Luokkakokous

Oletko käynyt luokkakokouksessa? Jos, niin jäikö sieltä jotain "käteen", hyviä muistoja, keskusteluita, koulukiusaajan/kiusatun tapaamista, entistä ihastusta? Oliko väittelyitä, kenties jopa tappeluita? Oliko yllätyksiä, vai oliko luokan "kingi" yhä kingi ja "nörtti" yhä nynnerö? Millä mielellä menisit luokkakokoukseen tänä päivänä, jos et vielä ole käynyt?
2914878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

kingit ja nörtit olivat lähentyneet toisiaan. Syntyi romanssin tapainen itseni ja entisen ihastukseni välille (onneksi oli vapaa, en minä muuten olisi edes yrittänyt). Kaiken kaikkiaan oli kivaa, suosittelen.

Äänestä

Pari kutsua olen saanut, toinen oli yläasteen, toinen jokin muu.

En ollut, kun olin liian kaukana, että olisi ollut järkevää lähteä.

Nyt ... taitaisin olla niiden osassa, että "miten tuostakin ON voinut tulla noin paljon" [huono perhetausta ].

Äänestä

Ne, joilla oli taipumusta kiusaamiseen, tekevät sitä jollain tavalla edelleen. "Muistatkos kun se ja se mokas..."

Suurimmalla osalla on hirvittävä näyttämisen tarve, että ollaan sitä tässä maailmassa pärjätty. Vaikka istuisivat kaupan kassalla, niin vakuuttaa pitää että ovat aivan korvaamattomia, sellaisen lyhyen kurssikin ovat käyneet joka pitää olla ainakin 2:lla firmassa...

Vanhoja romansseja muistellaan lämmitellen, saatetaan jopa pussailla.

Joku kehuu ostaneensa juuri uuden suuren osakkeen hintaan 250 000€, ja aikoo seuraavaksi ostaa omakotitalon.

Jotakuta on niin kehuttu töissä, että...

Nynneröt on päässeet nössöilystä. Kovikset ovat vajonneet jonnekin. Pintaliitäjät ovat sitä vieläkin. Joku mukava on edelleen mukava. 80% naisista on akoittuneita, näyttävät ikäisiltään kotiäideiltä. Miehet (ja jotkut naisetkin) yrittävät tehdä vaikutuksen isäntätyylillä ja selkeällä vakuuttavalla puheella, harmi vaan kun niillä ei ole mitään sanottavaa vieläkään.

Olen ollut muutaman kerran yläasteen luokkakokouksessa. En tiedä menenkö enää, viimeksi jätin menemättä. En vaan jaksa niitä ääliöitä. En pitänyt niistä silloin enkä pidä nyt.

Äänestä
  • Meitä oli noin 25..ihan ok juhlat..oli pari opeekin mukana!! ruokaa,tanssia,jutustelua..jatkot oli kylläkin ihan toista,huh huh alkoi meikä poikaakin jo pelottaa..liikaa viinaa joillekin,tappelunpoikasta..loppujen lopuksi kaikki kuitenkin hyvin!! Päivi jos luet tään..niin muista mailailla..otetaan uusiksi se "villi yö" Tv.teetee

    Äänestä

  • Eräs oppilas kirjoitti:

    Meitä oli noin 25..ihan ok juhlat..oli pari opeekin mukana!! ruokaa,tanssia,jutustelua..jatkot oli kylläkin ihan toista,huh huh alkoi meikä poikaakin jo pelottaa..liikaa viinaa joillekin,tappelunpoikasta..loppujen lopuksi kaikki kuitenkin hyvin!! Päivi jos luet tään..niin muista mailailla..otetaan uusiksi se "villi yö" Tv.teetee

    Ja jos seuraava luokkakokous onkin 10 vuoden päästä ja se tulee sinne 9-vuotiaan lapsen kanssa?

    Ota nyt ihmeessä itse yhteyttä. :D

    Äänestä

Eikä sellaisia ole taidettu edes pitää. Ei ainakaan mulle asti ole tietoa mistään kantautunut. Voihan olla, ettei sinne kaikkia kyrpiä edes kutsuta.

Jos sellaiset joku viitsisi järjestää, niin voi olla että menisin ja ihan avoimin mielin. Ei vaan ole tainnu olla missään opiskelupaikassa niin yhteishenkistä luokkaa, että ketään kiinnostaisi järjestää.

Äänestä

Viime syksynä oli ala-asteen luokkani luokkakokous. Siitähän siis on aikaa jo 25 vuotta. Minusta mikään eikä kukaan ollut muuttunut miksikään. 27 oppilaasta paikalla oli noin 20. Kaikki tunnistin heti ulkonäöltä, eikä luonteetkaan olleet muuttuneet.

Tosin yli puolet heistä oli samalla luokalla vielä lukion viimeiselläkin, mutta kun siitäkin on jo 18 vuotta. Luokan pahikset olivat entisellään. Yksi tuli paikalle valmiiksi kännissä, eikä pari muutakaan ollut mihinkään muuttunut. Samanlaisia huutajia ja röhkijöitä kuin ennenkin.

Nörtit olivat edelleenkin nörttejä ja hyvät oppilaat olivat menestyneet myöhemmässäkin elämässään. Luokan nätit tytöt olivat edelleenkin nättejä ja harmaahiirulaiset hukkuivat massaan. Istumajärjestyskin muodostui isohkossa kabinettihuoneessa lapsuuden ystävyyssuhteiden mukaan.

Suurin osa oli naimisissa, lähes kaikilla oli lapsia ja moni oli jo ehtinyt erotakin. Suurin osa oli edelleen kiinnostunut samoista asioista kuin lapsenakin. Lätkäpojat lätkästä ja musisoijat musiikista. Oikeastaan olin hämmästynyt, miten vähän mikään oli muuttunut. Minusta sanottiin, että olen ulkoisesti muuttunut kaikista vähiten. Tiedä sitten, onko se hyvä vai huono asia.

Äänestä

Kuljin samaa polkua tarhasta lukioon suunnilleen samojen ihmisten kanssa ja tämän porukan kanssa on tullut järjestettyä useampiakin epävirallisia luokkakokouksia, yksi virallinen. Parhaimmat ystäväni löytyvät myös tästä porukasta, joten yhteyksiä pidetään muutenkin paljon yllä puolin jos toisin.

Luokkatapaamiset ovat joka kerta olleet mielettömän kivoja. Meillä oli epätavallisen hyvä henki tuossa porukassa ja sen huomaa luokkakokouksissa. Mikään ei ole oikeastaan muuttunut, porukka on vain astetta aikuisempia mutta perimmiltään jokainen on se sama ihminen kuin ennenkin. Ja musiikkiluokka kun oltiin niin lauluksihan meillä tuppaa se aina menemään. Mielenkiintoista miten ala-asteella hoilattujen laulujen sanat nousee mieleen tuollaisissa tilanteissa... :)

Äänestä

Ja se oli hauska ja mielenkiintoinen..

ylä- ja ala-aste samojen naamojen kanssa.. sen jälkeen pitänyt yhteyttä vain yhteen, joten oli mielenkiintoista kuulla mitä kukakin tekee..

Hauskaa oli myös se että osa ei voinut ymmärtää miten minä, kiltti opettajan lellikki voin juoda alkoholia :D

Äänestä
  • miten susta on kasvanut uljas nuori mies ja niille on jäänyt pimentoon sun toinen puoli, se joka huutelee nakkikioskin jonossa kaikenlaista ;)

    Äänestä

koskaan käydä luokkakokouksessa.

Äänestä

En ole vielä ollut, kouluajoista on niin vähän aikaa, ettei ole järjestetty. Ensimmäinen luokkakokous on 3 vuoden päästä ja sitä odotan innolla. Tosin suurinta osaa luokkalaisista on nähnyt väkisinkin, pienellä paikkakunnalla kun asutaan. Silti!

Olin aina se opettajan lellikki, tai lellikistä en tiedä, mutta luokan paras oppilas kuitenkin koko kouluajat. Varmaan enemmistön mielestä vähän hiljainen mutta ihan mukava tyttö. Tai poikien mielestä varmasti aika tylsä ja tosi hiljainen - mulla ei ollut ikinä yhtään poikapuolista ystävää enkä yhtään osannut olla poikien kanssa. Punastuin vaan ja olin hiljaa. Tytöistä kai olin ihan perusmukava. Sellainen, joka auttoi aina kaikkia, jotka eivät ymmärtäneet vaikka matikkaa. Se kiltti ja fiksu, mutta ulkoiselta habitukseltaan auttamattoman mitäänsanomaton tyttö.

Nyt olen muuttunut. Itsevarmuuteni on kymmenkertaistunut. Olen pitkä, hoikka ja hyväkroppainen, käytän korkokenkiä ja pituuttani ja näyttävyyttäni korostavia vaatteita. Olen tehnyt mallin töitä ja opetellut meikkaamaan ja laittamaan hiukseni niin, että käännän päitä minne ikinä menenkin. En enää hakeudu nurkkaan ja mene hiirenhiljaiseksi miesseurassa (paitsi niitten vanhojen koulukavereitten ehkä...). Osaan hymyillä, flirttailla ja kietoa miehet pikkusormeni ympärille. Nyt mulla on miespuolisia kavereitakin.

Nyt varmaan tulee kommenttia, miten musta on tullut ylpeä kusipää... Tulkoot. Onnellisempi olen nyt, kun tiedän olevani kaunis, pärjäävä ja itsevarma. Tyhmäksi en toki ole ryhtynyt, loistavalla koulutodistuksellani sain hyvän opiskelupaikan ja tulevaisuudessa toivottavasti menestystä luvassa työelämässä.

Luokkakokouksessa aion olla porukan kaunein ja menestynein. Haluan kääntää päät ja saada leuat putoamaan lattiaan. Haluan, että muut ovat mulle kateellisia. Mua ei pidetty minään, luokan suositut eivät kutsuneet bileisiin. Nyt moni niistä suosituista tytöistä on lihonut. Ovat käyneet ammattikoulun joten kuten, käyvät huonosti palkatussa duunissa ja polttavat ketjussa. Mä aion olla se luokkakokouksen menestyjä.

Se tosin pelottaa, että kun suurinta osaa koulukavereista on nähnyt silloin tällöin, en pysty tekemään "comebackistani" näyttävää - uuteen minuun on jo totuttu. No, yritän kuitenkin. Jos ei muuta, niin huristelen paikalle sitten vaikka vuokratulla avo-Mersulla. :DD

Haukkukaa ihmeessä, sanokaa pinnalliseksi, laskelmoivaksi, katkeraksi, miten vaan. Niin mä olenkin! Itsetuntoni oli vuosia alamaissa niitten tyyppien takia. Vaan ei ole enää.

Noustaan kapinaan, me kiltit tytöt :)

Äänestä
  • Ja samaan aikaan huvittavaa, miten suuria arpia kouluajoista ihmisiin jää. Sinun elämällesi kouluajat antoivat tarkoituksen. Elämäsi tärkein tavoite on olla luokkakokouksen menestyjä. No, kai tuonkin voimalla jaksaa painaa päivästä toiseen, mutta miksi täysin näennäisesti yhdentekevien ihmisten kunnioitus ja heidän säväyttäminen on sinulle niin tärkeää?

    Älä ymmärrä väärin. En moiti tahtoasi menestyä, vaan motiiviasi. Etkö olisi onnellisempi, jos löytäisit tahdon menestyä itsestäsi, etkä luokkakavereistasi? Tavallaan elät vieläkin elämääsi vanhojen luokkatoveriesi kautta. Vuosienkin takaa he käyttävät suurta valtaa elämässäsi. Tavoitteesi on saavuttaa heidän kunnioitus ja ihailu, vaikket ole heidän kanssaan ollut juurikaan tekemisissä. Noin alistunutta yksilöä harvoin tapaa. Et taida itse edes sitä huomata.

    Yhtä kaikki, pidän surullisena sitä, että joidenkin elämänkaaren huippu sijoittuu yläasteajoille. Samaan aikaan olen onnellinen, että oma lakipisteeni on vasta edessä päin. Kotikulmilla joulun aikaan pyöriessä näin pari koulun kingiä pussikaljalla pakkasessa. Ulkomuodosta pystyi päättelemään, että mallasjuoma on maistunut suuremmissakin määrin. Juteltiin frendin kanssa asiasta ja todettiin, että nähtävästi meidän jengi on myöhemmässä elämässään menestynyt keskivertoa selkeästi paremmin. Ei tullut yllätyksenä, minä tiesin sen jo silloin.

