Minulla valitettavan yleinen tilanne tällä palstalla: Vaimo jäi kiinnni työpaikkasuhteesta ja päätti lähteä 14 vuotisesta liitostamme tuon toisen suhteen takia. Liitosta on kolme alaikäistä lasta. Asumuseroa on kestänyt vajaa puolivuotta ja kohta on aika laittaa kakkosvaihe vetämään.
Ongelmana on tämä: kaiken tapahtuneen jälkeenkin kaipaan (ja rakastan?) vaimoani ja tietystikin perhettämme yleensä.Olisin valmis koettaa vielä setviä asioita, mutta vaimo ei (koska on rakastunut?).
Hän selvästikin lataa toiveensa tuohon uuteen suhteeseen. Eivät ole vielä muuttaneet yhteen, enkä tiedä tarkemmin heidän suunnitelmistaan muuta kuin että tuo reilu puolivuotinen suhde on vaimon sanojen mukaan tietystikin vakaalla pohjalla ja että ovat myös uusiokotia leikkineet tehden kaikkea kivaa yhdessä lasten kanssa. Arveluttaa myös, koska uudellä äijällä ei ole omia muksuja eikä siis kokemusta vanhemmuudesta.
Mikä olisi paras tapa edetä? Odottaa (ehkä turhaan), että uusi suhde tuottaa pettymyksen ja routa ajaisi porsaan kotiin vai koettaa vielä itse saada vaimo "järkiinsä" vaiko yrittää itse vain irrottautua. Siteet ovat ymmärrettävästi vahvat ja niistä on tosi vaikea päästää irti. Onko tämä vain kaipuutani aikaan jolloin kaikki oli vielä ok, vaikka tiedän hyvin, ettei siihen ole helposti paluuta. Vai enkö tahdo päästää irti, koska pelkään tulevaisuutta ja yksinjäämistä?. Mitä teen tulevaisuudessa,uutta matoa koukkuun, vai?.
Onko tietoa noin yleensä, miten tuollaiset suhteet kestävät?. Tietysti vaimon puheista päätellen hän itse ainakin odottaa tuolta uudelta suhteelta paljon tulevaisuutta ajatellen (ehkä liian ruusuisestikin?) ja on sen takia myös valmis ehkä roikkumaankin siinä vaikkei suhde toimisikaan?. Tuosta kodinrikkojasta en tiedä muuta, kuin että hän on eronnut (huom vaimo jätti) ja lapseton ja vaimoani jonkinverran vanhempi. Ehkäpä hän ajattelee hommaavansa kertaheitolla itselleen valmisperheen ja ettei tällaista tilaisuutta tule enää hänellä eteen.Tämä huolettaa lasteni takia vaikkei yhteen palatakkaan.
Eli näkemyksiä ja neuvoja kaipailen, mikä paras tai reaalisin tapa toimia?.
P.S.
Ai niin, tietysti vaimo ei pidä tätä uutta suhdetta eron syynä, pikemminkin seurauksena muttei halua/osaa tarkemmin perustella tai luetella ongelmia parisuhteessamme eikä ole suostuvainen ulkopuoliseen terapiaa tai neuvontaan.
Ongelmana on tämä: kaiken tapahtuneen jälkeenkin kaipaan (ja rakastan?) vaimoani ja tietystikin perhettämme yleensä.Olisin valmis koettaa vielä setviä asioita, mutta vaimo ei (koska on rakastunut?).
Hän selvästikin lataa toiveensa tuohon uuteen suhteeseen. Eivät ole vielä muuttaneet yhteen, enkä tiedä tarkemmin heidän suunnitelmistaan muuta kuin että tuo reilu puolivuotinen suhde on vaimon sanojen mukaan tietystikin vakaalla pohjalla ja että ovat myös uusiokotia leikkineet tehden kaikkea kivaa yhdessä lasten kanssa. Arveluttaa myös, koska uudellä äijällä ei ole omia muksuja eikä siis kokemusta vanhemmuudesta.
Mikä olisi paras tapa edetä? Odottaa (ehkä turhaan), että uusi suhde tuottaa pettymyksen ja routa ajaisi porsaan kotiin vai koettaa vielä itse saada vaimo "järkiinsä" vaiko yrittää itse vain irrottautua. Siteet ovat ymmärrettävästi vahvat ja niistä on tosi vaikea päästää irti. Onko tämä vain kaipuutani aikaan jolloin kaikki oli vielä ok, vaikka tiedän hyvin, ettei siihen ole helposti paluuta. Vai enkö tahdo päästää irti, koska pelkään tulevaisuutta ja yksinjäämistä?. Mitä teen tulevaisuudessa,uutta matoa koukkuun, vai?.
Onko tietoa noin yleensä, miten tuollaiset suhteet kestävät?. Tietysti vaimon puheista päätellen hän itse ainakin odottaa tuolta uudelta suhteelta paljon tulevaisuutta ajatellen (ehkä liian ruusuisestikin?) ja on sen takia myös valmis ehkä roikkumaankin siinä vaikkei suhde toimisikaan?. Tuosta kodinrikkojasta en tiedä muuta, kuin että hän on eronnut (huom vaimo jätti) ja lapseton ja vaimoani jonkinverran vanhempi. Ehkäpä hän ajattelee hommaavansa kertaheitolla itselleen valmisperheen ja ettei tällaista tilaisuutta tule enää hänellä eteen.Tämä huolettaa lasteni takia vaikkei yhteen palatakkaan.
Eli näkemyksiä ja neuvoja kaipailen, mikä paras tai reaalisin tapa toimia?.
P.S.
Ai niin, tietysti vaimo ei pidä tätä uutta suhdetta eron syynä, pikemminkin seurauksena muttei halua/osaa tarkemmin perustella tai luetella ongelmia parisuhteessamme eikä ole suostuvainen ulkopuoliseen terapiaa tai neuvontaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Päästä irti. Tämä nykyinen suhde vaimollasi toimii tai ei toimi pitkän päälle, mutta en oikein jaksa uskoa, että roudan kotiin ajaman porsaan kanssa voi rakentaa hyvää parisuhdetta.
Kertoohan tuommoinen käytös jostain isommasta. Kirjoitat, että ehkä kaipaat aikaan, jolloin "kaikki oli ok". Oliko kaikki oikeasti ok, vai oliko se vain illuusiota? Ehkä asiat olivat sinulle ok, mutta ei hänelle ollenkaan. Ehkä -jos näin on- asialle olisi voinut tehdä jotain vuosia sitten, jos vaan vaimosi olisi silloin nostanut kissan pöydälle. Aukaissut suunsa rehellisesti, eikä vain odottanut että toinen jotenkin telepaattisesti tajuaa asian.
Jokatapauksessa kannattaa säilyttää hyvä kontakti lapsiin. Jos ei tuosta kaverista ole sitten jatkossa isäpuoleksi, niin todennäköisesti jostakusta muusta on. Sinä kuitenkin olet lasten isä, ja sitä asemaa ei yksikään isäpuoli oikeasti voi horjuttaa. Ymmärsin niin, että exvaimosi ei mitenkään halua pilata sinun ja lasten välejä? Hyvä niin, jos noin on.
Rankka paikka. Harmi että vaimosi ei halua setviä asiaa, vaikka pettäminen on todennäköisesti aidosti ollutkin seurausta, eikä se oikea syy avioeroon. Pöytä olisi hyvä putsata vaikka hopeat menisikin jakoon, sitten on helpompi toimia jatkossa. Ja varsinkin välttää puolin ja toisin niitä samojen virheiden toistamista.
Eiku stemppiä vaan! Kyllä se siitä, kun muistat että vanhan loppu on aina uuden alku. Suuntaa katse kymmenen vuoden päähän ja mieti minkälaiset ratkaisut tuottaisivat parhaimman mahdollisen lopputuloksen sitten vuosikymmenen päästä. Itseäni tuo ajattelumalli auttoi paljon.
