ihka oma: Joka pitää intohimojaan ja aistilisuuden korkeimpia ulottuvaisuuksia korkeimpina tavoitteenaan on kuin lapsi, jolta on piilotettu kaikki kehittävät lelut, annettu vain barbinuket.
Intohimo päästessään valloilleen, on kuin liekki, joka hävittää jopa itsensä tulellaan.
ihka oma: Intohimo päästessään valloilleen tuhoaa jopa täydellisen ykseyden, ystävyyden ylimmän ulottuvaisuuden. Intohimo raiskaa rakkauden.
Intohimo päästessään valloilleen, on kuin liekki, joka hävittää jopa itsensä tulellaan.
ihka oma: Intohimo päästessään valloilleen tuhoaa jopa täydellisen ykseyden, ystävyyden ylimmän ulottuvaisuuden. Intohimo raiskaa rakkauden.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Mun mielestä intohimo kuuluu olennaisena osana kahden aikuisen väliseen rakkauteen. Ihmisistä ja suhteesta riippuen se voi olla lempeämpää tai tulisempaa mutta sen täydellinen puuttuminen on vähän sama kuin yrittäisi polkea pyörää, jossa on ruostuneet ketjut eli ei vain kulje.
Mun mielestä kuulostaa kuin sä puhuisit jostain aivan muusta kuin intohimosta.
hengen läsnäolon itsessäsi? Myönnätkö vai kiellätkö hengen vaikutuksen suurien kysymysten ratkaisussa. Jos vastasi kieltävästi, ymmärrän, ettet aloituksestanikaan mitään irti saanut.
Minun henkeni ei vain kiellä intohimon olemassaoloa olennaisena osana minuuttani. Se on pikemminkin tiivis osa sitä mikä ohjaa minua eteenpäin elämässäni. Mielestäni intohimo ei ole ruma tai kartettava asia, minulle se tuo valon kahden ihmisen väliseen rakkauteen.
Et kai väitä että sinä olet pätevä määrittelemään, minkälainen henki on oikeanlaista henkisyyttä kenessäkin?
älä ota liian vakavasti aikuisten pohdiskeluja. Huomaan sinussa olevan hyvin terveen intohimon, joka sinua toivottavasti johdattaa onnesi satamaan, löytämään sen sinun omasi ja jakamaan intohimon hänen kanssaan, näin ope toivoo.
Aikuiseksi ihmiseksi puhuttelet toista aikuista melkoisen alentuvaan sävyyn.
Toivotaan kuitenkin, että löydän tieni onneni satamaan. Samaa toivon sinulle.
Olen ehkä väärässä, en tiedä. Luulin ymmärtäneeni, että olet syntynyt vuonna 1979, eli olet esikoiseni ikäinen. Minä ole 54 v. joten jos puhuttelen sinua rakas lapseni, on se ainakin minun mielestäni hellyyden osoitus sinua kohtaan. Jos sinua loukkasin, pyydän anteeksi.
Olet oikeassa, olen syntynyt vuonna -79 ja pyydän anteeksi minäkin kun ymmärsin tarkoitusperäsi väärin. Olen vain muutaman kerran saanut osakseni "tytöttelyä" yms tällä palstalla mikä saattaa joskus vaikuttaa alentavalta.
Pahoittelen herkkänahkaisuuttani.
Uskon sinun saaneen negatiivista palutetta nuoren ikäsi tähden. Minä en todellakaan sinua loukata halunnut. Oletin ikäsi aivan oikein, siksi toit mieleeni Petja, esikoisemme, siksi tytökseni sinua puhuttelin. Petja on muuten vielä sinkku, komea pitkä poika (193 sm), hieno ihminen, sydän paikallaan. Pitäisköhän alkaa puhemieheksi;)
Itse en juurikaan ajattele ikääni mutta esim työpaikalla saan kuulla huomauttelua asiasta tietyiltä henkilöiltä, niin kiva työpaikka kuin muuten onkin. Johtunee siitä että olen koko osaston nuorin nainen, mutta työpaikalla odottaisin silti tasavertaista kohtelua iästäni huolimatta.
Kuulostaa Petja sellaiselta nuorelta mieheltä, josta vanhempana voit olla ylpeä :)
Sorry, taas lipsahti tuo tyttösana aloitukseen:(
No hyvä kun minä siihen sinua totutan, niin et sitten työpaikallakaan tytöttelystä traumoja saa;)
Odottelehan parikymmentä vuotta eteenpäin, niin tytöttely kuulostaa korvissasi hunajalta, toisin kuin tänä päivänä.
Petjastani olen ylpeä jo nyt, en pelkästään vanhempana. Nuoremmasta pojastani, joka on melkein yhtä pitkä, ainakin yhtä komea, tulleet isäänsä;) olen erityisen ylpeä kun on saanut tehdyksi ukille tähtitytön, maailman suloisimman tyttölapsen, pohjantähden, sen kaikista kirkaimmin tuikkivimman. Tuli juuri hoitoon mummon luo. Kahtena päivänä viikossa tuovat tytön mummolaan. Tarkoittaa sitä, että ukki keksii tekosyitä, ettei tarvitse kotoa poistua töihin, laittaa poikansa tekemään työt. Ukki tykkää laatuajasta pohjantähtensä keralla.
Onneksi sentään en vielä traumoja ole tytöttelystä saanut. Onhan se sopivissa yhteyksissä ihan mukavastikin sanottu, riippuu hiukan mihin sävyyn se sanotaan :)
Sinulla on sitten paljon ylpeydenaiheita. Lapset tuovat elämään niin paljon valoa. Itselläni ei valitettavasti vielä lapsia ole, mutta sisareni ja ystävieni lapset ovat sydäntä lähellä. Mikäpä on suloisempaa kuin lasten kanssa vietty aika.