    Ai niin, itse asiaan: olen mä yhdessä epävirallisessa miitissä lukiokavereiden kanssa ollut. Olin kuitenkin niin päissäni, etten muista siitä juurikaan mitään. Toiste en taida mennä. Ei kiinnosta, yhdentekeviä ihmisiä minulle.

    Äänestä

  • Asiasta.huvittunut kirjoitti:

    Ja samaan aikaan huvittavaa, miten suuria arpia kouluajoista ihmisiin jää. Sinun elämällesi kouluajat antoivat tarkoituksen. Elämäsi tärkein tavoite on olla luokkakokouksen menestyjä. No, kai tuonkin voimalla jaksaa painaa päivästä toiseen, mutta miksi täysin näennäisesti yhdentekevien ihmisten kunnioitus ja heidän säväyttäminen on sinulle niin tärkeää?

    Älä ymmärrä väärin. En moiti tahtoasi menestyä, vaan motiiviasi. Etkö olisi onnellisempi, jos löytäisit tahdon menestyä itsestäsi, etkä luokkakavereistasi? Tavallaan elät vieläkin elämääsi vanhojen luokkatoveriesi kautta. Vuosienkin takaa he käyttävät suurta valtaa elämässäsi. Tavoitteesi on saavuttaa heidän kunnioitus ja ihailu, vaikket ole heidän kanssaan ollut juurikaan tekemisissä. Noin alistunutta yksilöä harvoin tapaa. Et taida itse edes sitä huomata.

    Yhtä kaikki, pidän surullisena sitä, että joidenkin elämänkaaren huippu sijoittuu yläasteajoille. Samaan aikaan olen onnellinen, että oma lakipisteeni on vasta edessä päin. Kotikulmilla joulun aikaan pyöriessä näin pari koulun kingiä pussikaljalla pakkasessa. Ulkomuodosta pystyi päättelemään, että mallasjuoma on maistunut suuremmissakin määrin. Juteltiin frendin kanssa asiasta ja todettiin, että nähtävästi meidän jengi on myöhemmässä elämässään menestynyt keskivertoa selkeästi paremmin. Ei tullut yllätyksenä, minä tiesin sen jo silloin.

    Ai niin, itse asiaan: olen mä yhdessä epävirallisessa miitissä lukiokavereiden kanssa ollut. Olin kuitenkin niin päissäni, etten muista siitä juurikaan mitään. Toiste en taida mennä. Ei kiinnosta, yhdentekeviä ihmisiä minulle.

    IKINÄ!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • vittu mitä tekstiä..hahahah..

    Äänestä

  • Mitään vikaa ei ole siinä, että joku menestyy. Mutta enemmän ihailen niitä, jotka ei niin pidä siitä meteliä.. Osaisinpa itsekin olla mieluummin sellainen.

    Äänestä

Vuosia sitten kävin varsinaisessa luokkakokouksessa. Meidän talouskoulun luokkamme järjesti sellaisen, vaikka olimmekin olleet vain yhden vuoden yhdessä. En asunut enään paikkakunnalla, ystäväni lähti minua kuljettamaan 45 km suuntaansa illalla ravintolaan jonne tapaaminen oli sovittu. Koko illan ajan akat vain huomasivat yhden luokkatoverimme, joka oli laihduttanut hirvittävän määrän niiltä vuosilta. Itseasiassa häntä ei ollut tuntea. Mutta ilta meni siinä että mitä hänelle kuuluu. Lähdin sitten pois ja lähtiesssäni yritin sanoa hei ja jotain muuta niin kukaan ei kuunnellut. Tokkopa huomasivat että edes lähdin. Kovin keskustelu pyöri tämän entisen punkeron ympärillä. En siis tiennyt lähtiessäni mitä muille kuuluu. Enpä sitten ole ollut paljon kiinnostunut porin talouskoulun ajoista sen jälkeen.

Äänestä

En millään mielellä..En nimittäin petollisten kusipäitten joukkoon mene ikinä.

Hyvää loppuelämää ja toivottavasti syöpä on tauti, joka vie.

Mies 30v

Toivottavasti ne itsekeskeiset kusipäät, jotka harmia itselleni aiheuttivat kokevat mainitsemani.Miettikää sitä..

Äänestä
  • Vieläkö tosiaan aikuisen "miehen" ajatuksia hallitsevat kouluajan kokemukset.

    Äänestä

  • Elmeri kirjoitti:

    Vieläkö tosiaan aikuisen "miehen" ajatuksia hallitsevat kouluajan kokemukset.

    Kyllä, myös aikuista naista, niinkuin varmaan miestäkin seuraavat ikävät koulumuistot aikuisuuteen asti. Aikanaan kiusaamisen kokemukset ovat voineet vammauttaa henkisesti niin pahoin, että itsetunto on murentunut vaikuttaen siten loppuelämään. Ryhmään sopeutuminen ei koskaan ole aikanaan kiusatulla helppoa. Vanhat muistot kummittelevat edelleen. Ei sillä ole tekemistä iän kanssa. Joten ei tee mieli mennä tapaamaan moisia idiootteja.Aikuistu itse ja mieti asiaa!

    Äänestä

Mukavaa oli nähdä 15v. tauon jälkeen. Luokan "söpöt" oli lihottanut tukevat jenkkakahvat sekä ison perseen, vatsaa unohtamatta!

Muutamia helmiä nousi, vaihdettiin toki numeroita. Kolmas daami koeajossa, kaikki nämä ovat naimisissa. Jostain syystä jokainen haluaa maistaa myös vierasta käyrää. Onneksi nämä daamit ei ole tietoisia "tieteellisestä" tutkimuksestani ;D

Suosittelen.

Maistuu, ja hyvälle!

Äänestä
  • Niinpä, joka eukko oli jalat levällään valmiina ja yheltä sainkiin...sitä se aika teettää...terveisii vuan juanuskalle....

    Äänestä

Luokkakokoukset ovat jääneet tyystin väliin, kuuleman mukaan niitäkin vanha peruskoululuokka on järjestänyt. Sama luokka vain muutaman henkilön muutoksella meni loppuun asti, jatkokoulutus luonnollisesti teki lopun sillekkin porukalle.

Elävässä elämässä muutamaan olen törmännyt, eipä tuo ihmisen perusluonne yleensä radikaalisti muutu ja suuntaviivat oli jo teininä piirretty. Perussettiä on pukannut; avo-/avioliitto, lapset, erot ja asunnot on arkipäivää heilläkin, niinkuin suomalaisilla yleensäkin.
Ne yksilöt jotka "korkealle" tähtäsivät, sinne myös päätyivät...mitä ihmettä sitten se "korkea asema" tarkoittaakin nykypäivän suomessa.

Luokkakokoukset tuntuvat kirjoituksista päätellen olevan lähinnä ihmismuseossa käyntiä, historian kirjojen aukaisua ja paluuta hetkeksi menneisyyteen.
Joillekkin se näyttää avaavan vanhat haavat ja hampaankolot tyhjennetään kosto silmissä, joillekkin uteliaisuus näyttäisi olevan suurin motiivi.
Itselleni on kutakuinkin yhdentekevää miten vanha tuttavuudet elämäänsä ovat ohjailleet, eivät he enää arkipäivääni korista. Mikäli tuollaisiin bileisiin eksyn, syystä tai toisesta, toivottavasti pidetään railakkaat ja hyvät zembalot.

Äänestä

Ei kiinnosta nähdä tyyppejä, jotka luultavasti ovat aivan erilaisia kuin minä. Ja TIEDÄN, että varmaan lähes kaikilla niistä menee taloudellisesti paremmin kuin minulla. Turha niille olisi yrittää selittää, että ihan oikeasti olen onnellinen, vaikka ei olekaan omakotitaloa ja uraa suuryrityksessä. Että olen ihan onnellinen, kun on kumppani, jonka kanssa jakaa ilot ja surut.

Juuri sitä kehuskelua uskon luokkakokousten olevan. Ei ketään oikeasti kiinnosta nähdä entisiä luokkakavereita, vaan urkkia, miten heillä elämässään menee ja meneekö itsellä paremmin. Kyllä minä mieluummin keskityn nykyhetkeen ja niihin TOSIystäviin, jotka ovat säilyneet lapsesta saakka. Luokkakaverit ei minulle ystäviä olleet koskaan.

