Laulan ihan kauniisti joo..muidenkin mielestä....mMtta kun se ääni tuppaa tuleen usein nenä-äänenä!En halua olla mikään Nylon Beat,en.Auttakaa,itse en hallitse sitä,onko outoa??Eli tarviin nyt phjausta äänenmuodostukseenkö??
Kaunis ääni
halu laulaa suuri
4664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ohjaus äänenmuodostukseen (sitä varmaan yritit sanoa) olisi toki paikallaan. Ensiapuna voisit harjoitella vaikka A-vokaalilla duurikolmisointu ylös-alas nenästä kiinni pitäen.
Voitko antaa lisää ohjeita?
No, olen vähän varovainen antamaan ohjeita kun en tunne tapausta tarkemmin. Yksi mahdollinen syy nenäsoinnin syntymiselle on, että muualla ei ole riittävästi "kaikukoppaa" eli resonanssitilaa avoinna. Tilan avaamista voi harjoitella esimerkiksi kohottelemalla kulmakarvoja ylös ja alas ja päästelemällä samalla tasaista ääntä PIENELLÄ paineella (hampaat yhdessä). Lihakset harjaantuvat vain harjoituksella, joten tuloksia ei pidä odotella heti paikalla.
Neuvoisin sinua kuitenkin ottamaan yhteyttä ammattiäänenmuodostajaan tai laulupedagogiin. Helsingissä on esim.
http://www.laulustudio.fi/
Sibiksen oppilaatkin antavat laulutunteja pienehköllä rahalla (www.siba.fi). Eräs Suomen suurimmista lauluosaamisen keskittymistä on Kansallisoopperassa (www.operafin.fi). Konservatorioista ja musiikkiopistoistakin voi kysellä, mutta sitten ruvetaan varmaan jo puhumaan pääsykokeista eikä pelkällä rahalla enää selviäkään.
Kiitän taas ja kai se tästä lähtee....