Kuulosta siltä että teidän suvun pikkuisin on hyvissä käsissä. Hienoa, että lapsi saa viettää aikaa myös isovanhempiensa kanssa. Nykyään se on harvinaista herkkua monille kun asutaan kaukana isovanhemmista, joten näkemiset jää kesälomiin ja jouluihin. Onneksi nykyään on muunlaisia vaivattomia yhteydenpitokeinoja, jotka helpottavat perheenkaipuuta hiukan :)
On isovanhempia, jotka tulevat onnellisiksi siitä kun lapset opiskelevat ja menestyvät maailmalla, haittapuolena toki kokevat kun lapsenlapsia näkevät kerran vuodessa kesäloman aikana. Jouluksi toki saavat ifillä teetätetyn joulukortin tahtisimästään.
Minä ja vaimoni olemme toisenlaisen onnen kokeneita. Lapsemme eivät ole lähteneet maailmalle, eivät liioin koulusivistykselä itseään rasittaneet, sen sijaanhe ja heidän jälkeläisensä tulevat olemaan luonamme siihen saakka kun hautaan menemme.
Kummatko isovanhempien tyyppijoukoista ovat sinun mielestäsi onnellisemmat?
että he, jotka saavat jälkikasvunsa pitää lähellä. En pysty uskomaan, että kukaan vanhempi on onnellinen siitä, että "menettää" lapsensa maailmalle. Toki täytyy muistaa, että lapsen on tehtävä omat ratkaisunsa ja elettävä sen mukaan mikä on itselle oikea ratkaisu. Silloin myös vanhempien tehtävä on tukea lasta hänen ratkaisuissaan vaikka se veisikin lapsen fyysisesti kauas.
Itse en olisi millään voinut jäädä kotikaupunkiini. Päätin 10-vuotiaana että sieltä on pois päästävä ja pois myös lähdin heti lukiosta valmistuttuani. Se on ollut oikea ratkaisu minulle, en ole katunut sitä hetkeäkään vaikka ikävä perhettä kohtaan onkin kova. Pyrin pitämään etäisyydestä huolimatta läheiset välit perheeseeni, eritoten siskoihini ja toistaiseksi se on onnistunut. Aikuisiällä olen jopa lähentynyt siskojeni kanssa vaikka asumme kaikki eri paikkakunnilla.
Itse lähestyn perheittenhajoittamispolitiikassa asiaa vanhoja hyviä aikoja muistellen. Kun elettiin vaikkapa 50-lukua maaseudulla ihmisillä oli hyvä olla, henkisesti. Vaikka elettiin taloudellisten vaikeuksien keskellä, lapsetkin joutuivat tekemään kohtuuttoman raskaita maatalon töitä, silti ei valitettu, oltiin tyytyväisiä, onnellisiakin.
60-70 luvun taitteessa tehtiin ratkaiseva virhe ihmisen henkisen hyvinvoinnin tuhoamiseksi. Maaseudut oli saatettava autioiksi ja tyhjiksi. Juuri työllä ja vaivalla raivatut pellot paketoitava, tilan jälkeläiset kaapelitehtaalle vuorotöihin tai Ruotsiin. Mistä tunnet tänäpäivänä nämä sen ajan maalta pakkosiirretyt nuoret? Tunnet heidät assan seudulla savo-kainuu-karjalamurretta stadin slangiin sekoittaen puhuvista, hoiperellen katkokävelevistä ihmisraunioista.
Syyllisiä eivät ole nämä ihmisrauniot, syyllisiä ovat tämän maailman ruhtinaat, viisaat älymystön edustajat ja politiikan vallassa laskelmoivat selkärangattomat raukkikset. Jos tahtoa olisi ollut, ihmiset asuisivat tasapainoisesti edelleenkin läheistensä keskuudessa siellä työtä tehden ja leipänsä hankkien.
Ihminen on erittäin yhteisöllinen olento, ja kaipaa ympärilleen tukiverkoston, jossa perheellä on useimmille meistä erityinen asema. Jollei tukiverkostoa ole, on ihmisen paljon helpompi antaa elämänsä lipsahtaa väärille poluille.
Uskoakseni suurin osa ihmisistä haluaisi elää lähellä perhettään ja ystäviään. Nykymaailmassa se ei enää vain ole mahdollista ihmisten muuttaessa milloin työn, milloin parisuhteen perässä kaukaisiinkiin kolkkiin. Vaatii yhä enemmän pinnistelyä pitää tukiverkko koossa, koska se ei enää olekaan fyysisesti lähellä vaan sirottautunut ympäriinsä. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, täytyy vain itse olla aktiivinen ja pitää suhteet voimissaan. Mahdottomaksi se käy silloin, jos ihminen on esim. masentunut eikä itse jaksa enää. Silloin kun tukiverkkoa todella tarvittaisiin, on se usein niin tavoittamattomissa että asiat ehtii mennä niin pahoiksi, ettei seurauksia välttämättä voi enää korjata.
Jokaisella pitäisi olla tieto ja tunne tukiverkkonsa olemassaolosta. Jo pelkkä tieto siitä rauhoittaa ja antaa voimia jaksaa, koska tietää että tapahtuipa mitä vaan, aina on joku pitämässä huolta.
ajatuksia :)
Mä olen tota miettinyt usein,että eräs ystäväni vuosien takaa. Hän on tarkoituksella ottanut etäisyyttä perheeseensä. Ihan nuorena jo kapinoi perhe teemaa vastaan.Itsenäisyyden paalumerkki on tulla toimeen ilman perhettä.Siis kaikinpuolin.
Hän mm. laskee ihmiset jotka vierailevat useita kertoja viikossa vanhemmillaan niihin,joilla ei ole napanuora katkennut.Myös minä olen siis tälläinen.
Esim. mies joka käy usein vanhemmillaan on hänestä mamman poika ja täysin turha tapaus. :/
Hän on ikisinkku. Varmaan ihan hyvä päätös.
Tulee usein mietittyä,että mikä tälläiseen asenteeseen on syynä.Mutta tosiaan,hänelle ystävät ovat tärkeämpiä kuin perhe.Ehkä se kompensoi asiassa jotenkin.
No,kukin tyylillään. :)
olet harvinaisen kypsä ikäiseksesi. Olet oivaltanut elämän kokonaisvaltaisen kehityksen ja onnen tuottavuuden osalta olennaisimmat asiat. Mitäpä minulla sen parempaa ohjetta tai neuvoa sinulle, joka itse kaiken tiedostat, tulet kaiken oivaltamaan siibnä tahdissa mitä elämäsi eteen tuo. OLet mielestäni selvästikin selviytyjä, josta olen iloinen. Palaten menneisiin painajaisuniini, sallitko käytän minusta sinulle sopivaa tervehdystä:
Isukki
turhan levottomia "dreameja"...
Kukas sie oot? Miten uskallat!
Olen kokenut tiettyjä asioita elämässäni, joiden takia on ollut pakkokin oppia jotain päästäkseen eteenpäin omassa elämässään. Mutta vielä on paljon opittavaa ja koettavaa ja hyvä niin. Valmiiksi ihminen ei tule koskaan, mutta ehkä joku päivä sitä löytää omalta kohdaltaan tietynlaisen rauhan ja tunteen siitä, ettei tarvitse enää etsiä.
Tiedän olevani myös selviytyjä, olen "kovempi" kuin mitä moni ulkoapäin voisi kuvitella. En ole koskaan elämässäni todella luovuttanut, vaikka toki heikkoja hetkiä onkin ollut. Olen aikoja sitten tehnyt itselleni lupauksen siitä, etten petä itseäni koskaan luovuttamalla ja tähän asti se lupaus on pitänyt. Aion pitää huolen, että se pitää vastakin.
Kiitos kauniista sanoistasi ja voit puolestani käyttää sitä nimitystä itsestäsi, jonka näet sopivimmaksi.
Isukilla on hyvä olo puolestasi. Isukki on hyvällä mielellä kun aurinkotytöllä on kaikki hyvin. Isukki menee nyt nukkumaan.
Jk. Ethän loukkaantunut;)
syödä psilosybiini-sieniä, että tajuaisin noista jotakin.
Näitä kolmea ei siis voi saada samasta suhteesta?
siksi se intohimo tuhoaa sen parisuhteen
ei se voi tuhota sellasta suhdetta missä on intohimoa ja intohimoton suhde taas on sellanen minkä aurinkokin jo hyvin kuvaili..Sellasessa ei kenenkään pitäis elää jos ei ole onnellinen.
kaikki mainitsemasi, vielä paljon enemmän on tarjolla.
viestini hävisi bittiavaruuteen. Toistan siis, kaikki ja vielä enemmänkinon saatavilla parisuhteessa jos sitä vaalitaan, sen eteen työtä tehdään. Sielutkin kohtaavat toisensa ja lihat tulevat yhdeksi lihaksi jos yrityshaluja on molemmilla.
Sun edellinen vastauskin kyllä oli tuossa tallessa.
Mutta sä sanoit intohimon tappavan rakkauden mikä mun mielestä on mahdollista vaan siinä tapauksessa,että elää suhteessa missä ei intohimoa ole ja sen kohdistaa sitten muualle..eikös?
Mun mielestä taas todelliseen rakkauteen kuuluu suurena osana intohimo ja sanoisin,että en haluaisi pysyä suhteessa josta sitä intohimoa puuttuu. Tällöin se syvä rakkaus on mun mielestä muuttunu lähemmäs ystävyyttä ja silloin ne intohimon tunteet helposti suuntaa muualle. Onko se intohimo silloin tappanu rakkauden vai onko sitä rakkautta enää siinä vaiheessa ollutkaan?
Ei se rakkaus ole pelkkää hengellistä hyminää. Tai no mitä se nyt sitten kenellekkin on, jokainen määritelköön tarpeensa itse.
Taas takki tyhjeni, ei ole uusia tilalle tullut, kopsaan sulle edellisen vastineeni.
>>Kun mies sitoutuu parisuhteeseen elämänsä mittaisena prosessina, päättäen, ettei itse astu vaativasta tehtävästä ulos, ellei toinen osapuoli sitä tee, niin hän vaeltaa johdonmukaisesti sitä yhtä ja ainate tietä, joka johtaa päämäärän saavuttamiseen. Kun nyt mies on sitoutunut vain ja ainoastaan yhteen naiseen, hän käy kaikki vaiheet läpi hänen kanssaan, niin hyvät kuin huonot. Kaikkien yhteisten kokemusten myötä he kasvavat koko ajan yhteen, tullakseen viimein yhdeksi lihaksi. Seksuaalisuus on osa tätä yhteensulautumisprosessia, mitä lähemmäksi he toisiaan pääsevät, sitä suurempi ylijalostunut intohimo heidän keskuudessaan vallitsee. Tämä jalostunut intohimo ei tarvitse virikkeitä, ei pornofilmejä, ei ajatusten fantasioita, sulautua rakastamansa naisen syleilyyn antaa yliaistikkaan tunteen ja järisyttävän orgasmin. Tämä on siis vain minun mielipide.
käy usein niin,että se palava intohimo on laantunut ja muuttunut kahden ihmisen väliseksi ystävyydeksi ja toveruudeksi.
Sitä on kaksi erillistä ihmistä,mutta yhteinen sielunmaisema.:)
Kun sitten puoliso kuoleekin pois ennen sinua,on monelle se niin kova kolaus ettei itsekään montaa vuotta enään jaksa elää ilman rakastaan.
Sitä on niin kasvettu yhteen ja opittu jakamaan kaikki toisen kanssa. Toisesta siis tulee hyvin helpostikkin se ns. oikea kätesi.
Intohimo on nuoruuden voima,ystävyys ja yhteenkuuluvuus elinikäinen side.
iästä kuten tuolla "vanhemmiten"-määritelmällä annat ymmärtää.
Olen ehkä nuori mutta seitsemättä vuotta saman miehen kanssa elelen,toista lasta odotan. Tiedän omalla kohdallani mistä puhun, toisten puolesta en voi puhua.
"käy usein niin,että se palava intohimo on laantunut ja muuttunut kahden ihmisen väliseksi ystävyydeksi ja toveruudeksi."
Ystävyys ja toveruus on aina osa parisuhdetta, mutta mitä se seksi sen oman kumppanin kanssa on jos siitä täysin puuttuu intohimo? Rutiinia? Ei se meillä ainakaan sitä ole edelleenkään.
"Kun sitten puoliso kuoleekin pois ennen sinua,on monelle se niin kova kolaus ettei itsekään montaa vuotta enään jaksa elää ilman rakastaan."
No tämähän nyt on aika selvä juttu, en ymmärrä kuinka liittyy alkuperäiseen aiheeseen tai siihen miten intohimo sisältyy rakkauteen.
"Intohimo on nuoruuden voima,ystävyys ja yhteenkuuluvuus elinikäinen side."
Tunnen syvää myötätuntoa heitä kohtaan jotka eivät "vanhemmiten" koe elämässään intohimoa.
Tuntuu,että haluat vängätä vastaan mutta kuitenkin puhut samasta asiasta kuin minä, tosin hieman dramaattisemmin.
Tosin se nyt alkaa jo mennä liian pitkälle jos ajatusten fantasiatkin kielletään.
että iän myötä suhde muuttuu ja intohimokaan ei ole enään samanlaista. :) Ei pyöri sukat jalassa niin herkästi,kuin nuorempana.
Ja minusta taas on ihan ok,ettei suhde olekkaan a:sta ö:n intohimoa pursuavaa leiskuntaa.
Että suhde ajan kanssa hieman tasoittuu ja lujittaa paria yhteen enemmän sydänystäviksi,kuin vaakamambon mestareiksi.
Toki tylsää jos ei yhtään toisen läheisyys lämmitä.
Ehkä hieman huonosti kuvailin,mutta 20 vuotta saman naaman kanssa voi hieman kesyttää intohimoa.Ja siitä tässä minun vastauksessani olikin kyse :)
"että iän myötä suhde muuttuu ja intohimokaan ei ole enään samanlaista. :) Ei pyöri sukat jalassa niin herkästi,kuin nuorempana."
Eiköhän tuo aika tee tehtävänsä jokaiselle suhteelle, on kyseisen suhteen aloittanut 14vuotiaana tai 38vuotiaana. Vai siis pitäiskö mulla pyöriä sukat miehen tullessa töistä ihan vaan sen takia,että oon 21v eikä tähän tunteeseen ollenkaan vaikuta seitsemän vuoden yhdessä olo? Öh, täh?
"Ja minusta taas on ihan ok,ettei suhde olekkaan a:sta ö:n intohimoa pursuavaa leiskuntaa."
Intohimon ei tarvitse olla pursuavaa leiskuntaa. Miks joka asia pitää viedä ääripäähän,että pääsee vänkäämällä vänkäämään? Mulle intohimo on sitä,että tulee hetkiä kun en tiedä miten päin pitäs olla kun odottaa iltaa. Sitä kun ihoa kihelmöi miehen koskettaessa ja kaikkea sitä mitä intohimoiseen seksiin liittyy. Jos siitä joskus tulee "viis minuuttia pimeessä peiton alla ääh puuh"-toimintaa niin mä nostan kytkintä.
"Että suhde ajan kanssa hieman tasoittuu ja lujittaa paria yhteen enemmän sydänystäviksi,kuin vaakamambon mestareiksi."
Hassua, pitääkö noista valita? Meillä piisaa molempia, ystävyyttä sekä vaakamamboa.
Jaa sä puhuit 20vuodesta, sekö on sellanen merkkipaalu,että suhde muuttuu intohimoisesta tasaiseksi puurtamiseksi? Mä odottelen sitten vielä 13vuotta, kahtellaan. Tottakai sä oot tässä asiassa se "tietäväinen" kun sulla kerran on 20v liitto takana, lyhyemmän ajan kokeneet ei tiedä mistään mitään ;)
mulla 20-vuotta vanha liitto?? En,sä oletit nyt yhtä ja toista. Selvästikin suhtaudut kirjoitukseeni "ei pidä paikkaansa " mielellä.
Olenpa vaan kattellut tässä yhden jos toisenkin sukulaisen avioliittoja ja sokeakin näkee ottallaan,ettei se intohimo ole sellasta kun nuorempana.
Moni jopa sanoo katuvansa että otti koskaan puolisoa.
Hassua,sikäli et kuitenkin kauhia parku kun sille jotain sattuu.
Eipä toi sun suhde kuullosta sen ihmeemmälle kun omanikaan. Enhän puhunutkaan itsestäni.
Mulla on oikein hyvät ja lämpimät välit mieheni kanssa. Eikä meiltäkään intohimo puutu, en vaan oletakkaan sen olevan aina samanlaista.
Ja mitä sitten jos seksikään ei joskus maistu.Onko sen edes mitään väliä? Onhan suhteessa tosiaan paljon muutakin särmää,kuin seksi.
Läheisyys ja yhteenkuuluvuus ne tärkeimmät,joiden myötä seksittömyyskin on helppoa kestää. Riippuu tietty ihmisestä.
Mites sulla,kun tulee vaihe ettei seksi enää maistu niin onko silti viellä ihanaa painaa pää toisen syliin? =)
Kuule,kyllä mulla vaan pyörii sukat jalassa kun mun ukkoni tulee töistä kotiin. :) Ja olen vilpittömän iloinen jälleennäkemisestä.
Johan sitä ehti päivän aikana tullakkin ikävä. :)
Ei intohimon tarvikkaan suinkaan olla ylitsepursuavaa. Ehkä mun leiskuvalla luonteella intohimo sanaan sisältyy sitten enemmän kuumuutta ;0)
Kaikki herkistely on sitten mulle sitä sielujen harmoniaa..Huomaat varmaan että sanatkin voi tulkita erilailla kukin.
Sä olet itseasiassa vanhempi konkari miehes kanssa,kun mä.Me ollaan sentään vasta oltu reilut 4-vuotta yhdessä,joten viellä biisaa lämpöö. ;0)
Ikää kyllä jo pikkasen enemmän. Mutta se ikähän on vaan numeroita.
"ettei se intohimo ole sellasta kun nuorempana."
Sanon sen vielä kerran; kyse ei ole iästä.
Puhut avioliitoista jolloin suhde on yleensä kestänyt vuosia jolloin se muuttuu siitä alkuhuumasta vakaammaksi, kyse on siis ennemminkin siitä kuinka kauan parisuhde on kestänyt kuin siitä onko itse 20 vai 40v. Vai väitätkö,ettei keski-ikäinen voisi tuntea intohimoa, ihan sitä samaa intohimoa kuin nuorempikin? :O
"Moni jopa sanoo katuvansa että otti koskaan puolisoa."
Näitä suhteita sitten jaksan ihmetellä...
"Ja mitä sitten jos seksikään ei joskus maistu.Onko sen edes mitään väliä?"
On väliä. Luulen,että sillä on väliä meille molemmille jos noin käy ennen 65vuotta.
" Onhan suhteessa tosiaan paljon muutakin särmää,kuin seksi."
Tottakai on, en kai sitä ole kieltänytkään? Tässä nyt vaan puhutaan intohimosta minkä aika voimakkaasti liitän kyllä seksiin, ei se silti parisuhteen tärkein asia ole.
"Läheisyys ja yhteenkuuluvuus ne tärkeimmät,joiden myötä seksittömyyskin on helppoa kestää."
Kuka kestää ja kuka ei, jokaisella on omat halut ja tarpeet kuten sanoitkin. Jos suhteessa molemmat ovat tyytyväisiä seksittömään elämään niin sehän on sitten heidän yhteinen päätös.
"Mites sulla,kun tulee vaihe ettei seksi enää maistu niin onko silti viellä ihanaa painaa pää toisen syliin?"
Kyllä, mä haluan sitten eläkkeellä harmaahapsisena painaa pään vielä miehen syliin vaikkei seksi maistuisikaan.En osaa kuvitella minkään muunlaista elämäntilannetta jolloin olisin niin seksuaalisuuteni menettänyt etten toista haluaisi.
Mä en nyt oikein ymmärrä mistä me ollaan erimieltä? Sä uskot kestäväs seksittömän/intohimottoman elämän, mä en. Mulle nyt ei riitä ne pelkät hengelliset hyminät ja sielujen harmonia. No, ollaan erilaisia mutta ei se toisesta tee toista huonompaa.
oolrait siis tuohon se ymmärrys takertui :) No niin. Tarkoitin tietysti paria,jotka oletettavasti nuorempana tapasivat ja sitä rataa.
Mitä mä olen vanhempien immeisten kanssa mm. töissä jutellut,niin he ovat olleet sitä mieltä ettei rakastumisen huumakaan ole enään samanlaista kun nuorena.
Kait sitä on elämä pikkasen paaduttanut tms. ja hormoonitkin jo lepo suhdanteessa.
Kyllä mä luulen,että kypsemmällä iällä rakastuneet parit ovat hieman tasasempia,kuin nuoret. Sun iässä mäkin olin aika varma siitä,etten koskaan esim. mene naimisiin tai ole kuten monet muut vanhemmat ihmiset ovat.
Kummasti vaan vuosien kertyessä mielipiteet on muuttuneet ja ennen niin kuohahduttavat jutut ei silleen enään kuohauta.
Jos osaat ajatella mitä tarkoittanen.
No joo näissä on ilman muuta yksilöllisiä eroja.
Ei voi yleistää kumminkaan päin liiaksi.
Sama juttu,ihmetyttää suhteet joissa kadutaan about n. 30-vuotta myöhässä,että miksi menin naimisiin. Noh,aivothan on annettu nuorellekkin joten..Mutta kait se on se vanheneva akka niin tylsää seuraa,kun natkuttaa ukon menoista ja meiningeistä tai vanha parta istuu töllön ääressä eikä juuri eukkoonsa kuuntele. Mene ja tiedä sitten.
Jokatapauksessa se on tosi,että suhde elää pariskunnan mukaan,eikö?
Ja iän karttuessa näköalat avartuu ja mielipiteet voi muuttua.
Pitkäänhän meinaatte jaksaa olla viriilejä.varokaa ettei käy kuten eräällä vanhainkodissa,polkasi pumppu kiinni muikkelin päälle kavutessa ;o)
Niin,mä taas näen intohimon hiukan eritavoin. On seksuaalista intohimoa ja tavoitteellista intohimoa.
Joo,se on totta et suhteessa jutut päätetään yhessä ja kukin elää parhaaksi katsomallaan tavalla.
Ihan kiva on kattella tossa lähistöllä,kun vanhukset kävelee käsikädessä. toiset ovat jopa löytäneet vanhainkodista itselleen uuden sydänystävän. Mä kanssa toivon,että sais vanhana viellä painaa pään toisen lämpimään sylkkyyn ja elää yhdessä mahdollisimman kauan.
Niin,mistä me ollaan eri mieltä? sitähän mäkin alunperinkin ihmettelin. Mähän vaan aloin kertoa kuinka vanhana voi intohimo haalistua,vaikka ei sitä meistä kukaan nuorena uskokkaan.
No,niin. Eipä tässä sen enmpää vängätä ihan turhista jutuista.Etenkään kuin edes olla niin eri mieltäkään.
Hengellisyys ei mun tapauksessa tarkoita uskontoa. Se on kait sitä rapujen omaa salakieltä :)
sukua Suurelle Isälle?
Alkoi tulla sen verran kovan luokan opinkappaleita.
mikä mahdollisuuden saatuaan kasvaa rakkaudeksi...
usein miten tuhon siemen. Intohimo on haureuden lapsi numero yksi. Intohimo tuo eteemme uuden huomenen, vastuusta vapaan, lohdutuksen sataman, tyydytystemme täyttymyksen. Intohimomme antaa meille luvan tehdä mitä tahansa meille sopimatonta. Intohimomme ei pelkää mitään, ei edes Aidsia. Intohimomme on himojemme äiti, meille rakkain ja tarpeellisin, siksi kaikkein tuhoisinkin.
kasvaisi kukkaa. Ja ilman kukkaa ei olisi kukan tuoksua...
Siemen kasvaessaan haluaa hoitoa ja huolenpitoa voidakseen kasvaa kukaksi. Kukkakin haluaa huolenpitoa kukkiakseen ja tuoksuansa levittääkseen...
Kastelemattan maata, missä siemen itää, ei lähde kukka kasvaamaan, jos lähtee niin lyhyeksi sen ikä jää...
Levität harhaoppia, mitä on jo levitetty jo joitakin vuosia järjestäytyneen kristillisyyden toimesta. Lopeta se. Et halua, että tulen kumoamaan jokaisen väitteesi. Usko itse, jos haluat harhaoppiin mutta älä tuputa sitä muille, jos et Tiedä, mistä on kyse.
>>ihka oma: Joka pitää intohimojaan ja aistilisuuden korkeimpia ulottuvaisuuksia korkeimpina tavoitteenaan on kuin lapsi, jolta on piilotettu kaikki kehittävät lelut, annettu vain barbinuket>ihka oma: Intohimo päästessään valloilleen tuhoaa jopa täydellisen ykseyden, ystävyyden ylimmän ulottuvaisuuden. Intohimo raiskaa rakkauden.<
Nämä vaatinevat selvennystä, täsmeennystäkin. Ensinnäkin aistillisuuden ja intohimojen yläpuolella on korkeampi aste, se on hengellisyys, henki-miten vain. Henkinen ihminen tarkastelee järkensä tuotosta intohimojen ja aistillisuutensa havaintojen kautta saavutettua informaatiota, jolloin lopullisen ratkaisun tekee henki, ei edes järki, ei vietti, ei intohimo, ainoastaan henki.
Himo on hyvä renki, mutta huono isäntä. Ei siitä silti kannata luopua henkisyyden, puhumattakaan hengellisyyden nimissä.
on henkipatto. Eihän elämässä ole yhtikäs mitään mieltä ilman intohimoa, joko henkistä tai fyysistä tai molempia. Mieluummin molempia.
Annas kun mä arvaan: olet keski-iän kriisissä kamppaileva mies?
Ensinnäkin elämä ilman intohimoja on tylsää ja tyhjää. Joka päivä pitäisi olla asenne intohimoiseen elämiseen mitä se sitten kattaneekin.
Veikkauksesi keski-iän kriisissä olevasta miehestä meni pyllylleen;) Sait lotossasi vain yksi lisänumeron.
Olen keski-ikäinen mies, siitä sait sen 1 lisänumeron. OLen erittäin intohimoinen, lapsellisen mielen säilyttänyt, elän jokaisen päivän 100 lasissa, kovasti menee, muuta menköön;)
ihmettelen kuitenkin tätä ristiriitaisuutta. Jos kerran olet intohimoisesti elävä ihminen (100% lasissa), niin miten voit suhtautua parisuhteeseen intohimottomasti? Suhtaudutko elämään toisella tapaa kuin parisuhteeseen? ;)Parisuhdekin on mielestäni elämää ja erityisesti parisuhteessa intohimo on yksi perustavaa laatua oleva voima. Eikös se niin mene, että kun seksi on hyvää, niin suhdekin toimii? Miehillä se on noin, naisilla lähinnä näin: kun suhde toimii niin seksi on hyvää. Eihän se tietenkään aina mene ihan noin. Joskus suhde saattaa olla huono mutta seksi silti hyvää. Onko sulla päinvastainen suhde vai mitä kohkaat intohimottoman suhteen puolesta?
Kun nyt puhun intohimosta, puhun siitä yleisesti, en parisuhteen tähden. Jos olisin tarkoittanut parisuhdetta, olisin sen toki maininnutkin.
Lähestyin pohdinnoissani asiaa siltäkantilta jos intohimot pelkästään ovat johtotähtesi elämässä, niin joudut harhaan, jopa parisuhteessa eläessäsi.
Olikohan kiinalainen sanonta se kun tavattuasi puolisosi, intohimon kausi kestää sen vuoden tai pari, sitten se loppuu.
Mitä sitten kun intohimon aika parisuhteessa on loppunut mitä sitten? Alkaa keskinäinen välien selvittely, luonteitten keskinäinen hiominen, että he yhdeksi lihaksi tulisivat. Ensin puolisot pyrkivät muuttamaan kumppaninsa kaltaisekseen, luullen näin savutettavan ikuisen onnentilan. Huomattuaan, ettei toinen alistu hänen tahtoonsa, alkaa se lopullisen polun valinta. Lähdetään kasvamaan samaan suuntaan tai sitten erisuuntaan. Samaan suuntaan valinnan tehneet (tai ainakin toinen) pyrkii entistä enemmän ymmärtämään puolisoaan ja puolisonsa käyttäytymistä. alkaa nähdä kumppaninsa täysin uudessa valossa.rakastaa hänen erilaisuuttaan itseensä nähden. Ei missään tapauksessa enää kaipaa, että puolisosta tulisi itsensä kaltainen, elämähän muuttuisi yksitoikkoiseksi ja tylsäksikin. Ne jotka lähtivät kasvamaan erisuuntiin (noin puolet avioliitossa elävistä!)tiedostaen alkavat katsella kodin ulkopuolelle, etsien uusia INTOHIMON kohteita. Kohdatessaan intohimojensa toteuttajan, unohdetaan puoliso, unohdetaan järki, henkeähän tällaisella ihmisellä ei ole ollutkaan, joka olisi voinut estää eritielle ajautumisen.
Kun viimeinen lapsi on saatu maailmalle, hengetön intohimojen orja/orjatar otaakin sitten eron. Muuttaa asumaan yhteen hänen kanssaan, joka hänelle viimeisen intohimon tuotti. Intohimo on jo tosin kaukana takanapäin. Alkaa uusi elämä roolipeli. Uusioperhe pyrkii osoittamaan käyttäytymisellään kuinka ymmärtäväinen ja täydellinen kumppani hän osaa ollakaan, niin tekee kumppanikin. Silti jotain puuttuu, vaikka kumpikin ylihuomioivat toinen toistaan. Mikä puuttuu?
Mies alkaa muistella entistä vaimoaan. Alkaa kaivata hänen makkaroitaan vyötäisillä, joita ikä ja lasten synnytys oli tuonut tullessaan. Myös entisen vaimon tempperamentti ja äkkipikaisuus, jolloin astioita lenteli, tulee hänen mieleensä. Mies muistaakin nyt miksi ne astiat lentelivät.Mieshän oli kapakkareissulla verisesti loukannut vaimoaan baaritiskillä roikkuvan mulkunmetsästäjän tähden.
Mies poistuu metsään ja ratkeaa katkeraan itkuun.
Kyllähän se pahin kiima loppuu viimeistään parin vuoden kuluttua silloin, kun rakastuminenkin loppuu. Toisaalta voihan ne tunteet saada takaisin ainakin välillä myöhemminkin. Eihän suhde ole koskaan muuttumaton.
Sitä mä en vaan ymmärtänyt, että millä sen kikkelin saa nousemaan ellei intohimolla? Pelkällä sielujen sympatiallako? Eiköhän se ole ihan raaka eläimellinen himo, mikä sen kikkelin nostattaa. ;)
Tuli tuosta itkevän miehen kertomuksestasi mieleen se, että ihminen ei taida olla koskaan täysin tyytyväinen siihen, mitä hällä on.
Intohimo toki sen varmasti nostattaa, entäs sitten kun pahin kiima, niin kuin itse asian sopivasti ilmaisetkin, lakkaa, mikä sitten pippelin saa nousemaan? Enpäs ala pohtimaan toisista miehistä, vastatkoon jokainen omasta kokemuksestaan, minä vastaan omastani.
Kun mies sitoutuu parisuhteeseen elämänsä mittaisena prosessina, päättäen, ettei itse astu vaativasta tehtävästä ulos, ellei toinen osapuoli sitä tee, niin hän vaeltaa johdonmukaisesti sitä yhtä ja ainate tietä, joka johtaa päämäärän saavuttamiseen. Kun nyt mies on sitoutunut vain ja ainoastaan yhteen naiseen, hän käy kaikki vaiheet läpi hänen kanssaan, niin hyvät kuin huonot. Kaikkien yhteisten kokemusten myötä he kasvavat koko ajan yhteen, tullakseen viimein yhdeksi lihaksi. Seksuaalisuus on osa tätä yhteensulautumisprosessia, mitä lähemmäksi he toisiaan pääsevät, sitä suurempi ylijalostunut intohimo heidän keskuudessaan vallitsee. Tämä jalostunut intohimo ei tarvitse virikkeitä, ei pornofilmejä, ei ajatusten fantasioita, sulautua rakastamansa naisen syleilyyn antaa yliaistikkaan tunteen ja järisyttävän orgasmin. Tämä on siis vain minun mielipide.
ja selvästikin asiaa olet läpi käynyt.
Nin,kyllä se arki koittaa uusissa suhteissakin eikä ole aina edes vanhaa parempi. Monesti olen kuullut jälkikäteen,että kumpa olisinkin vaan tajunnut jäädä sun luokse. Tämä siis muutaman exän suusta kuultua.
Sitä vaan helposti ihminen alkaa kuvittelemaan uuden ihmisen tuovan jotain ihan upeeta ja mahtavaa tullessaan elämään. Alku huuma kun katoaa,niin todellisuus nostaa päätään.
Ja sitten on jo monesti myöhäistä pakittaa vanhan rakkaan mamman tai taatan kainaloon,kun kaikki on pilattu.
Itsehillintää ja housut jalassa kannattaa :D
tuo hurmaantuminen jätä muistiin jälkensä ja yhteen kasvaminen saa tunnelatauksiakin aikaan.
En tiedä sitten onko miehillä ja naisilla pikkasen erilaista tuo seksuaalinen hurmaantuminen.
Naisena ainakin itse huomaan,että jos on ollut oikeen mälsän ja hankalan tuntuinen päivä ei paljoa kiinnosta edes ajatella seksiä.
Tai mielenkiinto ei ainakaan kestä kovin kauaa.
Mitä sitten tulee kumppanin fyysiseen vetovoimaan,niin minä olen "oppinut" rakastumaan mieheeni aina uudestaan ja uudestaan.