Äänestä

Meillä oli aikanaan hyvä porukka jatko-opinnoilla ja pidettiin tapaamista 30 vuoden jälkeen, Puhelimella soiteltiin porukkaa kokoon ja etsittiin osoitteita, että kaikki olisi tavoitettu.

Keljutti oikein, kun en sitten lopulta päässyt tulemaan paikalle itse, perheessämme sattui äkillinen sairaustapaus ja tapaaminen meni minun osaltani siinä. Jälkeenpäin kuulin, että moni oli luistanut tapaamisesta, vaikka oli sitovasti ilmoittautunut.

Yleensähän nämä vanhojen koulukaverien tapaamiset tuppaa menemään kehuskeluksi, että mitä on saatu aikaiseksi ja mitä on ostettu, kellä on mese, talo ja lentokone. Joku pätee ammattiyhdistyksen apuosaston ylimääräisellä varatilintarastajan tittelillään.

Joskus olen ollut vanhojen koulukavereiden kanssa pikku-jouluissa ja oli oikeastaan aika hauskaa, vuosia oli 15 siitä, kun olitiin oltu samassa koulussa, tosin eri luokilla. Tuntui, kuin aikaa ei olisi kulunut juuri mitään, vähän pidempi loma vain välissä. Kun sitten aloimme keskustelemaan, huomasin, että pojat maalasivat autotallin lattiaa ja korjasivat matkailuauton perävaloa, tytöt puolestaan tuntuivat mittailevan keisarinleikkausarpiaan... Eli ne jutut olivat loppujen lopuksi muuttuneet sitten kouluaikojen.

Tämä tapaaminen oli mukava, tiesimme jollain lailla toisistamme, mitä kullekin kuului elämässään, niin jäivät ne turhat kehumiset pois!

Yritän mennä sitten 40-vuotis tapaamiseen tämän yhden sakin kanssa, jos hengissä ollaan!

Äänestä
  • sekä olen ollut myös kutsujana. Yläasteen luokkakokous oli juuri tuota vertailua kuka,mitä häh?? mutta toisen asteen porukkamme oli niin "yhteenhitsautunutta" (13oppilasta), että hauskaa riitti ja riittää aina kun tavataan.
    Ensi vuonna olisi juhlavuosi,joten täytynee alkaa lähetellä kutsuja ajoissa....

    Äänestä

Meillä oli ysiluokkalaisten kesken myyrmannissa v 2005 luokkakokous, kaikki ei edes päässyt sinne. Istuttiin Ravintola Red Onionissa ja saimme meidän opettajankin mukaamme, kävimme siis erikoiskoulua. Juotiin kaljat toisetkiin, kyseltiin kuulumisia, mentii vanhaan mallii myrtsin assalle docaa.. ja lähettii stadii baarii, jossa viina maistui ja ja.... muuta en muistakaa, mut joo aiotan ottaa uudestaa v 2010

Äänestä

Jos vaikka ei muutoin yhteyttä pidetä, eikä sähköposteihin vastata...mutta kun tulee luokkakokous, pyydetään ottamaan osaa. Onhan tarjottavaakin maksua vastaan. Ei luonnollisesti ole intressejä tulla mukaan.

Äänestä

Olis tuossa männä kesänä vai oliko toissa kesänä, kun oli jotkut semmoiset, mutta ei huvittanut lähteä. Töpeksin itse kaikki sen aikaiset ystävyyssuhteet aikanaan, joten en jaksanut mennä selittelemään omituisuuksiani. Ehkä voisin ensi kerralla mennäkkin. Jospa sitä olisi vähän siihen mennessä ehtinyt käsitellä asioita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia? kirjoitti:

Oletko käynyt luokkakokouksessa? Jos, niin jäikö sieltä jotain "käteen", hyviä muistoja, keskusteluita, koulukiusaajan/kiusatun tapaamista, entistä ihastusta? Oliko väittelyitä, kenties jopa tappeluita? Oliko yllätyksiä, vai oliko luokan "kingi" yhä kingi ja "nörtti" yhä nynnerö? Millä mielellä menisit luokkakokoukseen tänä päivänä, jos et vielä ole käynyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu