISET EDES JOTENKIN.
Vastaukset 7
Vanhimmat
jos lopettaisit miehesi pitämisen itsestään selvyytenä ja vetäisit nenäsi pois omasta navasta...
saattaa olla, että miehesi on vieraissa ennen kuin huomaatkaan tai saat ihan itse lähtöpassit tekemättä mitään...
Kun tällaisia asioita täällä palstalla pohdit, niin ei voi muuta kuin todeta sen, että sekä sinulla että miehelläsi on paha paha kommunikaatio-ongelma. Mainitsemiesi asioitten puhuminen ihan päivittäin on ihan normaalia keskustelua parisuhteessa! Se on luonnollista avoimuutta ja läheisyyttä... Ehkäpä aloitatte yhdessä vaikkapa ulkopuolisin apuvoimin http://www.katajary.info/
Kerro miltä _sinusta_tuntuu_. Siis mitä sinä tunnet, kerrot itsestäsi, puhut sitä kuuluisaa minä-kieltä.
Vaikeinta lienee tuossa minä-kielessä keskustella niin, ettei puhu mitenkään syyttävään sävyyn. Vaan puhuu vain omista tuntemuksista.
Toinen vaihtoehto on kirjoittaa asiansa paperille kirjeen muotoon. Nykyään tietysti sähköpostikin käy vallan mainiosti.
aloititko seurustelun 12 vuotiaana?
kolmikymppinen eli 32 vuotias ja aloin seurustelemaan mieheni kanssa kun olin 14
Kuutisen vuotta sitten pohdiskelin juuri noita samoja asioita reilun vuoden verran. Päivät kului, elämä kulki eteenpäin eikä mitään tapahtunut, en saanut otettua asiaa puheeksi.
Lopulta olin puhki ajattelusta. Eräänä päivänä istuin katselemassa ikkunasta ulos ja totesin, ettei miehen kommenteilla kuitenkaan olisi merkitystä: halusin erota joka tapauksessa.
Siitä se sitten lähti. Otin puheeksi eron. Tarkkaa sanamuotoa en muista mutta ihan nätisti sanoin suht suoraan että olen ajatellut pitäisikö meidän erota. Kun tuon aiheen heitti kehään alkoi mieskin puhua. Puhuttiin sitten molemmat ja paljon, ja tultiin kumpikin siihen tulokseen ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin ero. Siinä pisteessä meidän yhteiselämämme oli ettei siinä ollut sisältöä eikä kummallakaan mielenkiintoa sisällön hankkimiseksi. Kun tunteita ja tahtoa ei ole, niitä ei ole.
Niin me erottiin sovussa. Olen ehkä onnellinen. Sen verran olen kuullut myös tarinoita kun toinen osapuoli ei halua eroa vaikka toinen haluaa. En ymmärrä miten joku voi haluta avioliiton jatkamista sellaisen henkiön kanssa josta varmasti tietää ettei hän rakasta.
takia?
Jos on muksuja hankkinut, niin eron syyksi ei pitäis riittää se, et vois tulevaisuudessa olla ehkä onnellinen.