Mistä saa

etelä-Suomen alueella ? Mitä maksaa litra, mitä pitää ottaa huomioon ? Rasvapitoisuus ?

Pojalla just todettu, et laktoosi on normaali, mutta maito silti aiheuttaa muutaman viikon käyttämisen jälkeen ripulioireita, välillä jopa oksentaa heti juotuaan. Muutoin on ok.

Kokeilisin mielelläni tuota luomumaitoa, mutta mistä sitä saa ?
6552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ihan kaupan luomumaitoa. Moni vatsavaivainen saa avun jo siitä.

Valitettavasti asun muualla Suomessa, joten tilojen nimiä en osaa antaa. Rasvapitoisuus on melkein viisi, eli hyvin korkea. Rasva nousee pintaan, joten luomumaito täytyy ravistaa hyvin, muuten sitä on aika epämiellyttävä juoda.

Äänestä

selvittää omalta asuinpaikkakunnaltaan missä yleensä on maitotiloja ja sitten voi käydä kysymässä tilalta suostuvatko he myymään jos tulee oman astiansa kanssa.

Itse käyn ostamassa kaiken maidon Vantaan Sotungista, koska se on lähin paikka mistä minä saan maitoa. Tosin kilometrejä tulee edestaskaisin 40 mutta so what. Maito on hyvää ja terveellistä. Hinta on siellä 80 senttiä litra ja ternimaito 3€ litra. Rasvaprosentti on 4,5. Kannattaa huolehtia maitoastian puhtaudesta ja käsittelyssä pitää muistaa, että ei nosta koko maitoastiaa pöytään lämpenemään vaan ottaa sen mitä tarvitsee ja astia takaisin jääkaappiin.

Minun maitotilani takaa 5 päivää säilyvyydeksi, mutta on tuo juomakelpoista ollut vielä 7 päivän jälkeen.

Äänestä
  • Nyt on kyllä pakko kommentoida, koska kuulostat siltä, kuin olisit jotenkin ylpeä toiminnastasi. Ajat autolla 40 kilometriä edestakaisin hakeaksesti luomumaitoa. Sano nyt edes, että kyydissä on muitakin kuin sinä. Yhtä typerää kuin ostaisi espanjalaisia luomutomaatteja kotimaisten normaalisti tuotettujen sijaan. Lisäksi kehut syöväsi brasilialaista lihaa mieluummin suomalaisen sijasta. Olet esimerkki siitä, miten ei pitäisi toimia.

    Huomaa kyllä, että VHH sopii loistavasti länsimaiseen kulttuuriin. Ajatellaan ennen kaikkea itseä piittaamatta ympäristöstä. Luomun ostaminen ei kerro puhtaasta ja eettisestä kulutuksesta yksinään. Näimmehän tässä pari kuukautta sitten videokuvaa myös suomalaisilta luomutiloilta. Niiden valvonta ei ole lähelläkään sitä mitä pitäisi.

    Äänestä

  • Mihin nuo faktat tuosta säilyvyydestä perustuu?? Onkos tuo tila teettänyt bakteeritutkimukset vai oletko sinä 7 päivän jälkeen?? Vai onko nämä niitä sinun "faktatietoja"??

    Äänestä

  • T.epi kirjoitti:

    Mihin nuo faktat tuosta säilyvyydestä perustuu?? Onkos tuo tila teettänyt bakteeritutkimukset vai oletko sinä 7 päivän jälkeen?? Vai onko nämä niitä sinun "faktatietoja"??

    Mahdatko ihan oikeesti olla aikuinen? Panevat nuo lapselliset kirjoituksesi epäilemään...

    Äänestä

ilmoitukset kuuluvat toiselle palstalle.

Muutenkaan maito ei liene vhh-tuote.

Ylläpidolle kaikki nämä "mukakyselyt".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käsittelemätöntä maitoa kirjoitti:

etelä-Suomen alueella ? Mitä maksaa litra, mitä pitää ottaa huomioon ? Rasvapitoisuus ?

Pojalla just todettu, et laktoosi on normaali, mutta maito silti aiheuttaa muutaman viikon käyttämisen jälkeen ripulioireita, välillä jopa oksentaa heti juotuaan. Muutoin on ok.

Kokeilisin mielelläni tuota luomumaitoa, mutta mistä sitä saa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu