Olen jälleen kerran tilanteessa, jossa vain odotan että mieheni rauhoittuu ja ehkä sitten soittaa minulle ja pyytää anteeksi? En todellakaan tiedä mistä riita alkoi (jos sitä varsinaiseksi riidaksi voi sanoakkaan). Mieheni on vain luonteeltaan niin äkkipikainen ja hermoheikko ja vaikka se että ulkona tuulee voi pilata koko päivän. Tänään heräsimme yhdessä ja makoilimme sängyssä hetken vierekkäin ja puhuimme mm. unistamme ja sitten joku soitti ja yhtäkkiä hän taas oli kuin myrskyn merkki ja kirosi ja hakkasi sänkyä. Sellaisesta tuskin tulee kamalan kiva olo kenellekkään. Olen kuitenkin yrittänyt ymmärtää toisen heikompiakin hetkiä ja yritin piristää ja vein aamiaista sänkyyn ja söin hänen kanssaan. Seuraavaksi hän hermostui siitä kun kysyin saanko tulla suihkuun hänen kanssaan ja vastasi tosiaan sillä äänensävyllä ettei tosiaan tehnyt mieli mennä. Sitten pyysin viereeni sohvalle katsomaan telkkaa mutta hän istui mieluummin yksin keittiön pöydän ääressä. Sitten meidän piti lähteä kaupungille syömään ja kesken matkan alkoi sitten se vittuilu. Siitä tulee yksinkertaisesti niin huono olo kun vielä itse yrittää toista lepytellä vaikkei itsellä ole mitään osuutta miehen suuttumiseen.
Hän muistaa kyllä kertoa ettei vika ole minussa ja ihmettelee miksi olen niin "hyvä" hänelle, mutta silti se joka kerta menee vittuiluksi ja satuttamiseksi. Kellään kokemusta samanmoisista miehistä? On kuitenkin normaalisti maailman ihanin ihminen ja rakastan niin valtavan paljon. Soppaa vielä sekoittamaan se että olen raskaana (alkuvaiheilla) ja tällainen epätasapaino hermostuttaa välillä tosissaan kun en ihan koe saavani aina tarpeeksi tukea vaikka lapsi on yhdessä päätetty pitää. apua?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Se voi olla ikävä tosiasia, oletko liian sinisilmäinen.. ??? Miksi olet sille niin hyvä, on se yleinen kysymys, kun ei voi kertoa totuutta...että se ei ole sinulle sitä...
Vaikka toivonkin että olisin väärässä!
Ei voi olla.. Aika ei mitenkään riittäisi toiseen kun ollaan yhdessä niin palljon..
lopettaisit tuon hyyssäämisen ja ylenpalttisen ymmärtämisen jospa miehesi siitä kasvaisi aikuiseksi. Ole omissa oloissas, äläkä ole huomaavinasi hänen kiukkuaan kyllä se siitä rauhottuu kun huomaa miten tyhmää ja lapsellista hänen käytöksensä on.
Sano hänelle että on totaalisen epäreilu sinua kohtaan. Jos ei muuutu, miehesi on totaalinen narsisti... mieti asiaa...