Taas on jälleen kerran avioeron uhka päällä. Viimeksi vaimo halusi erota kesällä. Selvittelyissä kävi ilmi, että hänellä oli platoninen suhde työtoveriinsa. Kaikki aiemmat merkit viittasivat kuitenkin seksisuhteeseen.
Sitten, kun asioita puitiin enemmän, hän myönsi pettäneensä aiemminkin 20 vuotisen suhteemme aikana. Huolimatta siitä, että hän oli joka kerta kuulemma "kertonut kaiken", jotenkin ne seksisuhteet kuitenkin vain lisääntyivät aina seuraavan keskustelusession aikana. Hän oli kuitenkin nyt "parantunut" ja ymmärtänyt itsekeskeisyytensä ja rakkautensa minua kohtaan.
Puoli vuotta hän jaksoi vannoa rakkauttaan ja uskollisuuttaan minua kohtaan. Itse olin jo syvästi masentunut ja epäilin hänen kaikkia vakuuttelujaan, jotka olivat koko 20 vuotisen historiamme ajan osoittautuneet valheiksi. Aloitin hänen menojensa naurettavan kyttäämisen. Lähes vaadin häneltä päivittäisiä rakkaudentunnustuksia, jotta "olisin pysynyt kasassa."
Jokin aika sitten hän kuitenkin jälleen ilmoitti jättävänsä minut, koska ei rakasta minua enää "oikealla tavalla". Ymmärsin tämän tarkoittavan romanttista rakkautta ja intohimoa pitkäaikaisen ja arkisen rakkauden sijaan. "Hyvä seksi" ei kuulemma riitä, "jos suhteessa on muuten tylsää."
Vastoin kesäistä "sopimustamme" tämä tuli minulle täysin kirkkaalta taivaalta ilman mitään aiempaa ilmoitusta tyytymättömyydestä tms. Juuri, kun olin pikkuhiljaa alkanut edes vähän luottaa häneen. Olin todella katkera ja ajattelin ensimmäiseksi, että "tuo pirun nainen tuhoaa mielenterveyteni lopullisesti", kunnes tajusin...
Minä vastaan omasta mielenterveydestäni ja lapsistani. Hänen tai minun ailahtelevat mielialat ja tekemiset eivät saa vaikuttaa lopun perheen hyvinvointiin. Itse aion tehdä tästä lähtien parhaani ja se riittäköön. Jokainen vastaa osaltaan perheen "tilasta"; niin vaimoni kuin minäkin. Omille tekemisilleni voin jotain, vaimoni vastatkoon omistaan miten tahtoo. Jos suhteessa on "tylsää", sille pitää itse tehdä jotain, eikä vaatia sitä aina muilta.
Minä en aio ainakaan syyttelyllä tai rähjäämisellä enää asioita pahentaa. Itsesääli on tässäkin tapauksessa aivan turhaa. Jos vaimo lähtee, niin perhe jää, vaikka se ei enää olisikaan aina läsnä. Minua eivät voi enää millään tavalla nöyryyttää keidenkään muiden tekemiset. Vaati vain hieman aikaa ymmärtää se.
Sitten, kun asioita puitiin enemmän, hän myönsi pettäneensä aiemminkin 20 vuotisen suhteemme aikana. Huolimatta siitä, että hän oli joka kerta kuulemma "kertonut kaiken", jotenkin ne seksisuhteet kuitenkin vain lisääntyivät aina seuraavan keskustelusession aikana. Hän oli kuitenkin nyt "parantunut" ja ymmärtänyt itsekeskeisyytensä ja rakkautensa minua kohtaan.
Puoli vuotta hän jaksoi vannoa rakkauttaan ja uskollisuuttaan minua kohtaan. Itse olin jo syvästi masentunut ja epäilin hänen kaikkia vakuuttelujaan, jotka olivat koko 20 vuotisen historiamme ajan osoittautuneet valheiksi. Aloitin hänen menojensa naurettavan kyttäämisen. Lähes vaadin häneltä päivittäisiä rakkaudentunnustuksia, jotta "olisin pysynyt kasassa."
Jokin aika sitten hän kuitenkin jälleen ilmoitti jättävänsä minut, koska ei rakasta minua enää "oikealla tavalla". Ymmärsin tämän tarkoittavan romanttista rakkautta ja intohimoa pitkäaikaisen ja arkisen rakkauden sijaan. "Hyvä seksi" ei kuulemma riitä, "jos suhteessa on muuten tylsää."
Vastoin kesäistä "sopimustamme" tämä tuli minulle täysin kirkkaalta taivaalta ilman mitään aiempaa ilmoitusta tyytymättömyydestä tms. Juuri, kun olin pikkuhiljaa alkanut edes vähän luottaa häneen. Olin todella katkera ja ajattelin ensimmäiseksi, että "tuo pirun nainen tuhoaa mielenterveyteni lopullisesti", kunnes tajusin...
Minä vastaan omasta mielenterveydestäni ja lapsistani. Hänen tai minun ailahtelevat mielialat ja tekemiset eivät saa vaikuttaa lopun perheen hyvinvointiin. Itse aion tehdä tästä lähtien parhaani ja se riittäköön. Jokainen vastaa osaltaan perheen "tilasta"; niin vaimoni kuin minäkin. Omille tekemisilleni voin jotain, vaimoni vastatkoon omistaan miten tahtoo. Jos suhteessa on "tylsää", sille pitää itse tehdä jotain, eikä vaatia sitä aina muilta.
Minä en aio ainakaan syyttelyllä tai rähjäämisellä enää asioita pahentaa. Itsesääli on tässäkin tapauksessa aivan turhaa. Jos vaimo lähtee, niin perhe jää, vaikka se ei enää olisikaan aina läsnä. Minua eivät voi enää millään tavalla nöyryyttää keidenkään muiden tekemiset. Vaati vain hieman aikaa ymmärtää se.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuin omaa elämää ja eroa lukisi. En vain ole sitä noin sekeästi osannut koskaan ilmaista.
Meillä vaimo teki lähtöä yli 2 vuotta, ennen kuin muutti pois.
Itse koin myös mustasukkaisuuden, masennuksen, vahtimisen ja vaadin selvitykset kaikista menoista. Tuona aikana oli hänellä useita suhteita vaikka kaiken kieltikin, mutta "pienellä kylällä" asiat vain tahtovat tulla esiin.
Sitten joskus viime kesänä vain kaikki ajatukseni "kirkastui".
Nautin suuresti hetkistä, enemmän kuin moneen vuoteen, joita saan viettää lasteni kanssa ja myös niistä joita vietän yksin. Voimaa ja virkeyttä on tehdä kaikenlaista kun se vuosia kestänyt "henkinen paine" ja epävarmuus on poissa.
Tunnen nyt olevani oman onneni seppä.
Toivottavasti se polku jota nyt kuljet oman ero-prosessisi käsittelyssä vie parempaan huomiseen. Tätä toivon sinulle, mutta en tiedä onko niin. Minun ammattitaito ja elämänkokemus eivät sitä riitä sanomaan, mutta tuntuu että olen itsekkin jossain kohtaa sitä samaa polkua taapertamassa ja nyt olo/itsetunto on parantunut joka päivä.
Meillä on eroprosessi meneillään, seksiä meillä ei ole ollut keväästä lähtien. Sitä ennenkin yhden käden sormilla oli laskettavissa mitä edellisenä vuotena tapahtui. Ennen poismuuttoaan hän sai jatkuvasti kännykkäviestejä, liekö tämä nykyinen kolmas pyörä (työkaverinsa) sitten kyseessä. Minulla on sellainen aavistus asiasta, että heillä on juttu lähtenyt petipuuhista, asuessamme vielä yhdessä. Viimeiset kerrat sekstatessamme vaimolle oli kuin pakkopullaa, työnsi minua itsestään pois kuin olisi vain joku hätäinen pano. Suudelmaa oli ihan mahdoton antaa. Yritin silloin kysyä, mistä kiikastaa ja että ei ole pakko rakastella, jos ei tunnu hyvältä. Hän vain totesi, että pitäähän sun saada.
Tuntuu kuin lyötyä lyötäisiin uudestaan.
Kunpa ex-puolisoni lukisi sun kirjoituksen ja toimisi myös noin. Tilanteemme oli toki erilainen. Exä oli sairaan mustasukkainen. Kuvitteli koko liiton ajan kaikkea musta ja kuvittelee vielä eronkin jälkeen. Vaikka kuinka hankin hänelle "todisteet" kaikesta se ei koskaan riittänyt. Luhistuin sen henkisen paineen alla ja lopulta lähdin. Exä luulee tietenkin että lähdin jonkun suhteen takia eikä usko että mun malja vaan tuli täyteen. Eläköön ja olkoon itsekseen. Toivon kaikkea hyvää hänelle ja toivon että saisi itsensä ja elämänsä kasaan. Tuntuu vain ettei hän ole halukas päästämään vieläkään irti minusta. Kontrollin tarve on kait niin suuri ja kun ei ole uutta kohdetta niin haukkuu mua.
Itsellä oli v. 2000 repivä ero. Onneksi kuulin pian alkavasta eroseminaarista, josta tuli käännekohta parisuhteissani. Sain työkalut käsitellä eroprosessia, paremman itsetunnon ja eväät rakentaa toimivamman parisuhteen. Olen jo vuosia ollut uudessa hyvässä parisuhteessa, johon kuuluvat myös 2 entistä lastani. Eroseminaari eheyttää ja pystyt paremmin olemaan vanhempanakin ja tukemaan lapsiakin eroprosessissa. Moni on sanonut, että seminaari pitäisi olla pakollinen jo ennen 1. parisuhteeseen ryhtymistä, niin antoisa se on.