Löydän hänestä aina uusia pieniä ihania juttuja tai muistelen jotain ennestään tuttua hurmaavaa piirrettä ja huomaan sydämeni sykähtävän riemusta,että hän on siinä ja elää kanssani. Huomaan olevani onnellinen jokaisesta hetkestä,jonka hän elää kanssani.Ja kiitollinen siitä,että hän tuli mun elämääni.
Se voi olla jokin katse,sana,ilme tai kosketus tai vaikka hiukset hassusti ,joka saa sydämen hykertämään ja suupielet hymyyn. Ja tekee mieli kahmaista hänet syliini ja rutistaa oikein kovasti ja pursuta rakkautta joka solustani.
Sellainen hupsu minä :D
Kuulostaa evoluution huipulta, hengen voitolta lihasta. ;) Mä en kävisi henkeä kuitenkaan määrittelemään ylijalostuneeksi intohimoksi.
Jos sinuun ruiskutettaisiin sopiva tujaus estrogeenia, niin pippeli ei millään nousisi, vaikka tuntisitkin suurempaa ykseyttä naiseen, kuin mitä miehenä muulloin voisit koskaan tuntea.
Ettäkö henki apuun kun muuten eväät loppuu:) Jos tommonen evolutskamalli toimisi käytännössä, niin ei ku henkeä etsimään, niin johan viagrateollisuudella huonosti menisi.
Sinulla kun on tuo ylijalostunut intohimo, niin se tarkoittaa käytännössä tietysti sitäkin, että et katsele himokkaasti tai piilohimokkaasti muiden naisten perään. Silmäsi eivät kesäisin viivy kutkuttavasti nuorten kauniiden ja kiinteiden naisten rinnoilla ja muilla kaarilla, eihän? Sinähän olet intohimoista vapaa mies. =)
Kun omaat ylijalostuneen intohimon, silloin vasta naisten kauneus ylipäätään häikäisee, oman tai vieraan, siitä et mihinkään pääse;)
Joskin kauneus on kokonaisvaltainen näkemys sielu/keho, joka sen vaikutuksen tekee. Joskus on pää käännettävä toiseen suuntaan, niin heikottaa:)
Ai niin illan mietelause kun kerta tänne tultiin.
Vaikkapa sitten kauneudesta, kerta siitä oli puhettakin:
Kauneus ei näyttäydy halussa vaan autuudessa, se on kuva, jonka näette vaikka suljette simänne tai laulu jonka kuulette vaikka suljette korvanne.
Hyvää yötä. Kauniita unia:)
http://www.youtube.com/watch?v=HaldEDUTRB8
Sinä olla Ruth, minä olla guru Baba;)
siltä "vaimoltasi", jota kohtaan tunnet ylijalostettua intohimoa. Voitte tehdä fantasioistanne totta sotkematta ei-perverssejä ihmisiä mukaan juttuihinne. =)
Pianon kässäri olis kyllä kiinnostavampi, mitäs ite aattelet?
Älä nyt suotta vaimoani tähän sotke;)
Lopetan leikin heti alkuunsa. En todellakaan kaipaa aikaa -tätitytön- parissa. Jatketaan asialinjalla. Olet ihan kiva ja symppis, siksi ajattelin pikkaisen leteistäsi vetäistä;)
Sä olet paljastanut itsesi jo ajat sitten. :P
ensimmäiseksi jouduin kieltäsi ihailemaan, ihan nätti kieli sulla;)
No asiaan, asialliseksihan kerroin muuttuvani.
>>Sä olet paljastanut itsesi jo ajat sitten. :P
todellakin se, mitä mä ajattelen susta? Etköhän sä ite tiedä oman tilanteesi parhaiten ja mistä se johtuu. Jatka samaan hyvään malliin, holy smoke! =)
lpasena leikkiä barbeilla ja monet leikit tulikin leikittyä. :)
Ja oli oikein kehittäviä leikkejä elävästä elämästä.Siinä käsiteltiin tunteita ja elämää muovinuken välityksellä.
Harjoiteltiin kohtaamisia ja sosiaalisia taitoja kavereiden kanssa leikkiessä ja sopiessa,kuinka leikki etenee.
Näkisin,että on olemassa kahdenlaista intohimoa.Seksuaalista ja tavoitteellista.
Tavoitteellisella tarkoitan sellaista,jossa intohimona on päästä eteen päin kohti tavoitteitaan.
Ja seksuaalisella intohimolla jokainen tietänee itsekin mitä tarkoitan :)
Intohimo voi olla myös ihan toivottavaa ja hyvästä ihmiselle.
Unohtamatta järjen ääntä tietenkään :)
Jos ollaan huomenta vain, terkut Amille;)
Äsken jo vuodatin ajatuskapasiteettini tyhjilleen, jos haluat lue sieltä.
>>Näkisin,että on olemassa kahdenlaista intohimoa.Seksuaalista ja tavoitteellista.
ja kiitokset terkuista,välitin ne rapsutusten muodossa. :)
Ei tuohon tekstiisi oikein ole lisättävää :) ja on mahdottoman paha olla erimieltä,kun ei ole ;0)
Jaahas, pitäis kai open lähteä oppimaan. On keskiviikko ilta, äänihuulet auki ja hoilaamaan;)
Jk. Ai että onko se vielä kirjoitellu? No ei, tais viimein tajuta;)
meehän sie hoilaamaan. Elä kuitenkaa ikkunoita särje hoilottelullas ;o)
Ps.Hemmetin hyvä :)
Sosiaaliset kontaktit hoidettu, yhteenkuuluvuuden tunne koettu, mieli kohotettu taivaisiin hengensävelten johdattamana. Ihanaa minä elän, rinnallani elävät kaikki rakkaani, voi tätä elämäni onnea.