Olemme mieheni kanssa ajautuneet toivottomaan tilanteeseen. Tapasimme toisemme kaksi vuotta sitten ja muutimme yhteen aika pian. Mieheni petti minua parhaanystäväni kanssa viikkoa ennen muuttoa, mutta annoin miehelleni anteeksi ja yritin/yritän unohtaa koko jutun, mutta mikään ei ole ollut samanlaista sen jälkeen.
Minä olen aika kiivas luonteeltani ja suutun mutta myös lepyn nopeasti. Riitelemme lähes päivittäin ja riidat päättyvät aina siihen että minä jään kotiin yksin itkemään ja mieheni lähtee muutamaksi tunniksi pois kotoa(tämä on jo melkein joka päiväistä).Rakastamme toisiamme todella paljon,emmekä sen vuoksi pysty eroamaan,olemme keskustelleet asiasta ja olemme sitä mieltä että, ne hyvät päivät mitä meillä on,ovat niin hyviä että niistä ei haluaisi kumpikaan luopua.
Meidän tulevaisuuden suunnitelmatkaan eivät mene yksiin, minä haluaisin jo ruveta perustamaan perhettä, mieheni taas ei omien sanojensa mukaan ole valmis koko päivä isäksi,hänellä on jo 1,9.v lapsi joka on saanut alkunsa vähän ennenkuin tapasimme.Lapsi on käy luonamme säännöllisesti joka toinen viikonloppu, ja sehän minua stressaa. Perjantaisin vituttaa kun tiedän että on taas se viikonloppu, mutta sunnuntaisin olen niin surullinen kun joudun päästämään pikkuisen pois luotamme(mielialani on todella vaihteleva).
Toivottavasti tästä sai jotakin selvää..olen vain niin loppu..minulla ei ole ketään kenelle itseäni purkaisin..välillä tuntuu että minulla ei ole enään mitään virkaa.
Kiitos kaikille jotka jaksoitte lukea tämän, ja jos teillä olisi ideoita mitä voin tehdä ennenkuin menetä jotakin pysyvästi otan niitä mielelläni vastaan.
Minä olen aika kiivas luonteeltani ja suutun mutta myös lepyn nopeasti. Riitelemme lähes päivittäin ja riidat päättyvät aina siihen että minä jään kotiin yksin itkemään ja mieheni lähtee muutamaksi tunniksi pois kotoa(tämä on jo melkein joka päiväistä).Rakastamme toisiamme todella paljon,emmekä sen vuoksi pysty eroamaan,olemme keskustelleet asiasta ja olemme sitä mieltä että, ne hyvät päivät mitä meillä on,ovat niin hyviä että niistä ei haluaisi kumpikaan luopua.
Meidän tulevaisuuden suunnitelmatkaan eivät mene yksiin, minä haluaisin jo ruveta perustamaan perhettä, mieheni taas ei omien sanojensa mukaan ole valmis koko päivä isäksi,hänellä on jo 1,9.v lapsi joka on saanut alkunsa vähän ennenkuin tapasimme.Lapsi on käy luonamme säännöllisesti joka toinen viikonloppu, ja sehän minua stressaa. Perjantaisin vituttaa kun tiedän että on taas se viikonloppu, mutta sunnuntaisin olen niin surullinen kun joudun päästämään pikkuisen pois luotamme(mielialani on todella vaihteleva).
Toivottavasti tästä sai jotakin selvää..olen vain niin loppu..minulla ei ole ketään kenelle itseäni purkaisin..välillä tuntuu että minulla ei ole enään mitään virkaa.
Kiitos kaikille jotka jaksoitte lukea tämän, ja jos teillä olisi ideoita mitä voin tehdä ennenkuin menetä jotakin pysyvästi otan niitä mielelläni vastaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Haluat luultavasti suhteen olevan ohi, mutta et ole summannut tarpeeksi miinus puolia???!!! Olet kierteessä, josta et pääse helpolla. Kaikista upeinta sinulle olisi päästä pois koko tilanteesta vähäksi tai pitkäksikin aikaa, jotta tietäisitte todelliset tunteen toisiinne. Jos mies ei ole valmis lapsille ja yhtäkkiä oletkin paksuna, mitä luulet epäkypsän avopuolisosi tekevän??? Luultavasti miehelläsi on vaikeuksia sitoutua. Oletko ajatellut miten paljon hän tulee loukkaamaan sinua kun yrittää päästä omilleen... sinkuksi?! Tämä ei ole pahansävyinen kirjoitus. Tiedän minkälaista se on kun rakastaa ja haluaa irti.. aikuisuus ja pieni epäkypsyys vasten toisiaan. Nämä on sitten vain omia ajatuksia, enhän tiedä yhtään mitään teistä kummastakaan. Halusin vain auttaa!
Mun mielestäni ei ole epäkypsää olla perustamatta perhettä jos ei tunne olevansa siihen valmis.Päinvastoin minun mielestäni se on oikeastaan erittäin kypsää:Miksi perustaa perhe jos siltä ei tunnu.Ehkä mies pelkääkin sitä että eroatte ja taas jää lapsia yksinhuoltajan vastuulle...hänellä kun on jo kuitenkin asiasta aiempaa kokemusta,silloin kun miehen ensimmäinen lapsi syntyi tai oikeastaan pantiin alulle,saattoi se juuri olla tällaista epäkypsää "perustetaan perhe" löpinää...
Mun mielestä ei kuiteskaan ole normaalia että riitelette päivittäin niin pahasti että lopputuloksena mies lähtee hetkeksi pois ja sinä jäät kotiin itkemään.Omassanikin suhteessa riitelemme,muttemme ikinä niin että paiskoisimme ovia yms. vaan selvitämme asiat yleensä heti.
Teidän varmaan kannattaisi miettiä kuitenkin sitä että kuinka paljon teillä menee aikaa siihen,että vain tappelette?Onko se sittenkään niin kivaa olla yhdessä jos riitelette yli puolet ajastanne vaikka niitä hyviäkin hetkiä on?...sinun päätöksesi,mutta kannattaisi ottaa hiukan etäisyyttä ja lomaa suhteestanne...tuollainen nimittäin käy aika stressaavaksi.
Enemmän mieheni pelkää sitä että joutuu ottamaan kahta lasta luokseen viikonloppuisin, jos meillä tulee ero. Tästä olemme keskustelleet(tai minä)mieheni kun ei oikein asiasta montaa sanaa ole sanonut.Lapsi on syntynyt ihan muutaman illan tutulle..eli ei ole mitenkään tehty..nainenkin ilmoitti siitä vasta viidennellä kuulla, ja oli siinä kyllä minullakin miettimistä että jatkaako suhteessa vai ei.
Viikonloppuja olemme olleet erossa ja niiden jälkeen menee muutama päivä hyvin,mutta taas tulevat samat tyhmät riidat.
Olemme miettineet josko muuttaisimmme erilleen, minä opiskelupaikkakunnalle(käyn koulua 70km päässä)Mutta mistä saada se rohkeus muuttoon?Miten toista voi rakastaa vaikka se tuntuu järjen vastaiselta?
Apua etäisyydestä tai keskustelusta vieraan tai jopa ammattiauttajan kanssa? Tuollaiset tuli mieleeni. On kuluttavaa riidellä päivittäin. Jospa keskustelu vieraan kanssa saisi sinut selkeyttämään ajatuksiasi? Haluaisin auttaa sinua. Jos haluat jutella kanssani sähköpostitse tai chatissa laita viesti. Olen 3 lapsen yh ja iältäni 40 .
Minulla ei riitä rohkeutta jutella kasvotusten vieraan ihmisen kanssa,olen sitä miettinyt itsekkin josko se auttaisi...mutta sähkö[email protected]
Luin viestisi ja tunsin sympatiaa sinua kohtaan. Voin kuvitella, että on vaikea tilanne päättää mitä tehdä: koittaa saada suhde toimimaan vai erota?
Olin noin 4 vuotta saman henkilön kanssa. Suhteen alussa mies petti ja erosimmekin hetkeksi, mutta jatkoimme koska molemmat sitä halusi. Ja mies itse kertoi mitä oli tehnyt, etten kuullut siitä muilta. Pääsin asiasta yli, ettei sitä tarvinnut riidoissa nostaa esiin. Kuitenkin nyt kun suhde kaatui aloin miettimään, että ehkä asia alitajuisesti kuitenkin vaikutti niin että esim. seksi oli sen jälkeen ja varsinkin lopussa ihan nuivaa. En uskaltanut olla sittenkään ihan täysillä mukana vaikka luotin enkä uskonut että hän toiste sen tekee.
Asuimme yhdessä ja nyt keväällä ero sitten tuli. Mies halusi sitä. Tilanne oli siis se, että alammeko ratkomaan ongelmat kun suhde vain kuivui ja menemme myöhemmin naimisiin vai erotaanko. Olin pettynyt hänen ratkaisuun, koska mielestäni hän luovutti liian helpolla. Kuitenkin nyt eron jälkeen olen tajunnut, että näin oli paras. Haluan suhteen, missä ollaan rehellisiä alusta asti ja toiseen voi luottaa. En halua kokea sitä pettymystä minkä joku rakas ihminen tekee, koska sen jälkeen asiat ei kuitenkaan ole niin kuin haluaa tai itselleen uskottelee. Pahinta on se, kun ei voi itselle myöntää sitä, että homma ei toimi, koittaa vaan uskoa että kaikki kääntyy parhain päin.
Uskoisin, että sinun kannattaa miettiä mitä kumppanilta ja elämältä haluat, tosin se kävi ilmi kertomuksessasi. Ja kuin kipeää ero onkin niin se ehkä voisi olla parempi ratkaisu, tosin en voi sitä puolestasi sanoa. Mutta jos oikeasti haluatte olla yhdessä, niin miettikää ja keksikää keinot suhteen kehittämiselle ja ylläpitämiselle. Nyt itse on jälkeen päin tajunnut mitä olisi pitänyt tehdä ja miten. Jälkiviisaushan on tunnetusti parasta.
Itse jäin monesti yksin kotiin ku mies lähti baariin, eikä se ollut kivaa. Ihan kuin hän olisi paennut yhdessä oloa ja sitä, että voi joutua keskustelemaan ja itkemään yhdessä. Mielestäni miehesi ei oikein toimi aikuisesti jos riidan jälkeen pakenee paikalta. Tosin hänen pitää tajuta asia itse, että jos haluaa homman toimivan ja haluaa sinut, hän ei voi aina häipyä moneksi tunniksi vaan kohdata asiat heti!
Vaikka ero voisikin tuntua maailmanlopulta, se ei sitä kuitenkaan ole. Kun tietää mitä haluaa, voi rauhassa etsiä ihmisen jolla on samat arvot kuin itsellä, samat päämäärät ja joka ei petä. Ja sitä varten ei tarvitse alkaa seurustelemaan jokaisen kanssa, koska raskainta on juuri se, että huomaa olevansa samassa tilanteessa taas 2 vuoden päästä. On rauhassa eikä stressaa ja aloittaa pitkän suhteen kun mies on löytynyt. Ei tarvitse leikkiä toisen tunteilla ja on ennen kaikkea rehellinen itselleen ja omille tunteille.
En tiedä piristikö vai masensiko tämä entisestään, mutta toivon kuitenkin sinulle jaksamista ja aurinkoista kesää!