No jos vaimo on täysillä mukana uudessa suhteessa eikä ole edes halukas
yrittämään liittonne korjaamista, niin eiköhän ole vain parasta
jatkaa sitä omaa elämää ilman vaimoa. Turhaan sinä häntä jäät odottamaan.
Voi olla että odotat loppuelämäsi ihan turhaan, eikä vaimo silti välttämättä
sinun luoksesi palaisi, vaikka uusi suhde menisikin pieleen.
Tee kuitenkin selväksi, että sinä olet edelleen lasten isä, etkä aio väistyä
"uuden isin" tieltä. Pidä kiinni tapaamisoikeuksistasi, vaikka
uusi pari haluaisikin leikkiä uutta perhettä. Pidä yhteyttä lapsiin, vaikka vaimo ei enää sinun olisikaan,
äläkä missään nimessä käytä lapsia aseena vaimoa vastaan. Sinä olet
edelleen lastesi isä, vaikka vaimollasi vaihtuisivat miehet vuoden
välein.
Niin kauan kuin elät kieltämisen vaihetta, et pääse elämässäsi eteenpäin. Et pysty käsittelemään tapahtunutta eroa etkä jatkamaan omaa elämääsi. Ero välillänne on tapahtunut tosiasia, kiistaton. Vaimosi on uudessa suhteessa eikä osoita merkkiäkään paluusta. Lakkaa elämästä entisessä ja elättelemästä turhia toiveita. Oma elämäsi menee ohi ja hukkaan. Ala purkaa tunteitasi, mene vaikka terapiaan tai eroryhmään. Muista, että erosta ei kukaan selviä yksin.
...kuin se varmasti susta kuulostaakin niin mun mielestä sun kannattaa päästää irti ja yrittää katsoa tapahtunutta,teidän suhdettanne ennemmin ja sun nykyhetkeä vähän "kauempaa".
Itse samassa tilanteessa olleena tiedän että se on vähän helvetin vaikeaa mutta se kummasti selventää asioita.
Voin heittää villin arvauksen että tulet mietiskelemään että oliko teidän suhteenne tosissaan niin "hyvä" kuin nyt ajattelet,tai ajattelit ja tunsit esim. vuosi sitten.
Tärkein asia kuitenkin mun mielestä on että pidä suhde lapsiisi niin hyvänä kuin mitenkään pystyt ja panosta siihen täysillä.
Mulle kävi niin että sitten kun vaimo "heräsi unestaan" niin olin ehtinyt jo huomata että mun on todella hyvä ilman häntä ja nautin elämästä näin enkä ollut enää valmis palaamaan entiseen.
Hei,
Olen seurannut sivusta tuollaisia juttuja.
Ja omasta puolesta voin sanoa, että uudet liitot näyttävät epäonnistuvan aika suurella todennäköisyydellä.. Ikävää, mutta totta. Tietty jotkut kestää, mutta mutta..
Ensin voi olla hehkeetä, mutta kyllä se arki tulee uusiin suhteisiinkin..
Heh. Tiedän yhden tapauksen, jossa yksi nainen jätti miehensä uuden äijän takia ja asui tämän kanssa yhdessä noin puoli vuotta kunnes tuli ero..
En voi muuta kuin nauraa.
Tai, oikeastaan häpesin hänen puolestaan.
Niin, mikäli tykkäät vielä naisestasi, niin älä luovuta. Voi olla, että tulee anomaan sinua vielä takaisin..
Tai.. Entä jos sinäkin rakastut / ihastut johonkin vielä?
Kenties sinä voit löytää jonkun paremman? Oletko ajatellut sitä! Kannattaisi.
Voi nääs käydä niin, että eukkosi " suhde" tai mikä lie epäonnistuu ja sinä tapaat jonkun ihanan naisen ja löydät uuden kestävän onnen..
Mieti sitä!
Jep. Tsemppiä sulle!
T. yksi nainen.
Ps. Niin, jos äijällä ei ole lapsia, niin teidän lapset voi olla aika shokki sille. Jos ei ole tottunut lapsiperheen arkeen...
... Ei kait tässä tosiaan kannata jäädä odottelemaan, josko mieli vaimolla muuttuisi. Ei se jatko silloinkaan olisi mitenkään varmaa, vaikeeta kylläkin.
Ja lapset, ne tosiaan ovat rakkaita ja tarkoitus ei ole kummallakaan ruveta heitä käyttämään lyömäaseina, vaikka tunteet puolin ja toisin aika kireinä käyvätkin.
Ja mitä tulee tuohon ihastumiseen/rakastumiseen niin kyllä sitä näin pitkässä parisuhteessa olleena vaistomaisesti ajattelee, ettei yksinkään halua jäädä. Mutta tämä ikävä tapahtuma on niin kipeesti akuutti, että kestää varmaan hyvän aikaa ennenkuin mieli on valmis kiinnostua jostain toisesta. Ehkä joskus, aika parantaa senkin asian, vai?
Kiitos paljon tuestasi.
En voi antaa sulle ohjeita, että miten sun tilanteessa käy tai miten sun pitää toimia.
Kirjoitin vaan, että mitä olen nähnyt ja kuullut.
Sen verran voin sanoa, että ero ottaa aina koville. Voi mennä pari vuotta siitä toipumiseen.
Mutta kyllä erosta aina selviää!
Niin,
Haluan kannustaa sinua! Eli kyllä sinäkin varmaan vielä löydät onnen, vaikka nyt näyttää vaikealta!
Usko pois!
Pärjäile!
"Ehkä joskus, aika parantaa senkin asian, vai?"
Kyllä varmasti!
Ja jos käy vähänkään keskimääräistä paremi säkä, niin jälkikäteen voit todeta, että ero oli parasta mitä elämässäsi on tapahtunut. Se ei varmastikkaan tunnu nyt mahdolliselta, mutta noin on oikeassa elämässä käynyt.
Vanhan loppu kun on aina uuden alku.
Sinuna yrittäisin aloittaa itse oman elämän ilman ex-puolisoa.Olen itse eronnut vuosi sitten ja minä olin joka lähdin mieheni luota ja parin kuukauden jälkeen meinasin mennä takaisin kun oli niin yksinäistä mutta sinnittelin ja niin vain pääsin jaloilleni ja nyt en kadu päätöstäni.Meillä ei tosin ollut siinä kolmatta osapuolta mutta niin vain on että kun tottuu yksinoloon siitäkin nauttii ja nyt en enää mistään hinnasta suostuisi elämään huonossa suhteessa.Ero on aina vaikea paikka ja siitä toipuminen vie aikaa mutta hitaasti hyvä tulee ja kenties sinäkin löydät vielä mukavan ihmisen aluksi vaikka vain ystäväksi koska niitä tarvitaan hädän hetkellä.Voimia sinulle.
Itselläni samanlainen tapaus, paitsi että mies lähti.Kohta tapahtuneesta kolme vuotta ja silti yöllä ja aamuisin herään ja hän on ensimmäisenä mielessäni. Näemme edelleen viikottain, kun käy lapsia katsomassa. Haluaa myös kuulema minua nähdä. Nyt hän luvannut hommata oman asunnon. minne lähtee päätään selvittämään. Asunut eromme ajan sen toisen naisen kanssa, mutta ei kuulema ole niin auvoista(en tiedä enää uskonko,mutta..).
Joku vaan "mättää" hänen mielestään kotin paluuta ajatellen. Pelkää ikävöisänsä sitä toista. Hävettääkin kuulema jne. Silti itselläni on jossain vielä se "pieni" toivon kipinä. En tiedä millon pystyn itse luovuttamaan ja antamaan periksi. Eropaperitkin olen hakenut, mutta en ole niitä saanut laitetuksi eteenpäin. Voimia sinulle. Toiset pääsevät paremmin selville vesille näiden asioiden kanssa. Itse en taida kuulua ko. joukkoon.