Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa vuosia, ihan onnellisesti, mitään kovin suuria riitoja ei ole koskaan ollut. Ainoa ongelma suhteessamme on minä.. Ei varsinaisesti, mutta kuitenkin.
Minulla ja miehelläni on aina ollut yhteiset ystävät ja molempien omat ystävät, joiden kanssa vietämme aikaa. Nykyisin mieheni ei paljon välitä käydä missään ja sekö minua rasittaa. Ennen olin kovin mustasukkainenkin hänestä, silloin kun hän oli aina menossa, mutten enää. Tappaako liika kotonaolo mustasukkaisuuden?
Minulla on aina ollut miespuolisia ystäviä, joista puhuminen perheessämme on saanut välillä huvittaviakin piirteitä. Jokin aika sitten tutustuin mieheen, jolle on todella helppo puhua kaikesta ja joka on alkanut merkitä minulle liikaa. Huolestuin tavattomasti, kun kävin äskettäin hänen kanssaan kalassa. Inhoan nimittäin kalastusta. Myös mieheni kalastaa enkä ole käynyt hänen kanssaan ongella koskaan, vaikka yhteisiä vuosia on kertynyt tukullinen. Arvatkaa kerroinko miehelleni missä tuolloin olin? En varmasti vaan suoraansanottuna salasin asian.
Jotkut voisi innostua jo sanomaan, että olen pettänyt mieheni ja voisihan se periaatteessa niin ollakin, vaikkei sille mitään järkiperusteita olisikaan. Olen jokapäivä taipuvaisempi ajattelemaan, ettei kenenkään parisuhteessa ole mitään täysin väärää tai täysin oikeaa ratkaisua minkään suhteen. Jokainen asia on jostain kantilta katsottuna hyvä ja toisaalta huono. Paitsi väkivalta!
Mitä mieltä olette? Kääntyykö liian tasainen parisuhde itseään vastaan? Pitääkö suhteessa välillä hajottaa, että voi koota sen entistä ehommaksi uudelleen? Miksen voi edes kuvitella lähteväni mieheni kanssa kalaan ja miksi minusta tuntuu, että juuri se olisi tärkeää?
Minulla ja miehelläni on aina ollut yhteiset ystävät ja molempien omat ystävät, joiden kanssa vietämme aikaa. Nykyisin mieheni ei paljon välitä käydä missään ja sekö minua rasittaa. Ennen olin kovin mustasukkainenkin hänestä, silloin kun hän oli aina menossa, mutten enää. Tappaako liika kotonaolo mustasukkaisuuden?
Minulla on aina ollut miespuolisia ystäviä, joista puhuminen perheessämme on saanut välillä huvittaviakin piirteitä. Jokin aika sitten tutustuin mieheen, jolle on todella helppo puhua kaikesta ja joka on alkanut merkitä minulle liikaa. Huolestuin tavattomasti, kun kävin äskettäin hänen kanssaan kalassa. Inhoan nimittäin kalastusta. Myös mieheni kalastaa enkä ole käynyt hänen kanssaan ongella koskaan, vaikka yhteisiä vuosia on kertynyt tukullinen. Arvatkaa kerroinko miehelleni missä tuolloin olin? En varmasti vaan suoraansanottuna salasin asian.
Jotkut voisi innostua jo sanomaan, että olen pettänyt mieheni ja voisihan se periaatteessa niin ollakin, vaikkei sille mitään järkiperusteita olisikaan. Olen jokapäivä taipuvaisempi ajattelemaan, ettei kenenkään parisuhteessa ole mitään täysin väärää tai täysin oikeaa ratkaisua minkään suhteen. Jokainen asia on jostain kantilta katsottuna hyvä ja toisaalta huono. Paitsi väkivalta!
Mitä mieltä olette? Kääntyykö liian tasainen parisuhde itseään vastaan? Pitääkö suhteessa välillä hajottaa, että voi koota sen entistä ehommaksi uudelleen? Miksen voi edes kuvitella lähteväni mieheni kanssa kalaan ja miksi minusta tuntuu, että juuri se olisi tärkeää?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vähän samanlainen tilanne mullakin, paitsi että olen mies.
Luulenpa että ihminen rimpuilee juuri niin kauan kun lieka on kireällä. Pitää päästää löysää ja antaa ihmisen itse edetä kuten haluaa. Yleensä silloin ne silmätkin aukeaa ja näkee laajemmin. Ei tarvi pelätä kotivangiksi joutumista. Minullakin on paljon vastakkaisen sukupuolen ystäviä ja kumppanini joutuu vaan sietämään.(Ei seksisuhteita), vaik se joskus epäileekin. Jos toimii suoraan eikä liikaa kiertele, niin voi olla että suhde vähän lyhenee. Tai sit voimistuu.
Luulen että rakkaus on enemmän sallimista kuin kieltämistä.
untamo
parisuhde onnistu parhaiten juuri silloin, kun kotona vallitsee vapaa ilmapiiri. Vankilassa ahdistaa.
taipuvainen ajattelemaan, että parisuhteessa tehdään vain oikeita ratkaisuja (yltiöpäinen optimisti en silti ole). Mikään ratkaisuhan ei ole lopullinen, aina voi muuttaa omaa näkökulmaansa asiaan.
Suhteessa ei pidä vartavasten hajottaa mitään, mutta jos itse kaipaa muutosta, täytyy muuttua, muuten elämä menee hukkaan. Välillä tulee mieleen, että ihmiset elävät liian suppeaa elämää. Silloin keskitytään alle 5 ihmiseen, jotka kaikki ovat hyvin paljon samankaltaisia. Eletään viikosta, vuodesta toiseen samaa päivää. Siitä ne ongelmat syntyvät, kun toinen kyllästyy, muuttuu ja toinen jää märehtimään kumppanin "entisen minän" perään.